Sununtaita kaikille!
Nostan meidät taas ensimäiselle sivulle pois toiselta sivulta niin tämä ryhmämme on helpompi löytää.
Onneksi olkoon Juha, että sait painosi alle 103 kg. Ihan komeasti sinulla menee tällä hetkellä. Sinulta on hienosti jo kiloja karissut matkan varrelle.
Itse en tänä aamuna käynyt vaa ´alla ollenkaan, koska eilen hieman herkuttelin ystäväni luona. Ostin hänelle geishan suklaarasian lahjaksi. Omaan suuhun meni myös muutama karkki. Nyt täytyy taas ryhdistäytyä. Ei vain kyllä sitä joskus voi herkkuja syödä, kun ei ihan joka päivä.
Ystäväni ihmetteli myös painonpudotustani. Hän tuumasi, että hänen täytyisi aloittaa samanlainen projekti myös, mutta tunnusti heti, että hän on laiska liikkumaan, ja herkut maistuu liian hyviltä. Toivon ainakin, että hänkin jossain vaiheessa huomaa, että muutaman kilon tiputtaminen ei ole pahitteeksi.
Kivaa sunnuntaipäivän jatkoa teille molemmille, ja muistakaa liikkua.
T: Tiina
Nostan meidät taas ensimäiselle sivulle pois toiselta sivulta niin tämä ryhmämme on helpompi löytää.
Onneksi olkoon Juha, että sait painosi alle 103 kg. Ihan komeasti sinulla menee tällä hetkellä. Sinulta on hienosti jo kiloja karissut matkan varrelle.
Itse en tänä aamuna käynyt vaa ´alla ollenkaan, koska eilen hieman herkuttelin ystäväni luona. Ostin hänelle geishan suklaarasian lahjaksi. Omaan suuhun meni myös muutama karkki. Nyt täytyy taas ryhdistäytyä. Ei vain kyllä sitä joskus voi herkkuja syödä, kun ei ihan joka päivä.
Ystäväni ihmetteli myös painonpudotustani. Hän tuumasi, että hänen täytyisi aloittaa samanlainen projekti myös, mutta tunnusti heti, että hän on laiska liikkumaan, ja herkut maistuu liian hyviltä. Toivon ainakin, että hänkin jossain vaiheessa huomaa, että muutaman kilon tiputtaminen ei ole pahitteeksi.
Kivaa sunnuntaipäivän jatkoa teille molemmille, ja muistakaa liikkua.
T: Tiina
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei ystäväni!
Ja kiitos, Tiina, onnitteluista. Tänään on ollut tosi kevyt olo. Ja olen muistanut liikkuakin. Eilen jumppasin kaksi hypyllistä rankempaa jumppaa klo 11-12 ja 12-13 ja tänään jumppasin kolme kertaa: ensin (toisella puolella kaupunkia) hypyllinen rankempi jumppa klo 13-14, sitten (toisella puolella kaupunkia) hypytön perusjumppa klo 15-16 ja lopuksi taas (siellä ensimmäisessä paikassa) hypyllinen rankempi jumppa klo 19-20. Ja nyt on tosi autuas olo.
Ja suklaatakin olen käsitellyt ihan kunnioitettavasti: sydämen muotoisia Geisha-rasioita olen antanut muistaakseni 15 kpl erilaisille ihmisille joihin olen törmännyt viime aikoina. Jumpassa tarjosin Fazerin sinistä ja Geishaa niin, että lauantain kahdessa jumpassa kumpiakin meni 3 kpl 350g:n rasiaa ja tänäänkin viidessä jumpassa eri puolilla kaupunkia meni kumpiakin 4 kpl 350g:n rasiaa. Eli kumpiakin 7 kpl x 350g = 2450g eli yhteensä n. 5 kiloa suklaata. Kuluikohan jumpatessa enemmän vai vähemmän kaloreita ... :) ? No, nyt on hyvää ja makeaa mieltä jaettu tarpeeksi taas vähäksi aikaa.
Niin, ja mielenne tekisi kysyä ... kysykää pois vaan. Vastaus on: EN AINUTTAKAAN.
Ja Tiina: minäkin olin jokunen aika sitten vielä samanlainen kuin tuo Sinun ystäväsi. Olin aivan liian laiska liikkumaan ja kaikenlaiset - siis aivan kaikki - herkut maistuivan. Sitten vaan löysin tämän jumpan sen aivan upean jumppaporukan ja jäin (todella pahaan) koukkuun. Nyt tuota jumppaa on saatava koko ajan vaan lisää ja lisää ja lisää ... Herkuista luopuminen, annoskokojen pienentäminen ja terveellisempi ruokavalio ovat ihan ikiomaa saavutustani. Tai, no neuvoihan Painonvartijoiden ohjaaja minua hieman ... tai oikeastaan aika paljonkin. Mutta nyt kun paino on (ainakin tilapäisesti) pudonnut alle 103:n, niin jään odottelemaan milloin se tipahtaisi alle 102:n ja siitähän on enää lyhyt matka alle 100:n.
Reipasta alkavaa viikkoa,
- Juha -
nimittäin viikonloppu..onneksi.
Iski nimittäin jonkinmoinen vatsatauti koko perheeseen..osa oksenti..osalla vain mahakipeä ja itse kuulun jälkimmäiseen kastiin.
Sunnuntaina alkoi ja vielä eilen sai ajoittain mennä kippuraan, kun väänsi ja poltteli vatsaa.
Suolasta tuli sitten syötyä ja vaakaa kostaa, vaikken määrällisesti paljoakaan pystynyt syömään.
Taudin toi tyttären poikaystävä joka oksenteli perjantain meillä :))
Muuten viikonloppuun kuului pojan vala armeijassa ja tytön vanhojenpäivientanssit jotka molemmat oli tietenkin tuona kohtalokkaana 13 pvä perjantaina :))
Hyvin meni molemmat.
Viikolla hiihtelin normaalisti torstaihin asti, mutta loppuviikko menikin edellä kuvaamallani tavalla.
Tänään sit tein pienen hiihtolenkin n.10km pertsalla, aurinko paistoi ja pakkasta 18 astetta.
Ei hirmu kylmä kuiteskaan ollut,kerrankin oli sellainen kohtuu hiki :))
Kivalta se kuitenkin aina tuntuu ja varsinkin,kun on sairastellut eikä senkään takia ole paljon ollut voimia liikkua.
Saas nähdä miten nuo tulevat MM-kisat sitten verottaa tota liikuntaa :))
Juha, sinä todella jumppaat paljon, kiva , kun olet löytänyt sen *sun juttus* liikkua.
Toivottavasti sun polves kestää sun vauhdissa mukana :))
niin ja olet varmaan kuullut sanonnan, että alle satakiloset punnitaan neuvolassa :D
Tärkeintähän on se, että tykkää siitä mitä tekee, silloin tulee lähdettyä ja tekemisestä saa uutta puhtia arkeen ja miksei pyhäänkin.
Nostan kyllä hattua teille molemmille, että kykenette liikkumaan säännöllisesti tai pitäisikö sanoa, että viitsitte,siitä kai se monellakin on kyse, ei viitsitä lähteä, kun helpompi on rojahtaa sohvalle,itsekin teen sitä välillä, mutta tietoisesti ja tietäen, että kovin monta iltaa ei niin sovi tehdä,varsinkaan jos en ole tehnyt aamulenkkiä.
Aurinkoisia päiviä sinne teillekin ja pysytään liikkeellä :))
Heukunkeikun!
Taas on työviikko takanapäin ja viikonloppu edessäpäin. Viikko oli tosi kiireinen töissä. Onneksi sain kuitenkin kaikki hommat hoidettua ennen tätä päivää.
Paino edelleen tuossa samassa eli 65. Ei se siitä varmasti enää paljon ainakaan laske. Eikä oikeastaan tarvitse hirveästi enää laskeakkaan.
Viikonlopuksi on luvattu ihan kivaa säätä tännepäin. Saa tehtyä taas pitempiä lenkkejä, kun ei tarvitse mennä töihin. Viikonloput muutenkin menevät liian nopeasti ohi.
Toivottavasti te olette molemmat terveinä ettei flunssa tai muu sairaus ole iskenyt. Itselläni flunssaa ei oikeastaan ole kyllä ollut vähään aikaa. En edes muista, koska minulla on ollut viimeksi vatsatauti.
Eipä tässä tällä kertaa muuta kuin hauskaa viikonloppua, ja onnittelut menetetyistä kiloista jo etukäteen. Muistakaa jälleen liikkua mahdollisuuksienne mukaan. Juhalla tietenkin taas monta jumppaa tiedossa viikonlopunkin aikana.
T: Tiina
Hei ystäväni!
Tänään mies taas punnittiin ja tässä ovat tulokset:
ikä edelleen: 54 v
pituus: 187 cm
aloituspaino.......: 129,0 kg (la 10.11.2007 aamulla)
paras mittaus....: 103,1 kg (la 21.02.2009 aamulla)
edellinen mittaus: 104,2 kg (la 14.02.2009 aamulla)
viimeisin mittaus.: 103,1 kg (la 21.02.2009 aamulla) = - 1,1 kg/vko (-25,9 kg/koko projekti)
BMI on nyt 29,48 kun se viikko sitten oli 29,80.
Kuluneen viikon aamupainoni olivat:
104,2 kg LA aamu 14.02.
102,9 kg SU aamu