Ruuasta ja terveydestä tehty lain vaatimusta ja uskontoa

"Terveydenhoito ja terveellinen elämäntyyli ovat sinänsä tietysti hyviä ja terveydenhoito ja raittiustyö ovat positiivisia asioita, ja niissä adventistit ovatkin kunnostautuneet eri puolilla maailmaa. Siinä ei ongelmaa olekaan itsessään, mutta ongelma tulee siinä, että terveys- ja etenkin ruokakysymykset on integroitu vahvasti teologiaan, suorastaan pelastusoppiin. Ruokakysymyksistä varsinkin käsitellään "synnin kategorian" avulla ja koko terveys- ja ruokakysymyksestä tulee iloton, pelottava ja ihmisiä syyllistävä kuorma sekä oikeaoppisuuden kysymys. Päädytään helposti tuomitsevuuteen ruokatottumuksien tähden ja omahyväisyyteen sekä siihen, että syömisestä etenkin on tullut uskontoa. Adventismia voikin pitää juutalaisuuden, islamin ja hindulaisuuden tavoin ruokauskontona. Tämä kaikki on totaalisesti vastoin Uuden testamentin eksplisiittisesti ilmaistua oppia ja henkeä. Tarvitsee lukea vain Paavalin kirjeitä ja hieman Markuksen evankeliumia (jossa Jeesus julisti ruuat puhtaiksi ja lakkautti mooseslaiset puhtauslait) niin huomataan, miten kauas whitelainen "ruoka-adventismi" on etääntynyt UT:n vapauden ja armon teologiasta.

Ruokiin ja päivien viettämiseen liittyvät asiat eivät adventismissa ole todellakaan ehdonvallanasioita, vaan itse asiassa pelastukseen vaikuttavia asioita, joihin on kytketty Jumala-yhteys sekä synti:

1. lihansyöjät eivät pääse taivaaseen - 1Testimonials, s. 187; CD, s. 380-381
2. kahvin ja teen juominen on syntiä - Evangelism, s. 266
3. rukoukset eivät pääse taivaaseen, jos ruokapöydälläsi on voita, kananmunia tai lihaa -CD, s. 366.

EGW:n väitettyyn jumalallista alkuperää olevaan terveysoppiin sisältyy myös erinäisiä kiintoisia (ja täysin epätieteellisiä) oppeja. Esimerkkeinä väitteet, joiden mukaan:

1. sianlihasta tulee spitaali - CD, s. 393
2. peruukkien pitäminen ylikuumentaa aivoja - HR, lokakuu 1871
3. pienten, nauhoilla kiinnitettävien myssyjen pitäminen on osoitus saatanallisesta hallinnasta -1T, s. 188-189.

Sitä paitsi EGW:n "edistyksellisen terveysopinkin" alkuperä on plagiointi: hän kopioi terveysoppinsa toisilta kirjoittajilta (Review-lehti: 8.10.1876). Niinpä niissä heijastuu sen aikakauden terveyskäsitykset ja tietämys Raittiuden korostus on adventismissa ja EGW:n opeissa keskeistä, tupakointia ja alkoholia ei hyväksytä ollenkaan. Liike on varsin puritaaninen ja karun kalvinistinen, iloton ihmiskeskeinen perfektionismi ja epävarmuus pelastumisesta esiintyy selvästi perinteisessä whitelaisessa adventismissa. Koruja, meikkaamista, elokuvia ja maallista viihdettä ja musiikkia paheksutaan ja lapsille ei saisi EGW:n mukaan lukea satujakaan, vaan "vain sitä, mikä on totta" - eli Raamattua ja adventistien omia kirjoja pitäisi lukea, niin lasten kuin aikuisten.

Erittäin tyypillinen adventistinen (ja täysin UT:n teologian vastainen) on vaatimus noudattaa 3 Moos.11 lakia sallituista ja kielletyistä ruuista (tai siis eläimistä varsinaisesti). Lisäksi adventismi painottaa voimakkaasti siirtymistä vegetarismiin "ihmisen alkuperäisenä ja parhaimpana ruokavaliona" ja vastustetaan lihan käyttöä ravinnoksi (tai vähintäänkin sallitaan vain 3 Moos.11 mainittujen eläinten lihan syöntiä, jos joku ei lihasta luovu kokonaan). Peruste vegetarismin vaatimukselle oikeana ruokavaliona oli jälleen EGW:n saama "näky Jumalalta" ns. ruokauudistuksesta. Adventistit väittävät "luonnonlakien rikkomista" synniksi ja päättelevät, että lihan syönti - etenkin esim. jäniksen tai sian syöminen - on siten "luonnonlakien vastaista" ja näin ollen syntiä (toisin sanoen se on pelastumiseen ja Jumala-yhteyteen vaikuttava asia). Mutta tuollainen oppi ei ole mitään raamatullista teologiaa, eikä perustu UT:n mukaiseen evankeliumiin, vaan on pelkkää adventistista järkeilyä. Vrt. UT:n sanomaa esim. Room.14:1-12, 1 Kor.8, 1 Kor.10, Kol.2:14-23, Hepr.13:9. Ruoka ei ratkaise eikä vaikuta Jumala-suhteeseen eikä pelastukseen, ja sydän saa vahvistusta armosta eikä ruuista. Hepr.8:10 toteaa myös selkeästi, että ruokasäännöt ja peseytymisrituaalit perustuivat vain (vanhan liiton) ulkoisiin säädöksiin, ja olivat tarkoitetut olemaan voimassa vain "pysyvään järjestykseen" eli uuteen liittoon asti.

Miksi adventistit repäisevät vain muutamia lakeja Vanha liiton laista (sapatti, ruokalaki, kymmenykset), mutta sivuuttavat suurimman osan Mooseksen laista, eivätkä itsekään noudata kaikkia lakeja. Mooseksen laki on kokonaisuus, josta ihminen ei voi sekä juutalaisen teologian että apostoli Paavalin opin mukaan valita jotain noudatettavaksi ja sivuuttaa muita kohtia: joka haluaa noudattaa Mooseksen lakia on velvollinen pitämään koko lain. Epäjohdonmukaista teologiaa".

-http://www.argumentti.fi/adventismi/adventismi_tutkivatuomio_ellenwhite.php?id=40
191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kysymyksesi on varsin laaja, mutta vastailen tiivistetysti.
Saat lisää tietoa ruoka-asioihin http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli
oppikirjeet/ "Terveys ja raittius"

Kirkossa ei ole annettu ruokamääräyksiä, ei Ellen G Whitekaan koskaan.
Kyse on ollut aina terveyskasvatuksesta, ja 1800 luvun ohje on sama kuin tänään terveystohtorit suosittavat ja adventtikansa elääkin 10 vuotta pidempään kuin muu väestö.

Kyse on ollut myäös kokonaisen kansan ruokaremontista johtuen lopun ajan eläintaudeista.
Nuo munat yms juttu jos luet koko asian, hän sanoi ettei mitään pidä hylätä jos eivät saastu ja asia vaihtelee alueittain, ja varoitti ennen aikojaan hylkäämästä munia, yms.

3 Moos on Jumalan terveysneuvot ja nuo puhtaat eläimet eivät ole raadonsyöjiä ja toisten eläimien syöjiä vaan ravintoketjun 1 eläimiä ja siksi puhtaita ja vähempi saasteisia tänäänkin, rehun mukana jota eläin syö tonneittain tulee aikamoinen määrä ilmansaasteita per/lihakilo/tai sisäelimissä jo muutenkin ilman että toisia saasteisia eläimiä söisi.
Ihan viisasta ruokaohjetta tänäänkin.
Sika tonki kaatopaikkoja ja levitti tauteja mm. spitaalia.

Oli erilaisia ruokamääräyksiä ja uudenkuun juhlia yms, joilla ei ole tekemistä Jumalan terveysohjeiden kanssa.
Raamattuhan kehottaa huolehtimaan "pyhän Hengen" tenmppelistä ja tottakai mikä on ymmärrystä ja omaatuntoa vastaan on syntiä, selvä se.
Siis kyse on omantunnon asiasta ja mikä on tieto asiassa, ei ruokamääräyksiä ole annettu koskaan eikä kukaan valvo mitä kurkusta alas kaataa.

Jos ihminen elää tahallisessa synnissä, ei toki rukopukset taivaaseen pääse, muuta kuin parannuksessa ja pelastuksen pyydöt.
Turhaa Jumalalta pyydellä muuta jos tahallaan synnissä elää vastoin tiedon määrää omantuntonsa kanssa.

Kahvissa on paljon yhdisteitä jotka eivät ihmiselle kuulu, ja en tiedä mitään terveellistä josta saisi vatsansa kipeäksi, minunkin pitää taas lopettaa. Kahvissa ja teessä on kofeiinia joka ei ole ihmiselle hyväksi.

Nuo peruukit olivat jopa 10 painavia naisten muotipäälaitteita jotka olivat totta tosiaan terveydelle vaarallisia, sisälsi lyijypainojakin.
Kyllä siinä pää kuumeni.
EGW oli toki sen ajan tiedon valossa kaikessa, paitsi mitä sai ilmloituksia suoraan Jumalalta.

Kaikki nuo lainaamasi kohdat vaativat asian tutkimista koko asiayhteydessään, ei muutaman lauseen lainaamista.
Ei Raamattuakaan voida tulkita ottaen jakeen sieltä täältä ja tulkita sitä irrallaan asiayhteydestä eli jättää lukematta mihin asia kuuluu ja mitä siitä muuta sanotaan jakeen tai kappaleen ympärillä ja koko kirjassa/Raamatussa.

EGW oli hengellinen kirjailija ja toki luki kaikkea mitä ehti ja kerkisi.
Jumalan ilmoitukset ovat asia erikseen, profetian hengen lahja, olihan lahja yleinen alkuseurakunnassakin koska Raamattua ei oltu kasattu ja vanha juutalaisuus vaivasi, lahjaa tarvittiin, eräälläkin ukolla 2 tytärtä jolla profetian lahja sanoo Raamattu, ja ei ihme että loöpunkin aikana piti joitakin asioita Raamatusta selventää ja täsmentää ja monet asiat selvisivöt vasta uskonpuhdistuksen jälkeen kun uskonpuhdistajat yksi toisensa jälkeen löysivät uutta tietoa Raamatusta ja yksi heistä oli Ellen G White, Luther yksi myös ja oli monia muita.

Juutalaiset olivat juudan heimoa ja verta ja lihaa, ei mitään tekemistä ole juutalaiuudella asiassa.

Lepopäiväkäsky on yksi lain käsky ja kuuluu jokaisen kristityn elämän viettoon kaikkina aikoina.
"Muista pyhittää lepopäiväsi" ja 10ä käskyn siveyslaki on aina voimassa Raamatun mukaan.
Pyhäkköpalveluksen lait poistuvat kun oikea uhri Kristus annettiin oli selvää että seremonialait lakkasivat koska ei ollut pyhäkköpalveliustakaan ja kaikki siihen liittyvät lait.

Mitä tulee koruihin, on siihenkin Raamatun ohje ettei ole sopivaa 1 Piet 3:3 trössätä ja törsätä korujen kanssa, jotakin sopivaa toki olemassa on, eli rajat asettaa jokainen itse.

Kymmenykset ovat vapaaehtoisia myös ja koko kristinusko.
Mitään ei voi määrätä vaan omantunnon mukaan.
Raamattu opettaa että ev. työntekijät saavat elantonsa evankelumista.

Vastasin pikaisesti, oli niin laaja paketti.

Siunausta
jari laurila

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kysymyksiä... kirjoitti:

"Terveydenhoito ja terveellinen elämäntyyli ovat sinänsä tietysti hyviä ja terveydenhoito ja raittiustyö ovat positiivisia asioita, ja niissä adventistit ovatkin kunnostautuneet eri puolilla maailmaa. Siinä ei ongelmaa olekaan itsessään, mutta ongelma tulee siinä, että terveys- ja etenkin ruokakysymykset on integroitu vahvasti teologiaan, suorastaan pelastusoppiin. Ruokakysymyksistä varsinkin käsitellään "synnin kategorian" avulla ja koko terveys- ja ruokakysymyksestä tulee iloton, pelottava ja ihmisiä syyllistävä kuorma sekä oikeaoppisuuden kysymys. Päädytään helposti tuomitsevuuteen ruokatottumuksien tähden ja omahyväisyyteen sekä siihen, että syömisestä etenkin on tullut uskontoa. Adventismia voikin pitää juutalaisuuden, islamin ja hindulaisuuden tavoin ruokauskontona. Tämä kaikki on totaalisesti vastoin Uuden testamentin eksplisiittisesti ilmaistua oppia ja henkeä. Tarvitsee lukea vain Paavalin kirjeitä ja hieman Markuksen evankeliumia (jossa Jeesus julisti ruuat puhtaiksi ja lakkautti mooseslaiset puhtauslait) niin huomataan, miten kauas whitelainen "ruoka-adventismi" on etääntynyt UT:n vapauden ja armon teologiasta.

Ruokiin ja päivien viettämiseen liittyvät asiat eivät adventismissa ole todellakaan ehdonvallanasioita, vaan itse asiassa pelastukseen vaikuttavia asioita, joihin on kytketty Jumala-yhteys sekä synti:

1. lihansyöjät eivät pääse taivaaseen - 1Testimonials, s. 187; CD, s. 380-381
2. kahvin ja teen juominen on syntiä - Evangelism, s. 266
3. rukoukset eivät pääse taivaaseen, jos ruokapöydälläsi on voita, kananmunia tai lihaa -CD, s. 366.

EGW:n väitettyyn jumalallista alkuperää olevaan terveysoppiin sisältyy myös erinäisiä kiintoisia (ja täysin epätieteellisiä) oppeja. Esimerkkeinä väitteet, joiden mukaan:

1. sianlihasta tulee spitaali - CD, s. 393
2. peruukkien pitäminen ylikuumentaa aivoja - HR, lokakuu 1871
3. pienten, nauhoilla kiinnitettävien myssyjen pitäminen on osoitus saatanallisesta hallinnasta -1T, s. 188-189.

Sitä paitsi EGW:n "edistyksellisen terveysopinkin" alkuperä on plagiointi: hän kopioi terveysoppinsa toisilta kirjoittajilta (Review-lehti: 8.10.1876). Niinpä niissä heijastuu sen aikakauden terveyskäsitykset ja tietämys Raittiuden korostus on adventismissa ja EGW:n opeissa keskeistä, tupakointia ja alkoholia ei hyväksytä ollenkaan. Liike on varsin puritaaninen ja karun kalvinistinen, iloton ihmiskeskeinen perfektionismi ja epävarmuus pelastumisesta esiintyy selvästi perinteisessä whitelaisessa adventismissa. Koruja, meikkaamista, elokuvia ja maallista viihdettä ja musiikkia paheksutaan ja lapsille ei saisi EGW:n mukaan lukea satujakaan, vaan "vain sitä, mikä on totta" - eli Raamattua ja adventistien omia kirjoja pitäisi lukea, niin lasten kuin aikuisten.

Erittäin tyypillinen adventistinen (ja täysin UT:n teologian vastainen) on vaatimus noudattaa 3 Moos.11 lakia sallituista ja kielletyistä ruuista (tai siis eläimistä varsinaisesti). Lisäksi adventismi painottaa voimakkaasti siirtymistä vegetarismiin "ihmisen alkuperäisenä ja parhaimpana ruokavaliona" ja vastustetaan lihan käyttöä ravinnoksi (tai vähintäänkin sallitaan vain 3 Moos.11 mainittujen eläinten lihan syöntiä, jos joku ei lihasta luovu kokonaan). Peruste vegetarismin vaatimukselle oikeana ruokavaliona oli jälleen EGW:n saama "näky Jumalalta" ns. ruokauudistuksesta. Adventistit väittävät "luonnonlakien rikkomista" synniksi ja päättelevät, että lihan syönti - etenkin esim. jäniksen tai sian syöminen - on siten "luonnonlakien vastaista" ja näin ollen syntiä (toisin sanoen se on pelastumiseen ja Jumala-yhteyteen vaikuttava asia). Mutta tuollainen oppi ei ole mitään raamatullista teologiaa, eikä perustu UT:n mukaiseen evankeliumiin, vaan on pelkkää adventistista järkeilyä. Vrt. UT:n sanomaa esim. Room.14:1-12, 1 Kor.8, 1 Kor.10, Kol.2:14-23, Hepr.13:9. Ruoka ei ratkaise eikä vaikuta Jumala-suhteeseen eikä pelastukseen, ja sydän saa vahvistusta armosta eikä ruuista. Hepr.8:10 toteaa myös selkeästi, että ruokasäännöt ja peseytymisrituaalit perustuivat vain (vanhan liiton) ulkoisiin säädöksiin, ja olivat tarkoitetut olemaan voimassa vain "pysyvään järjestykseen" eli uuteen liittoon asti.

Miksi adventistit repäisevät vain muutamia lakeja Vanha liiton laista (sapatti, ruokalaki, kymmenykset), mutta sivuuttavat suurimman osan Mooseksen laista, eivätkä itsekään noudata kaikkia lakeja. Mooseksen laki on kokonaisuus, josta ihminen ei voi sekä juutalaisen teologian että apostoli Paavalin opin mukaan valita jotain noudatettavaksi ja sivuuttaa muita kohtia: joka haluaa noudattaa Mooseksen lakia on velvollinen pitämään koko lain. Epäjohdonmukaista teologiaa".

-http://www.argumentti.fi/adventismi/adventismi_tutkivatuomio_ellenwhite.php?id=40

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu