Niin kovin monet lopettavat suhteen pienistä syistä. Oli ongelma mitä tahansa niin on hyvä pysähtyä miettimään miten ongelman saisi ratkaistua. Tuntuu tyhmältä kertoa kaikille itseselvä asia, mutta tuntuu etteivät monet ajattele tarpeeksi. Kaikkia ongelmia kun ei ratkota muutamissa kuukausissa, koska yhteisten pelisääntöjen opettelu vie toisilta enemmän aikaa kuin toisilta. Eli jos olet lopettamassa suhdetta niin mieti tarkkaan kuinka paljon ehkä jäät häntä kaipaamaan. Rakkauden takia kannattaa taistella, vaikkakin suhteen lopettaminen tuntuisi sillä hetkellä kaikista järkevimmältä.
Miettikää tarkemmin
Otustintin
141370
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
ei sitä halunnut, kertoi tylysti vaan, ettei ole tunteita minua kohtaan. Oikeasti tuntui todella pahalle ja mitä siinä on enään tehtävissä kysyn vaan? Meillekin olisi varmasti hyvää tehnyt se,että olisimme olleet erossa vaikka muutaman kuukauden , olisimmeko löytäneet toisemme uuudelleen ja oppineet toisiamme paremmin arvostamaan? Mutta tällä hetkellä tämä vaan tuntuu niin lopulliselta hänen osaltaan ja minä vieläkin yritän jotain liekkiä sydämessäni pitää yllä hänen suhteensa. Ihan oikeasti haluaisin jutella hänen kanssaan asioiden oikeilla nimillä, mutta hän ei kykene jostakin syystä siihen. Viimeksikin, kun hän tavaroitaan haki pois,niin ei oikein puhunut mitään. Minä haluaisin saada sen miehen puhumaan, koska se oikeasti tekisi hänellekin HYVÄÄ. Huomasin hänestä, että kaikki ei ole ihan oikeasti kohdallaan...
On ollut hieman sama tilanne. Mikään ei estä teitä löytämästä toisianne uudelleen! Jos oikeasti olitte toisillenne, tulee hän vielä luoksesi. Mutta et saa tehdä itsellesi sitä, että jäät odottamaan ja katsot vierestä kun toinen jatkaa elämäänsä.
Keskity nyt siihen mikä on sinulle tärkeää. Tiedän ei todellakaan helppoa! Psyykkaat vain itsesi siihen kuntoon, että rakkaus joka kuolee ei ole koskaan syntynytkään. Kaipaatko elämältäsi sitten sellaista?
Jatka elämääsi. Se kumppani olisi voinnut olla kuka tahansa toinen. Vaikka tuntuukin, että hän on se ainoa maailmassa. Tua vain kertoo, että ainakin omat tunteesi olivat aitoja!
Kyllä mäkin oisin halunnut selvittää suhteemme pienet ongelmat. Mutta siinä on vähän vaikea selvitellä niitä, kun toinen sanoo ettei nyt vaan tunnu siltä ja kaataa eron syyt niskaani.
Siinä ei paljon yksipuolinen tahtominen mitään auta...
Toki itsekin olen sitä mieltä, että suhdetta ei kannata lopettaa liian helpolla, varsinkaan jos se ei ole hirveätä riitelyä ja huutamista.
toi syiden kaataminen toisen niskaan voi johtua just siitä, ettei oikein halua enää selvittää asioita ja tuntee itse niin pirunmoista syyllisyyttä, ettei sitä halua nähdäkään ja pistää sitten syitä tulemaan kun toinen sitä kyselee. Eihän ne asiat yleensä yhden ihmisen syitä ole, sitä vain tarkoitan.
Jotenkin tuntuu siltä, että ei jakseta nähdä yhtään vaivaa nykyisin, ennen pysyttiin yhdessä vaikka oli ongelmia ja ne ratkottiin, mutta nykyään erotaan mitä heppoisimmin perustein, mennään siitä mistä aita on matalin.
Mielestäni ihan keskustelemalla voitaisiin tehdä ihmeitä monessa suhteessa.
"Rakkauden takia kannattaa taistella, vaikkakin suhteen lopettaminen tuntuisi sillä hetkellä kaikista järkevimmältä."
Järkevämmältä ja helpommalta.
Suhteen lopettaminen tuskin on koskaan helppoa. Tai onhan tuossakin perää. Joskus se on vaikeampaa vain jätetylle osapuolelle.
Oltais vaan voitu jutella asioista oikeasti ja aidosti! En ymmärrä, olimme avoimia toisillemme mutta ei sittenkään!?
Jos hän olisi vain koskaan tullut luokseni. Halannut ja katsonut suoraan silmiin. Pyytäen hellästi, että tarvitsee nyt minua enemmän kuin koskaan. Tämän jälkeen kertoisi mikä on pielessä.
Mutta miksi aina asioista jos puhutaan niin pitää teeskennellä vain siksi, että tekisi toisen iloiseksi tai vaihtoehtoisesti huutaa päin naamaa jotain mistä tuskin koskaan ollaan oikeasti keskusteltu.
Tää on niin väärin mihin tääki on menny. Toistensa löytäminenkin käy aina kipeän prosessin kautta. Ei sen tarvitsisi mennä niin!
se on ikävää mutta näinhän se menee.Liikaa houkutuksia ja pinnallisuutta.Liian vähän pitkäjänteisyyttä.Sama uuden parin haussa.
Toi on niin totta eikä vois paremmin sanoa. Mut valitettavasti harvoin toteutuu.. Ja sitten käy niin,että on liian myöhäistä. Ei rakkaista ihmisistä tulis luopua helpolla vaan niistä tulis pitää kiinni kaikin keinoin. Elämä on lyhyt.
Minä en lopettanut suhdetta vaikka vaikeaa oli.Minun ex:ä häiritsi koko ajan meitä,soitteli ilkeitä puheluita meille molemmille.Ajattelin koko ajan että kyllä se aikanaan lopettaa.Mies ystäväni kyllästy siihen ja lopetti vissiin suhteen.Pidimme suhteen salassa,mustasukkaisen ex:n takia.Puhuimme että suhde tulee julkiseksi kunhan tilanne rauhoittuu.Nyt on tilanne se että hän ei vastaa viesteihin eikä puheluihin,olen soittanut ja viestitellyt monta kertaa ilman tulosta.Ei ole millään lailla sanonut että suhde olis loppu,jos ei vastaamattomuus ole merkki siitä,tiedä häntä.Tiedän että tunteita oli(on)molemmilla,ois voinut tulla jotain pysyvämpää.Olis kyllä kiva tietää,odotanko vai jatkanko elämää yksin.Rakastan häntä,en haluais antaa periksi mutta jospa tunteet ei olekkaan molemmin puoliset????
Itse olen taas kerran kahden vaiheilla. Olen tapaillut yhtä naista puoli vuotta, ja vaikka tiedän pitäväni ja välittäväni hänestä tuntuu että tukehdun. Emme edes asu yhdessä vielä, vaan tapailemme ahkerasti. Nyt on kuitenkin tunne että joku uusi suunta on löydettävä, joko sitouduttava enemmän tai sitten erottava, näin tämä ei voi jatkua. Turha kai mainitakaan että ensimmäinen vaihtoehto pelottaa monellakin tapaa.
Tilanne on kohdallani hankala, ikää alkaa jo olemaan ja perähikiän baarit on koluttu ja sieltä "kaikki" naiset jo tutkittu. Historiani on täynnä juuri tämän mittaisia suhteita. Tuntuu että en kovin helpolla parempaa tule löytämään. Nykyisellä naisella tuntuu olevan suurin osa asioista kohdallaan; oikeasti pidän häntä mukavana, älykkäänä, suorana mutta lämpimänä ihmisenä. Kovasti olin häneen hullaantunut alussa, mutta tunne on sittemmin kadonnut ja ahdistus tullut tilalle.
Ja sitten itse asiaan: Mietin josko nyt tekisi poikkeuksen ja tosissaan panostaisi ja yrittäisi kaikkensa. Julistaisin itselleni että kaikki sitoutumiskammo on vain oman pääni tuotetta.
Jos tekisin kaikkeni sen eteen että olisin hyvää seuraa ja ehkä mahdollisesti sitoutuisin varovaisesti lisää ja katsoisin mihin tämä johtaa. (Yleensä on tässä vaiheessa tullut ero melkein kaikkiin suhteisiini, mitäs jos nyt ainakin yrittäisin tehdä toisin)
ainakin vähän vanhemmat ovat kaikki sitoutumiskammosia. En todellakaan tarvitse teidän rahoja ja omaisuutta, itselläni on ihan tarpeeksi.
Ei sitä tarvitse saman katon alle muuttaa.
Miten olis vaan mukava yhdessäolo, läheisyys, hellyys ja vaikka rakkauskin. Näillä sanoilla saa kyllä jokaisen miehen pötkimään pakoon.
Tuntuu että miehet haluavat vain vakipanon, että saavat tarpeensa tyydytettyä. Mihin on kadonneet miesten tunteet ja välittäminen, niitä kaipaisin todella.
Seksikin on paljon nautinnollisempaa kun uskaltaa ottaa tunteet mukaan.
Kai se jossain vastaan kävelee, mies joka uskaltaa näyttää tunteensa selvinkinpäin.
ps. taas piti sanoa hyvästi yli vuoden mittaiselle suhteelle kun se ei kehittynyt mihinkään.
kadonnut luonnonvara. Pitäisikö tätä tietotekniikkaa vähän edes syyttää???
"Miehet ainakin vähän vanhemmat ovat kaikki sitoutumiskammosia."
Ehkä syynä on silloin suurelta osin huonot kokemukset. Itse olen polttanut näppini niin monta kertaa että en uskalla mennä tulen lähelle.
ovat kertoneet polttaneensa näppinsä, niin minäkin. Mutta mitään ei saa jos ei uskalla yrittää.
Positiivista kai se että on ikää jo vähän enemmän ja varmaan tuota elämäkokemustakin kertynyt, niin sitä osaa paremmin käsitellä tunteitansa ja odotuksiaan. Ei sitä enään odota prinssiä ja linnaa, kunhan löytäisi miehen jonka kanssa voisi elää arkea ja jakaa ajatuksia, niin hyvässä kuin pahassakin.
Ei ihmisen ole hyvä olla yksin.