Olen ollut 10 vuotta avosuhteessa ja meillä on 8-vuotias poika. Mieheni on tyranni ja elämä on ollut todella raskasta monta vuotta. Poikakin jännittää isänsä seurassa. Emme asu virallisesti edes samassa osoitteessa mutta poika yhdistää.
Ehkä olen tehnyt väärin mutta viime kesänä laitoin profiilin Suomi24 palstalle. Halusin vaihtaa ajatuksia ja samalla päästä vähäksi aikaa pakoon pahaa oloani. Muutaman kuukauden jälkeen tutustuin aivan ihanaan mieheen. Tunsimme heti alusta asti läheisyyttä toisiamme kohtaan. Hän on suhtautunut minuun aivan oikealla tavalla alusta saakka; sanonut, että käy rauhassa läpi eroa-asiasi ja hän hyväksyy tilanteen.Etenemme hitaasti, koska hän haluaa minut omakseen. Kaksi kertaa olemme tavanneet ja molemmat olemme ihastuneet toisiimme. Moneen kertaan hän on kysynyt, miten kiinni olen miehessäni. Sanoin hänelle, että selvitän tilanteeni, kun ensin teen ulkomaan reissuni, jolla käyn katsomassa tytärtäni. Kaksi viikkoa olin poissa ja tullessani hän ilmoitti, että on alkanut tapailla erästä naista.
Tämä oli minulle shokki. Neljä kuukautta hän joutui odottamaan. Teinkö väärin häntä kohtaan, kun en selvittänyt omaa tilannettani aiemmin ?. Tätä eroa suren paljon enemmän kuin avosuhdettani. Pidin tästä miehestä todella paljon.
Olen ajatellut selvittää oman avosuhteeni ensin loppuun ja vasta sitten otan yhteyttä tähän toiseen mieheen ja kysyn hänen tilannettaan.
Ehkä olen tehnyt väärin mutta viime kesänä laitoin profiilin Suomi24 palstalle. Halusin vaihtaa ajatuksia ja samalla päästä vähäksi aikaa pakoon pahaa oloani. Muutaman kuukauden jälkeen tutustuin aivan ihanaan mieheen. Tunsimme heti alusta asti läheisyyttä toisiamme kohtaan. Hän on suhtautunut minuun aivan oikealla tavalla alusta saakka; sanonut, että käy rauhassa läpi eroa-asiasi ja hän hyväksyy tilanteen.Etenemme hitaasti, koska hän haluaa minut omakseen. Kaksi kertaa olemme tavanneet ja molemmat olemme ihastuneet toisiimme. Moneen kertaan hän on kysynyt, miten kiinni olen miehessäni. Sanoin hänelle, että selvitän tilanteeni, kun ensin teen ulkomaan reissuni, jolla käyn katsomassa tytärtäni. Kaksi viikkoa olin poissa ja tullessani hän ilmoitti, että on alkanut tapailla erästä naista.
Tämä oli minulle shokki. Neljä kuukautta hän joutui odottamaan. Teinkö väärin häntä kohtaan, kun en selvittänyt omaa tilannettani aiemmin ?. Tätä eroa suren paljon enemmän kuin avosuhdettani. Pidin tästä miehestä todella paljon.
Olen ajatellut selvittää oman avosuhteeni ensin loppuun ja vasta sitten otan yhteyttä tähän toiseen mieheen ja kysyn hänen tilannettaan.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Itselläni on samankaltaisia kokemuksia, tosin jättävänä osapuolena, silti se tuntuu pahalta. Olen sitä mieltä, että aluksi sitä ihastuu toiseen, mutta kun ottaa vähän etäisyyttä niin todelliset tunteet tulevat pintaan, vaikka se tuntuu pahalta niin kehoitan pysymään erossa molemmista miehistä, koska he eivät ole sinua varten. Koita olla pojan kanssa kahden ja sitten etsit itsellesi "kunnon" miehen, jos niitä löytyy, kyllä sen huomaa kun kohdalle sattuu, aina niitä vastoinkäymisiä tulee, mutta ne pitää käyttää vahvistavana voimana :-) Siis tarkoitat, että kaikkiaan tämä uusi mies joutui odottamaan 4kk? eihän se ole aika eikä mikään todellisessa rakkaudessa, voit unohtaa hänet!
Aivan sama.
Et voi syyttää miestä, mutta et myöskään itseäsi.
Jos ei elämäntilanteet ja aikataulut kohtaa, ei voi mitään...
mainita: naiset on ihan tolkuttomia noiden itsesyytösten kanssa!! Täällä lukee juttuja tylsistä,puhumattomista ja saamattomista aviomiehistä ja otsikkona "olen huono vaimo"("kun en jaksa enää kiinnostua miehestäni.."
Onko itsetunnossa vikaa mutta tämmönen anteeksipyytely ja itsensä syyllistäminen ottaa aivoon!
Et tehnyt väärin, asiat vain meni niin. ja se mies löysi paremman, sori!
päätöksiä.
Siksipä olet edelleen kiinni exässäsi, et saa eroasi hodiettua ja uudet kalat hyppivät pakoon verkoistasi.
Opettele tekemään päätöksiä ja ottamaan vastuu niistä. Nyt vain ajelehdit virran vietävänä.
Mistä maailmassa sinä hankit tuon ajan miesten perässä juoksemiseen? Oman lapseni ollessa alle 15 vuotias, minulla ei ollut sekunntiakaan ylimääräistä aikaa (ammattini lisäksi) muuhun kuin kodin ylläpitämiseen ja lapseni kansa touhuamiseen.
Miten kaiholla muistan niitä iltoja ja viikonloppuja jolloin ensin leikittiin paperinukeilla tai autoilla-sitten pikku ystävät tulivat vierailulle ja teimme yhdessä pizzaa ja pannareita, uimme tai hiihdimme. Viikonloput olivat yhtä juhlaa, touhutessa kotiaskareissa ja koulutehtävien parissa. Lapsen varttuessa harrastukeset veivät enemmän ja enemmmän aikaa, tietenkin minun avulla-tarjouduinhan taxikuskiksi. Yhdessä valitsimme musiikinopettajat ja apureita vieraisiin kieliin. Ystävät olivat ikionnellisia kun tarjouduin kuskaamaan nyt diskoon ja hakemaan kotiin.
Kohta lapseni valmistuu yliopistosta, puhu sujuvasti 4 kieltä on yhä kiinnostunut musiikista-säveltää omat kappaleensa ja soittaa ystäviensä kanssa. Eivät he enää pyydä minua(ystäviensä vanhempien kanssa) yleisökseen :( muuta aina kun hän on harjoitellut jotain tarpeeksi hyvin, tulee kysymys: kuuntele, mitä sinä tykkäät tästä?
Ystäviä minulla on aina ollut, hyviä ja luotettavia sellaisia. Osa on tullut lapseni ystävien vanhemmista.
Mutta en koskaan olisi edes haaveillut laukata miesten pesässä ja otta tuota maailman arvokkainta aikaa lapseltani.
NYT hän on niin tasapainoinen, itsevarma ja hyvin positiivisesti maailaan suhtautuva. Ja minä - äärettomän ylpeä vanhempi.
Onneksi et saanut enempää lapsia. Olisi ollut pois tuolta sinun ihmelapseltasi, olisi voinut jäädä vaikka balettikoulut käymättä!
Ihmiset jotka eivät oikeasti jotain halua tapaavat sanoa että heillä ei ole siihen muka aikaa. Se on jotenkin helpompi syy kuin se ettei halua. Olet selvästi olut onnellinen lapsesi kanssa etkä ole halunnut siihen enää miestä. Se on ihan ok. Jos joku kuitenkin haluaa etsiä uutta suhdetta, se onnistuu varmasti niin että lasta ei laiminlyödä. Se ei vaadi valtavasti aikaa eikä lapsi siitä mene rikki jos hän on aina joskus hoidossa jonkun tutun ja turvallisen aikuisen seurassa tai vaikka isovanhemmilla. Lapsi tarvitsee tunnetta että hän on tärkeä mutta hänen on myös joskus tajuttava että aikuinen ei ole hänen henkilökohtainen palvelijansa joka tekee aina kaiken mitä lapsi vain keksii haluta. Vanhemmalla on myös oma elämänsä ja omat tarpeensa jotka on myös hoidettava että hän olisi tyytyväinen elämäänsä ja voisi silloin antaa parhaan panoksensa lapsen elämään.
taitaa olla :))
"mutta hänen on myös joskus tajuttava että aikuinen ei ole hänen henkilökohtainen palvelijansa joka tekee aina kaiken mitä lapsi vain keksii haluta."
Omassa tapauksessani lapseni ei koskaan keksinyt haluta mitä tahaansa, eikä hänen ideansa koskaan tuntuneet orjuutavilta. Jos mitään niin päinvastoin. Hän oli usein se joka ajatteli ja ehdotti mitä minä haluaisin tehdä vaihteeksi. Hmmm, mistähän tuo ajatus tuli hänen päähänsä?
Kyllä se useimmiten olin minä joka ohjasi, tuki ja kannusti lasta eteenpäin ja uusiin kokemuksiin. Joskus kun hän olisi halunnut luovuttaa, tunsin velvollisuudekseni kannustaa häntä yrittämään enemmän, hyvähän siitä seurasi.
Hän sai jo pienestä saakka huomata että positiivisella ahertamisella vetää pisimmän korren.
Mistähän se johtuu että minulla ei koskaan ollut tunnetta että minulta puuttui jotain.Ystäviä oli aivan tarpeeksi. Varsinkaan kun sai huomata että aivan liian monet vanhemmat eivät antaneet lapsilleen sitä kaikista kalleinta: aikaansa ja aitoa kiinnostustaansa.
voi olla niin, ettei jollakulla ole sekuntiakaan aikaa muuhun kuin kodinhoitoon ja työhön ja lapseen, siihen saakka kun lapsi on 15-vuotias;-D?! Yhtä hyvin voi kysyä noin. Itse ainakin sain hoidettua kolme lasta, kodin ja työt hyvin, kun jäin yksin. Samalla ehdin seurustella pari vuotta uuden miesystävän kanssa - tuolloinhan lapset jo olivat isällään joka toisen viikonlopun. Loppuvaiheessa seurustelua tapailin siinä sivussa myös muita miehiä (luvan kanssa), ja tapasin tämän nykyisen miehenkin sitten:-). Onko se sitten jokin järjestely- tai ajanhallintakysymys? Elämässä voi olla monta asiaa meneillään yhtaikaa. Harva ihminen käy zombiena töissä ja lopun aikansa Pyhittää lapselleen (siis yhdelle??) ja kodinhoidolle. Kumma, jos ei muutakin mahdu elämään. Jos parisuhde ja rakkaus, yhdessä olo ja seksi on tärkeä asia, senkin saa tuohon sovitettua, ilman että kukaan kärsii.
Aloittajalle piti sanoa, että ei tuo mies ollutkaan ehkä sen arvoinen kuin ajattelit. Hyvä, että sait nauttia hetkestä hänen kanssaan, mutta kovin kevyesti hän oli asiassa mukana:-(. Sure ja murehdi, mutta älä liian kauaa! Ei hän sen arvoinen ole.
Et oikeasti rakastunut tuohon uuteen mieheen vaan, itseesi! Omaan vapaaseen itseesi... Jos aihe kiinostaa enemmän niin suosittelen lämpimästi että lukisitte Laura Kipnisin Avioliiton ansa kirjan! siellä on paljon juttua näistä... itselleni tuo kirja on kuin henkilökohtainen raamattu :)