Alkaa jo ahdistaa!

Ongelmani on tämä. Vaimoni käy töissä naapurikaupungissa ja hänen työvuoronsa ovat sellaiset, ettemme näe kuin hänen vapaapäivinään. Se tarkoittaa sitä, etten näe vaimoani 5 päivänä viikossa kuin nukkumassa.

Nyt alkaa rassaamaan. Tuntuu typerälle olla naimisissa ihmisen kanssa, jota ei näe koskaan. Vaimoni ei kuitenkaan halua vaihtaa työpaikkaa, eikä täällä ole töitä hänelle tarjollakaan. Arvata saattaa, että seksiäkään ei kovin usein harrasteta.

Seurustelumme ensimmäiset vuodet (5) asuimme opiskelun vuoksi eri paikkakunnilla. Näimme viikonloppuisin ja lomilla. Luulin, että erossa oleminen loppuu, kun pääsemme molemmat töihin. Toisin kävi. Erossa ollaan näköjään melkein yhtä paljon kuin opiskeluvuosina. Töihin päästyämme ja yhteen muutettuamme tilanne näytti paremmalle. Näimmehän useammin kuin aikaisemmin ja vaimoni työvuorotkin olivat siedettävämmät. Sitten tilanne muuttui.

Jompi kumpi voisi tietysti vaihtaa työpaikkaa. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Minun alallani ei ole töitä tarjolla kuin erittäin harvoin ja ties missä päin Suomea. Hyvä onni oli, että sain tämänkin paikan. Vaimon alalla ei ole töitä tässä kaupungissa kuin pätkissä. Ei ole mitään järkeä vaihtaa vakipaikkaa hyvässä työpaikassa epävarmoihin ja satunnaisiin pätkätöihin, joista ei saa edes kunnon palkkaa.

En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Toiset naiset alkavat päivä päivältä näyttää houkuttelevammille. Olenhan toisten naisten kanssa tekemisissä työn ja harrastuksen kautta enemmän kuin oman vaimoni! Ahdistaa!
71231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ota naisia joka sormelle mut elä rakastu, ja suosittelen kyl perinpohjasta keskustelua vaimos kanssa. Eipä tollanen ole avioliittoa jos näkee toisen vain nukkumassa

Äänestä
  • PUHUKAA! :) pakko teidän on jos meinaatte pitää kiinni toisistanne.. palauttakaa elämään muukin kuin työ.

    Äänestä

On eräänlaista kyllästymistä mitä tapahtuu monissa suhteissa ja se alkaa vähitellen "rassaan" Ota asia puheeksi vaimosi kanssa ja pahimmassa tapauksessa kannattaa miettiä, olisiko paikkakunnanvaihto avuksi, suhteen pelastamiseen. Piristystä toisi se ainakin elämäänne(asunnonmyynti tai vaihto ei este) Ja mahdolliset lapsetkin voisivat pitää ideasta (tai sitten ei). Vertaus: Jos kotona ei saa ruokaa, niin ei mennä naapuriin vaan puhutaan kokille.

Äänestä
  • Paikkakuntaa en hevillä vaihda. Alani työtilanne on se, mikä on. Lisäksi olen vaihtanut tähän ikään mennessä paikkakuntaa jo niin monesti, että enää ei huvittaisi sitä tehdä. Se on hemmetin rassaavaa jättää jatkuvasti kaikki taakseen, kun on juuri ehtinyt asettua.Lapsia ei meillä vielä ole, mutta oma asunto löytyy.

    Äänestä

  • Jopo kirjoitti:

    Paikkakuntaa en hevillä vaihda. Alani työtilanne on se, mikä on. Lisäksi olen vaihtanut tähän ikään mennessä paikkakuntaa jo niin monesti, että enää ei huvittaisi sitä tehdä. Se on hemmetin rassaavaa jättää jatkuvasti kaikki taakseen, kun on juuri ehtinyt asettua.Lapsia ei meillä vielä ole, mutta oma asunto löytyy.

    Onko siis ihan mahdotonta, että muutattte sinne paikkakunnalle, missä vaimo on töissä? Itse kulkisit nykyiselle asuinpaikkakunnalle töihin, näkisitkö vaimoa silloin enemmän?

    Äänestä

  • ..vertaus, tuota en ollut ennen kuullutkaan =)

    Äänestä

  • Mie kirjoitti:

    Onko siis ihan mahdotonta, että muutattte sinne paikkakunnalle, missä vaimo on töissä? Itse kulkisit nykyiselle asuinpaikkakunnalle töihin, näkisitkö vaimoa silloin enemmän?

    Taitaa olla niin, ettei sitä vaimoa paljoa enempää näkisi silloinkaan. Sitäpaitsi näin päin on helpompaa. Minä joutuisin ajamaan autolla työmatkan kelissä kuin kelissä pahimpiin ruuhka-aikoihin, kun vaimo pääsee nyt kätevästi junalla. 15 min matka täällä päässä asemalle ja siellä päässä 5 min. Lisäksi asumiskustannukset nousisivat huimasti. Eli ei hirveästi houkuttele. Tämä asia on jo keskusteltu ja vaimokin on sitä mieltä, että täällä asutaan paljon mieluummin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jopo kirjoitti:

Ongelmani on tämä. Vaimoni käy töissä naapurikaupungissa ja hänen työvuoronsa ovat sellaiset, ettemme näe kuin hänen vapaapäivinään. Se tarkoittaa sitä, etten näe vaimoani 5 päivänä viikossa kuin nukkumassa.

Nyt alkaa rassaamaan. Tuntuu typerälle olla naimisissa ihmisen kanssa, jota ei näe koskaan. Vaimoni ei kuitenkaan halua vaihtaa työpaikkaa, eikä täällä ole töitä hänelle tarjollakaan. Arvata saattaa, että seksiäkään ei kovin usein harrasteta.

Seurustelumme ensimmäiset vuodet (5) asuimme opiskelun vuoksi eri paikkakunnilla. Näimme viikonloppuisin ja lomilla. Luulin, että erossa oleminen loppuu, kun pääsemme molemmat töihin. Toisin kävi. Erossa ollaan näköjään melkein yhtä paljon kuin opiskeluvuosina. Töihin päästyämme ja yhteen muutettuamme tilanne näytti paremmalle. Näimmehän useammin kuin aikaisemmin ja vaimoni työvuorotkin olivat siedettävämmät. Sitten tilanne muuttui.

Jompi kumpi voisi tietysti vaihtaa työpaikkaa. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Minun alallani ei ole töitä tarjolla kuin erittäin harvoin ja ties missä päin Suomea. Hyvä onni oli, että sain tämänkin paikan. Vaimon alalla ei ole töitä tässä kaupungissa kuin pätkissä. Ei ole mitään järkeä vaihtaa vakipaikkaa hyvässä työpaikassa epävarmoihin ja satunnaisiin pätkätöihin, joista ei saa edes kunnon palkkaa.

En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Toiset naiset alkavat päivä päivältä näyttää houkuttelevammille. Olenhan toisten naisten kanssa tekemisissä työn ja harrastuksen kautta enemmän kuin oman vaimoni! Ahdistaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu