Mistä asioista omalla työpaikalla kannattaa pitää suunsa supussa ... eli onko aiheita, joista ei kannata tauon/taukojen aikana puhua työtovereille, ilman välillisiä tai välittömiä seurauksia?
Työpaikan tabut aiheet?
persona-non-grata
17494
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
ei kannata haukkua ilman syytä suoraan päin naamaa eikä kannata levitellä niistä juoruja niin, mettä ne ite kuulee, kun sä levität niitä.
vaipanvaihtoa ja lasten temmellyksiä lukuunottamatta
Töiden epäsuhtainen jakautuminen. Työtoverit, ei edes huumorimielellä kannata kommentoida.
Juoruamista on yritetty kitkeä yhteisillä pelisäännöillä joista on muistutukset seinillä, mutta ei se koskaan tule täysin poistamaan tuota ihmisille niin mielekästä puuhaa.
Oudossa naisporukassa ei kannata viljellä kovin seksistisiä juttuja. Tabu on myös arvuuttelu, kuks on seuraavan yt-kierroksen lähtijä ja kuka ei. Rasistiset jutut on talon politiikan vastaisia.
Eli riippuu porukasta ja tilanteesta.
Meillä on niin pieni yksikkö, että viinan liukastelemin kielin on puhuttu kaikki asiat halki, poikki ja pinoon.
Esimiesasemastani johtuen minä en puhu kenenkään luottamuksella kertomia asioita muille. Mutta huomaan, että monet tietävät niistä ennen pitkää ilman minun juoruamistanikin. Rasistisia ja seksistisiä juttuja olen joskus joutunut suitsimaan.
Äkkiä tulee muutama asiaa mieleen, mistä en puhu julkisesti. En arvostele kenenkään työsuorituksia, en puhu palkastani ja jos olisin muuta kuin tapakristitty luterilainen ja hetero, pitäisin asiat omana tietonani.
myös sitä, millaista on olla johtaja? Mitkä asiat siinä asetelmassa on helppoja ja mitkä vaikeita? Mikä on johtajalle/esimiehelle haasteellisinta?
Ei ole pakko vastata, en minä sillä kysynyt. Mukava vain olisi tietää sinun näkökulmasi/mielipiteesi/pohdintosi asiaan.
Kaikista vaikeinta on saada alaiseni sitoutumaan koko firman tavoitteisiin, jotka minä taasen olen saanut omalta esimieheltäni. On loputon suo selittää ihmisille, miksi joku heidän näkökulmastaan hölmöltä vaikuttava asia on kuitenkin kokonaisuuden kannalta hyödyllinen.
Toinen vaikea asia on puuttua henkilökohtaisiin ristiriitoihin työpaikalla, joissa en itse ole osapuolena. Kuitenkin asioita pitää sovitella, etteivät ne myrkyttäisi työpaikan ilmapiiriä, koska minä siitä viimekädessä olen vastuussa.
Varsinainen töiden tekeminen, johtaminen ja organisoiminen on helppoa. Sen kun hommaa rahaa, aikaa ja luottaa työntekijöihinsä. Siksi minä tästä pidänkin.
Oletko joutunut koskaan irtisanomaan ketään, vai kuuluuko se sinun työnkuvaasi? Jos olet, miten olet kokenut sen? Kykenetkö olemaan tyyni ja asiallinen ja vastuusi/välittämisesi loppuu siihen vai ajatteletko heidän pärjäämistään myös jälkeenpäin esim. yteydenotton muodossa tms.?
Edellisessä hommassani se oli minun esimieheni tehtävä ja nykyisessä en onneksi ole moiseen joutunut, mutta olenkin ollut tässä vasta pari vuotta. Uusia olen kyllä rekrytoinut ja se on paljon positiivisempaa puuhaa.
Irtisanominen sitä paitsi riippuisi paljon siitä, pitäisikö hyvä työntekijä irtisanoa tuotannollisista ja taloudellisista syistä vai laiskuuden ja omien töppäilyidensä takia. Edellinen olisi varmaan työelämäni kovin paikka, mutta jälkimmäinen vain pakollinen paha. Tosin varoitustenkin jakaminen on inhottavaa.
Tuota jälkeenpäin yhteydenottamista en ole edes tullut ajatelleeksi. Pitäisi varmaan miettiä tapauskohtaisesti, jos sellainen tulisi eteen.
irtisanotusta hyvältä, jos se on tapahtunut tosiaan niistä tuotannollisista, etc. syistä. Edes joku välittämisen eleen saaminen. Toisaalta, miten sellainen onnistuisi, jos kyse esim. satojen joukkoirtisanomisista? Vaihtoehtoisesti voisi sitten järjestää esim. heille sellaisia pienryhmiä, joissa jokin pätevä vetäjä, joissa voisivat tuntojaan purkaa ... se voisi olla aika terapeuttista. Nimittäin irtisanominen voi olla useimmille aika kova paikka henkisesti.
on aika ehdoton linja duunikavereihin...ne on työtä varten olemassa ja ystäviksi on muut ihmiset tarkoitettu. en kerro itsestäni mitään
päätös:). Monesti voisi olla parasta, ettei työkaverit tietäisi kenenkään yksityiselämästä mitään.
Entäs, kun jonku puoliso on ottanut eron, lapsi kuollut tms? Ajatus harhailee eikä töistä tahdo tulla mitään. Miten siihen osaisi empaattisesti suhtautua, jos ei tietäisi syytä? Muut työntekijät alkaisivat valittaa jne...
Sama ihminen se on kuitenkin niin töissä kuin yksityiselämässäänkin. Harva niitä osaa erottaa toisistaan, vaikka niin jopa itselleen uskottelevat. Eikä sillä, että yksityiselämää muuten tarvitsisi työyhteisössä puida.
Yritin viestittää tuolla edellisellä kommentillani jotain muuta.
Toisaalta pitää muistaa, etteivät kaikki ihmiset ole samanlaisia ja joillekin voi olla vaikea kertoa toisille esim. omasta erostaan. Verbaliikka ei luonnistu toiselta niin hyvin, kuin toiselta:). Jotkut vetäytyvät vain omaan kuoreensa ja toisten ulottumattomiin. Silloin voisi olla hyvä, että tälläinen työntekijä osattaisiin ohjata saamaan apua jostain, mistä sitä saa. Nykyään koulutetaan myös kriisinhallintakurssien avulla työpaikoille omia auttajia, joiden kanssa voi puida jotain erityisen rankkoja juttuja, esim. työvuoron kautta sattuneita tai henk.kohtaisen kriisin kautta saatuja. Jos on tarvetta lisäavulle, asianomainen ohjataan oikein ammattilaiselta apua saamaan.
Ystäviksi ei työkavereita tosiaan pidä luulla. Meillä osa porukasta fiksua neutraalia porukkaa, mutta on myös "Ämmiä". Heitä ei kestä pirukaan! Jos jotain saavat tietää, riekkuvat ja ilkkuvat asianosaista. Muutoin kehittelevät sontapuheita ja kertovat näitä toisilleen.
joskus antoi hyvin yksityiskohtaisen selostuksen tytärensä ensimmäisistä kuukautisista. Jollain toisessa tauolla oli vuorossa hänen rintaleikkauksensa, jota hän esitteli riisumalla paidan... Mun mielestä meni hieman liiallisuuksiin... :) Varsinkin kun samassa taukotilassa oli miehiä. Musta työpaikan keskustelu täytyisi pitää joko työhön liittyvänä tai pinnallisena ja neutraalina.
Ja samalla tämä äiti rikkoi räikeästi oman tyttärensä yksityisyyttä. Miten joku voi olla noin törkeä, ihan oikeasti? Onneksi mun vanhemmat ei ole ikinä moiseen syyllistyneet.