Oletko koskaan ollut kateellinen

kyllä,ja kyllä...Ja niin monessa tilanteessa,varsinkin nuorempana,pahoimpia oli ihastumis-sotkut,ja muut suhdesekoilut..

Useinkin. Missä tilanteissa? Joskus esim. koulussa, jos joku saa kauheasti ylistystä jostain, missä olisin ihan yhtä hyvä, niin tulee pientä kateellisuutta.

Nuorempana myös miesten huomiosta. En niitä naisia kohtaan, jotka on kauniita ja kaikkea, mutta sitten kun on olemassa myös sellaisia naisia, jotka ei ole sen kummemman näköisiä kuin minä, eikä luonteeltaan sen erityisempiä kuin minä, mutta heissä on "se jokin", mikä minusta puuttuu. Silloin olin kateellinen siitä huomiosta, jonka he saivat. Nyttemmin olen tietenkin jo tottunut ja hyväksynyt asian.

Esimerkiksi yksillä messuilla oli kilpailijan standi niin hyvä että eka päivänä oikein ketutti. Onneksi olivat mukavaa porukkaa, seuraavana päivänä jaksoin jo keskittyä omaan tonttiin.

Koulussa ärsytti joskus ne saatanan enkeliprototyyppitylsimykset, jotka lauloi liian korkealta jeesusteluvetoja juhlissa. Siinä oli kateutta ja muuta ärsytystä. Se kai eniten otti kupoliin että ne vain ja ainoastaan NÄYTTIVÄT siltä miltä piti, eivät kuulostaneet. Itse en ole laulaja en pätkän vertaa mutta ei olleet nekään. Silti sanoisin kateudeksi.

Ja joskus ratsastuskuvioissa olen kadehtinut ratsukoiden ylevää ja hallittua eleganssia - omaan hikiseen, kirkkaanpunaiseen huohottavaan habitukseeni verrattuna melko mittavasti kauniimpi näky...

Aika vähän mä kateellinen ihminen ajattelisin olevani. Taannoin kyllä ilmaisin yhdelle ystävälle, että ai vide mä (positiivisessa mielessä) kadehdin häntä, kun hän jaksaa säännöllisesti käydä esimerkiksi salilla. Itselläni kun on se asia päässyt viime aikoina vähän lipsumaan.

Joskus myös iskee ihan alitajuinen alemmuuskompleksi siinä, jos juoksen läähättäen tapaamiseen ruttuinen kaulahuivi kaulassa roikkuen, epämääräinen sykerö niskaan kasattuna ja naama punakkana. Mä kun niin aina haluaisin olla huoliteltu ja toteuttaa olemuksessani tarkkaan harkittua "elegancea", mutta kun taidan liian laiskakin välillä sellaiseen olla.;D Aikoinaan mulla oli perinne, että lakkaan ja viilaan esimerkiksi kynteni joka su klo. kuuden maissa.:D Ahdistaa joskus, etten samaan systemaattisuuteen nykyisin ihan aina tunnu kykenevän. ( Pieniä elämän murheita.:D)

Miesten huomiosta ainakaan mun ei elämässäni koskaan ole erityisesti tarvinnut kateellinen kenellekään olla. Pienen ohikiitävän hetken saatan joskus jäädä tuijottamaan jotakin oikein upeasti itsensä kantavaa oman sukupuoleni edustajaa, mutta sukupuolista huomiota vastakkaiselta sukupuolelta olen aina saanut siinä määrin paljon, etten juurikaan (ainakaan) sellaisista asioista osaa kateutta tuntea.

Tosta Random_N:lta lukemastani viestistä tuli mieleen hevoset, hän kun ratsastamisesta puhui... Siitä taidan kenties vähän kateellinen ( tms. kaunainenkin(?), joskaan en toki millekään yksittäiselle taholle...) olla, että lopetin melko lupaavasti alkaneen ratsastajaurani aikoinaan kuin seinään. Ehkä se ei sitten vain kuitenkaan ollut mun juttuni.:)

nuorempana:). Nyt osaan iloita jo toisen/toisten onnistumisista vilpittömästi.