Olen parin vuoden ajan ollut tekemisissä yhteisen harrastuksen myötä mukavan tytön kanssa. Ollaan ihan ok ystäviä, nähdään usein harrastuksen yhteydessä ja jutellaan niitä näitä mesessä tai puhelimessa(harvemmin kylläkin notta ei turhaan tule laskua). Parin viime kuun aikana tuntemaan syvempää vetoa häntä kohtaan, voisi sanoa, että olen rakastunut.
En kuitenkaan ole vielä uskaltanut kertoa hänelle tunteistani. Dilemma on siinä että hän on 10 vuotta minua nuorempi ja tapailee muita samanikäisiä. Ikä ei ole este ei edes hidaste (täysi-ikäisiä kun ollaan), hidasteena on elämän tilanne. Hän on opiskelija joka luonnollisesti etsii omaa polkuaan, kun minulla on jo ura, ja selkeä visio tulevaisuudesta. En haluasi vaarantaa ystävyyttämme tai minulle rakasta harrastus toimintaa.
En oikein tiedä mitä tehdä. optimi tapauksessa kaikki menisi ok, saisimme hyvän suhteen. tai homma menisi täysin päin p******ä, ja jatkossa kohtaamiset olisivat vaivautuneita moikkauksia, ei välttämättä kauhean mukava ajatus. En odota saavani mitään ultimate truth vastauksia, päätöshän on minulla (tai ystävälläni, jos tunteet ovat samoja). Olisi kuitenkin kiva saada ulkopuolisen näkökulmaa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
olette?
hän on 19 ja minä 28.
Itse olen 19-vuotias nainen ja voisin kyllä seurustella ikäisesi miehen kanssa, jos olisimme tunteneet jo noinkin kauan yhteisen harrastuksen kautta. Tietysti kaikki riippuu kemioista, mutta lähtökohtaisesti en näkisi siinä mitään estettä.
Tsemppiä!
kiitos viestistä, ongelma on yhä päällä, mutta täytynee vaan ottaa riski ja kertoa hänelle tunteistani. Täytyy vaan keksiä joku otollinen aika ja paikka, kun tällasia asioita ei oikeen puhelimitse voi (eikä pidä) hoitaa.