Olen ollut kaukosuhteessa nyt reilut 3 vuotta.
Tyttöystäväni asuu Italiassa ja itse olen kotomaassa. Kaikki on muuten hyvin mutta...minun on iskenyt valtava halua saada hänet Suomeen.
Näemme n kerran 1,5kk
Ongelma on siinä että kaikki lomani kuluvat siellä ravaamisessa ja mitään muuta sitten ei jääkkään. Hän viihtyy aivan liian hyvin siellä (viihtyisin itsekkin) ja minulla mahdollisuudet saada järkevää työtä sieltä lähentelevät nollaa, kartoitettu on.
Mikä minulla hätänä? Ihanin ihminen asustelee paikassa jossa saan itsekkin käydä puuhaamassa kaikkea kivaa: laskemassa, vesiurheilemassa jne.
Jotenkin tuntuu vain totaalisen päämäärättömältä. Kunhan ollaan ilman mitään maalia. Pitääkö sellaista olla? Tänne paluu ahdistaa häntä ajatuksena, synkkään Suomeen. Ymmärrän. Mutta en kuitenkaan.
Ajatuksia? Ehdotuksia?
Tyttöystäväni asuu Italiassa ja itse olen kotomaassa. Kaikki on muuten hyvin mutta...minun on iskenyt valtava halua saada hänet Suomeen.
Näemme n kerran 1,5kk
Ongelma on siinä että kaikki lomani kuluvat siellä ravaamisessa ja mitään muuta sitten ei jääkkään. Hän viihtyy aivan liian hyvin siellä (viihtyisin itsekkin) ja minulla mahdollisuudet saada järkevää työtä sieltä lähentelevät nollaa, kartoitettu on.
Mikä minulla hätänä? Ihanin ihminen asustelee paikassa jossa saan itsekkin käydä puuhaamassa kaikkea kivaa: laskemassa, vesiurheilemassa jne.
Jotenkin tuntuu vain totaalisen päämäärättömältä. Kunhan ollaan ilman mitään maalia. Pitääkö sellaista olla? Tänne paluu ahdistaa häntä ajatuksena, synkkään Suomeen. Ymmärrän. Mutta en kuitenkaan.
Ajatuksia? Ehdotuksia?
Vastaukset 5
Vanhimmat
harkitsisin tuota italiaan muuttoa ,,olisi varmaan hienoa asua jossain noin kauniissa maassa kuin italia. voisitte käydä suomessa aina kuin tulisi ikävä kotimaata .
olette nuoria viellä joten se toisi paljon elmänkokemusta ja avartaisi elämääsi .
kyllä tätä kylmää ja ankeaa suomenmaata ehtii aina katsella:)
İtellani oli toi tilanne viime elokuusta joulukuuhun kunnes tein sen ratkasun ja lahdin sen rakkauden peraan
ja Suomeen
Hei
Mulla on sama tilanne. 2 vuotta oon nyt ollut yhdessä Ranskalaisen miehen kanssa. Tulevaisuutta ajattelen melkein päivittäin. Se pelottaa. Pelottaa kuinka voin saada töitä sieltä myöhemmin. Jos kaikki kaatuukin siihen? Kieltä olen alkanut opiskelemaan, mutta epätoivo senkin suhteen meinaa tulla. Tuntuu, että en voi ikinä voi oppia sitä niin hyvin, että voisin saada hyvän työpaikan myöhemmin.
Itse olen ajatellut niin, että myöhemmin kun muutto tulee sinne ajankohtaisesti, katson kuinka elämä siellä kulkee ja jos se on ihan mahdotonta, takaisinkin Suomeen pääsee. Alku tulee tietysti olemaan vaikeaa ja monet itkut tulee itketty, mutta asioilla on tapana järjestyä, täytyy vain luottaa itseensä ja koittaa tehdä parhaansa. Meillä on vain yks elämä ja eletään se täysillä :)
Olipas kiva lukea viesti jossa pähkäillään samoja juttuja mitä itse käyn parasta aikaa läpi. Suurinpiirtein yhtä pitkä kaukosuhde takana, toinen osapuoli Kreikassa ja kuin myös - omat mahdollisuudet löytää järkevää työtä sieltä aika nollissa. Ollaan väännetty kättä aiheesta nyt jo jonkun aikaa, odotin että hän olisi suostunut muuttamaan omassa maassaan alueelle jossa mullakin olisi toivoa työnteosta, mutta tuota ei tapahtunut. Tein omat päätökseni ja jään nyt Suomeen töihin ainakin joksikin aikaa. Hän tulee vastentahtoisesti tänne nyt, eikä tämäkään ratkaisu tyydytä kumpaakaan. Päämäärätöntä, sama fiilis täälläkin. Itse en ainakaan pysty näkemään tässä vaiheessa mitään molempia tyydyttävää ratkaisua.