Laskeskelin tänään taas, miten monta vuotta siihen on kun lapsi on aikuinen.
Olen päättänyt sinnitellä tässä ns. suhteessa siihen saakka. Miehen kanssa ei enää mitään yhteistä. Asutaan saman katon alla ja minä olen hänen ilmainen siivoojansa ja taloudenhoitajansa.
Jos alaikäistä lasta ei olisi, lähtisin pois. Mutta itse koin avieron, kun omat vanhempani erosivat. Se oli ankeaa, mutta ymmärrän senkin millaista lapsella täällä on. Ei voi olla huomaamatta millaiset välit vanhemmilla on.
Mies makaa arki illat sohvalla, nousee siitä syömään ja kahville, jotka minä olen keittänyt. Nyt sitten loppuu sekin palvelus. Saa kyllä hoidella itselleen kahvit ja siivotkoon jälkensä.
Olen ollut täällä 15 vuotta kotipiikana, joten nyt on mitta täysi. Telkkaria ei saa katsoa, hän päättää mitä katsotaan ja se onkin ainoa tapa millä kostaa minulle pahaa oloaan.
Miten toinen voi ollakkin niin vieras, eikä mitään tunteita jäljellä. Olisi helpotus, jos mies haluaisi erota.
Minä en voi rikkoa lapsen kotia, en vielä. Millä konstilla selviän ne vuodet, jotka on pakko odottaa.
Sitten muutan yksin asumaan enkä enää koskaan halua asua kenenkään toisen kanssa, lapsi on tervetullut kotiini asumaan.
Olen päättänyt sinnitellä tässä ns. suhteessa siihen saakka. Miehen kanssa ei enää mitään yhteistä. Asutaan saman katon alla ja minä olen hänen ilmainen siivoojansa ja taloudenhoitajansa.
Jos alaikäistä lasta ei olisi, lähtisin pois. Mutta itse koin avieron, kun omat vanhempani erosivat. Se oli ankeaa, mutta ymmärrän senkin millaista lapsella täällä on. Ei voi olla huomaamatta millaiset välit vanhemmilla on.
Mies makaa arki illat sohvalla, nousee siitä syömään ja kahville, jotka minä olen keittänyt. Nyt sitten loppuu sekin palvelus. Saa kyllä hoidella itselleen kahvit ja siivotkoon jälkensä.
Olen ollut täällä 15 vuotta kotipiikana, joten nyt on mitta täysi. Telkkaria ei saa katsoa, hän päättää mitä katsotaan ja se onkin ainoa tapa millä kostaa minulle pahaa oloaan.
Miten toinen voi ollakkin niin vieras, eikä mitään tunteita jäljellä. Olisi helpotus, jos mies haluaisi erota.
Minä en voi rikkoa lapsen kotia, en vielä. Millä konstilla selviän ne vuodet, jotka on pakko odottaa.
Sitten muutan yksin asumaan enkä enää koskaan halua asua kenenkään toisen kanssa, lapsi on tervetullut kotiini asumaan.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Luulet saavuttavasi jotain, taivasosuuden luultavasti, sillä, että olet niin marttyyria lapsesi tähden. Eikös se nyt ole kuitenkin niin, että lapsesi on onnellisempi, jos sinäkin sitä olet. Ei sitä tarvitse mennä miltään asinatuntijalta kysymään edes. Terve järki sen sanoo. Teet hallaa ainoastaan itsellesi, tommosella käytöksellä. Ota itseäsi niskasta kiinni ja osta ensin itsellesi oma televisio, siitä se itsenäistyminen lähtee. Toimi ainakin minun kohdalla. Ei siinä sitten kauaa nokka tuhissut, kun olin hommannut oman asunnon (siis pankin ja omani). Tiätty, jos olet työtön, tai kotiäiti, pitää sinun etsiä vuokra-asunto. Mutta ennenkaikkea, kerro sille sohvaperunalle ensin nämä kaikki sinun tunteet, ja samaan hengenvetoon kerro myös poismuuttoaikeesi. Jos olette tosiaan noin erkaantuneet, hän jää tosiaan kaipaamaan vain sitä äitiä, jota olet hänelle esittänyt nämä vuodet. Olen kokenut itse samanlaisen suhteen, eikä se eroaminen niin kauheaa sitten ollutkaan. Vähän oli vaikeuksia, kun jouduin jättämään 10 vuotiaan saksanpaimenkoiran hänen hoitoonsa, mutta hyvin sekin on mennyt. Otin iselleni kissan, josta on yllättävän paljon seuraa, yksinäisinä hetkinä, joita tottamaar tulee pitkän yhteiselon jälkeen. Rohkeutta tämän päätöksen tekemiseen.
ja tuo MARTTYYRI asenne.lapsesi kyllä tajuaa missä mennään ei ne niin tyhmiä ole.Enemmän lapsi voi saada huonoa mallia tunne elämästä jos kotona ei ole läheisyyttä yms..mikä kuuluu parisuhteeseen luonnollisesti.Mie toivoin aina lapsena että vanhemmat eroaisi mutta niin valitettavasti tapahtu vasta kun olin jo aikuinen.Kysy Lapseltasi onko hän onnellinen näin???
Tiedän että pitäisi lähteä nyt. Mutta en tiedä itsekkään miksi haluan säilyttää kodin, vaikka se ei edes tunnu itselle kodilta.
Tiedän ettei ero vaikeaa ole, ei tässä tapauksessa. Mitään en jää kaipaamaan. Olen niin vieraantunut kaikesta.
Televisoita on joka huoneessa, mutta eihän se ole se pointti, jos minä istun olohuoneessa mies saa määrätä mitä katsotaan, joskus katsoo vaikka pikku kakkosta, jos tietää toiselta kanavalta tulevan jotain minua kiinnostavaa.
No maatkoon sohvalla, ei juuri liikuta minua.
Minä aloin juuri opiskella uuteen ammattiin, sitten kun saan työpaikan opiskelun jälkeen minä etsin sen asunnon ja sitten lähden.
Lapsihan voi halutessaan jäädä tänne, mutta minunkin luo voi tulla. Tapaaminen tuskin on ongelma kumpaankaan vanhempaan, mutta siltikin haluaisin lapsen olevan vanhempi, ennen eroa.
Ihan totta!!!Mie lapsena muistan kiireet välit.Joka hemmetin aamu väittelivät politiikasta aamukahvi pöydässä (jos ei muusta saa riitaa aikaiseksi).Lapset kärsii kulissi elämästä.Uskon että sinunkin lapsi 13v tajuaa jos vanhemmat ei ole onnellisia yhdessä,niin sitten erotaan.pääasia ettette käytä lasta millään tavalla välikappaleena.Eikä esim Huorittele sinua kun päätät Ah niin onnellisen 30v avioliiton jälkeen lähteä kävelemään erisuuntaa.(Tässä nyt esimerkki epäkypsästä avioerosta ja liitosta minun vanhemmat)Se nyt pitää vaan ottaa puheeksi ettei yhdessä olla onnellisia näin vähän valmistelet.Minun isälle se oli täysi shokki siksi katkeruus vaikka siitä on jo 5v aikaa.Viellä lisään että miun lapseni mummi on onnellinen yksin ja ukkikin jo tottunut omaan reviiriin.kyllä se ukko kotityöt oppii jos on pakko.
Mutta ei riitelemättömyyskään ole mikään onnellisen liiton tae, mutta tiedän mistä puhut. Onhan sitä riitaa aikoinaan nähty omien vanhempien kesken.
Äiti sitten kyllästyi isään, kun olin kasilla koulussa.
Isä kyllä syyllistää vieläkin äitiä, vaikka erosta on vuosikausia. Eli ei isäkään myönnä omia virheitään.
Minullakin niitä on, mutta toisen kanssa on niin vaikeaa rakentaa mitään kunnon suhdetta.
Ei puhu ei pukahda, apua ei saa millään, ei ole kiinnostunut, paitsi omista harrastuksistaan.
Varmaan oppivat kotityöt, onhan miehen ollut niitä pakko tehdä, mutta näkyy vaan niin helposti se luovuttaminen, kun on puoliso joka hoitaa.
Meillä ei siis riidellä, muuten on vaan niin ankeeta, en valita miehelleni eli en nalkuta. Mitä siitä olisi hyötyä.Kai aikuinen ihminen tajuaa ilmankin, jos tajuaa. Eikä ne siitä nalkutuksesta mitään opi. Itsellekkin saa vaan pahan mielen.
Jos olisikin hirveitä riitoja ja kahinaa, en jaksaisi sellaista, kyllä meidän tytär tietää ettei meidän välit isänsä kanssa kummoiset ole. Olen yrittänyt olla mollaamatta isäänsä, kun ollaan kuitenkin kummatkin tärkeitä hänelle.
Kuinka sulla on kärsivällisyyttä odotella vuosikausia jotain tapahtuvaksi? Taidat omata maantiekarhun hermot. Ja olet ehkä niin nuori, että et ajattele ajan kulumista. Mutta kun olet sen viisikin vuotta vielä pidätellyt raivoasi, olet kaiketi valmis johonkin muuhun kuin uuden työpaikan etsimiseen. Yritä nyt ihmeessä puhua sen miehesi kanssa, josko sillä vaikka olisi samat ajatukset teidän suhteesta, mutta on vielä saamattomampi kuin sinä tekemään ratkaisua? Miehet kun ei tunnetusti kauan elele selibaatissa, onkos tullut mieleesi, että josko sillä on joku joka auttaa sitä näissä asioissa? Itselle se selvisi pienen tutkiskelun jälkeen, etten ollutkaan se hänen ainoa oikeansa.Vaikka en nyt tiedäkään toimiiko teidän suhde näissä asioissa, mutta tuntuu ettei se voisi toimia, jos välit on noin tulehtuneet. ALOITA AJETTELEMAAN ITSEÄSI, ONHAN SINUN ELÄMÄSI AINUTLAATUINEN JA VAIN KERRAN ELETTÄVISSÄ. Jos olet varma, että haluat erota viiden vuoden kuluttua, mikset tee sitä nyt heti? Lapsi sopeutuu, kun ei menetä teidän rakkauttanne ja ymmärrystä.
kotipiikuus on arvostettu ammatti!!! Ei sinusta rinsessaakaan tule. Ite oot tehny...hallinnut huushollia martyyrimaisella tekemisellä. Siivonnu ja räyhänny, "opettanu", et oo tippaakaan ajatellu toisen elin tilaa. Sinä kontroloit.... pidot paranee kun menet.
Teetkö itse kotitöitä? Ne ovat hyvin tärkeitä, kotitöiden tekemisestä tuskin kukaan selviää elämässä.
Mutta mikä parisuhde se sellainen on, jos toinen vaan loikoilee sohvalla ja muut huolehtivat ympärillä kodin töistä?
Minä en kotona nalkuta enkä kontrolloi, mitä se siitä oppisi, tuskin mitään. Kai aikuinen ihminen itsekkin tajuaa, jos sattuu olemaan älyä päässä.
Mutta velton ja vetelän miehen katseleminen kyllästyttää, vaikeaa on jos pitää jotain tehdä. No omahan on huushollinsa.
Kuka haluaa elää sotkun keskellä ilman ruokaa?
kans on pitkä aika ja kulutta, mutta niinhan se on, äijä tekee niikuin halua ja jos sanoa jotain otetaan nokkiinsa, huonenilmakin on sit niiraskasta, että siellä ei pystyy olemaan, ahdistaa, Ei kukaan jaksa olla hoivamassa isoa miestä. Yksin paljon paljon parempi!!!
Oli ihan mielenkiintoisaa lukea, mitä toiset ovat tilanteesta mieltä. Epätodellinenhan tämä tilanne on. En minä ole ainut ihminen, joka elää suhteessa jossa jaetaan sama huusholli. Mutta muuta yhteistä ei olekkaan.
Minulla ei ole kaipuuta toiseen suhteeseen tällä hetkellä, mutta koska elämä menee näinkin haluan yrittää vielä ja antaa lapsen kasvaa ja kehittyä vähän.
Minulla on aika hyvät hermot, ei tässä ole tarvis alkaa huutamaan ja räyhäämään. Yksin asumisessa olisi tietenkin se hyvä puoli, että saisin päättää mitä milloinkin teen ja elämä olisi perheenä vapaampaa.
Olen miettinyt ja pohtinut tätä kymmeniä kertoja, mutta ei se ajattelulla valmiiksi tule. Ehkä jonain päivänä minä sitten kokonaan kyllästyn ja sitten on vaan yksinkertaisesti pakko lähteä.
En tiedä käykö mieheni vieraissa,kauhukseni huomaan ettei sillä ole niin suurta väliä vaikka kävisikin. Mutta epäilen ettei, kun on arki illat siinä sohvalla, miten sellainen kävisi vieraissa.
Tiedän miltä Sinusta tuntuu,itse olen ollut samassa tilanteessa 5 vuotta sitten. Minulla ja miehelläni on kaksi lasta,yhteisiä vuosia oli takana 17. Mietin eroa useita vuosia,mutta lasten takia en halunnut rikkoa perhettä. Ajattelin että sitten kun lapset ovat täysi-ikäisiä,lähden.Sitten elämässä tapahtui asioita,joiden vuoksi aloin tosissani valmistella eroa,ja näin tapahtuikin. Lapset olivat silloin 10 ja 12 vuotiaita. Lapset muuttivat kanssani(saivat valita). Välini lasten isään säilyi hyvänä,välimatkaa on pari km,sen takia,että lapsilla on lyhyt matka kummankin luokse. Nyt vanhempi lapsistani asuu isänsä luona.Minä elelen yksin,en halua ainakaan saman katon alle ketään. Sellaiset traumat jätti liittoni,kun tunsin myös olevani pelkkä kodinhoitaja,vailla arvostusta oleva ihminen.
Jos Sinulla on noin vahvasti ero ajatus mielessä,todennäköisesti sen toteutatkin,mutta vasta silloin kun olet siihen valmis.Mielestäni et ole mikään marttyyri,olet vain Äiti,joka ajattelee muutakin kuin itseään,eli Lastasi! Ja ei eroaminen ole koskaan helppoa,vaikka suhde olisi kuinka huono. Voimia ja halit Sinulle,toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin!
Kävin vasta tänään lukemassa tätä palstaa taas ja samalla katsoin olisiko, joku vielä lisännyt jotain.
Ymmärsit minut täysin! Juuri tuolta minusta tuntuu. Tiesin etten ole ainoa joka miettii näitä samoja asioita. Tässä ei mennä enää tunteiden vietävinä, vaan monet asiat on pakko ajatella järjellä.
Tiedän sen eron joskus tulevan, mutta sitä oikeaa hetkeä on odotettava, ei ole pakko rynnätä suin päin mihinkään.
Kiitos!