Ihmemies

Oma juttuni on, että tapailin muutaman kuukauden puolituttua miestä hänen aloituksesta.
Tapailua oli säännöllisen epäsäännöllisesti.
Ja arvaatte varmaan, että aika usein hänen kapakkaillan jälkeen. Toki nähtiin myös joskus arkisinkin. Tiedän, että tyyppi on varsin kiireinen, sellainen jolla on monta rautaa tulessa.
Sitten yht´äkkiä pari kuukautta mykkää. Viesteihin ei vastaa, puheluihin kylläkin. Haluaa mukamas tavata ( kysytty on), mutta ei tapaa.
Tietysti tajuan mikä on homman nimi, mutta minua ärsyttää se kuin mies voi olla noin munaton eikä sano suoraan jos kiinnostus on lopahtanut.
Huvittavaa mielestäni tässä on, että näin voisi kai tehdä eli olla vastaamatta viesteihin jos jatkossa ei tule näkemään toistaosapuolta, mutta me kun nähdään viikottain.
Tosin, en ymmärrä kuinka aikuinen ihminen ei osaa selvittää tilannetta, luulisi sen olevan myös toisellekkin helpottavaa, kun ei tarvitsisi "vältellä".
No, minä ainakin olen jättänyt tuon ihmemiehen rauhaan. Harmi, että ehdin ihastua häneen, mutta se taas on toinen juttu....
Mukavia ja aurinkoisia talvipäiviä kaikille selkärankaisille tyypeille=)
4698
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

vieläkään ole ymmärtänyt, miksi niin käyttäydytään. En ole yrittänyt kääntää miehen päätä ottamaan minuun yhteyttä, mutta olen ihmetellyt hirveästi, että mistä perkuleesta se kertoo? Eihän sitä vaan voi heittää toista kalliolta alas ja jättää sinne oman onnensa varaan. Kyllähän sitä pitää kaveri jyrkänteeltä takaisin maanpinnalle nostaa, jos sinne on tyrkänny ja toivottaa ees hyvää kotimatkaa. Toi on jokin miehinen piirre, jota en IKINÄ tule ymmärtämään ja jota halveksin suuresti.

Sirpa

Äänestä

tuolleen ainakin itse käyttäytyisin jos haluisin pitää jonkun naisen varalla ja monta rautaa kuumana.

Äänestä
  • Ja taitaa tapaamasi mies olla vielä oikkuileva oinas! Niin oinasmaista käytöstä on... Vaik ei kai pitäis yleistää...

    Äänestä

  • näin... kirjoitti:

    Ja taitaa tapaamasi mies olla vielä oikkuileva oinas! Niin oinasmaista käytöstä on... Vaik ei kai pitäis yleistää...

    Nappiin meni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


toi on kirjoitti:

Oma juttuni on, että tapailin muutaman kuukauden puolituttua miestä hänen aloituksesta.
Tapailua oli säännöllisen epäsäännöllisesti.
Ja arvaatte varmaan, että aika usein hänen kapakkaillan jälkeen. Toki nähtiin myös joskus arkisinkin. Tiedän, että tyyppi on varsin kiireinen, sellainen jolla on monta rautaa tulessa.
Sitten yht´äkkiä pari kuukautta mykkää. Viesteihin ei vastaa, puheluihin kylläkin. Haluaa mukamas tavata ( kysytty on), mutta ei tapaa.
Tietysti tajuan mikä on homman nimi, mutta minua ärsyttää se kuin mies voi olla noin munaton eikä sano suoraan jos kiinnostus on lopahtanut.
Huvittavaa mielestäni tässä on, että näin voisi kai tehdä eli olla vastaamatta viesteihin jos jatkossa ei tule näkemään toistaosapuolta, mutta me kun nähdään viikottain.
Tosin, en ymmärrä kuinka aikuinen ihminen ei osaa selvittää tilannetta, luulisi sen olevan myös toisellekkin helpottavaa, kun ei tarvitsisi "vältellä".
No, minä ainakin olen jättänyt tuon ihmemiehen rauhaan. Harmi, että ehdin ihastua häneen, mutta se taas on toinen juttu....
Mukavia ja aurinkoisia talvipäiviä kaikille selkärankaisille tyypeille=)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu