Kertokaahan omia kokemuksianne siitä mikä parisuhteessa todella merkitsee jotain. Minkä luulitte olevan iso asia ja minkä lopulta opitte olevan todella tärkeää? Erityisesti sanokaa mielipiteenne alla olevasta asiasta.
Usein ollaan taipuvaisia sanomaan, että ulkonäön tapainen asia esimerkiksi on pinnallista eikä merkitse lopulta niin paljoa. Kuitenkin itse olen huomannut, että ilman sitä että pitää toista haluttavana, moni muu asia ei tunnu oikein toimivan. Minulla on tämä ongelma.
Toisaalta saan nauttia harvinaislaatuisen rakentavasta ja lämminsydämisestä kumppanista. Tunnen ylpeyttä hänen hienosta, järkevästä ja kiltistä asenteestaan. Hän ei ole mikään naruista vedeltävä klooni. Hänen seuransa on turvallista ja mukavaa.
Silti olen alkanut ajattelemaan, pystynkö olemaan hommassa täysillä mukana, kun en alunalkaenkaan tuntenut häneen niin paljoa samantyyppistä vetoa kuin joihinkin aikaisempiin. Asia kummittelee koko ajan päässä ja vesittää meidän juttuamme.
Tietysti tiedän, että pelkällä ulkonäöllä ei vielä pääse pitkälle ja että päänsisällä olevat ominaisuudet ovat ihan toisella arvoasteikolla kuin fyysiset asiat. Mutta onko fyysisyys sittenkään niin vähäpätöinen juttu kuin yleensä ollaan sanomassa? Jos yhdellä alueella mättää voiko sitä sittenkään korvata tyydyttävästi toisella? Onko kaikki sittenkään kiinni aina omasta asennoitumisesta.
Usein ollaan taipuvaisia sanomaan, että ulkonäön tapainen asia esimerkiksi on pinnallista eikä merkitse lopulta niin paljoa. Kuitenkin itse olen huomannut, että ilman sitä että pitää toista haluttavana, moni muu asia ei tunnu oikein toimivan. Minulla on tämä ongelma.
Toisaalta saan nauttia harvinaislaatuisen rakentavasta ja lämminsydämisestä kumppanista. Tunnen ylpeyttä hänen hienosta, järkevästä ja kiltistä asenteestaan. Hän ei ole mikään naruista vedeltävä klooni. Hänen seuransa on turvallista ja mukavaa.
Silti olen alkanut ajattelemaan, pystynkö olemaan hommassa täysillä mukana, kun en alunalkaenkaan tuntenut häneen niin paljoa samantyyppistä vetoa kuin joihinkin aikaisempiin. Asia kummittelee koko ajan päässä ja vesittää meidän juttuamme.
Tietysti tiedän, että pelkällä ulkonäöllä ei vielä pääse pitkälle ja että päänsisällä olevat ominaisuudet ovat ihan toisella arvoasteikolla kuin fyysiset asiat. Mutta onko fyysisyys sittenkään niin vähäpätöinen juttu kuin yleensä ollaan sanomassa? Jos yhdellä alueella mättää voiko sitä sittenkään korvata tyydyttävästi toisella? Onko kaikki sittenkään kiinni aina omasta asennoitumisesta.
Vastaukset 11
Vanhimmat
sinun ongelmasi onkin lopulta jossain ihan muualla?Vetovoimaa jossain määrin on oltava myös fyysisesti mutta kirjoituksestasi sai käsityksen että onkohan suhteenne kovin syvällisellä tasolla kuitenkaan?
Nopeat ihastukset yleensä sammuvat useammin kuin hitaasti kypsyvät.
samoja mietin. Ongelmana ei ole että toinen olisi ulkonäöltään vastenmielinen vaan enemmänkin se ettei Halua häntä kohtaan ole eikä ole alussakaan ollut. Ulkonäöltään kumppanini on "ihan kivannäköinen", mutta ei ole luonteeltaan tai ulkoisilta ominaisuuksiltaan sellainen mikä minut erityisesti sytyttää. Ehkä se kemia puuttuu, ainakin toispuoleisesti. Rakkautta, läheisyyttä sekä turvaa suhteessamme on, mutta ei minun puoleltani sellaista intohimoa, mitä toivoisin. Harmittaa myös kun olen ajatellut sen jostain syttyvän kun vaan rakastaa.. Tai olevan kiinni enemmän itsestä ja omasta päästä, jos kumppani on muuten hyvä. Mikään suhdehan ei ole täydellinen ja mietinkin kuinka suuri painoarvo tällaisella asialla on, kun (toivottavasti) loppuelämän kumppanuudesta päättää. Muuttuuko tällainen suhde enemmänkin kaverisuhteeksi puoleltani (tai onko se jo) ja jäänkö aina kaipaamaan jotain enemmän. Yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja tekemisiä sekä samanlaisia arvoja olen aina pitänyt kuitenkin tärkeimpänä. Onko tämä nyt vaan sitä kun mikään ei riitä?
Olisi mukava kuulla jonkun mietteitä joka on elellyt pidempäänkin kuin pari vuotta tällaisessa suhteessa. Puntaroin vaihtoehtoja voiko intohimo tulla myöhemmin tai loppuuko se aina kuitenkin Halukkaammassakin suhteessa, jolloin lopputulos on kuitenkin sama.
kyllä se on tärkeintä että viihtyy toisen seurassa ja on hyvä olla, ulkonäkö on vain silmänruokaa ja usein huippu kauniit ja komeat ei ole sitten luonteeltaan hyviä. mitä tekee komealla miehellä jos hän ei ole turvallinen, luotettava, kiltti jne
jos sitä on ollut aikanaan.
Nain mieheni juuri hänen seksuaalisuutensa vuoksi. Hän on hyvin haluttava, ja taitava rakastaja. Hän ei ole turvallinen, vaan ailahteleva, taloudellisesti heikoilla. (minä olen taloudellisesti vahvoilla, menestynyt yrittäjä) Joten mitään talouteen liittyvää en hänestä hae. Meillä on kolme lasta, ikääkin jo keski-iän verran, ja voin sanoa että tuo seksuaalisuus on kyllä kantava voima. Se vie yli vaikeimpienkin aikojen. Aina voi rakastella maukkaasti, vaikka muita ongelia "lappais ovesta sisään"
Enkä halua miehestäni mitään talkkarintaitoja tai putkimiestä, sellaiset ostan rahalla.
Minulle tuo halu on se ainoa ja oikea syy haluta avioon, saada lapset, nuo aidon rakkauden hedelmät. Ja on todella ihana kun hyvää seksiä on AINA saatavissa, se on yhtä tärkeää kuin ruoka ja juoma.
...samanlaisia olen miettinyt. Alettiin seurustelemaan 15 vuotiaina ja ollaan seurusteltu nyt 15 vuotta. Hiljattain huomasin että olen pahasti ihastunut kaveriini, johonkin hänen luonteeseensa tai sellaiseen ja samalla huomasin että en oikeastaan koskaan ole tuntenut näin tyttöystävääni kohtaan.
Ongelma meillä varmaan on että aloimme seurustella niin nuorena ja silloin kelpasi oikeastaan kuka vaan kunhan oli hauska ja hyvännäköinen :/. Silloin ei vain tajunnut että se jokin puuttui.
Nyt toinen ei enää haluta millään lailla vaikka hyvännäköinen onkin, eli kai se suhteessa on tärkeää että tuntee sitä tiettyä vetoa toiseen muunkin kuin pelkän ulkokuoren perusteella.
...joo, ehkä se lopputulos on sitten aina sama, oli sitten millaisia tunteita tahansa suhteen alussa. 10, 15 tai 20 vuoden jälkeen ollaan enemmänkin kavereita.
Tollastahan se on hyvä arvailla oman epäonnistumisen pohjalta.
...kyllä ollakin. Kuinka pitkään sä sit oot ollu parisuhteessa? Olis ihan mukava kuulla onko joillakin säilynyt intohimo toiseen yli 10 vuoden seurustelun jälkeen vai onko se sitten muuttunut enemmänkin kaverisuhteeksi jossa toisesta kuitenkin tykkää ja välittää paljon?
välillä oikeen paisuu päässä tuo asia. Olen esteettinen tyyppi, ammattinikin liittyy esteettisiin juttuihin. Jonkun mielestä varmaan todella naurettavaa ja turhamaista tämmöinen, mutta voiko tunteilleen mitään? Pelkkä kuori ei minua kuitenkaan kiinnosta, arvostan luotettavuutta ja hyväntahtoisuutta ihmisissä paljon enemmän. Silti tuo asia vaivaa. Tiedä sitten onko sekin syynä, että poikaystäväni on niin harvoin hymyilevää sorttia, että kaipaisin ilmeitä ja jotain positiivisuutta enemmän. Alussa semmoinen jöröys oli söpöä, mutta nykyään olisi kiva katsella vähän ilosempaakin naamaa. Kävin tuossa ostamassa pari ihanaa orkideaa, pitää katsella vissiin niitä.
Hei vaan,
samoja olen miettinyt! Nykyisen mieheni kohdalla alkuun ajattelin että koska en tunne ollenkaan samanlaista vetoa hänen ulkonäköönsä kuin olen aikaisemmin tuntenut, suhteesta puuttuu jotain olennaista. Hän ei vastannut ulkonäöltään juurikaan sitä mitä olen tottunut näkemään hyvännäköisenä.Ja olen aikaisemmin ollut tekemisissa kohtal.hyvännäköisten miesten kanssa. Pidin hänestä kuitenkin paljon ja minulla oli aivan erityinen hyvä olo hänen seurassaan, jota en muistanut aikaisemmin kokeneeni. Suhteemme oli tällöin vielä kaveripohjalla.Harasin pitkään vastaan vaikka tiesin että hän halusi muutakin, koska tunsin etten ole samassa mielessä kiinnostunut. Sitten kun suhteemme muuttui henkisestä fyysiseksi, hämmästyin valtavasti kuinka paljon vetoa häneen tunsinkaan.Eikä se vetovoima ole koskaan hävinnyt, ja nykyään näen hänen ulkonäkönsä juuri sellaisena josta pidän! Minä siis sain itse kokea kuinka totaalisen väärässä olin...meidän välillä on edelleen todella suuri vetovoima,joka selkeästi perustuu johonkin jota en osaa selittää. Opin siis itse kuinka ulkonäkö todellakin on vain minimaalinen osa vetovoimaa.Toki toisen täytyy jollain lailla miellyttää, mutta hyvä ulkonäkö ei riitä kuin alkuvaiheen yli :)
Olin aina aiemmin unelmoinut tummasta ja komeasta miehestä. Sitten törmäsin kaveriin, joka oli ihan tavallisen näköinen, mutta loistava keskustelija, kohtelias ja älykäs ym. Nyt en vaihtaisi häntä mihinkään ja tunnen tajutonta vetoa häneen myös fyysisesti. En tiedä meneekö se kaikilla näin, mutta kun ihmiseen tutustuu paremmin ja rakastuu, niin ulkonäkö ei ole se tärkein asia. Tietysti ihmisestä pitää jonkin verran kiinnostua, että innostuu tutustumaan. Eli olan samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa.