jos hän nyt kuolisisi niin ikävä olisi suunnaton. Hän syntyi koska 2 ihmistä ei osannut sinä päivänä pitää housujaan jalassa ja se toinen ei ollut ottanut vielä e-pilleriä. (koska otti sen aina samaan aikaan.) Hän syntyi liian aikaisin koska täysin keskentekoinne ihmisenä eikä minulla ollut vielä mitään. En oppinut häntä koskaan rakastamaan enkä arvostamaan, haluaisin vaan takas sen pienen pojan joka hän oli, haluaisin sen pienen pojan vielä kerran syliini, mutta hän jo 18, miten kertoa lapselle että äiti ei rakasta?
Miehenikin vihaa häntä, koska hän pilasi elämänne. Hän sanoo kuinka muka rakastaa poikaamme. mutta ei myönnä että rakastaa vain nuorinta poikaamme. Onko ikävä rakkautta? Vasta 38v. olisin ollut valmis äidiksi! siis oikeasti.
Vanhin poikani (siis tämä ei rakas) haaveilee mm. yrittäjyydestä, (kuten minäkin) Onko minun vain elettävä hänen kauttaan ilman mitään omaa. MIksi kaikki muut onnistuvat elämäss? MIksi kaikilla muilla on hauskaa? Miksi kaikki muut elävät täyttä elämää? Voisin TAPPAA itseni ihan vaan sen vuoksi kun on niin tylsää!!!
Miehenikin vihaa häntä, koska hän pilasi elämänne. Hän sanoo kuinka muka rakastaa poikaamme. mutta ei myönnä että rakastaa vain nuorinta poikaamme. Onko ikävä rakkautta? Vasta 38v. olisin ollut valmis äidiksi! siis oikeasti.
Vanhin poikani (siis tämä ei rakas) haaveilee mm. yrittäjyydestä, (kuten minäkin) Onko minun vain elettävä hänen kauttaan ilman mitään omaa. MIksi kaikki muut onnistuvat elämäss? MIksi kaikilla muilla on hauskaa? Miksi kaikki muut elävät täyttä elämää? Voisin TAPPAA itseni ihan vaan sen vuoksi kun on niin tylsää!!!
Vastaukset 28
Vanhimmat
ja sinä olet malliesimerkki.
mutta kuule vasta nyt olen alkanut panee vastaan vasta nyt vaikka olen jo yli 40v.
Nyt vasta itsekäs olenkin. Ja sentääs 17v. annoin lapsilleni. Tuon 17v. olisin voinu vaan luoda omaa uraa ja olla TODELLA ITSEKÄS.
miten ihmeessä lastaan voi vihata? olisit edes sitten aikoinaan tehnyt abortin tai antanut adoptoitavaksi. jollekin olisi varmasti kelvannut.
inhottavaa että tuollaiset itsekkäät paskiaiset saavat lapsia, mutta jotkut jotka niitä todella haluavat eivät saa vaan joutuvat adoptoimaan tai menemään hedelmöityshoitoihin.
etten aborttia harkinnut, mutten pystynyt siihen.
Se on yksi tämän maailman merkillisyyksistä, holtittomat ihmiset kuten minä ym. kaltaiseni lisäännymme kuin kanit mutta sinä ja kaltaisesi eivät sitä lastaa saa.
38v. oli mulla aika myöhä saatu "sitä" toivottua vauvakuumeen aikaansaamaa lasta. (vain 30% mahd.kystan tukkiessa kohdun suun) Juuri kun olisin ollut valmis henkisesti.
Olen pahoillani että kaltaisiani ihmisiä on olemassa. Rakastan kaiketi vanhinta poikaani mutta omalla tavallani.
miks ns. holtittomat ihmiset saa lapsia? Siks koska ne antaa luonnon tehä hommansa. Ne jännitä, eikä laske päiviä, eivät tee ovulaatio testejä ym. Jännitys ja stressi "tappaa" lapsenteon.
Ns. "valmkit vanhemmat" just niitä itsekkäitä ihmisä onkin. Laps on Jumalan lahja (sanotaan)
ja nää holtittomat eivät sitä lahjaa osaa odottaa kun valmiit vanhemmat ootttaa tätä lahjaa ku kuuta Taivaalta, kaikki pilkulleen laskettu ei lasta vaan vanhempia varten. Nyt teen lapsen/nyt meen takas töihin/ ym. ei Jumala "postimyynti vanhemmille" anna lasta. Ei lasta "tilata" ku postimyynnistä hää tullee sillo ku varmana ois oikia hetki. Ei sillo ku käsketään.
ei tiedä mitä rakkaus on.Uskoa Jumalaan omalla tavalla on yhtä kuin ei tiedä mitä usko on.Tarvitset terapiaa,mitään tuollaista ei täyspäinen päästä suustaan,ei edes ihminen joka väittää olevan rehellinen niin teoissaan kuin tunteissaan.Hae apua!
Roviolle tuollaiset vanhemmat, oletteko alkoholisoituneita?? Nykyään ja ennenkin on Suomessa ollut Pelastakaa lapset ry ja muita tahoja jonne voi antaa vastasyntyneen vauvansa,kun sen kerran on VAKAIN AIKEIN TEHNYT TÄHÄN MAAILMAAN. Mikäs siinä toisessa pojassa kiehtoo, taitaa olla sukurutsan makua?? Teidän kaltaisia ei saisi Suomen maassa olla. Toivottavasti tämä poika aikuistuttuaan ymmärtää, edes vähän teidän touhuistanne...Ja ymmärtää pysytellä pois läheltänne.
nähdä miten joku ajattelee näin... lapsi on tärkeintä maanpäällä ja joku vielä väittää ettei lastaansa rakasta! Se tuska mikä lapsen kuolema saa aikaan on sanoin kuvaamattoman hirveä... Jotkut ovat valmiita rakastamaan ja antamaan kaikkensa lapsensa eteen ja silti menettävät rakkaan pienoisensa. Päinvastoin ihminen, joka ei välitä paskaakaan ja on tuollainen saa pitää lapsen... Elämä on epäreilu monella tapaa!
Ps. En ole menettänyt lasta, mutta olen nähnyt sen surun määrän... En väitä että ymmärrän miltä se tuntuu.
Et kirjoittaisi tuollaista jos et rakastaisi poikaasi!Ja tuon tunteen täytyy olla hyvin vahva ja arkaluontoinen, kun jäsentelet asian kirjoituksessasi noin.
Syyllisyyttä ilmeisesti koet ja se näkyy kirjoituksessa.
Mutta menneille tapaahtumille et voi mitään,mutta tulevaan voit panostaa täydellä sydämellä! tärkeintä on mitä teet nyt tästä hetkestä eteenpäin poikasi kanssa!
Anna anteeksi itsellesi menneet teot ja rakenna tulevaa luottavaisin,rehellisin mielin ja se varmasti vaatii niin sinulta kuin pojaltasikin paljon että voitte edes luoda jonkinmoisen suhteen toistenne kanssa,varmasti selviät tilanteesta, jos vain haluat tarpeeksi yrittää!!
Ensimmäinen asia jonka haluan sinulle sanoa,lopeta juominen ja itsesääli!
Poikasi ehkä odottaa yhteydenottoasi ja sen äidin pitää olla selväjärkinen!
Ajattelin heti luettuani teksisi aivan samoin, kuin edellinen kirjoittaja. Kyllä sinä rakastat ja olet rakastanut lastasi, mutta koet varmasti syyllisyyttä siitä, että et tunne olleesi ehkä tarpeeksi hyvä äiti hänelle. Minä olen menettänyt poikani. Suren häntä syvästi. Minäkin sain hänet nuorena. Äidit kokevat joka tapauksessa aina huonoa omaatuntoa ihan kaikesta.En minä kertonut hänelle rakastavani (tai ennen hänen kuolemaansa kerroin) häntä, oletin vain, että hän tiesi sen itsestään. Joka ikinen äiti voi joskus tuntea vihantunnetta lastaan kohtaan, mutta siitä vain ei haluta puhua. On se myytti rakastavasta ja kärsivällisestä aina lempeästä äidistä. Kyllä meilläkin oli yhteenottomme poikani kanssa aikoinaan ja olisin toivonut hänet sillä hetkellä jonnekkin, Siitä huolimatta rakastin häntä. Olisin tehnyt hänen puolestaan mitä vain hädän hetkellä, antanut oman henkeni, jos hän olisi saanut elää. Niin sinäkin tekisit, jos sellainen vaihtoehto tulisi eteesi. Sinulla on vielä poikasi. Alä katso taakseppäin, jos tunnet, että jotakin pitää korjata, niin yritä korjata välisi häneen nyt. Ei ole liian myöhäistä. Minä voin puhua pojalleni vain haudalla elämäni loppuun asti.
Minustakin tuntuu pahalta, kun ihmiset nykyään "hankkivat" lapsia juuri silloin kuin heille itselleen sopii. Ovatko he parempia vanhempia sittenkään. Luin juuri eilen jutun,jossa kerrottiin, että nykyään jopa kolmannes vastasyntyneiden vanhemmista ei pysty luomaan tunnesidettä lapseensa, olkoonkin, että he aluksi olivat toivottuja lapsia. Voimia sinulle.
Siis 38-vuotias? Oikeest?
Tot rakkausjuttuu pystyt juttelemaan ammattilaisen kanssa.
Ja ihan oikeest! Ei sun tarvi sun lapsien kautta elää.
Kyllä perheenäitikin pystyy toteuttamaan unelmia!
Sen kun vaan teet. Sun pitää vaan sulattaa perhe-elämä ja työelämä yhteen.
ÄLÄ VALITA! Kuulostat ihan kakaralt. Sori nyt vaa!
iältäsi? Vaiko trolli?
jos tulee raskaaksi vasten tahtoaan on täysin itse syyllinen. älkää helvetti valittako vaan miettikää ennenkuin hankitte niitä.
todella itsekästä......ehkä voisit kertoa pojallesi tuon kaiken? että hän on pilannut elämänne? pojan olisi oikeudenmukaista kuulla millainen k***pää oma äiti on.
täysin. Vaikkei itselläni lasta olekaan.
Ikävä kyllä ihminen tekee elämässää virheitä, muitten siellä on ihan turha paasata siitä mitä pitäisi tehdä tai olisi pitänyt tehdä tai MITÄ/MITEN TUNTEA!!!
Toivon sulle, että saat asiat selkiintymään. Kyllähän sulla tekstisi perusteella jotain tunteita poikaasi kohtaan näyttäisi olevan - mutta älä vaan sano pojallesi, ettet häntä rakastaisi. Kuka nyt tietää mitä rakkaus todella on? Mikä oikeastaan erottaa vaikka mainitsemasi ikävän rakkaudesta...
Tsemppiä!
Minunkin lapseni on jo yhdeksäntoista, (tämä keskonen)
sitten on muitakin lapsia, joista vanhimman olen saanut ollessani vain 15 vuotias, ja vahinko oli taatusti.
En voisi ikinä ajatella noin.
Sinä ja miehesi ette olisi edes ansainneet lastanne, maailmassa on lapsettomia ihmisiä, jotka olisivat taatusti rakastaneet lastanne.
Olette niin oksettavia, että pahaa tekee.
Mene ihmeessä saunan taakse ja lopeta itsesi, tuskin sinua kukaan edes surisi.
teillä epäonnistunut elämä? Ette kai syytä todella lastanne omista virheistänne? Ja nyt olet vielä katkera jos pojallasi on mahdollisuus yrittäjyyteen!!? Siihen on varmasti sinullakin tänäpäivänä mahdollisuus ? Ei ole ikärajaa ja mahdollisuudet ovat rajattomat! Ota itseäsi niskasta ja tee jotain elämällesi!!! Anna myös poikasi onnistua, hän on sen varmasti ansainnut!
turhaan siinä kirjoittelet, aivan sekapäinenhän tunnut olevan. Olet lapsen tähän maailmaan saattanut ja hoida juttus, eiks niin? Mutta minkäs teet kun pääsi on sekaisin.
Aloittaja ei ole kaheli hän vain rypee itsesäälissä eikä ymmärrä lapsensa ARVOA ja sitä,
että vanhaksi tultuaan hän lapsensa kautta näkee
itsensä lapsenlapsissaan.
Hän rakastaa poikaansa vaikka toista väittää,mutta on ilmeisesti pahasti alkoholisoitunut ja yhteiskunnallisesti syrjäytynyt ehkä työttömyyden kautta, koska kadehtii OMAA LASTAAN, joka alkaisi yrittäjäksi!!
Kuule sinä ALOITTAJA, sinulla on poikasi kautta kaikki elämän ONNENKORTIT käsissäsi.Ole iloinen että hänet synnytit. Hänen kauttaan elät vielä historiassakin eli silloin kun maadut haudassasi
koska sukusi jatkuu lapsesi kautta.
Jep. Mitäpä tuohon lisäisi...
...jotenkin kauheaa, kun ap. vielä KADEHTII tuota lastaan, jota "ei rakasta"...!
sanon niin minä myös menetin hyvän työuran lapsien takia MUTTA ihan omasta tahdostani. Valitsin paremman paikkakunnan asua lapsia ajatellen missä omaa työtäni ei ole eikä tule olemaan. En kadu enkä harmittele, rakastan heitä niin paljon ja ovat tosi hienoja yksilöitä yh:n kasvattamiksi. Paras kiitos tuli tytöltäni joka juuri mainitsi miten hyvä asia oli että he pääsivät Helsingistä pois jo ihan pieninä. Nyt olen yksinäinen ja vanha mutta onneksi tuli tehtyä iltatähti joka on vielä lähellä.
Jos minun lapsistani joku kuolisi se ei jäisi pelkkään ikävään, kärsimystä on ollut niin paljon ettei enää jaksaisi mitenkään.
Siis oliko tämä PROVO...???
Sori nyt vaan, mutta kuulostat suomeksi sanottuna 1. ITSEKKÄÄLTÄ 2. EPÄREILULTA 3. SÄÄLITTÄVÄLTÄ...!!!
Oletko KOSKAAN pohtinut, miltä POJASTASI tämä kaikki tuntuu/on tuntunut...kaikki nämä vuodet???
Vai oletko vain pyöritellyt OMIA murheitasi OMAN napasi äärellä...??
P.S. MIKÄ esti aikanaan tekemästä aborttia???
Tunteesi/tunteenne eivät ole mitään epätavallista ja hävettävää. Mutta paljon rakkautta silti elämäänne.
-Mikä ihme saa sinut tälle palstalle tommoisia kirjoittelemaan...meitä sellaisia äitejä on täällä paljon, joilla on oma rakas poika kuollut JA ei millään meinaa tämä eläminen onnistua koska se kuolema on särkenyt niin paljon,..sydämmen,,tunneelämän..., toivon KAIKEN KAIKEN KAIKEN .MINÄ OLEN KUN TSOMPI koska joudun hukuttamaan suruni kaikenlaiseen työn tekoon etten koko ajan miettisi sitä kuolemaa ...JA mikään ei tunnu miltään ..yritän tässä miettiä sinun mietteitäsi..ja en voi kun kirjoittaa sinulle että OPETTELE, YRITÄ OPPIMAAN RAKASTAMAAN LASTASI,eihän hänen syntymä voi noin paljon negatiivistä teidän elämään tuoda ,miltähän siitä pojastasi tuntuu kun ei rakasteta! hyvä ihminen sinulla on elävä ihminen sinun poika ..ala tutustumaan lapseesi ja tue ja tee kaikkesi lapsesi eteen-sinusta vaan tuntuu että täällä muilla on vaan hauskaa EI OLE EI VARMAAN OLE JA SITTENKÄÄN TUSKIN LAPSESI SITÄ HAUSKUUTTA VIE...ihmeellisiä nuo mielipiteesi koeta nyt hommata ittellesi apua ja sille elämäänsä aloittavalle nuorelle..sinä olet sen äiti ...jolla on elävä terve lapsi olisit onnellinen.
Kirjoitit miehesikin vihaavan poikaasi, koska poika pilasi elämänne. Haloo! Miehesi pilasi itse elämänsä kun ei pitänyt pikkuveitikkaansa kurissa. Hän on pojan alulle saattanut. Hän ei voi syyttää kuin itseään. Poika ei mahda sille mitään jos isi lataa siittiönsä äidin munasolun suuntaan.
Miten kehtasitkin morkata toisten lapsensaanti yrityksiä, ikäänkuin suunnitelmallisuus oli se joka tässä on suurin synti ja syy laspettomuudelle. Vähänpä tiedät. Lapsettomuuteen on ihan todellisia syitä. Tuo teidän 'rento' toimintanne, edesvastuuton naiskentelu ilman ehkäisyä oli kaukana suunnitelmallisuudesta kyllä, mutta väitätkö että se on nyt se pyhä tapa miten lapsia siunaantuu? Juurihan olet pitkän ritirimpsun kirjoittanut miten poikanne on pilannut elämänne. Ei sanaakaan siitä että hän olisi rakkauden hedelmä, lahja teille siitä, ettette pingottaneet, annoitte vain himon viedä. Ette kantaneet pätkääkään vastuuta tulevaisuudesta eli miettineet onko lapsi varmasti tervetullut ja rakastettu jos hän saa syntyä.
Virheitä saa elämässä tehdä, niistä voi ja pitää oppiakin. Nyt olisi sinun ja miehesi aika ottaa opiksi ja lakata syyttämästä alulle laittamaanne lasta. Katsokaa peiliin ja osoittakaa sormella sinne.
Itsellä ei ole ollut koskaan vaikeuksia tulla raskaaksi. Lapseni on olleet hyvin rakastettuja. Yksi lapsistani on kuollut 13-vuotiaana. Poika hänkin. Ja minua todella kuvottaa tämä asetelma, että meillä olisi sitä rakkautta ollut antaa ja meiltä lapsi otettiin pois ja te ette ymmärrä tai osaa lastanne rakastaa, vain syytätte häntä oman elämänne kurjuudesta. Ja te saatte hänet pitää. Niin väärin. Poikanne on kyllä minusta elämänsä ansainnut (mutta te ette häntä) ja olen iloinen, että hän onjo 18-vuotias ja voi ottaa vastuun itsestään ja toivon todella, että hänestä tulee onnellinen. Teistä riippumaton ja onnellinen. Lapset ovat lainaa vain, minä menetin omani kuolemalle, sinä ehkä menetät hänet aikuisuuteen ja maailmalle. Ehket voi kuin syyttää itseäsi siitä. Ja miestäsi. Niinhän muutenkin käy kun lapset aikuistuvat, että irtautuvat vanhemmistaan. Jos rakkautta on ollut, he pitävät siteitä yllä kotiinsa. Ellei ole muuta kuin syytöstä ja vihaa ja solvausta, tuskin heillä tulee asiaa kotiin.
Kirjoitit, että nyt 38v olisit kypsä äidiksi. Kaiken kirjoittamasi perusteella, minusta et todella kuulosta vieläkään kypsältä äidiksi.
Nuo kysymykset viestisi lopussakin osoittavat, ettet näe maailmaa omalta navaltasi. Ei kaikilla muillakaan ole vain hauskaa ja ongelmatonta ja helppoa. Ei kaikkien elämä ole vain jatkuvaa onnistumista. Elämä on kovaa rakkaudenkin keskellä. Mutta vaikeuksissakin voi elää kohtalaisen täyttä elämää. Kun katsoo vierelle ja on kiitollinen siitä mitä on ja kun vaalii rakkautta. Itse kamppailen jaksamisen ja masennuksen kanssa, surun kanssa, ja omien vakavien sairauksieni kanssa. Elämä on kovaa, mutta siitä en voi syyttää lapsiani, enkä oikeastaan kauheata lapsuuttanikaan ja siis vanhempiani. Aikuisuutta on se, että ottaa elämänsä ja sen onnensa omiin käsiin. Ja onnea ei kukaan omista kauaa, se viihtyy vain hetken yhdessä paikassa, Mutta onnelliseksi voi silti itsensä tuntea kunhan vaan etsii itsensä ja pyrkii selvittämään asiat itsensä kanssa ja sopeutumaan tähän elämän hulluuteen, jossa kaikille ei jaella vain namupaloja. Ja tosiaan, elämä on aika usein myös tylsää. Aikuisilla etenkin, kun on niitä velvollisuuksia... mutta tylsyydenkin keskellä herahtaa niitä ilon juttuja lapsista ja puolisosta ja ystävistä. Nautitaan pienistä.
Ihan kun sulla olisi toivomus että jotain tollasta pahaa tapahtuisi että olisi jotain tekemistä...esim. vaikka surra sitten jos muuta ei oo...tylsään elämääsi? EI LAPSELLE SELLASIA NORMAALISTI KERROTA ETTÄ SITÄ EI RAKASTETA!!! -älä vaan tee lisää lapsia et todellakaan ole kypsä vanhemmuuteen!ja jos sulla on jo tuon ikäinen lapsi ja se toinen niin mikä estää menemästä töihin? kouluun? elämään? eihän ne montaa vuotta äitiä kotona tarvii...ala elämään eläkä valita ja tätä elämän herkkua ei meillä kaikilla kuule ole niin helppoa kaiken muun lisäksi kun vain olisikin joku vahinko raskaus joka olisi sen 18-vee pienet olisi mulla murheet!(eli ihän siinä mielestä murhetta edes olisi täysiän kynnyksellä oleva nuori!)- miten niin elät hänen kauttaan? ei kait se enää muutenkaan niin kenenkään äidin oma ton ikänen oo...en oikeen käsitä tuota koko juttua!
Mutta kerronpa sulle, lopeta säälittely ja ota itseä niskasta kiinni.
Itse olin 19 ja vaimoni 18 kun vanhin poikamme syntyi, totta kai raskasta oli mutta eteenpäin mentiin.
Nyt 25 vuotta myöhemmin minulla on menestyvä yritys ja on omakotitalo asuntoa-auto ym. ym.
Vanhin poika opiskelee koneinsinööriksi ja hänellä on oma yritys ollut jo pari vuotta,
Myös kaksi nuorempaa poikaani menestyy hyvin.
En minä koe että olisin menettänyt jotain, no ehkä nuoren miehen vapaan elämän mutta otan sen nyt takaisin, voin harrastaa mitä haluan ja oppia uusia asioita.
Lähdin täysin nollista liikkeelle ja tein töitä ja asetin perheen etusijalle ja ajattelin tulevaisuutta, se on minun selviytymistarina.
Heittäkää pois itsekkyys ja tehkää töitä paremman elämän eteen.
sain lapseni 20 vuotiaana. Tyttäreni on nyt 3:n vanha. Ensimmäinen vuosi: yritin rakastaa lastani, yritin tosissaan. Kunnes eräänä päivänä tajusin, että minähän rakastan. Antaisin mitä tahansa hänen puolesta.
Toisinaan olen "katkera" raskaudesta yms. Pelkäänä etten saa enää elää ja opiskella siksi miksi haluan. kunnes istahdan alas ja ajattelen. Mikä minua estää elämästä (elämäni ei sisällä juhlimista) tai opiskelemasta. Kun tämän tajusin, aloitin opiskelun. Vuosi vielä ja valmistun. Vuosi vielä ja pääsen tekemään työtä, mistä olen kiinnostunut.
Tyttäreni on Jumalan lahja, lahja joka pysäytti silloisen liian villin nuoruuteni. Lahja joka opetti minut kasvamaan aikuiseksi.