Menetin äitini EILEN. Olen vasta 12vuotias (1996) tyttö, ja äitini oli ehdottomasti rakkain henkilö elämässäni.
En kestä tätä surua - tajuan hetki hetkeltä paremmin, etten enää ikinä kuule äitini ääntä tai saa halata häntä. Kyyneleet vain virtaavat tätäkin kirjoittaessani.
En pysty elämään ilman äitiä. En halua. En kestä. Olisi mukava jutella samassa tilanteessa olevien kanssa, sellaisten, jotka ovat vasta menettäneet äitinsä.
En kestä tätä surua - tajuan hetki hetkeltä paremmin, etten enää ikinä kuule äitini ääntä tai saa halata häntä. Kyyneleet vain virtaavat tätäkin kirjoittaessani.
En pysty elämään ilman äitiä. En halua. En kestä. Olisi mukava jutella samassa tilanteessa olevien kanssa, sellaisten, jotka ovat vasta menettäneet äitinsä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
..osanottoni suureen suruusi! Oikein pahaa teki minullekin ja silmäni kostuivat, kun luin kirjoituksesi!
Jumala pitää äidistäsi varmasti hyvän huolen ja hänellä on varmasti hyvä olla!
Minä toivon sinulle voimia suureen suruusi, puhu ja keskustele asiasta läheistesi ja kavereittesi kanssa!
Syvä osanottoni minulat myös. Äidilläsi on varmasti kaikki hyvin. En ole itse menettänyt vanhempiani ihan noin nuorena, kuin sinä, isäni kuoli ollessani 20.
Kuten edellinen kirjoittaja kirjoitti, koeta puhua asiasta läheistesi ja ystäviesi kanssa. älä jää yksin surusi kanssa. Voimia sinulle.
Voimia sinulle tyttöpieni
halaus ja voimia.
Äitisi on nyt turvassa eikä tarvitse pelätä mitään. On aina mukanasi koko elämäsi ajan ja kuljettaa sinut eteenpäin. Hänen henkesi kulkee sinussa mukana niin kauan kuin muistat hänet.
Onhan Sinulla läheisiä lähelläsi? Kerro tilanteestasi , onko mahdollista auttaa Sinua? menetin äitini vuosi sitten, mutta minulla on jo ikää paljon enemmän. Olisi kiva kuulla miten jaksat? Osanottoni suruusi.
Haluan lohduttaa sinua, vaikka olen lähes sanaton.Ymmärrän sanomattoman suuren surusi. Jeesus Jumalan poika istuu Isän oikealla puolella ja rukoilee sinun puolestasi jatkuvasta.Turvaudu läheisiisi, puhu tuntemuksistasi ja tuskastasi. Äitisi on turvassa ja sinuakin autetaan. Rukoilen ystävieni kanssa puolestasi!Rauha sydämeesi!
Puhu kummillesi, jospa hän osaisi lohduttavasti keskustella kanssasi. Rakkaudella sinua ajatellen.
..rukoilen puolestasi!
sinua, rakas lapsi! Sinä tarvitset jonkun, jolle puhua. Äitiäsi ei kukaan korvaa. Olkapää, mihin nojata ja korvat, mitkä kuuntelevat ja kädet, jotka halaavat;niitä sinä tarvitset. Toivottavasti sinulla on tällainen aarre lähelläsi.
... anna halin :) Itkin itse myös koska olen hyvin tunne ihminen ja muutenkin KOVAT osanotot sinulle :( Hali isääsi tai isosiskoasi (jos on) Minä en ollut menettäny äitiä vain kaverin joka oli mulle kun sisko :(
Otan osaa suruusi! Minä olin 15 vuotias kun menetin oman äitini liikenneonnettomuudessa. kaikki tapahtui niin äkkiä ja elämämme muuttui totaalisesti.
äitini kuolemasta on jo 18 vuotta, olen siis jo aikuinen ja minulla on omia lapsia. Halusin vain kertoa, että asian kanssa oppii elämään, mutta sitä eí unohda koskaan. Tärkeintä on että suret ja itket ja sitten kun tuntuu että on aika jatkaa eteenpäin niin jatka. mutta se voi viedä aikaa.
Hei,
otan osaa suruusi, läheisen menettäminen on ikävä asia ja toipuminen saattaa kestää hyvinkin pitkään.
Itse sain kokea hyvän ystäväni menettämisen. Poika lähti aamupäivällä kalastamaan (oli hyvin nuoresta iästään huolimatta jo perustanut menestyvän yrityksen ja oli ammattikalastaja). Päivällä pojan tutut mieskaverit morjestelivat iloisesti pojalle toisesta veneestä ja jatkoivat matkaansa. Muutaman tunnin kuluttua miehet kulkivat takaisin, kaverini venee ohi, ja löysivätkin vain tyhjillään olevan veneen kellumassa yksinään järvellä... Ystävääni etsittiin viisi päivää suuren vapaaehtoisjoukon voimin, kunnes viimein ystäväni oman isän naaraan tarttui jotain. Se oli hänen oma poikansa. :(
Koko tuon ystäväni kadoksissaoloajan uskottelin itselleni, että ystäväni on vain pudonnut veneestä ja uinut läheiselle saarelle, murtautunut mökkiin ja päässyt lämpimään (oli kylmä talvi). Kun selvisi, että ystäväni on löytynyt hukkuneena, en suostunut uskomaan kuulemaani. Hautajaisiin en pystynyt menemään... Jouluna minut pakotettiin käymään ystäväni haudalla, jolloin totuus iski tikarina suoraan sydämeen. Ystäväni makasi todella nyt maan alla. Olin aivan yksin, en enää koskaan näkisi tuota ystvääni...
En edelleenkään hyväksy ystäväni poismenoa, vaan ajattelen, että ystäväni on pitkällä matkalla, ja näemme monien monien vuosikymmenten jälkeen taas. :)
Tämä auttaa minua jaksamaan väkisin eteenpäin..¨
Tapahtumasta on nyt puolitoista vuotta aikaa, ja välillä tuntuu, että olisin päässyt kuolemasta yli, mutta toisinaan tulee aikoja, jolloin tuntuu hyvin vaikealta jaksaa eteenpäin. Kaipaus on suunnattoman suuri, mutta ei elämää kannata elää vain surren menneitä. On osattava katsoa tulevaan, ja nautittava siitä hyvästä mitä tällä hetkellä on (vaikka tuntuisi, ettei mitään hyvää ole, onhan sinulla kuitenkin muut läheisesi, harrastuksesi...). Tekee hyvää välillä pysähtyä muistelemaan hyviä hetkiä edesmenneestä läheisestä, mutta ei saa jättää elämää elämättä sen vuoksi, että murehtii mennyttä. Mennyt ei palaa, mutta tulevasta voit nauttia, hyvät muistot elävät mukanasi ainiaan.
Jaksamista ja paljon voimia sinulle! :)
-ystävänsä menettänyt