S24-chatit.

Okei. Viimeksi aktiivisemmin kävin joskus 2007.

Ilmapiirissä oli tunkkaisuutta. Vakiot vihamielisiä ja dissailevat helposti. Vastaukset tervehdyksiin usein jää saamatta.

Vasta kävin tänä vuonna uudelleen tsekkaamassa. Tyttöjen jutut vähän nuoremmissa paikoissa oli semmoisia merimiesmäisen karkeita.

Oman ikäisistä paikoista on aika vaikea saada otetta,vaikka keskustelu on vähän aikuisempaa.

Täytyy vähän kehua itseäni tähän väliin. Olen mielestäni edistänyt miesten välistä solidaarisuutta koska yleensä vastaan melkein kenelle tahansa miespuoliselle jonka seuranhuudot ovat sukupuolineutraaleja. Tosin usein seura ei kelpaa.
Menetys omalta osaltani tuskin hirveän suuri on; kyse on vain kohteliaisuudesta.

Kuitenkin chatin avulla olen tavannut kaksi naista.

Siinäpä ajatuksiani.
089
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Mies1985 kirjoitti:

Okei. Viimeksi aktiivisemmin kävin joskus 2007.

Ilmapiirissä oli tunkkaisuutta. Vakiot vihamielisiä ja dissailevat helposti. Vastaukset tervehdyksiin usein jää saamatta.

Vasta kävin tänä vuonna uudelleen tsekkaamassa. Tyttöjen jutut vähän nuoremmissa paikoissa oli semmoisia merimiesmäisen karkeita.

Oman ikäisistä paikoista on aika vaikea saada otetta,vaikka keskustelu on vähän aikuisempaa.

Täytyy vähän kehua itseäni tähän väliin. Olen mielestäni edistänyt miesten välistä solidaarisuutta koska yleensä vastaan melkein kenelle tahansa miespuoliselle jonka seuranhuudot ovat sukupuolineutraaleja. Tosin usein seura ei kelpaa.
Menetys omalta osaltani tuskin hirveän suuri on; kyse on vain kohteliaisuudesta.

Kuitenkin chatin avulla olen tavannut kaksi naista.

Siinäpä ajatuksiani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu