Kätisyys

Moi

Itsellä on vasemman käden sorminäppäryys parempi kuin oikean, ja plektran pitäminen vasemmassa kädessä tuntuu luontevammalta. Kannattaako ostaa vasenkätinen kitara ja odottaa että oikean käden sormet tulevat yhtä ketteriksi?
3710
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ensin siellä musiikkiliikkeessä tai vaikka jonkun kaverin kitaralla. Vaan ei se taida ihan ensituntumalta selvitä. Itselläni oikea räpylä tuntui ripeältä ja rennolta sooloja yritellessä, mutta ei sama räpylä oikein taipunut sointuihin. Ei sitten millään.

Taidan olla vähän toispuoleinen.

Toisaalta moni on vaihtanut kitaransa kielien järjestystä huomattuaan kitaransa vääräkätisyyden.

Äänestä

Jos on vasta-alkaja, niin ainoa oikea tapa on soittaa oikeakätisesti, vaikka olisikin vasenkätinen. Kyllä ne nakit oppii aika nopeesti paikkansa. Mutta jos on soittanut "hinttapulipuolelta" jo pitempään, on toivo mennyttä.

Vasenkätisten skittojen markkinat ovat marginaaliset ja valikoima sen mukainen. Lisäksi vasurit ovat selvästi kalliimpia.

Äänestä

luontevalta pitää plektraa samassa kädessä jossa pidät kynää,
onhan soittaminenkin eräänlaista kynäilyä.
Jos osaat kirjoittaa molemmilla käsillä, niin sitten
kannattaa valita oikeakätinen kitara.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Käsimiesss kirjoitti:

Moi

Itsellä on vasemman käden sorminäppäryys parempi kuin oikean, ja plektran pitäminen vasemmassa kädessä tuntuu luontevammalta. Kannattaako ostaa vasenkätinen kitara ja odottaa että oikean käden sormet tulevat yhtä ketteriksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu