Annoitko anteeksi?

Pystyitkö antamaan anteeksi pettämisen? Ja jos, niin miten? ITseäni petettiin, sattuu niin helvetisti. Oli ns. yhden illan juttu ja tyttö katuu enemmän kuin mitään ikinä. Hän on aivan murtunut ja shokissa kun meni tekemään mitä teki. Hän on oikeasti pahoillaan. Pystyykö pettämisestä toipumaan? Pystyykö koskaan antamaan anteeksi? Haluaisin yrittää antaa hänelle anteeksi mutta en tiedä kyllä yhtään että pystynkö.
373103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Minun avopuolisoni (nainen) petti minua 2 kertaa, jäi kiinni ja meni pois tolaltaan. Itki, katui. lupasi muuttua ja selitti pettämiset kännillä ja suhteen vaikeudella. Yritin antaa anteeksi, jatkettiin. En pystynyt koskaan enää luottamaan 100% ja parin vuoden päästä tästä nainen petti taas. Ei olisi edes kertonut ellei olisi jäänyt kiinni. Jätin enkä kadu. Harva ihminen pystyy oikeesti muuttumaan vaikka yrittäisi. Taas tulee aikoja kun on kännissä, ei muka muista tapahtumia tai/ja suhteessa menee huonommin. Ja taas vieras houkuttelee.

Äänestä
  • Puhut minun suulla,se kolahti ja kovaa.Yhteinen lupaus oli ei salailuja tai puhumme avoimesti,mut niin ei käynyt.Nainen houkutteli ja se vain lipes,minuun oli kuulemma tyytyväinen,itkua,anteeksi ,lupauksia mitä vain ikinä, ynnä muuta .Ajattelin asiaa rauhassa ,mutta en päässyt tulokseen,en voi antaa anteeksi,repisi vain haavat auki.

    Äänestä

  • Hän kertoi minulle heti pettämisestään. Olen jutellut varmasti 5 tuntia puhelimessa hänen kanssaan ja hän on todella surkeana ja katuu ihan aidosti. Mukana ei ollut mitään tunteita vaan oli ns. perinteinen yhden illan kännihairahdus. Hän ei ole koko päivänä voinut katsoa itseään peilistä koska petti itsensä, petti minut, petti kaverinsa. EI hän ikinä osannut kuvitella itsestään mitään sellaista. Ja mikä pahinta, me olimme todella onnellisia yhdessä ja pystyimme oikeasti KAIKISTA asioista puhumaan. Tästäkin nyt ollaan puhuttu kuin ihan oikeat aikuiset konsanaan. Hän on minulle tärkeä ja minäkin ole kuulemma hänelle, kovin hän väittää että olisi minuun vielä halunnut joskus rakastuakin ja olla vain onnelinen koska olen hänen mielestään hyvä mies. Hän sanoi että en ansaitse tällaista kohtelua koska olen niin hyvä mies ollut hänelle enkä ikinä tehnyt mitään väärää ja sitten hän menee ja tekee näin. Vaikka aina vannoi ettei ikinä voisi pettää ei kännissä eikä selvänä. Mutta kävi kuitenkin. En tiedä...tekisi mieli kokeilla voisinko antaa anteeksi. Hän on varmasti jo rangaistuksensa saanut. Hän oli shokissa, itki, vapisi ja tärisi...hän oli pettänyt myös oman itsensä. Tiedän miltä se tuntuu. En ole siis itse ikinä pettänyt mutta olen tehnyt jotain mitä en olisi ikinä kuvitellut että voisin tehdä. Ja maksan siitä vieläkin...joten ymmärrän kyllä. Mutta tämä on vain niin kova juttu tällainen että...en vain tiedä

    Äänestä

  • Alkup. kirjoitti:

    Hän kertoi minulle heti pettämisestään. Olen jutellut varmasti 5 tuntia puhelimessa hänen kanssaan ja hän on todella surkeana ja katuu ihan aidosti. Mukana ei ollut mitään tunteita vaan oli ns. perinteinen yhden illan kännihairahdus. Hän ei ole koko päivänä voinut katsoa itseään peilistä koska petti itsensä, petti minut, petti kaverinsa. EI hän ikinä osannut kuvitella itsestään mitään sellaista. Ja mikä pahinta, me olimme todella onnellisia yhdessä ja pystyimme oikeasti KAIKISTA asioista puhumaan. Tästäkin nyt ollaan puhuttu kuin ihan oikeat aikuiset konsanaan. Hän on minulle tärkeä ja minäkin ole kuulemma hänelle, kovin hän väittää että olisi minuun vielä halunnut joskus rakastuakin ja olla vain onnelinen koska olen hänen mielestään hyvä mies. Hän sanoi että en ansaitse tällaista kohtelua koska olen niin hyvä mies ollut hänelle enkä ikinä tehnyt mitään väärää ja sitten hän menee ja tekee näin. Vaikka aina vannoi ettei ikinä voisi pettää ei kännissä eikä selvänä. Mutta kävi kuitenkin. En tiedä...tekisi mieli kokeilla voisinko antaa anteeksi. Hän on varmasti jo rangaistuksensa saanut. Hän oli shokissa, itki, vapisi ja tärisi...hän oli pettänyt myös oman itsensä. Tiedän miltä se tuntuu. En ole siis itse ikinä pettänyt mutta olen tehnyt jotain mitä en olisi ikinä kuvitellut että voisin tehdä. Ja maksan siitä vieläkin...joten ymmärrän kyllä. Mutta tämä on vain niin kova juttu tällainen että...en vain tiedä

    Oletko minkä ikäinen-----

    Pettäminen on sellainen juttu, että sitä ei pidä antaa pettäjälle anteeksi. He eivät muuten koskaan tule oppimaan sitä, että pettämisestä ja toisen ihmisen luottamuksen väärinkäytöstäö on seurauksensa.

    Älkää antako anteeksi. Ainoastaan menettämällä kertasilpaisulla sen ihmissuhteen jota hän on pitänyt pilkkanaan, pettäjä voi oppia että pettämistä tulee todellakin pelätä ja välttää todella visusti.

    Pettäjä joka saa anteeksi, uusi aina tekonsa.

    Äänestä

  • tsung kirjoitti:

    ei nyt parane yleistää,itse olen antanut anteeksi vaikka se vaikeaa olikin,mutta kyllä olen sitä mieltä että jokainen ansaitseee toisen mahdollisuuden,selvät pelisäännöt kun lähdetään yrittämään uudestaan.meillä on nyt aikaa kulunut pian kolmevuotta ja mies on kyllä muuttunut ja yrittää toista kertaa en minäkään anteeksi anna sitten saa mennä.mutta halu pitää olla molemmilla siihen yritykseen,kumpikaan meistä ei halunnuterota,en sano että se on helppoa ,mutta mitä pitemmälle olemme päässeet sen paremmalta on tuntunut,en kadu että annoin anteeksi.

    Äänestä

  • old_profile_48131 kirjoitti:

    Sait koko vastauksesi mahtumaan yhteen lauseeseen!
    Taitavasti tiivistettynä.
    Anna anteeksi, olen ilkeä.

    Äänestä

  • tsung kirjoitti:

    Pettäminen on sellainen juttu, että sitä ei pidä antaa pettäjälle anteeksi. He eivät muuten koskaan tule oppimaan sitä, että pettämisestä ja toisen ihmisen luottamuksen väärinkäytöstäö on seurauksensa.

    Älkää antako anteeksi. Ainoastaan menettämällä kertasilpaisulla sen ihmissuhteen jota hän on pitänyt pilkkanaan, pettäjä voi oppia että pettämistä tulee todellakin pelätä ja välttää todella visusti.

    Pettäjä joka saa anteeksi, uusi aina tekonsa.

    Jotenkin jopa kävi sääliksi tätä tyttöä. Kyllä hän tietää jo että on tehnyt niin väärin kuin vain voi toista ihmistä kohtaan tehdä. Ja tästä lähtien pelisäännöt ovat entistä selvemmät. Sitten ei juoda jos ei kerran pystytä hillitsemään itseään kännissä, ja hän niin väittää että haluaa minun kanssani olla eikä minua menettää. Myös eräs työkavereistani on kokenut vastaavaa, seurustelun alkuvaihella naikkonen humalaspäissään kävi vierailla, mies antoi anteeksi ja ovat nyt olleet jo 5 vuotta yhdessä. Tiedän että voisin ehkä itsekin tehdä sen virheen, en luota edes itse itseeni niin paljoa. Annan nyt tilanteen rauhoittua, myös minun pitää saada ajatukset kasaan, ja katsoa nyt...mielestäni hän ansaitsisi toisen mahdollisuuden. Hän oli niin rehellinen ja aivan sielustaan asti pahoillaan tapahtuneesta. Outoa että ajattelen näin, koska ihan oikeasti ennen ajattelin että kerran pettää niin se on siinä. Olisi tietysti pahempi jos hän olisi pitänyt jotain toista suhdetta samalla ja pettänyt siten, mutta tässä ei ollut mitään henkistä. En kyllä tiedä lieventääkö se yhtään mitään...henkinen pettäminen on mielestäni pahempi. En tiedä...pakko yrittää nyt pärjätä vaan tämän asian kanssa. Toistaiseksi kyllä olemme erossa.

    Äänestä

tuhoon tuomittu

Äänestä
  • Tuhoo tuomittu,anteksi voi antaa,vaan ei unohtaa.Hiekka hiertää rattaissa,joka suukko,halaus hyvänä pito viiltää haavn auki,usko huviksesi tosi asia,tehtyä ei saa tekemättömäksi.

    Äänestä

  • tietoisesti kirjoitti:

    Tuhoo tuomittu,anteksi voi antaa,vaan ei unohtaa.Hiekka hiertää rattaissa,joka suukko,halaus hyvänä pito viiltää haavn auki,usko huviksesi tosi asia,tehtyä ei saa tekemättömäksi.

    Tiedän että sitä ei saa tekemättömäksi, hän tietää sen myös. Ja HÄN todella sen tietää. Hän joutuu elämään sen kanssa koko elämänsä että on satuttanut sellaista ihmistä josta eniten välittää. Itseasiassa tuntuu että itse pääsen jopa helpommalla. Minä en ole tehnyt mitään, nähnyt mitään, ainoa mitä olen kuullut hänen suustaan mitä on tapahtunut. Se on jo tapahtunut mikä tapahtunut,meillä molemmilla olisi kyllä halua yrittää jatkaa suhdetta, meillä voisi olla vielä niin mahtavia hetkiä edessä, kenties jopa oma perhe joskus. Hän on oikeasti pahoillaan ja tekee oikein pahaa kuunnella häntä puhelimessa kun hän lähes joka toisella lauseella purskahtaa uudestaan itkuun. Nyt vain täytyy antaa ajan kulua ja katsoa mitä tässä voidaan enää tehdä. TÄmä tuli vaan niin pahaan saumaan tämä juttu että...suoraan sanottuna vituttaa.

    hänen luokseen. Ei puhelimessa tuommoista sotkua selvitetä.

    Äänestä

  • Jos asutte mene kirjoitti:

    hänen luokseen. Ei puhelimessa tuommoista sotkua selvitetä.

    Näkemään minua vielä. Ollaan juteltu asiasta ja molemmat kyllä haluaisi suhdetta jatkaa...hän ei vaan vielä pysty kohtaamaan minua. Tuntee niin paljon syyllisyyttä. Enkä minäkään välttämättä häntä ihan samallatavalla enäää näe...söpö viaton ja puhtoinen tyttöseni on mennyttä..

    tyttösi pitää mölyt mahassaan

    Äänestä

  • tietoisesti kirjoitti:

    Tuhoo tuomittu,anteksi voi antaa,vaan ei unohtaa.Hiekka hiertää rattaissa,joka suukko,halaus hyvänä pito viiltää haavn auki,usko huviksesi tosi asia,tehtyä ei saa tekemättömäksi.

    Itse ajattelin aikaisemmin että pettäminen on asia jota ei voi antaa anteeksi, mutta tapahtumien myötä ajtteluni on muuttunut. Tietenkin asiaan vaikuttaa miten pettäminen on tapahtunut ja miten pitkään. Mutta voisit minusta ajatella antavasi anteeksi tyttökaverillesi. Tietenkin taphtuma on väärin sinua kohtaan. jos yhteiselo ei uudeleen yrittämisen jälkeen onnistu niin sitten ero on varmaan ainut vaihtoehto.

    Äänestä

  • Alkup. kirjoitti:

    Näkemään minua vielä. Ollaan juteltu asiasta ja molemmat kyllä haluaisi suhdetta jatkaa...hän ei vaan vielä pysty kohtaamaan minua. Tuntee niin paljon syyllisyyttä. Enkä minäkään välttämättä häntä ihan samallatavalla enäää näe...söpö viaton ja puhtoinen tyttöseni on mennyttä..

    Oikeesti voinu sattua jotenkin "parempaan" aikaan niin kuin edellä totesit että sattui pahaan aikaan.
    Joku kirjoitti tossa edellä että petturi ei opi tehneensä mitään väärää jos saa anteeksi. Olen itse samaa mieltä. Älä anna pitää itseäsi pilkkanaan.
    Tää on ilkeesti sanottu, mutta kun sanoit että "puhtoinen" "kiltti" tyttösesi on iäksi menetetty, niin tuli vaan mieleeni että väittikö olleensa neitsyt kun aloitte seurusteleen?
    Maailma on täynnä yhtä "puhtoisia" tyttösiä kuin se joka sinut nyt ENSIMMÄISEN KERRAN on pettänyt.
    Väittäisin samoin kuin muutkin että koskaan et sitä tekoa unohda ja mitä enemän asia mielessäsi pyörii sitä enemän halusi kontrolloida hänen tekemisiään kasvaa, aivan kuin jo itsekin kerroit että viinan kanssa ei sitten enään lotrata jos ei järki pysy kädessä.
    MIETI.

    Äänestä

  • Olisi kannattanut kirjoitti:

    tyttösi pitää mölyt mahassaan

    ensikerralla pitääkin.

    Äänestä

Aina pettäjä. Jos pettää suhteessa on erittäin todennäköistä että se tapahtuu uudelleen, ei välttämättä jää uudelleen kiinni kuitenkaan. En itse ainakaan pystyisi enää luottamaan kerran pettäneeseen naiseen.

Äänestä
  • Seuraava pettäminen ei ehkä tunnu enään missään -

    Äänestä

Moi,

minä olen antanut anteeksi. Kymmenen vuotta sitten.

Uskottomuudesta selviäminen on vaikea tehtävä, mutta se on mahdollista.

Ensin tulevat vieraasi viha, suru, epäluulo, epäusko. Sitten tulevat täydellinen epäluottamus, pettymys, puhdas vittuilu, arkuus, jatkuva pelko ja epäily uusista uskottomuuksista. Sen jälkeen seuraa tunnekylmyys.

Olet rakastanut puhtaasti, kuvitellut että parisi tuntee samoin, mutta totuus on ollut että hetken huumassa sinulla tai sinun tunteillasi ei ole ollut hänelle mitään merkitystä. Hän on löytänyt huvituksia ja pitänyt niitä sinua ja sinun sydäntäsi tärkeämpänä. Se sattuu. Ja se sattuu pitkään. Tuntuvasti. Kipeästi.

Meillä meni kolme vuotta palata siihen pisteeseen, jossa tilanne normalisoitui. Vaikutimme taas ulospäin täysipainoiselta perheeltä eivätkä perhejuhlat enää olleet teennäisiä hymyilytilanteita. Mutta joka kerran kun puolisoni lähti ulos tai tapasi muita naisia, elin pelossa. Soittelin hänen peräänsä.

Tästä kului vielä 4 vuotta lähes täydellisen luottamuksen palautumiseen.

Rakkaus ei koskaan lopu kipuun. Ja henkinen kipu on suurimpia ja vaikeimpia käsiteltäviä asioita parisuhteessa. Vaatii suurta kypsyyttä molemmilta osapuolilta selvityä uskottomuudesta.

Me selvisimme yhteistyössä. Puolisoni katui. Kaiken suruni läpi kuulin tai tunsin hänen anteeksipyyntönsä aitouden. Ystäväni sanoi: "Kyllä sellaista toisillekin sattuu." Tajusin etten ollut yksin. Käsittelin asiaa aika paljon ystävieni kanssa. Puolisoni haukuin melko tavalla pystyyn, perusteelisesti ja moneenkin kertaan. Hän piti kiinni.

Tänä päivänä olen sitä mieltä, että uskottomuus muuttaa parisuhdetta. Se ei tapa rakkautta. Se muuttaa sitä siten, että hyväksyt peliin henkilön, lähimmäksi sydäntäsi, jonka tiedät olevan kykenevä petokseen. Suostut rakkaudessa pelaamaan sellaisin ehdoin.

Se muuttaa parisuhdetta myös siten, että mikäli onnistutte selviämään uskottomuudesta, olette oppineet todennäköisesti käsittelemään rakentavasti jätetyksi tulemisen pelkoa, mustasukkaisuutta, haavoittuvuutta, vihaa, röyhkeyttä, piittaamattomuutta, kurjuutta. Olette oppineet rakastamaan inhimillisistä erehdyksistä huolimatta. Oppineet antamaan anteeksikin. Nämä ovat isoja ja arvokkaita oppintunteja. Jos menestytte yhdessä - ja se on mahdollista vain yhdessä, teidän parisuhteenne muodostuu vahvemmaksi kuin monen muun.

Olen aidosti tänään sitä mieltä, että puolisoni petos oli ihan ok. Se ei haavoita minua enää. En ole yhtään kiinnostunut asiasta. En vahdi häntä enää mustasukkaisena, en ole tehnyt sitä vuosiin. Olen onnellinen hänen puolestaan, että hän sai ilmeisestikin toisen kanssa kokea jotain sellaista, mitä tarvitsi, tullakseen siksi ihmiseksi joka on. Ymmärrän, että hän edelleen on sama ihminen - ja halutessaan pystyisi vahingoittamaan minua. Mutta, rakkaudessa, varsinkin tosirakkaudessa on otettava se riski.

Aito anteeksi antaminen tapahtuu hitaasti, ajan kanssa. Pettämisestä toipuu, lopullisesti, hyvin, vahvemmaksi, aikuisemmaksi. Tunnetta ei voi pakottaa, mutta sitä voi odottaa. Odota. Selviät kyllä, jos on kyse todellisesta rakkaudesta, molemminpuolisesti.

Voimia sinulle!

Äänestä

ja olet selvästikkin valintasi tehnyt: jatkat suhdettanne. Nainen voi oikeastikkin katua mutta en silti itse pystyisi luottamaan enää koskaan. Itkulla ja katumisella saa paljon anteeksi. Vähän aikaa menee taas hyvin ja sitten alkaa taas vaikeudet. Parempi lähteä nyt kuin parin vuoden päästä jolloin kaikki on vieläkin vaikeempaa.

Äänestä
  • Puolustan koska välitän hänestä, ja hän minusta. Hän kärsii todella paljon tästä, niinkuin myös minä. En tiedä miksi, mutta haluan jopa tukea häntä tässä asiassa. Hän on on myös kärsivä osapuoli tässä. Mitä pahempaa ihminen voi tehdä kuin pettää itsensä? Meidän täytyy nyt hänen kanssa puhaltaa yhteen hiileen jatkossa, keskustella, olla tukena ja välittää toisistamme. Virheitä sattuu ja minäkään en ole täydellinen. Mutta haluan uskoa että me voimme hänen kanssaan olla onnellisia vielä joskus. Tiedän että tämä kuulostaa hullulta, kuulostaa jopa minulle. Mutta välitän hänestä kovasti ja haluan yrittää. Hänkin haluaa, vaikka sanoo kokoajan että minun ei tarvitse antaa anteeksi ja ettän en ansaitse sellaista. En ansaitse...kukaan ei ansaitse tulla petetyksi. Mutta hän tietää pettäneensä miestä josta niin paljon välittää, ja petti itsensä. Se tämä sattuu myös häneen niinkuin minuunkin. Tosiaan, toista kertaa en anna anteeksi...enkä ole vielä tätäkään antanut. Mutta haluan uskoa parempaan huomiseen yhdessä tyttöni kanssa, koska jos selviämme tästä selviämme mistä vain...

    Äänestä

  • Alkup. kirjoitti:

    Puolustan koska välitän hänestä, ja hän minusta. Hän kärsii todella paljon tästä, niinkuin myös minä. En tiedä miksi, mutta haluan jopa tukea häntä tässä asiassa. Hän on on myös kärsivä osapuoli tässä. Mitä pahempaa ihminen voi tehdä kuin pettää itsensä? Meidän täytyy nyt hänen kanssa puhaltaa yhteen hiileen jatkossa, keskustella, olla tukena ja välittää toisistamme. Virheitä sattuu ja minäkään en ole täydellinen. Mutta haluan uskoa että me voimme hänen kanssaan olla onnellisia vielä joskus. Tiedän että tämä kuulostaa hullulta, kuulostaa jopa minulle. Mutta välitän hänestä kovasti ja haluan yrittää. Hänkin haluaa, vaikka sanoo kokoajan että minun ei tarvitse antaa anteeksi ja ettän en ansaitse sellaista. En ansaitse...kukaan ei ansaitse tulla petetyksi. Mutta hän tietää pettäneensä miestä josta niin paljon välittää, ja petti itsensä. Se tämä sattuu myös häneen niinkuin minuunkin. Tosiaan, toista kertaa en anna anteeksi...enkä ole vielä tätäkään antanut. Mutta haluan uskoa parempaan huomiseen yhdessä tyttöni kanssa, koska jos selviämme tästä selviämme mistä vain...

    sinut solmittua pikkusormesi ympärille. Sinkunko tässä tosiaan pitäisi sääliä??? Kyllä siihen pettämiseen lähdetään ihan omasta halusta, tyttösi sepittelee omia tarinoitaan ja saa "katumuksellaan" anteeksi törkeän temppunsa. Sinä silittelet päätä. Iske nyrkki pöytään ja ole mies.

    Äänestä

  • naisesi saanut kirjoitti:

    Haluan vaan todella todella uskoa että hän teki erittäin suuren virheen alkolin vaikutuksen alaisena. Hän ei kuulemma halunnut. Eikä osaa selittää itsekään että miksi. PItäisi huutaa, raivota, iskeä nyrkkiä pöytään...mut auttaako se mitään? En usko....

    Ainahan ne pettäjät "tekevät suuren virheen" kun hairahtavat toisen housuihin. Sitten kadutaan ja itketään ja sama toistuu seuraavalla kerralla jo helpommin kun tiedetään että itkulla ja katumuksella saadaan anteeksi. NIIN tyypillinen tarina ja NIIN typillitä tuollainen katuminen. Tsemppiä.

    Äänestä

  • --------- kirjoitti:

    alkoholi tulee kuitenkin olemaan naisesi kuvioissa myöhemminkin kuten suurimmanosan meistä. Onko silloinkin hairahdus vähemmän petollista kun "on vaan niin kännissä"? Nainen pelkää että jätät hänet ja tietysti itkee ja katuu. Minulle se riitti edellisen kanssa, seuraava hairahdus tuli taas ja sitten ero. Turhaa yritin ja hukkasin aikaani moiseen.

    Äänestä

  • ---------- kirjoitti:

    Toista kertaa en minäkään kestä. Tämä sattuu meihin molempiin. Tapasimme eilen, ja onhan tämä vähän vaikeaa. Omat tunteeni eivät ole enää samalla tasolla kuin ennen tätä tapahtumista...tässä todellakin menee aikaa, ja hän vakuutti että on läksynsä oppinut, ei halua päästää minusta enää irti. Toivon todella että hän oppi läksynsä. Todella toivon.

    Moro, itse olen juuri sinun kanssa samassa tilanteessa. Tyttöystäväni kertoi minulle että oli kännisekoilun päätteeksi pettänyt minua, eikä muistanut illasta oikein mitään. No kuitenkin meillä asia etenee niin että olen muuttanut yhteisestä kodista pois. Olemme kuitenkin yhteydessä viikottain. Tyttöystäväni on mennyt terapiaan selvittelemään asioita mistä pettäminen saattoi johtua.
    Näen itsessäni sinua siinä määrin että aluksi tuli viha ja sitten sääli toista kohtaan. Kun laitoit tuolla aikaisemmin että mitä se viha auttaa tai suuttumus toista kohtaan, minusta sillä on paljonkin merkitystä silloin tunnet jotain.
    Tällä hetkellä olet ns. "tilanteen ulkopuolella" et ole käsittänyt koko asiaa ja näet vaan katuvan tyttöystävsi. Kannattaa kirjoitella itselle ylös asioita paperille ja miettiä miltä tuntuu. Alat pitämään vaikka päiväkirjaa!!
    Tärkeitä on kuitenkin että annat itsellesi aikaa etkä ryntää takaisin suhteeseen sen takia että virheitä tapahtuu. Jos et ole itse käsitelly mitään asioita et voi palata suhteeseen!

    Äänestä

  • ktk kirjoitti:

    niin myöhemmin tapahtuu sama moka uudelleen.

    Ainoa mahdollisuus on vain katkaista suhde, ei kannata hukata aikaa enempää. Olen itse nähnyt ihan tarpeeksi pettureita ja harvemmin niillä jää pettäminen yhteen kertaan.

    Äänestä

anteeksi antamaan kyllä mutta elää en olisi voinut koska luottamus meni ja toki asia olisi vaivannut mieltä pitemmän päälle ei ole hyvä juttu tämä suhteessa elettäessä.

Äänestä

tyttösi on oikeasti pahoillaan, niin voit kyllä antaa anteeksi. Se ei kuitenkaan tapahdu heti vaan ajan kanssa. Mistään ei voi etukäteen tietää. Vaikka tänään näyttää toivottomalta, niin vuoden päästä voi kaikki olla kohdallaan. Tai sitten ei. Kuten sanoin, sen aika näyttää.

Äänestä
  • Näimme tänään. Tapaamimen meni ihan hienosti. Mutta se oli outoa olla hänen kanssaan. Välillä tunsin häntä kohtaan ihan niinkuin ennen ja välillä en taas olis halunnu edes koskea. Mutta loppujenlopuksi tapaaminen meni hyvin. Olemme päättäneet yrittää uudelleen ja olemme keskustelleet että tämä vaatii varmasti kovaa työtä ja ennenkaikkea halua molemmilta. Minä haluan olla hänen kanssaan ja hän minun, en tiedä tapasimmeko liian nopeasti. Mutta miksi se asia siitä muuttuu jos jahkaamme sitä puhelimessa viikkotolkulla? Hän selvästi tunsi pahaa oloa kun itselleni tuli tänään välillä paha olo...kun ajatukset nyt pyörii viellä miten pyörii. Hänellä tuli silminnähden todella paha olo siitä että hänen tekonsa aiheuttaa kärsimystä minulle. Haluan uskoa tähän, haluan uskoa meihin että voimme vielä olla onnellisia. Suhteemme on vielä aika alussa joten jos me tästä selviämme niin selviämme mistä tahansa.

    Äänestä

  • Alkup. kirjoitti:

    Näimme tänään. Tapaamimen meni ihan hienosti. Mutta se oli outoa olla hänen kanssaan. Välillä tunsin häntä kohtaan ihan niinkuin ennen ja välillä en taas olis halunnu edes koskea. Mutta loppujenlopuksi tapaaminen meni hyvin. Olemme päättäneet yrittää uudelleen ja olemme keskustelleet että tämä vaatii varmasti kovaa työtä ja ennenkaikkea halua molemmilta. Minä haluan olla hänen kanssaan ja hän minun, en tiedä tapasimmeko liian nopeasti. Mutta miksi se asia siitä muuttuu jos jahkaamme sitä puhelimessa viikkotolkulla? Hän selvästi tunsi pahaa oloa kun itselleni tuli tänään välillä paha olo...kun ajatukset nyt pyörii viellä miten pyörii. Hänellä tuli silminnähden todella paha olo siitä että hänen tekonsa aiheuttaa kärsimystä minulle. Haluan uskoa tähän, haluan uskoa meihin että voimme vielä olla onnellisia. Suhteemme on vielä aika alussa joten jos me tästä selviämme niin selviämme mistä tahansa.

    toisia aina kun on mahdollisuus.

    Sinua on petetty, joten sinulla on oikeus ainakin yhteen panoon.

    hyvä älä anna periksi jos minä 15v jälkeen pystyin antamaan anteeksi pystyt sinäkin,helppoa se ei ole ja aluksi voi tulla epäilyjä mutta ne menevät ajan kanssa ohi onnea teille

    Äänestä

  • itsekin käydä panemassa kirjoitti:

    toisia aina kun on mahdollisuus.

    Sinua on petetty, joten sinulla on oikeus ainakin yhteen panoon.

    Teki mieli kun sain tietää että jos lähtisi baariin yrittämään jotain yhden illan juttua. Olisiko oloni siitä parantunut? Ei. Jälkeenpäin minulla olisi ollut todella paska fiilis. En usko että kosto mitään auttaisi. Meillä on nyt ollut takana muutama todella mahtava päivä...ja olisi ollut sääli jos en olisi niitä kokenut...

    oppimaan. Nauti nyt muutamasta kuukaudesta kun naisesi jaksaa tsempata, sitten taas viedään. Tulet näkemään.

    Äänestä

  • Alkup. kirjoitti:

    Teki mieli kun sain tietää että jos lähtisi baariin yrittämään jotain yhden illan juttua. Olisiko oloni siitä parantunut? Ei. Jälkeenpäin minulla olisi ollut todella paska fiilis. En usko että kosto mitään auttaisi. Meillä on nyt ollut takana muutama todella mahtava päivä...ja olisi ollut sääli jos en olisi niitä kokenut...

    Olet kyllä niin jalo mies, että tälläistä sinun ei olisi tarvinut kokea .Ottaisit ohjakset omiin käsiisi mene vielä kerran itseesi ja anna aikaa itsellesi, todella aikaa,kuuntele sydämmesi ääntä ja kuuntele mitä sillä on sanottavaa, pidä kahden viikon paussi kaikessa rauhassa .Tiedän että olet jonkin asteisetta sokissa .Muista että sääli on sairautta...joka pitää paikkansa.Cemppiä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Petetty.... kirjoitti:

Pystyitkö antamaan anteeksi pettämisen? Ja jos, niin miten? ITseäni petettiin, sattuu niin helvetisti. Oli ns. yhden illan juttu ja tyttö katuu enemmän kuin mitään ikinä. Hän on aivan murtunut ja shokissa kun meni tekemään mitä teki. Hän on oikeasti pahoillaan. Pystyykö pettämisestä toipumaan? Pystyykö koskaan antamaan anteeksi? Haluaisin yrittää antaa hänelle anteeksi mutta en tiedä kyllä yhtään että pystynkö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu