Liisa ja Samil tapasivat vuosituhannen vaihteessa Liisan kotikaupungissa Kuopiossa. Samil oli Suomessa turistiviisumilla, vierailemassa veljensä luona. Veli oli naimisissa suomalaisen naisen kanssa ja piti pizzeriaa Helsingissä.
Samil oli kohtelias, huomaavainen ja komeakin. Hän korosti perhearvoja ja puhui mukavia. Kun Liisa ei ollut varakas, Samil muun muassa toistuvasti korosti, ettei raha merkinnyt hänelle mitään. Nuori lempi leimahti.
Viisuminsa ehtyessä Samil joutui palaamaan Turkkiin, mutta suhde ei katkennut. Yhteyttä pidettiin sähköpostitse ja puhelimitse. Puolitoista vuotta myöhemmin Liisa matkasi itse Turkkiin, ja pari avioitui islamilaisin juhlamenoin Samilin suvun läsnä ollessa.
Vielä sen jälkeenkään oleskelulupaa ei herunut pariin vuoteen, ja rakastavaiset joutuivat vain lähettämään kaipaavaa sähköpostia kuukaudesta toiseen. Liisa sentään pystyi jonkun kerran käymään Turkissa tapaamassa Samilia.
Sitten odotus viimein palkittiin. Samil sai oleskelulupansa ja saapui Kuopioon. Mies ei kuitenkaan ollut tyytyväinen asuinkaupunkiin, vaan halusi heti muuttaa Helsinkiin, mihin veli oli painostanut. Liisa suostui, vaikka vanhempien, ystävien ja sukulaisten taakse jättäminen otti koville. Kuukauden päästä pariskunta muutti pääkaupunkiin. Samil oli tyytyväinen ja veli lupasi kokopäivätyön pizzeriastaan.
Vähitellen veli ja hänen bisneksensä alkoivat epäilyttää Liisaa. Vaikutti siltä, että hän hyväksikäytti Samilin työtä, eikä maksanut säännöllistä palkkaa. Asiaa kysyttäessä Samil kuitenkin kielsi ehdottomasti Liisaa puuttumasta raha-asioihinsa.
Sitten paljastui, että veljellä oli suomalaisen vaimonsa ohella perhe myös Turkissa. Sen jälkeen taas selvisi, että veljellä oli samanaikaisesti Suomessa toinenkin avovaimo, ukrainalainen Tamara. Ja ehkä muitakin. Eikä turkkilainen vaimo ilmeisesti tiennyt näistä muista mitään, vaan kuvitteli miehensä olevan Suomessakin yhä sitoutunut häneen ja lapsiin. Kun Liisa paheksui tätä kaikkea Samilille, tämä käski vaieta veljensä asioista.
Myös Samil alkoi yllättävän nopeasti menettää mielenkiintoaan perhe-elämään, kun oli päässyt Helsinkiin. Liisasta tuntui, että Samil oli naimisissa paremminkin velipoikansa kanssa, joka näytti hallitsevan hänen koko elämäänsä. Samil oli töissä 12-15 tuntia päivässä, seitsemän päivää viikossa. Työtön Liisa istui yksin kotona, vieraalla paikkakunnalla. Ketään ei koskaan käynyt kyläilemässä, paitsi veli ja tämän venäläinen avovaimo, joita sitten täytyi turkkilaisen tavan mukaan passata yömyöhään saakka.
Monet muutkin asiat tuottivat vaikeuksia. Samil vaati Liisaa käyttäytymään kuten turkkilainen vaimo, ja moitti ankarasti aina kun tämä ei täysin onnistunut. Liisa sai aina tehdä ruoat, ja kiitokseksi vain kuulla olevansa huono kokki, kun ei osannut tehdä kunnollista turkkilaista ruokaa. Turkkilainen vaimo olisi tehnyt kaiken muunkin paremmin, eikä olisi koskaan kyseenalaistanut miehensä tai tämän veljen toimia. Kun Liisa kerran aamulla viiden jälkeen soitti, miksei mies ollut palannut yökerhosta, Samil raivostui ja kielsi koskaan kyselemästä asioistaan. Kaupassa käydessä Samil ei itse vaivautunut keräilemään tavaroita hyllyiltä, vaan istui kahviossa sen aikaa kun Liisa haki ostokset.
Mutta oli parempaakin, tai ainakin toivo paremmasta. Kun oli asuttu Helsingissä vasta muutama kuukausi, Liisa huomasi olevansa raskaana.
Raskaus ei kuitenkaan lisännyt Samilin kiinnostusta Liisaan tai kotiin. Hän jatkoi pitkiä työpäiviään, joskin Liisa alkoi vähitellen epäillä, ettei mies suinkaan aina ollut töissä kun niin sanoi. Yhteisiä vapaapäivä ei ollut koskaan. Äitiysneuvolassa tai lastenneuvolassa mies ei käynyt kertaakaan. Lopulta Liisa löysi valokuvia, joissa oli hänelle tuntematon nuori nainen Samilin kanssa. Kun hän vihaisena näytti kuvia miehelleen, tämä vastasi kehuskellen, että kuvassa oli hänen tyttöystävänsä. Silloin Liisa alkoi tajuta, mistä avioliitossaan oli ollut kyse, mutta työttömänä, masentuneena ja raskaana hänellä ei ollut voimia lähteä pois. Eikä hän oikein kehdannutkaan myöntää huiputustaan julkisesti.
Raskauden edetessä Samil sai jatkoa oleskeluluvalleen. Silloin perhe-elämän rippeetkin katosivat. Hän haukkui Liisaa jatkuvasti rumaksi ja tyhmäksi, uhkasi joskus suuttuessaan jopa tappaa hänet. Hän alkoi myös puhua, ettei erityisemmin pitänyt lapsista.
Lapsi kuitenkin syntyi siitä huolimatta. Samilkin osallistui synnytykseen, vaikkakin etäisenä. Kotona lapsen tulo ei muuttanut mitään. Kun Liisa palasi synnytyksen jälkeen kotiin, oli Samil kutsunut veljensä vaimokkeineen vierailulle. Levon sijaan verenhukasta vielä heikon Liisan täytyi alkaa valmistaa juhlaruokaa ja hoitaa tavanomainen vieraiden passaus.
Lapsi oli kymmenen päivää vanha kun sairastui. Liisa kävi sairaalassa kaksi kertaa päivässä lapsen kanssa, ja sairastui itsekin. Kun Liisa sai lähetteen sairaalaan, Samil käski hänen soittaa lääkärille ja kertoa voivansa jo paremmin, että voisi jäädä hoitamaan kotia. Sillä kertaa Liisa ei taipunut, vaan meni sairaalaan ja päätyi tiputukseen. Sairas lapsi huusi hänen kainalossaan koko yön, kun he makasivat vierekkäin vuodeosastolla.
Liisa mietti tilannettaan. Hän ei voinut tietää, että kaikki tämäkin oli ollut vasta piinan alkua.
http://www.sampoterho.net/blogi.html
Samil oli kohtelias, huomaavainen ja komeakin. Hän korosti perhearvoja ja puhui mukavia. Kun Liisa ei ollut varakas, Samil muun muassa toistuvasti korosti, ettei raha merkinnyt hänelle mitään. Nuori lempi leimahti.
Viisuminsa ehtyessä Samil joutui palaamaan Turkkiin, mutta suhde ei katkennut. Yhteyttä pidettiin sähköpostitse ja puhelimitse. Puolitoista vuotta myöhemmin Liisa matkasi itse Turkkiin, ja pari avioitui islamilaisin juhlamenoin Samilin suvun läsnä ollessa.
Vielä sen jälkeenkään oleskelulupaa ei herunut pariin vuoteen, ja rakastavaiset joutuivat vain lähettämään kaipaavaa sähköpostia kuukaudesta toiseen. Liisa sentään pystyi jonkun kerran käymään Turkissa tapaamassa Samilia.
Sitten odotus viimein palkittiin. Samil sai oleskelulupansa ja saapui Kuopioon. Mies ei kuitenkaan ollut tyytyväinen asuinkaupunkiin, vaan halusi heti muuttaa Helsinkiin, mihin veli oli painostanut. Liisa suostui, vaikka vanhempien, ystävien ja sukulaisten taakse jättäminen otti koville. Kuukauden päästä pariskunta muutti pääkaupunkiin. Samil oli tyytyväinen ja veli lupasi kokopäivätyön pizzeriastaan.
Vähitellen veli ja hänen bisneksensä alkoivat epäilyttää Liisaa. Vaikutti siltä, että hän hyväksikäytti Samilin työtä, eikä maksanut säännöllistä palkkaa. Asiaa kysyttäessä Samil kuitenkin kielsi ehdottomasti Liisaa puuttumasta raha-asioihinsa.
Sitten paljastui, että veljellä oli suomalaisen vaimonsa ohella perhe myös Turkissa. Sen jälkeen taas selvisi, että veljellä oli samanaikaisesti Suomessa toinenkin avovaimo, ukrainalainen Tamara. Ja ehkä muitakin. Eikä turkkilainen vaimo ilmeisesti tiennyt näistä muista mitään, vaan kuvitteli miehensä olevan Suomessakin yhä sitoutunut häneen ja lapsiin. Kun Liisa paheksui tätä kaikkea Samilille, tämä käski vaieta veljensä asioista.
Myös Samil alkoi yllättävän nopeasti menettää mielenkiintoaan perhe-elämään, kun oli päässyt Helsinkiin. Liisasta tuntui, että Samil oli naimisissa paremminkin velipoikansa kanssa, joka näytti hallitsevan hänen koko elämäänsä. Samil oli töissä 12-15 tuntia päivässä, seitsemän päivää viikossa. Työtön Liisa istui yksin kotona, vieraalla paikkakunnalla. Ketään ei koskaan käynyt kyläilemässä, paitsi veli ja tämän venäläinen avovaimo, joita sitten täytyi turkkilaisen tavan mukaan passata yömyöhään saakka.
Monet muutkin asiat tuottivat vaikeuksia. Samil vaati Liisaa käyttäytymään kuten turkkilainen vaimo, ja moitti ankarasti aina kun tämä ei täysin onnistunut. Liisa sai aina tehdä ruoat, ja kiitokseksi vain kuulla olevansa huono kokki, kun ei osannut tehdä kunnollista turkkilaista ruokaa. Turkkilainen vaimo olisi tehnyt kaiken muunkin paremmin, eikä olisi koskaan kyseenalaistanut miehensä tai tämän veljen toimia. Kun Liisa kerran aamulla viiden jälkeen soitti, miksei mies ollut palannut yökerhosta, Samil raivostui ja kielsi koskaan kyselemästä asioistaan. Kaupassa käydessä Samil ei itse vaivautunut keräilemään tavaroita hyllyiltä, vaan istui kahviossa sen aikaa kun Liisa haki ostokset.
Mutta oli parempaakin, tai ainakin toivo paremmasta. Kun oli asuttu Helsingissä vasta muutama kuukausi, Liisa huomasi olevansa raskaana.
Raskaus ei kuitenkaan lisännyt Samilin kiinnostusta Liisaan tai kotiin. Hän jatkoi pitkiä työpäiviään, joskin Liisa alkoi vähitellen epäillä, ettei mies suinkaan aina ollut töissä kun niin sanoi. Yhteisiä vapaapäivä ei ollut koskaan. Äitiysneuvolassa tai lastenneuvolassa mies ei käynyt kertaakaan. Lopulta Liisa löysi valokuvia, joissa oli hänelle tuntematon nuori nainen Samilin kanssa. Kun hän vihaisena näytti kuvia miehelleen, tämä vastasi kehuskellen, että kuvassa oli hänen tyttöystävänsä. Silloin Liisa alkoi tajuta, mistä avioliitossaan oli ollut kyse, mutta työttömänä, masentuneena ja raskaana hänellä ei ollut voimia lähteä pois. Eikä hän oikein kehdannutkaan myöntää huiputustaan julkisesti.
Raskauden edetessä Samil sai jatkoa oleskeluluvalleen. Silloin perhe-elämän rippeetkin katosivat. Hän haukkui Liisaa jatkuvasti rumaksi ja tyhmäksi, uhkasi joskus suuttuessaan jopa tappaa hänet. Hän alkoi myös puhua, ettei erityisemmin pitänyt lapsista.
Lapsi kuitenkin syntyi siitä huolimatta. Samilkin osallistui synnytykseen, vaikkakin etäisenä. Kotona lapsen tulo ei muuttanut mitään. Kun Liisa palasi synnytyksen jälkeen kotiin, oli Samil kutsunut veljensä vaimokkeineen vierailulle. Levon sijaan verenhukasta vielä heikon Liisan täytyi alkaa valmistaa juhlaruokaa ja hoitaa tavanomainen vieraiden passaus.
Lapsi oli kymmenen päivää vanha kun sairastui. Liisa kävi sairaalassa kaksi kertaa päivässä lapsen kanssa, ja sairastui itsekin. Kun Liisa sai lähetteen sairaalaan, Samil käski hänen soittaa lääkärille ja kertoa voivansa jo paremmin, että voisi jäädä hoitamaan kotia. Sillä kertaa Liisa ei taipunut, vaan meni sairaalaan ja päätyi tiputukseen. Sairas lapsi huusi hänen kainalossaan koko yön, kun he makasivat vierekkäin vuodeosastolla.
Liisa mietti tilannettaan. Hän ei voinut tietää, että kaikki tämäkin oli ollut vasta piinan alkua.
http://www.sampoterho.net/blogi.html
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.