vastuuton ämmä...

Aina luulen viisastuneeni, mutta silti kokoajan vuosien varrella tulee tehtyä uusia tyhmyyksiä seksin saralla... Ehkäisy jäänyt käyttämättä ja esim 5kk selibaatin jälkeen tullut harrastettua seksiä miehen kans, joka kuvottanut. Kaverit joskus ilmaisseet huolestumistaan, olenko joku seksiaddikti tms, mutta oon aina vaan hällä väliä meiningillä enkä jaksa stressata. Jkin aika sitten harrastin seksiä samassa sängyssä missä hyvä kaverini nukkui...kaverini järkyttyi, kun heräsi tietty jossain vaiheessa... Ttiedän kyllä, ettei se ollut ehkä kivoiten tehty kaveria kohtaan, mutta oikeastaan minua ei silti kiinnosta tai vaivaa se. Kaverin mielestä mun asenne ei ole normaalia... Pari kertaa jäänyt ehkäisy myös sen jälkeen, vaikka olen tiennyt herpeksestäni ja ajatellut olevani nyt vastuullisempi ym... Toisaalta ajattelen, että nuo on tapahtuneet aina silloin, kun jonkun tärkeän mieshenkilön kanssa asiat on menneet mönkään ja olen kokenut itseni hylätyksi ja jätetyksi. Halunnut sit jotenkin saada läheisyyttä ja tunteen, että edes jollekin kelpaan ja kun läheisyyttä en ole koskaan muutoin saanut kuin seksillä... Kai mä kuitenkin jonkin verran olen harmissani asioista, kun tänne kirjoitan, mut tää on mun tapa stressata. Salaa pelkään, etten koskaan löydä miestä, joka haluaisi minut minun itseni vuoksi ja jonka myös minä haluaisin.. En jotenkin osaa edes kuvitella, että sellainen olisi mahdollista. Aikaisemmin on ollut vakipanoja, mut nyt ei ole sellaista, ja olen kuitenkin seksuaalinen ihminen ja pelottaa millon taas harrastan seksiä jonkun yhden yön tyypin kanssa, kun en kuitenkaan yhden yön juttuja haluais, mutta näköjään niihin toisinaan sorrun. Toisaalta pelkään vielä enemmän sitä, että löydän jonkun oikeasti kiinnostavan miehen joka jälleen hylkää minut. tällanen itsesääliviesti oli pakko kirjottaa kun ikäkriisi iskenyt päälle 23v synttäreiden lähestyessä...
357025
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

ja elättää itsensä. Ei sinusta vastuullista emäntää saa. Kun kerran kutiaa- RAAVI RAHASTA.

Äänestä

olin neitsyt!

Äänestä

Siihen kuuluu itsestäänselvyytenä kehostaan huolehtiminen ja riittävän selkeän, vastuullisen sukupuolikäyttäytymisen omaksuminen, oli sitten ammattilainen tai ei. Itsestään huolehtimaton nainen on keskenkasvuinen, henkiseltä tasolta riippuvainen ja aivan erityisen huolenpidon tarpeessa. Sitä hoivaa ei vaihtuvien sukupuolikumppaneiden sylistä saa.

Äänestä
  • ...erityistä huolenpitoa tarkoitat? pidän kuitenkin muuten elämästäni melko hyvän huolen: opiskelut takana ja töitä riittää. harrastan sisustamista ja ystäviä on paljon.

    ja aikaisemmille turhille kommentoijille: hankkikaa elämä. innolla odottelen kuinka monta tuon tyylistä kommenttia tähän vielä tulee, kun muissa keskusteluissa niitä näyttää ihan hyvin olevan :D

    Äänestä

23 vuotiaana? ei mikään

Äänestä
  • ...että vielä olen nuori ja kaikkea, mut sellainen ikäkriisi, että ei 25 ikävuoteenkaan mene enää kuin hujaus ja ehkä vaikka siihen mennessä olisi ihan kiva olla parisuhteessa, muttan siihen tuntuu olevan niin kovin vähän aikaa etten tunne olevani kolmenkaan vuoden päästä valmis ja jolen ole kolmen vuoden päästä valmis niin kohta olen jo kolmekymmentä ja jollen kolmekymppisenä ole löytänyt miestä, tuskin löydän sen jälkeenkään ja jään perheettömäski kokonaan :(

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    ...että vielä olen nuori ja kaikkea, mut sellainen ikäkriisi, että ei 25 ikävuoteenkaan mene enää kuin hujaus ja ehkä vaikka siihen mennessä olisi ihan kiva olla parisuhteessa, muttan siihen tuntuu olevan niin kovin vähän aikaa etten tunne olevani kolmenkaan vuoden päästä valmis ja jolen ole kolmen vuoden päästä valmis niin kohta olen jo kolmekymmentä ja jollen kolmekymppisenä ole löytänyt miestä, tuskin löydän sen jälkeenkään ja jään perheettömäski kokonaan :(

    tarvi perhettä alle kolmikymppisenä perustaa. Kyllä se oikea sitten vastaan tulee, jos on tullakseen.Turha siitä on paineita ottaa.

    Äänestä

olet jotenkin täysin tuuliajolla. Olet kuitenkin vielä niin nuori, että kaikkea ei oo menetetty. Ota elämäsi haltuun ja ohjaa se terveemmille urille. Vain sinä voit vaikuttaa itseesi.

Äänestä
  • vielä kun tietäisi miten. tuntuu, ettei pitäisi valittaa, koska ystävilläni on jokaisella asiat 100 kertaa huonommin(paniikkihäiriöt,masennukset,lähiperheen kuolemia ym.)

    Muuten elämä tuntuu olevan hallussa, paitsi tuon hölmöilyn suhteen ja se kai johtuu juurikin siitä läheisyydenkaipuusta.

    Äänestä

Ei ihmiset muutu.

Luulenpa ettei sinulta parisuhteet muutenkaan onnistuisi, tuollainen holtiton pillunjako tapahtuisi ensimmäisen kunnon parisuhdekriisin tullessa kohdalle. Kun sinulla ei ole sitä vertaa itsehillintää että huolehtisit edes ehkäisystä, tai häpeäisit kaverin vieressä nussimista, en voi mitenkään ymmärtää kuinka ihmeessä voisit hillitä itsesi parisuhteessa.

Mutta hei, maailmassa on ollut sinua ennen monta kevytkenkäistä naista ja tulee olemaan sinun jälkeesikin.

Äänestä
  • mun yks kaveri ainakin ennen teki kaikkea tollaista tyhmää ja nykyään asuu omistusasunnossa ja viettää terveintä parisuhde-elämää, mihin olen törmännyt. Ja koskaan ei pitäisi sinäänsä sanoa ei koskaan, mutta se moraalinen raja minulla todellakin on ettei parisuhteessa pidä pettää. Ne "suhteet" missä olen ollut, on olleet yhtä helvettiä, enkä siltikään ole pettänyt, vaan itse tyhmänä antanut aina kaiken paskan anteeksi. Silloinkin, kun olen alkanut kiinnostumaan jostain ihmisestä, ja jos jonkinlainen seksisuhde on ollut aikaisemmin jonkun toisen kanssa, olen siitä tehnyt heti lopun, koska en haluaisi että mieskään samaan aikaan tapailisi tai puuhastelisi jonkun toisen kanssa meidän tapaillessamme.

    Puhut muuten ristiriitaisesti, pidätkö minua nyt kevytkenkäisenä vai huorana? Ne on kaksi täysin eri asiaa, ja vielä en ainakaan itseäni myynyt ole.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    mun yks kaveri ainakin ennen teki kaikkea tollaista tyhmää ja nykyään asuu omistusasunnossa ja viettää terveintä parisuhde-elämää, mihin olen törmännyt. Ja koskaan ei pitäisi sinäänsä sanoa ei koskaan, mutta se moraalinen raja minulla todellakin on ettei parisuhteessa pidä pettää. Ne "suhteet" missä olen ollut, on olleet yhtä helvettiä, enkä siltikään ole pettänyt, vaan itse tyhmänä antanut aina kaiken paskan anteeksi. Silloinkin, kun olen alkanut kiinnostumaan jostain ihmisestä, ja jos jonkinlainen seksisuhde on ollut aikaisemmin jonkun toisen kanssa, olen siitä tehnyt heti lopun, koska en haluaisi että mieskään samaan aikaan tapailisi tai puuhastelisi jonkun toisen kanssa meidän tapaillessamme.

    Puhut muuten ristiriitaisesti, pidätkö minua nyt kevytkenkäisenä vai huorana? Ne on kaksi täysin eri asiaa, ja vielä en ainakaan itseäni myynyt ole.

    " Ja koskaan ei pitäisi sinäänsä sanoa ei koskaan, mutta se moraalinen raja minulla todellakin on ettei parisuhteessa pidä pettää. Ne "suhteet" missä olen ollut, on olleet yhtä helvettiä, enkä siltikään ole pettänyt, vaan itse tyhmänä antanut aina kaiken paskan anteeksi. "

    Ja kauankohan nämä suhteet ovat kestäneet? 6kk vai JOPA kaksi vuotta?

    Kuule useimmilla huorillakin housut vuoden, kaksi tai jopa muutaman vuoden pysyy jalassa. Sitten kun arki astuu kuvioon ja lapsi tai kaksikin, aletaan tarvitsemaan itsehillintää (jota sinulla ei ole).

    Äänestä

  • edellinen kirjoitti:

    sun mielipide on vähän niinkun sama kun nää jotka ajattelee et "kaikki ulkomaalaiset on varkaita ja vie suomalaisten miesten naiset" tai "kaikki miehet pettää" tai "kaikki blondit on tyhmiä" :DDD Joko jonkinlaista katkeruutta ilmassa tai sitten vaan et ajatellut ihan loppuun asti :)

    Äänestä

Voi kuule: Ei se loppujen lopuksi ole kenenkään meidän palstalaisen asia että
mitä elämälläsi teet. Vaikka täällä jokainen säälisi tai lohduttaisi sinua,
niin edelleenkin sinä itse olet se joka on elämästäsi vastuussa ja sinä
olet se, joka joutuu suurimmaksi osaksi kärsimään tekemistäsi valinnoista.

En oikein ymmärrä, että mitä hyötyä siitä on, että täällä julistat ettei
sinua kiinnosta "stressata" asioistasi. Ei se meitä haittaa. Sinua ne typerät
päätöksesi haittavat, eivät meitä tai edes niitä ystäviäsi. Yritätkö tehdä
itsestäsi jotain marttyyria? Että teet ensin mitä tykkäät ja jos käy
huonosti, niin sitten kerjäät sääliä ystäviltäsi?

Jos olet jo ehtinyt herpeksenkin hommaamaan itsellesi, niin mitä
vielä odottelet? HIV:ta? Vahinkoraskautta? Sitä että joku yhden illan
hoito on väkivaltainen sinua kohtaan?

Kai sinä itsekin tajuat, ettet voita mitään itsetuhoisella käytökselläsi?

Jos "et vaan jaksa" tai "ei kiinnosta" pitää huolta itsestäsi, niin
se on ihan sinun henkilökohtainen voivoi. Luuletko että ne ystävät jaksavat
ikuisesti sinusta huolehtia, jos sinua ei kiinnosta oma elämäsi?

Mitä merkitystä niillä opiskeluilla yms loppujen lopuksi on, jos kuitenkaan
et välitä miten sinulle muuten käy?

Jotenkin kyllästyttää tuollaiset ihmiset, jotka luulevat olevansa jotenkin
"kuolemattomia" ja ettei heille koskaan mitään vakavaa tapahdu. Miksi ei tapahtuisi?

Äänestä
  • ajattelin kirjoittamisen jotenkin auttavan ja juurikin varmmaan sitä, että joku sanoisi minulle noin kun sinä nyt sanot. herättäisi mut.

    Ja sehän tässä onkin ongelmana, että tajuan että olen hemmetin tyhmä, ja aina luulen että enää en hölmöile mutta silti löytää välillä hölmöilemästä ittensä...edellisestä mokailusta on yli vuosi, mutta taas heti kun hylätään ja jätetään yksin, kännissä ajattelen ettei millään ole väliä ja ihan sama.

    Kaverit heittäneet, että minun pitäis mennä juttelemaan jonnekin. Aloitin sen täältä. eikö se ole jotain edistystä..Itse vaan epäilen auttaako mikään psykologi ja onko tuo tarpeeksi vakavaa että psykologille pitäisi mennä...olen pari vuotta sitten käynyt muutaman kerran puhumassa kun on yleistynyt masentuneisuushäiriö ja yksi pakkoneuroosi. Mutta ei siitä tuntunut olevan apua kun ei tuntunut kuitenkaan loppupeleissä olevan mitään olennaista sanottavaa, vieraalle ihmiselle. Ja vähättelen noitakin, koska ajattelen että pystyn kuitenkin elämään niiden kanssa, sama tää hölmöily. pystyn kuitenkin elämään hölmöilyjen kanssa...vai pystynkö... ei todellakaan ole suunnitelmissa hiv:tä saada...

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    ajattelin kirjoittamisen jotenkin auttavan ja juurikin varmmaan sitä, että joku sanoisi minulle noin kun sinä nyt sanot. herättäisi mut.

    missä vaarassa olet! Jos todella haluat muutosta lopeta kännäily. Lempeät viestit saisivat sinut jatkamaan entistä vauhdikkaammin, hyvä että herätellään sinua. Samaa rataa kun jatkat ei varmasti sinua kukaan huoli ja bonuksena hivit sun muut. Siihen ei sitten katuminenkaan enää auta, ymmärrä että se on PERUUTTAMATONTA. Todennäköisesti sinulla on huono omatunto tekemisistäsi, valitettavasti se teettää lisää samanlaista. Kokemusta on siitäkin asiasta, psykiatsri voisi olla paikallaan. Harmi ettei sitä minulle kukaan ehdottanut aikanaan.

    omapa se on asiasi, että kuinka monen kanssa harrastat seksiä. En ala siitä asiasta moralisoimaan, kun en yleensäkään tee sitä.

    Mutta tuo että sulla on herpes, ja tartutat sitä muihin, niin pisti suututtamaan! miten voit olla niin typerä ja inhottava, etkö ollenkaan ajattele jos se tarttuu johonkuhun? eikä hän tiedä sitä ja tietämättään vielä tartuttaa eteenkinpäin.

    Tuo on kyllä vihonviimeisen alhaista käytöstä, jos tietää että on sukupuolitauti mutta tartuttaa sitä muihin.
    Pistää epäilemään, että tekisitkö samoin vaikka sulla olisi HIV ??!!

    "...ei todellakaan ole suunnitelmissa hiv:tä saada... "

    No ei se varmaan kenenkään suunnitelmissa olekaan. Tuskin kukaan tartunnan saaneista
    on sitä toivonut itselleen.

    Jutun ydin onkin siinä, että et sinä sitä itse pysty päättämään, että
    otatko sen HIV:n vai et. Et sinä ihmisestä suoraan päältä näe, että
    mitä tauteja hänellä on ja moni toimii kuten sinäkin: Ei välitä
    omista taudeistaan, vaan levittää niitä eteenpäin.

    Se on vaan hiukan surkea tilanne sinun kannaltasi, jos ensin julistat
    että "Ei jaksa stressata, ei mitään välii" ja sitten saat HIV:n, jonka kanssa
    elät koko loppuelämäsi. Sen jälkeen on ihan sama kuinka paljon kerjäät
    sääliä keskustelupalstoilla, kun se HIV on ja pysyy. Meitä muitahan
    ne sinun tautisi eivät paljon kosketa, koska ainakin itse käytän aina ehkäisyä silloin
    harvoin kun vieraan kanssa sänkyyn eksyn.

    Onhan se väärin jos joku levittää tietoisesti tautejaan, mutta
    jokainen aikuinen on ensisijaisesti ihan itse vastuussa ehköisystä ja
    terveydestään. Jos mies ei pistä kondomia, vaadi sitä. Jos ei vieläkään pistä,
    niin ei ole pakko antaa. On todella idioottimaista ensin antaa
    panna paljaalla ja sitten syyttää miestä siitä ettei käyttänyt
    kortsua. Miksi naiset eivät itse huolehdi asiasta, jos mies on
    niin vatipää ettei itse tajua? Itsehän naisetkin niistä seurauksista joutuvat kärsimään.

    Ja pillerit EIVÄT edelleenkään suojaa taudeilta.

    Äänestä

  • tajuat kirjoitti:

    Ajattelin nyt yrittää juoda vähän vähemmän, tai iisimmin. Ja harkinnassa on tuo psykologille meno, psykiatrille tuskin suoraan pääsee, eikä sitä varmaan tarvita, ehkä psykogolikin voisi auttaa ja riittää. Kiva saada kommenttai sellaiselta joka itsekin ehkä joskus hölmöillyt, tai niin oletan parista viimeisestä lauseestasi.

    Äänestä

  • Mietipä sitä kirjoitti:

    "...ei todellakaan ole suunnitelmissa hiv:tä saada... "

    No ei se varmaan kenenkään suunnitelmissa olekaan. Tuskin kukaan tartunnan saaneista
    on sitä toivonut itselleen.

    Jutun ydin onkin siinä, että et sinä sitä itse pysty päättämään, että
    otatko sen HIV:n vai et. Et sinä ihmisestä suoraan päältä näe, että
    mitä tauteja hänellä on ja moni toimii kuten sinäkin: Ei välitä
    omista taudeistaan, vaan levittää niitä eteenpäin.

    Se on vaan hiukan surkea tilanne sinun kannaltasi, jos ensin julistat
    että "Ei jaksa stressata, ei mitään välii" ja sitten saat HIV:n, jonka kanssa
    elät koko loppuelämäsi. Sen jälkeen on ihan sama kuinka paljon kerjäät
    sääliä keskustelupalstoilla, kun se HIV on ja pysyy. Meitä muitahan
    ne sinun tautisi eivät paljon kosketa, koska ainakin itse käytän aina ehkäisyä silloin
    harvoin kun vieraan kanssa sänkyyn eksyn.

    Onhan se väärin jos joku levittää tietoisesti tautejaan, mutta
    jokainen aikuinen on ensisijaisesti ihan itse vastuussa ehköisystä ja
    terveydestään. Jos mies ei pistä kondomia, vaadi sitä. Jos ei vieläkään pistä,
    niin ei ole pakko antaa. On todella idioottimaista ensin antaa
    panna paljaalla ja sitten syyttää miestä siitä ettei käyttänyt
    kortsua. Miksi naiset eivät itse huolehdi asiasta, jos mies on
    niin vatipää ettei itse tajua? Itsehän naisetkin niistä seurauksista joutuvat kärsimään.

    Ja pillerit EIVÄT edelleenkään suojaa taudeilta.

    no tuo nyt oli lähinnä sanonta, kyllä tajuan ettei sitä voi valita saako hivin vai ei. Mutta siksi just olenkin huolissani, koska en ole joka kerta käyttänyt ehkäisyä vaikka luvannut itselleni käyttäväni. Ja vaikka taas lupaan että no en enää, niin mistä tiedän että pidän lupaukseni. Siksi olen hukassa ja en tiedä mitä tekisin itseni kanssa.

    Äänestä

  • sivullinen.. kirjoitti:

    omapa se on asiasi, että kuinka monen kanssa harrastat seksiä. En ala siitä asiasta moralisoimaan, kun en yleensäkään tee sitä.

    Mutta tuo että sulla on herpes, ja tartutat sitä muihin, niin pisti suututtamaan! miten voit olla niin typerä ja inhottava, etkö ollenkaan ajattele jos se tarttuu johonkuhun? eikä hän tiedä sitä ja tietämättään vielä tartuttaa eteenkinpäin.

    Tuo on kyllä vihonviimeisen alhaista käytöstä, jos tietää että on sukupuolitauti mutta tartuttaa sitä muihin.
    Pistää epäilemään, että tekisitkö samoin vaikka sulla olisi HIV ??!!

    Tiedän että teen tyhmästi, kun en ole pitänyt huolta että kortsu on ollut, varsinkin tän herpestiedon jälkeen. Mulla on ollut sen jälkeen 7seksikumppania. Yksi niistä on sellainen, jolta olev voinut itsekin saada sen, mutta käytettiin toteamisen jälkeen kuitenkin kortsua. Yksi on sellainen, mitä hyvä kun muistan tapahtuneen ja oletan vaan ettei kai käytetty kortsua(eli no tyhmä moka, mitä ei välttis olis tapahtunu jos ois juonu2vähemmän). neljälle olen kertonut ennen seksiä asiasta, kahden kanssa käytetty kortsua, kahden kanssa ei. Vaikkei käytetty kortsua, ei tartuntaa silti ilmennyt ja miehet teki sen omalla vastuullaan.

    Nyt tää seitsemäs oli taas tää tyhmä veto, kysäsin kyl et mites kortsu, muttei ollut, niin ajattelin et omapahan on asiansa jos sekstaa ilman kortsua ja et ei se herpes välttämättä tartu. TIEDÄN, typerästi ajatella, koska sitä ei tiedä. Mut tossa oli känniajatukset, ja mut oli just jätetty, halusin läheisyyttä ja ehkä vielä koska tiedän miehen olevan hirveä naisteniskijä niin ajattelin että omapahan on mokansa jos tarttuu v*tun k*sipää.

    SElvinpäin selkeemmät ajatukset ja en halua enää tollasia, siks tänne kirjotan ja pohdin, että onko tarpeen mennä psykologille vai mitä teen.

    haluaa läheisyyttä, niin kyllä minusta on itsestään selvää, että jos on sukupuolitauti, niin siitä on kerrottava ennen sänkyyn menoa TAI vaadittava sitä kortsua!

    Vai miltä susta tuntuisi, jos olisit jonkun kanssa sängyssä ja saisit jälkeenpäin tietää hänellä olleen jonkun taudin? (ja että hän tiesi siitä, eikä silti puhua pukahtanut asiasta)

    Äänestä

Mutta ajattelppa tällä tavalla. Mihin tästä nyt sitten ryhdytkin on suunta aina ylöspäin.

Unohda miehet, harrasta jotain. Etsi itsesi. Psyykkaa sanovasi seuraavalle miehelle että EI.

Olet niin nuori vielä. Niin läheisriippuvainen. Niin TYRKKY, että ilettää.

Ryhdistäydy, luo ura. Opettele tulemaan toimeen. Tee jotain menestymisesi eteen. Menesty. Kehitä sitä mitä osaat parhaiten. Jokaisella on joku vahva puoli. Etsi omasi.

Uskon että löydät onnen siinä matkalla.

Äänestä
  • tuntuu ihan hirveen vaikeelta, mutta on kyllä pistänyt nämä tekstit miettimään paljon asioita ja aion yrittää. Jollei muuten, niin meen sinne psykologille sitten.

    Äänestä

Ehkä löydät toisen samanlaisen miehen itsellesi, miehen joka myös jakelee itseään ympärilleen.

"Salaa pelkään, etten koskaan löydä miestä, joka haluaisi minut minun itseni vuoksi"

Ihan oikein pelkäät. Neuvoni on, että lopeta ajoissa. Itse voisin naiselle antaa ehkä 1:n yhdenillanjutun "anteeksi", mutta vakipanot....huhhuh. En iki maailmassa ottaisi naista, joka on ollut jonkun vakipano. Iljettävä ajatus, en halua edes naista, jolla on yhdenillanjuttuja. Mielummin olen ilman naista...

Äänestä
  • Mun mielestä kyl vakipanot on paljon parempi vaihtoehto kuin yhden illan jutut. Tuntee ihmisen, ollaan lähekkäin ja harrastetaan seksiä, hengaillaan ja tykätään toisistamme, muttei sitouduta. Jos ihminen on sinkkuna vaikka viisi vuotta, hän ei saisi sinun mielestä harrastaa seksiä sinä aikana ollenkaan?

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Mun mielestä kyl vakipanot on paljon parempi vaihtoehto kuin yhden illan jutut. Tuntee ihmisen, ollaan lähekkäin ja harrastetaan seksiä, hengaillaan ja tykätään toisistamme, muttei sitouduta. Jos ihminen on sinkkuna vaikka viisi vuotta, hän ei saisi sinun mielestä harrastaa seksiä sinä aikana ollenkaan?

    No, riippuu aina miltä kantilta katsoo.

    Vakipanot tuntee toisensa, osoitteet, puhelinnumerot, kissat, kummit ja kaimat tiedetään. Irti ei ole helppo päästä. Saatat haikailla taas sen saman kiimakullin luokse kun sen kanssa oli niin kiimasta seksiä. Eli ei näitä panosuhdeämmiä mulle kiitos!

    Yhden illan jutuissa (jos jäävät yhdeksi kerraksi) taas numerot eivät vaihdu, ei tunneta juurikaan toista ja niin edelleen. Tosin, ei tällaistakaan ämmää minulle, kiitos!

    Naiset, jotka ovat harrastaneet vain parisuhteissa seksiä, 1 sellainen tänne, kiitos!!
    Täällä odottaa samanlainen mies!

    Äänestä

Olet hyvässä alussa: et ole tyytyväinen elämääsi ja pohdit sitä eri kanteilta.

Voisin kirjoittaa romaanin, mutta yritän supistaa lyhyeen. Kehoitan unohtamaan miehet ja parisuhteen haikailut toviksi. Keskity itseesi. Opi tuntemaan itsesi. Tutustu itseesi kaikilta eri puolilta. Löydä vahvuutesi, löydä haaveesi ja ilosi. Tunnista puutteet ja rajoitukset. Jos on jotakin, mitä haluat oppia tai kohentaa, niin työstä niitä. Anna itsellesi aineksia ja mahdollisuus kasvaa ja kehittyä.

Ja ennen kaikkea ala arvostaa itseäsi. Ja kun arvostat, niin kohtelet itseäsi hyvin ja kunnioittavasti ja edellytät sitä muiltakin.

Löydä itsestäsi niin mainio minä, että viihdyt ja pärjäät yksinkin. Et tarvitse miestä ja parisuhdetta täyteen ja hyvään elämään.

Toki voit sen suhteen ja kumppanin saadakin, mutta kun olet vahva ja omillasi, niin ei ole mitään pakkoa. Etkä ajaudu suhteisiin ja tilanteisiin, jotka romuttavat sinua, kuten nyt näyttää käyneen.

Pyri siihen, että sinulla on hyvä elämä ihan itsesi kanssa. Jos tulee mies, niin se on sitten bonusta.

Ps. en mitenkään tuomitse yhden illan juttuja. Mutta jos etsii parisuhdetta ja kerta toisensa jälkeen on tuntemattoman pedissä, niin sitä kautta tuskin saa mitä elämäänsä tahtoo. Yhden illan juttu voi olla ok, jos molemmat haluaa sitä ja vain sitä. Ja tämä vastaan tullut on ok tyyppi, jonka kanssa turvallisesti voi lempiä yön.

Äänestä

nyt vastuusi,äläkä levitä tautias.tollanen ei oo kypsä eikä oikea suhtautumistapa muita kohtaan.haluisitko itse taudin joltakin muulta.vaikka kuinka himottaa niin järki päähän.sitä et varmasti tule katumaan.sen voin sanoa näin kolmenkympin ohitettuani.sen jälkeen päässä pyörii muukin kuin seksi.

Äänestä
  • suunnilleen samalla tavalla. Enkä ole ylpeä siitä. Ylipäätään en yleensä kerro kenellekään tekemisistäni jutuista vaan häpeän niitä yksin kotona. Kaverini tietävät ehkä alle kolmasosasta seksikokemuksiani.

    En tiedä, ehkä olen sitten vaan hutsahtava luonne tms, mutta myönnän olevani ns. helppo. Sitä sanotaan, että riskiseksiä ja irtosuhteita harrastavilla on usein huono itsetunto ja läheisyyttä haetaan väärällä tavalla. Ehkä näin onkin. En ole idiootti, en kuvittele miehen pitävän minusta, jos annan hänelle pillua ja tiedostan vallan hyvin, että 95% yhdenillanjutuista jää siihen yhteen iltaan. Eikä se seksikään yleensä ole mitenkään ihmeellistä.

    Mutta toinen vaihtoehto olisi sitten olla kokonaan yksin. Vailla vähäisintäkään hellyyttä ja huomiointia. Ja myönnän olevani perso läheisyydelle. Usein minusta se kiehnääminen ja halailu ja pussailu on paljon parempaa kuin seksi. Eihän sitä seksiä toki olisi pakko harrastaa enkä olekaan läheskään aina tilaisuuden tullen harrastanut, mutta läheisyyden tarve on kova enkä usko, että pystyn siitä kieltäytymään esim. vuosien ajaksi.

    Miten te muut sinkut? Miten pärjäätte sen kanssa, että ei voi koskettaa toista ihmistä, nukkua kenenkään vieressä, silitellä, halailla jne? Itse kestän aina muutaman kuukauden kerrallaan ilman mitään kontaktia vastakkiseen sukupuoleen, mutta sitten ratkeaa. Ja lähes kuka tahansa kelpaa.

    Äänestä

  • kivakiva.. kirjoitti:

    suunnilleen samalla tavalla. Enkä ole ylpeä siitä. Ylipäätään en yleensä kerro kenellekään tekemisistäni jutuista vaan häpeän niitä yksin kotona. Kaverini tietävät ehkä alle kolmasosasta seksikokemuksiani.

    En tiedä, ehkä olen sitten vaan hutsahtava luonne tms, mutta myönnän olevani ns. helppo. Sitä sanotaan, että riskiseksiä ja irtosuhteita harrastavilla on usein huono itsetunto ja läheisyyttä haetaan väärällä tavalla. Ehkä näin onkin. En ole idiootti, en kuvittele miehen pitävän minusta, jos annan hänelle pillua ja tiedostan vallan hyvin, että 95% yhdenillanjutuista jää siihen yhteen iltaan. Eikä se seksikään yleensä ole mitenkään ihmeellistä.

    Mutta toinen vaihtoehto olisi sitten olla kokonaan yksin. Vailla vähäisintäkään hellyyttä ja huomiointia. Ja myönnän olevani perso läheisyydelle. Usein minusta se kiehnääminen ja halailu ja pussailu on paljon parempaa kuin seksi. Eihän sitä seksiä toki olisi pakko harrastaa enkä olekaan läheskään aina tilaisuuden tullen harrastanut, mutta läheisyyden tarve on kova enkä usko, että pystyn siitä kieltäytymään esim. vuosien ajaksi.

    Miten te muut sinkut? Miten pärjäätte sen kanssa, että ei voi koskettaa toista ihmistä, nukkua kenenkään vieressä, silitellä, halailla jne? Itse kestän aina muutaman kuukauden kerrallaan ilman mitään kontaktia vastakkiseen sukupuoleen, mutta sitten ratkeaa. Ja lähes kuka tahansa kelpaa.

    No jos on pärjännyt yli 20v, eli koko ikäni, ilman seksiä ja läheisyyttä, niin varmaan pärjää sen toisetkin 20v.

    Alotteita on minullekin tehty, mutta nämä naiset/tytöt ovat olleet niin tyrkkyjä ja lutkamaisia, että hyi helvetti! Parempi olla ilman ja nylkyttää nyrkkiinsä, kuin ottaa viereensä tautipesä. Ehkä minusta tulee yksi niistä harvoista ihmisistä, jotka pärjäävät elämänsä täysin yksin.

    Se on lähtökohta, mutta suurempi missio on selvittää, että löytyykö maailmasta oikeasti hyvää naista, joka ei ole jo varattu.

    Äänestä

  • LoneWolf kirjoitti:

    Jos tosiaan sen ekat 20v kestää, niin hyvin kestää jatkossakin. Onhan seksi hienoa ja tuntuu hyvältä, mutta siis ei ole ongelmaa olla ilman. Tuntuu, ettei nuoret naiset muuta haluakkaan kuin seksiä, siis juuri nämä vapaat naiset.

    Kuten edellisellä, minulla on myös ollut mahdollisuuksia harrastaa, mutta onneksi olen kieltäytynyt kunniasta, vaikka humalassa olen ollutkin.

    "Se on lähtökohta, mutta suurempi missio on selvittää, että löytyykö maailmasta oikeasti hyvää naista, joka ei ole jo varattu."

    Nimenomaan!

    Äänestä

Huora on mies tai nainen joka harrastaa intiimejä suhteita muiden kanssa.

Prostituutti on palkallinen huora.

Sinä olet hyvää vauhtia edustamassa kumpaakin ryhmää. Tekeeko se sinusta todellakin onnellisen? Uskotko että ihmiset katsovat sinua ylospäin ja kunnioittavasti tietäessään historiasi? Kunnioitatko sinä tuon käytoksen jälkeen itseäsi?

Onko mitään muuta tapaa käyttäytyä tavatessasi miehiä kuin heti alkuun tarjota alapäätäsi?

Äänestä
  • Mulla on sama ongelma. Musta on tullut kai muutamassa vuodessa kylmä ihminen. Haluaisin rakastua, mutta pelkään miehen kuulevan menneisyydestäni. En koskaan lähde epämiellyttävien miesten luo, mutta kuvittelen aina yhdenillansuhteista tulevan jotain vakavempaa ja pidän seksistä ja huomiosta ja kun miehestä ei kuulukaan mitään, niin nielen tunteeni.

    Yleensä mikään ei jää yhdenillanjutuksi vaan muutaman illan jutuksi ja harrastan seksiä selvinpäinkin, vaikka en luotakaan yhteenkään mieheen ja odotan aina, että mies lopettaa yhteydenoton. Monesti miehet soittelee mulle vaan seksin toivossa. En aina pysty kieltäytymään, vaikka tiedän, että satutan sillä vaan itteäni.

    Ihastun aina miehiin ja masennun, kun olen vain muutaman illan seura. Olen hyvä sängyssä, haluttava ja kaunis, mutta koska annan aivan liian helposti ja kun miehet saavat aina tietää menneisyyteni, niin huoraksi sitten haukutaan. En myöskään enää jaksa edes ehdottaa ehkäisyn käyttämistä. En ole uskaltanut käydä vielä sukupuolitautitesteissäkin.

    En vaan voi itselleni enää mitään. Haluaisin oikean suhteen, mutta luovutan ja annan miesten kyättää mua miten ne haluu.

    Äänestä

No voi mitä jeesustelua täällä taas,.. Itsellä on samanlaisia kokemuksia kuin aloittajalla, paljon yhdenyönjuttuja (ja kortsu jäänyt käyttämättä kovan humalatilan tms takia, vaikka yleensä pyrinkin käyttämään suojaa!). MUTTA en suostu potemaan huonoa omaatuntoa ja edes pahemmin morkkistellä jälkikäteen, koska seksi on yksinkertaisesti hauskaa ja kuuluu elämään. Enkä välitä mitä muut ihmiset ajattelevat, pitäkööt huorana tai lutkana, aivan sama. Jotain parisuhteen tapaista olen joskus yrittänyt, mutta se kaatui heti omaan mahdottomuuteensa. Nyt on meneillään jotain avoimen suhteen/vakipanon tapaista, en kyllä itse noista suhdetta rajaavista määritteistä. En nyt voisi kuvitellakkaan vakiintuvani, elän nuoruuttani ja tahdon pitää hauskaa, ehkä joskus viiden vuoden kuluttua voisin ehkä harkita jotain vakavampaa. Mutta siis löysätkää sitä pipoa, ei seksistä pitävää naista tai miestä tarvitse heti olla ohjaamassa psykiatrille. Me eletään kaikki vain yksi elämä, ja kaikki kokemukset ovat rikkautta. ja itseäni ainakin vituttaisi vallan mahdottomasti jos olisin tuhlannut 20 vuotta elämästäni selibaatissa sen takia, koska olen niin moralistinen ja hyveellinen ihminen, että mulle ei yksinkertaisesti kelpaa kukaan. Mutta siis nauttikaa elämästänne, mutta käyttäkää sitä kumia! Ei yhdenyönjutuissa ole mitään vikaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tai vain tyhmä tai masentunut. kirjoitti:

Aina luulen viisastuneeni, mutta silti kokoajan vuosien varrella tulee tehtyä uusia tyhmyyksiä seksin saralla... Ehkäisy jäänyt käyttämättä ja esim 5kk selibaatin jälkeen tullut harrastettua seksiä miehen kans, joka kuvottanut. Kaverit joskus ilmaisseet huolestumistaan, olenko joku seksiaddikti tms, mutta oon aina vaan hällä väliä meiningillä enkä jaksa stressata. Jkin aika sitten harrastin seksiä samassa sängyssä missä hyvä kaverini nukkui...kaverini järkyttyi, kun heräsi tietty jossain vaiheessa... Ttiedän kyllä, ettei se ollut ehkä kivoiten tehty kaveria kohtaan, mutta oikeastaan minua ei silti kiinnosta tai vaivaa se. Kaverin mielestä mun asenne ei ole normaalia... Pari kertaa jäänyt ehkäisy myös sen jälkeen, vaikka olen tiennyt herpeksestäni ja ajatellut olevani nyt vastuullisempi ym... Toisaalta ajattelen, että nuo on tapahtuneet aina silloin, kun jonkun tärkeän mieshenkilön kanssa asiat on menneet mönkään ja olen kokenut itseni hylätyksi ja jätetyksi. Halunnut sit jotenkin saada läheisyyttä ja tunteen, että edes jollekin kelpaan ja kun läheisyyttä en ole koskaan muutoin saanut kuin seksillä... Kai mä kuitenkin jonkin verran olen harmissani asioista, kun tänne kirjoitan, mut tää on mun tapa stressata. Salaa pelkään, etten koskaan löydä miestä, joka haluaisi minut minun itseni vuoksi ja jonka myös minä haluaisin.. En jotenkin osaa edes kuvitella, että sellainen olisi mahdollista. Aikaisemmin on ollut vakipanoja, mut nyt ei ole sellaista, ja olen kuitenkin seksuaalinen ihminen ja pelottaa millon taas harrastan seksiä jonkun yhden yön tyypin kanssa, kun en kuitenkaan yhden yön juttuja haluais, mutta näköjään niihin toisinaan sorrun. Toisaalta pelkään vielä enemmän sitä, että löydän jonkun oikeasti kiinnostavan miehen joka jälleen hylkää minut. tällanen itsesääliviesti oli pakko kirjottaa kun ikäkriisi iskenyt päälle 23v synttäreiden lähestyessä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu