Ajattelin tässä omassa ongelmassani kysyä teiltä hieman apua,kaikenlaiset näkökulmat ovat tervetulleita.
Olen 35 vuotias mies ja olen ollut avoliitossa 2 vuotta.Löysin kumppanin ilmoituksen avulla ja hän muutti luokseni asumaan puolen vuoden jälkeen tapaamisestamme.Aluksi meitä yhdisti vahva henkinen näkökulma elämään ja henkisyyteen, vaikkakin hän oli ollut pitkään naimisissa ja menossa oli vaikea ero ja vaikka hänen x-miehensä painosti meitä haukkumalla ja syyttämällä..olin naiseni tukena vaikka tein samalla henkisesti vaativaa työtä.
Tunne siitä että sielunkumppanit olivat löytäneet toisensa,oli vahva.
Olin varma että tein oikean ratkaisun lähtemällä suhteeseen, koska ajattelimme asioista samanlailla,ja koska olin ollut aika paljonkin sinkkuna niin sehän toi vaan ihanan haasteen ja ongelmat ovat vain testanneet rakkauttamme.
Mutta nyt olemme tulleet tilanteeseen että avokkeeni kärsii takiani,olen kuullut olevani alistaja.Alistan seksuaalisesti koska en ole yhtä viriili kuin hän...se on loukannut minua todella paljon, mutta lupauduin korjata senkin asian kiinnittämällä seksuaalisuuteeni enemmän huomiota.Olemme harrastaneet seksiä aina silloin kun asiat ovat hyvin,eli silloin tällöin,mutta ei tarpeeksi,itse olen kuitenkin tyytyväinen tähänkin.Sen lisäksi olen kuullut hallitsevani asuntoamme vaikkakin hän on saanut sisustaa asunnostamme 80 %.Kuulen myös jälkikäteen kaikista hermostuksistani jotka pääsevät valloilleen,kun minuun kohdistuu kritiikki esim.että alistan tai jotain muuta,suuttumiseni yleensä kestää muutaman minuutin jonka jälkeen poistun paikalta miettimään mitä tuli sanottua.Meditoin 2 kertaa päivässä n tunnin verran jotta pysyn tasapainossa ja saan elämäniloa,silti joskus tuntuu että tämä syyllisen rooli ottaa koville.
Pääasiassa voin hyvin ja olen onnellinen itseni kanssa mutta toisen kärsimyksen näkeminen surettaa.hän väittää myös että kanssani ei voi keskustella vaikka olemme koko 2 vuotta vain puhuneet ja puhuneet,tuhansia tekstiviestejä,sähköposteja,face to face keskusteluja,ja puheluja.
Hänen tapansa on pohtia ja murehtia asioita ja minä pyrin parhaani mukaan elämään tässä hetkessä ja nauttimaan siitä mikä meillä jo on! , vältän ajattelua siitä mitä meiltä puuttuu.
Nyt vain olisin todella kiitollinen muidenkin näkökulmista!
Ei ole hyvä olla suhteessa jossa kuulee olevansa alistaja,syyllistäjä,ihminen joka haluaa palvontaa,--koska olin kuulemma kerran katsonut itseäni peiliin ja odottanut häneltä kehuja,härreguud...--!,lisäksi olen heittänyt hänet kuulemma pihalle,koska olen joskus huutanut että,ulos täältä!tiedän että se on väärin! ja siksi pyysinkin anteeksi sitä,enkä ole häntä heittänyt koskaan pellolle,ja tämän takia lähden aina itse paikalta jos alkaa tunteet kiristymään,mutta siinäkin on vain semmoinen juttu että kuulemma juoksen karkuun...
En edes väitä olevani helppo ihminen koska viihdyn itseni kanssa todella hyvin ja rakastan tehdä taidetta ja musiikkia,johon kanavoin paljon energiaani.Se antaa minulle myös paljon voimaanja iloa.
Olen kuullut myös häneltä että en ymmärrä naisia koska heidän mielialansa vaihtelevat kaikilla.Mutta minun on vaikea uskoa sitä koska olen tavannut tasapainoisiakin naisia,ja toki ymmärrän että huonoja päiviä on kaikilla mutta jatkuvat huolenaiheet väsyttävät.
Kaikesta tästä ja paljon muusta huolimatta tahdon jatkaa ja ottaa positiivisesti tämän kaiken vastoinkäymisen.
Mitä mieltä olette?rupesiko hän liian aikaisin suhteeseen ja nyt hän tekee eron jälkeistä surutyötä ja minä saan kunnian jatkaa x-miehensä alistusta,vai olenko liian passiivinen taiteilija sielu joka ei ota avovaimoaan tarpeeksi huomioon?Miksi se ei riitä että teen hänelle ruuat kun hän tulee töistä,viljelen huumoria,annan seksiä aina kun kykenen,en aloita ensimmäistäkään riitaa,en pyydä häntä muuttumaan,en käytä väkivaltaa,olen täysin raitis,olen lähes aina kotona,ja kuuntelen joka ainoa työ jutun ja en käännä selkää ensimmäisenä illalla... koska olen siitäkin saanut kuulla.Kaiken tämän jälkeen tahdon uskoa rakkauteemme,mutta tiedän että toista ei voi muuttaa vain ja ainoastaan itseään.
Henkisistä kirjoista ja asioista ei enään hän halua apua,koska ne sekoittavat kuulemma pään,itse jatkan henkisyyden viitoittamaa linjaa ja otan positiivisen näkökannan elämääni.
vielä semmoinen juttu että minusta näyttää että hän masentuu aina silloin kun pysähtyy,silloin huolet alkavat, mutta jatkuva suunnittelu,työ,ym pitää suhdettamme kasassa..?.Voisiko se että hänet on raiskattu nuorena vielä kummitella suhteessamme..?No mutta nyt lopetan,kiitos teille!!valoa ja iloa elämäänne!! Siinä oli alkua meidän arjestamme.p.s Enkä edes yritä tehdä hänestä syyllistä.
Olen 35 vuotias mies ja olen ollut avoliitossa 2 vuotta.Löysin kumppanin ilmoituksen avulla ja hän muutti luokseni asumaan puolen vuoden jälkeen tapaamisestamme.Aluksi meitä yhdisti vahva henkinen näkökulma elämään ja henkisyyteen, vaikkakin hän oli ollut pitkään naimisissa ja menossa oli vaikea ero ja vaikka hänen x-miehensä painosti meitä haukkumalla ja syyttämällä..olin naiseni tukena vaikka tein samalla henkisesti vaativaa työtä.
Tunne siitä että sielunkumppanit olivat löytäneet toisensa,oli vahva.
Olin varma että tein oikean ratkaisun lähtemällä suhteeseen, koska ajattelimme asioista samanlailla,ja koska olin ollut aika paljonkin sinkkuna niin sehän toi vaan ihanan haasteen ja ongelmat ovat vain testanneet rakkauttamme.
Mutta nyt olemme tulleet tilanteeseen että avokkeeni kärsii takiani,olen kuullut olevani alistaja.Alistan seksuaalisesti koska en ole yhtä viriili kuin hän...se on loukannut minua todella paljon, mutta lupauduin korjata senkin asian kiinnittämällä seksuaalisuuteeni enemmän huomiota.Olemme harrastaneet seksiä aina silloin kun asiat ovat hyvin,eli silloin tällöin,mutta ei tarpeeksi,itse olen kuitenkin tyytyväinen tähänkin.Sen lisäksi olen kuullut hallitsevani asuntoamme vaikkakin hän on saanut sisustaa asunnostamme 80 %.Kuulen myös jälkikäteen kaikista hermostuksistani jotka pääsevät valloilleen,kun minuun kohdistuu kritiikki esim.että alistan tai jotain muuta,suuttumiseni yleensä kestää muutaman minuutin jonka jälkeen poistun paikalta miettimään mitä tuli sanottua.Meditoin 2 kertaa päivässä n tunnin verran jotta pysyn tasapainossa ja saan elämäniloa,silti joskus tuntuu että tämä syyllisen rooli ottaa koville.
Pääasiassa voin hyvin ja olen onnellinen itseni kanssa mutta toisen kärsimyksen näkeminen surettaa.hän väittää myös että kanssani ei voi keskustella vaikka olemme koko 2 vuotta vain puhuneet ja puhuneet,tuhansia tekstiviestejä,sähköposteja,face to face keskusteluja,ja puheluja.
Hänen tapansa on pohtia ja murehtia asioita ja minä pyrin parhaani mukaan elämään tässä hetkessä ja nauttimaan siitä mikä meillä jo on! , vältän ajattelua siitä mitä meiltä puuttuu.
Nyt vain olisin todella kiitollinen muidenkin näkökulmista!
Ei ole hyvä olla suhteessa jossa kuulee olevansa alistaja,syyllistäjä,ihminen joka haluaa palvontaa,--koska olin kuulemma kerran katsonut itseäni peiliin ja odottanut häneltä kehuja,härreguud...--!,lisäksi olen heittänyt hänet kuulemma pihalle,koska olen joskus huutanut että,ulos täältä!tiedän että se on väärin! ja siksi pyysinkin anteeksi sitä,enkä ole häntä heittänyt koskaan pellolle,ja tämän takia lähden aina itse paikalta jos alkaa tunteet kiristymään,mutta siinäkin on vain semmoinen juttu että kuulemma juoksen karkuun...
En edes väitä olevani helppo ihminen koska viihdyn itseni kanssa todella hyvin ja rakastan tehdä taidetta ja musiikkia,johon kanavoin paljon energiaani.Se antaa minulle myös paljon voimaanja iloa.
Olen kuullut myös häneltä että en ymmärrä naisia koska heidän mielialansa vaihtelevat kaikilla.Mutta minun on vaikea uskoa sitä koska olen tavannut tasapainoisiakin naisia,ja toki ymmärrän että huonoja päiviä on kaikilla mutta jatkuvat huolenaiheet väsyttävät.
Kaikesta tästä ja paljon muusta huolimatta tahdon jatkaa ja ottaa positiivisesti tämän kaiken vastoinkäymisen.
Mitä mieltä olette?rupesiko hän liian aikaisin suhteeseen ja nyt hän tekee eron jälkeistä surutyötä ja minä saan kunnian jatkaa x-miehensä alistusta,vai olenko liian passiivinen taiteilija sielu joka ei ota avovaimoaan tarpeeksi huomioon?Miksi se ei riitä että teen hänelle ruuat kun hän tulee töistä,viljelen huumoria,annan seksiä aina kun kykenen,en aloita ensimmäistäkään riitaa,en pyydä häntä muuttumaan,en käytä väkivaltaa,olen täysin raitis,olen lähes aina kotona,ja kuuntelen joka ainoa työ jutun ja en käännä selkää ensimmäisenä illalla... koska olen siitäkin saanut kuulla.Kaiken tämän jälkeen tahdon uskoa rakkauteemme,mutta tiedän että toista ei voi muuttaa vain ja ainoastaan itseään.
Henkisistä kirjoista ja asioista ei enään hän halua apua,koska ne sekoittavat kuulemma pään,itse jatkan henkisyyden viitoittamaa linjaa ja otan positiivisen näkökannan elämääni.
vielä semmoinen juttu että minusta näyttää että hän masentuu aina silloin kun pysähtyy,silloin huolet alkavat, mutta jatkuva suunnittelu,työ,ym pitää suhdettamme kasassa..?.Voisiko se että hänet on raiskattu nuorena vielä kummitella suhteessamme..?No mutta nyt lopetan,kiitos teille!!valoa ja iloa elämäänne!! Siinä oli alkua meidän arjestamme.p.s Enkä edes yritä tehdä hänestä syyllistä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
kirjoitit.
Teillä on varmaan vielä "hiomattomuutta" suhteessanne. Ja kaikki vaikuttaa, vaimosi entinen elämä ja asioiden uudelleen oppiminen. Luottamuksen rakentaminen uudelleen vie vuosia. Mutta uskon, että teillä on hyvät mahdollisuudet. Kasvakaa yhdessä. On tärkeää että olette voineet puhua asioista oikeilla nimillä. Ja toi mitä kirjoitit kertoo todella vaimollesi jotain mitä on jäänyt kertomatta.
En ole mikään terapeutti, olen vain elänyt ehkä samoja tilanteita ja puhuminen olisi ollut helpompi tie molemmin puolin minä puhuin ja mies piti sisällään ja ajatteli... no olemme selvinneet ja se on pää asia.
Puhumaan! Kysy häneltä noita ahdistuksen kohteita ihan suoraan, miksi hän purkaa ne sinuun ja syyttää sinua kaikesta, ja kysy, miksi vika on aina sinussa ja sano että se tuntuu sinusta hirveän pahalta. Luulen, että vaimosi alkaa miettiä, miksi syyllistää aina sinua ja huomaa satuttavansa.
Tiedän asiasta, koska meillä kävi mieheni kanssa juuri näin.. Olin eronnut erittäin huonosta suhteesta, jossa mies alisti minua kaikella mahdollisella tavalla. Olin tottunutkin jo tähän alistamiseen. Pian eron jälkeen aloin seurustella nykyiseni kanssa, joka on aivan ihana ihminen. Hän huomioi minua ihanalla tavalla päivittäin, ei alista tippaakaan.
N. vuoden seurustelun jälkeen mies sanoi minulle, että hänestä tuntuu pahalta kun kaikki vika on aina hänessä. Silloin tajusin, että olin jatkuvasti, kuin väkisin yrittänyt löytää hänestä samoja vikoja kuin ex-kumppanista ja suuttunut hänelle pienimmistäkin virheistä, koska pelkäsin niin paljon hänen muuttuvan samanlaiseksi idioootiksi. Mies oli kuitenkin jotain aivan muuta kuin idiootti, ja nyt meillä menee todella hyvin, koska itse olen hillinnyt itseni ja alkanut ottaa huomioon myös omat virheeni.
ja totuus on että ei lukijat voi tietää yksipuolisen kertomuksesi perusteella että mitä teidän välillänne oikeasti on.
Voi olla että hän laukoo kiukuspäissään asioista mitä ei tarkoita..ehkä ovat totta, ei voi tietää Ja ehkä ette vain enää sovi yhteen. Piste.
Juttunne on vanhojen kaivelua, ainakin nuo riitanne.
Niinhän se on, että ainakin ihmiset, jotka hyppäävät suoraan suhteesta toiseen, kaatavat helposti koko menneisyyden painolastin uuden niskaan. Lisäksi niskaan kaadetaan yleensä enemmän tai vähemmän karmean lapsuuden hedelmät, eli traumat, pelot ja muut hämäryydet. Raskas taakka - raskasta kantaa. Vaikuttaa aika tavalla negatiivisesti uuteen suhteeseen.
Itse elin 7 vuotta suhteessa, joka alkoi jätetyn naisen hysteerisellä käytöksellä, jossa pienimmänkin riidan jälkeen hän uhkasi jättää minut pelätessään jätetyksi tulemista. 7 vuoden jonkinlaisen parisuhdeterapoinnin ja kannustamisen jälkeen naiselle, aika olikin sitten hänelle kypsä kunnon loppuvalehteluille ja uuden matkaan lähtemiselle. Parisuhteessa kannattaa kannustaa ja tukea toista, jotta tämä on riittävän vahva tyrkkäämään puukon selkääsi, kun sitä vähiten odotat.
Kaikki loppuu kuitenkin - parempi ennemmin kuin myöhemmin.
Mikäli vaimosi pitää sitä seksuaalisena alistamisena ettet ole yhtä halukasta, on se kohtuuton syytös sikäli jos sinä et todellakaan Tahallasi Pihtaa vaikuttaaksesi häneen. Päinvastoin, jos hän yrittää syyllistämällä alistaa sinua tuossa kohtaa saadakseen mitä haluaa. Siinä menee helposti sukset ristiin jos halut eivät kohtaa. Keskustelua, ja voithan yrittää huomioida häntä romanttisesti, pitää hyvänä ja lähellä. Pyydä häntä perustelemaan sanomisiaan, niin sinun on helpompi vastata.
Hallitset asuntoanne miten? Tiedätkö itsekään, koska minä ainakin luulen, että tuohon lauseeseen sisältyy hänellä aivan muita asioita (varmasti useita) kuin tuo sisustaminen.
Jos todellakin on niin, että riidan aloittaa useimmiten Hän, niin...miksi hän haluaa syyllistää sinua hermostumisestasi? On täysin inhimillistä hermostua joskus. Täytyisi olla todella hyvä henkinen tasapaino ja todella perillä itsestään ennenkuin voisi olla täysin tunteidensa ohjaaja, ettei kokisi negatiivisia tunteita toisen sanomisesta esimerkiksi. Sinun tapasi käsitellä hermostumistasi on mielestäni hyvä. Itse olen toiminut samalla tavalla. Ja miksi koen tavan hyvänä? -Jos huomaa, että tunteet meinaavat keittää yli ja viedä mennessään, niin mielestäni on hyvä ottaa tilanteesta aikalisä ja mennä toisaalle rauhoittumaan. Näin saa käsiteltäviin asioihinkin paremman perspektiivin ja mittasuhteet ja keskustelu asioiden selvittämiseksi on mahdollista. Jos suutuspäissään yrittää huutaa asiat kuntoon niin..no, viha synnyttää vihaa ja vihan läpi maailman näkee myrkyllisenä. Perustele hänelle tapaasi suhtautua riitatilanteessa, niin hänkin saa siihen enemmän ymmärrystä sinun näkökulmastasi (nyt hänellä on vain omansa josta hän tuomitsee tapasi pelkuruudeksi koska ei ymmärrä sitä).
Hän ei voi keskustella kanssasi koska? Onko hän perustellut tuota? Mieleen tuli, että hänellä voisi tuon sanomisen taustalla olla esimerkiksi ajatus, ettei mikään ole muuttunut vaikka hän on koittanut asioista huomauttaa => et kuuntele tai et välitä, miksi keskustella jos sillä ei voi olla mitään vaikutusta.
Sanot että olette keskustelleet paljon. Noh, sanon nyt kuitenkin (niin olen nimittäin minäkin). Kannattaa aina keskusteluissa pyrkiä esittämään oma kantansa/mielipiteensä/ajatuksensa mahdollisimman selkeästi, perustellusti ja kokonaisvaltaisesti. Keskustellessa hankalista asioista kannatta keskustelulle ottaa aina aika ja tila. Keskustelu on kaikista hedelmällisin kun se on asiallinen; äänensävy, sanavalinnat mahdollisimman neutraalit. Keskustelussa tulisi Aina pyrkiä välttämään syyllistämistä ja haastamista. Toisen hermostuttaminen/liian herkkänahkaisena itse muuttaa keskustelun helposti puolustusreaktiosta syyllistämisryöpyksi. "Vai että olen minä sellainen, no muistatkos kuinka itse sitä ja tätä.." Mikäli keskustelu meinaa mennä riidan puolelle, niin tilanne kannattaa heti huomioida ja pyrkiä rauhoittamaan tai tarvittaessa siirtää. Keskustellessa Ei Tule Olettaa. Jos jokin asia on epäselvää, luulet Hänen tarkoittavan jtn, niin kysy ja varmista asia, pyydä häntä täsmentämään tms. Sama toisinpäin. Molempien täytyy tietää mitä toinen todella tarkoittaa, eikä mennä sen mukaan mitä itse uskoo toisen tarkoittavan.
Tuo, että hän nostaa tapetille yksittäistapauksen, kuten tämä peili-insidenssi ja maalaa siitä sinut itserakkaaksi ja omahyväiseksi on todellakin liioittelua ja kärpäsen tekemistä härkäseksi, kohtuutonta. Muutenkin vaikuttaa siltä, että hän takertuu meinneisiin ja raahaa niitä mukanaan. Huomauta hänelle tästä. Hän ei varmasti itse edes tajua tekevänsä tätä (,minä en itse tajunnut). Sinä vaikutat siltä, että olet yleensä ottaen tyytyväinen ja huoleton, tasapainoisen onnellinen. Hän vaikuttaa siltä, että hän pelkää, epäilee. Kuten sanoit, sinulla ei ole sanottavaa, valittamista, sinulla ei ole tarvetta yrittää muuttaa häntä. Hänen kohdallaan tilanne vaikuttaisi olevan lähes päinvastoin, jos hänen tapansa todella on murehtia, haikailla muuta kuin on. Huh, tunnistan kyllä itseäni hänessä paljon. Mikäli hänen ajatuksensa värittyvät synkiksi aina kun hänellä on aikaa ajatella, kun hän on pysähtynyt eikä pidä itseään kiireisenä, olisi mielestäni hyvä, että hän itsekin tiedostaisi tämän. Silloin hän todennäköisesti haluaisi pyrkiä tasapainoisempaan mielentilaan.
Minusta, kun itsekin nainen olen, niin nuo mielialan vaihtelut eivät ole sellainen asia, mikä tulisi ottaa normaalina naiseuteen kuuluvana asiana. Miksi hän edes puolustelee tuota puolta itsessään, miksi pitää kiinni jostakin mikä aiheuttaa hänelle itselleen niin pahaa oloa? Valitettavasti jos yrittää kohentaa sisäistä maailmaansa muuttamalla ulkoisia ei pääse tasapainoon, ikinä. Sama on kuin yrittäisi hallita omaa ahdistustaan hallitsemalla ympäristöään esimerkiksi jatkuvalla järjestelyllä ja siivoamisella.
Keskustelua.
Sinunkin kannattaa uskaltaa sanoa hänelle asioita, varsinkin kun tarkoitusperäsi ovat hyvät, et halua syyllistää vaan saada hänellekin tasapainoisemman olotilan ja parisuhteestanne onnellisemman.
Ymmärrän huolesi ja empatiasi, mutta älä ota liikaa taakkaa hänen murheistaan. Väsytte vain molemmat.
Sinun kannattaisi antaa hänen lukea tämä tekstisi, vaikka koko viestiketju ja pyytää häntä keskustelemaan kanssasi siitä nousseista ajatuksista myöhemmin kun hän on ensin saanut ajatella asioita, rauhassa.
ehkä sinut entiseen mieheensä. ehkä hän käy läpi niitä tunteita ja kun olet turvallinen,on helppo tuoda ikäviä asioita sinulle.Aika ikävää kohtelua häneltä,mutta siihenkin on varmasti syy,joka et välttämättä ole sinä.
Jätä naisten kotkotukset (=selitykset ja perustelut, täytepuheet) omaan arvoonsa. Nai kunnolla, kun sitä teet. Lopeta "meditoinnit" yms omituisuudet. Rakasta naistasi äläkä itseäsi. Ole Mies. Lunasta paikkasi. Anna naisellesi kaikkesi.
sun nevojas :D
että ne piettävä kunnossa jatkuvalla nainnilla. Heti kun jää päiväkään väliin he menevät niin tikkusiksi vanhojen kaivelijoiksi, että elämåstä ei tuu mitään. On tainnu ap löytää tällasen. Siinä ei auta meditaatiot vaan kunnon pano aamuin illoin ja myös päivällä jos daamilla alkaa pipo kiristämään. Tällainen nainen menettää naiseutensa jos ei mies halua ja pane.
Hej!
En ehdi lukea tuota viestiä kunnolla läpi, mutta selailin sitä ja sain heti sellaisen kuvan, että avopuolisosi tarvitsee terapiaa. Vaikuuttaa, siltä, että hänellä olisi todella paljon selvitettävää. Loppujen lopuksi terve ihminen tietää kyllä itse toimiiko hän oikein. Vaikuttaa siltä, että olet hyvä ja pohdiskeleva mies. Minulle tuli sellainen kuva, että hän ei olisi tyytyväinen missään suhteessa kenenkään kanssa. Olisi tärkeää, että hän saisi apua. Tärkeää teille molemmille. Voimia!
Tuntuu vähän samalta tässä itestä. Olen nyt seurustellut melkein vuoden erään kiinalaisen tytön kanssa. Hän on opiskellut suomessa 3v eikä ollut edes ennen minun tapaamista suunnitellut jäävänsä suomeen. Kun me tavattiin hänellä oli jotain säpinää jonkun toisen kiinalaisen miehen kanssa joka asuu amerikassa ja jolla on rahaa ja mainetta. Minä itse olin silloin vielä opiskelija, tällä hetkellä olen työtön ja koitan aktiivisesti etsiä töitä. Yritän itse elää tässä päivässä ja koittaa tehdä joka päivästä mahdollisimman kivan meille kummallekkin. Aina otan hänen tunteensa huomioon kun olen jonnekkin menossa käymään tai jotakin tekemässä. Kysyn onko ok että menen tänään käymään kaverillani jne. Teen romanttisia illallisia joskus ennen kun hän tulee töistä. Hän siis käy kerran viikossa tekemässä siivoustyötä että saatais vähän yhdessä säästettyä enempi rahaa. Me kuitenkin suurimmaks osaks eletään mun työttömyyspäivärahoilla. Hän sais vanhemmiltaansa rahaa mutta me ei olla käytetty niitä vaan ollaan säästetty tulevaisuutta varten ja yritetty elää vaan näillä pienillä rahoilla mitä mä saan ja sitten sillä pienellä palkalla mitä hän saa. Tänään kun olimme minun mummulla käymässä ja hän hypisteli nukkea, sanoin hänelle että ole varovainen että se nukke ei mene rikki kun se on posliinia. (hän on toisinaan vähän huolimaton) Tästä sain illemmalla kuulla kuinka hänelle tuli paha olo tästä. Vaikka itse en millään tavalla sitä pahalla sanonu. Yks kerta kun tein ruokaa ennen kun hän tuli töistä ja olin pistäny kynttilät ja kaikki. Hän tuli kotio ja kysyi olinko lähettänyt erään työhakemuksen joka minun piti lähettää. En kuitenkaan ollut saanut sitä lähetettyä eräästä syystä. Kun sanoin että en pystynyt tämän takia sitä lähettään, mutta lähetän sen heti huomenna. Niin hän alkoi kyseenalaistaan heti että en ole edes yrittänyt. Olin tehnyt hyvät ruuat ja kynttiläillallisen niin ensimmäisenä aletaan valittaan eikä voida sanoo jotain kivaa esim. "Tuoksuu tosi hyvältä, ompa täälä kaunista". Olen yrittänyt aina sovitella riitatapauksissa ja koittanut olla huutamatta. Monesti en huudakkaan enkä mitenkään raivoa mutta silti musta saadaan aina se syyllinen. En juo alkoholia kun kerran parissa viikossa. En polta tupakkaa. En oikeasti enään ymmärrä että missä on vika. Tuntuu että ihan mitä tahansa teenkin niin aina löytyy joku syy ruveta itkemään ja syyllistää minua. Tänään hän sanoi että hänestä tuntuu että en rakasta häntä enään niin paljon kuin ennen. Sanoin että miten susta voi tolta tuntua, ja että musta tuntuu pahalta että sä sanot edes noin. Ja että rakastan häntä. Mutta silti hänestä vaan tuntuu siltä. Nyt hän sitten päätti mennä sohvalle nukkuun ja sanoi että ehkä on parempi että nukun toisessa huoneessa. Ei edes riidelty eikä huudettu toisillemme. En sanonut omasta mielestä mitään mikä olis voinut pahottaa hänen mielensä. Aikasemmassa elämässä olin 4v yhden naisen kanssa ja olin silloin paljon äkkipikaisempi enkä muutenkaan kohdellut tätä naista silloin niin hyvin kun hän olisi ansainnut. Nyt kuitenkin tässä suhteessa olen muuttanut itseäni todella paljon ja pyrin aina olemaan mahdollisimman kärsivälline ja sanomaan kaiken ystävällisesti. Mutta ei sekään tunnu riittävän. Nyt tajuan vasta kuinka hyvä nainen minun entinen oli. Mitä ootte mieltä ? :(
mahdollista että tulisit minulle mieheksi? Ei taida nimittäin eukkosi tajuta hyvän päälle. Se on onni jos sattuu löytämään miehen joka ajattelee.
Mulla olis täällä ihan vakituiseen paikka auki. En ole täydellinen ja elämässä on takana kaikenlaista sontaa, mutta olisin sulle kiltti!