olin yhdessä nykyisen exäni kanssa 2 kertaa ja väliil tuli ero. kolmatta kertaa emme yrittäneetkään koska hänen mielestään ei toiminut. rakastamme kuitenkin yhä toisiamme, emme ole yhdessä ja meillä on outo sitoutumaton yhdessäolo.. eli harrastamme seksiä ja olemme läheisiä mutta ilman täyttä sitoutumista. minusta kuitenkin tuntuu että hänen rakkautensa minua kohtaan hiipuu ja hän on muutenkin aika kylmä minua kohtaan vaikka itse anann akikkeni. pitäisikö jo päästää irti? kun ei yhteenkään olla virallisesti palaamassa. tuntuu että menisi järki. olen toivottoman rakastunut ja vielä mustasukkainen
NEUVOJA!
liikaa rakastavalle
9817
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
jatkaa eteenpäin, eihän tollanen tuu koskaan toimimaan,kärsit siitä itse vaan enemmän ja enemmän...
muutamissa suhteissani et miehet valehtelee etteivät satuttaisi naista,kun heidän mielestään se on parempi tapa.sinunkin kohdallasi voi olla että exäsi kylmentyminen sinua kohtaan johtuu juuri siitä,ettei hän enää huomaa pitää roolia yllä. tämä vain 1 vaihtoehto...
toivottoman rakastunut! ja olemme kyllä sopineet että kerromme kun joku uusi tulee tilalle tai jotai mutten tiedä miten kestän sen jos tilanne tulee eteen. itse en osaa kuvitella muita yhtä läheisiin väleihin kanssani mutta... äh.. hän kuitenkin sanoi haluavansa olla ystävä kaiken jälkeenkin jos uudet tuulet puhaltavat. on vain niin vaikea päästää irti vaikka elämä olisi kivuttomampaa ja helpompaa ehkä niin
ja ainakun sanon tunteistani jotain pojalle tai jotain hempeää ja tunteellista, kaikki hukkuvat häneen ja mitään ei tule takaisin vaikka itse annan kaiken läheisyyden.
äkkiä pois! Näitä tapauksia on myös vanhemmissa miehissä....kantsuu varoa ettei hukkaa itseään näiden kanssa, OIKEESTI!!!!!
Kohtalontovereita ollaan. Itsellä aivan sama tilanne. Kaks kertaa erottu ja kolmatta kertaa ei enää taida tulla. Meilläkin läheiset välit ja nähdään ja soitellaan,mutta luulenpa että minä tässä otan siipeeni kun mulla tunteet roihuaa. Kyse on varmaan vaan siitä,ennemmin tai myöhemmin kun hän löytää uuden ja minä romahdan taas.
Mitä tehdä kun mahdoton ajatus päästää irti,mutta tässä sitä vaan satuttaa itseään myös? untuu,että haluaa kuitenkin jokaisen hetken ja läheisyyden mikä vaan irtoaa. Viimeksi tosin kun erottiin ja jatkettiin näin,palattiin yhteen.
Pää ihan sekaisin kaikesta.
hei!
mitä ihmettä! en olisi osannut kuvitellakaan että joku on näinkin samassa tilanteessa!! toisaalta se on helpottavaa ja tuntuu mukavalta että edes joku tietää ja tuntee saman kuin minä. Minulla on AIVAN samanlaiset ajatukset kuin sinulla
"Mitä tehdä kun mahdoton ajatus päästää irti,mutta tässä sitä vaan satuttaa itseään myös? untuu,että haluaa kuitenkin jokaisen hetken ja läheisyyden mikä vaan irtoaa."
Pitävät kaikki langat käsissään,että aina on joku jolta saa hetken "läheisyyttä" eli seksiä.Naiselle se vaan merkitsee enemmän.Näillä miehillä on monta muutakin naista,joille jakavat sitä "läheisyyttään".Olen itse sen kokenut ja tiedän mistä puhun.Herää ja etsi itselles oikea kumppani.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000408&posting=22000000041368349