Minun ihannenaiseni:
* Ainakin vähän nörtihtävä, tykkää viettää aikaa tietokoneen ääressä, vaikka pelaten tai netissä.
* Kallellaan science fictioniin, fantasiaan ja/tai eeppiseen seikkailuun tyyliin Tähtien Sota, Sormusten Herra, Matrix yms, eikä jotain helkkarin ihmissuhdedraamoja ja romanttisia komedioita kuten Sinkkuelämät tai Bridget Jonesit.
* Jonkin verran fyysisyyttä, voisi lähteä vaikka Lappiin vaellusretkelle, tai Suomen halki pyöräilyretkelle, tai harrastaa miekkailua tai jotain kamppailulajia. Kuntoa tai kokemusta ei tarvitsisi olla, niitä voi aina petrata, kunhan kiinnostusta löytyisi.
* Viettää viikonloppu-illat mieluummin kotona oman miehen kainalossa ruokaa laittaen ja leffoja katsellen kuin kaupungilla baarissa bilettäen ja ryypäten.
* On unelmia ja haaveita mihin haluaisi pyrkiä elämässään. Haluaa astronautiksi, tai kirjailijaksi, tai poliitikoksi, tai miksi vain, kunhan on jonkinlaisia haaveita, eikä vain tabula rasa "en mä tiedä mitä mä haluaisin tehdä".
* Lapseton mutta lapsia haluava, mielellään alle 30v ettei tarvitse hirveää hoppua pitää biologisten tosiseikkojen painostuksesta.
* Moderni eri rotuja ja seksuaalisuuksia suvaitseva liberaali eikä punaniskakonservatiivi.
* Jonkintasoista tieteellistä yleissivistystä: osaa osoittaa kartalta missä on Oman, mikä on toiseksi kevyin alkuaine, tietää piin likiarvon edes muutamalla desimaalilla, erottaa subjektin ja objektin, jne. Jonkinlaista kiinnostusta akateemiseen sivistykseen vaikkei mitään tutkintoa olisikaan välttämättä suorittanut loppuun.
* Kykenee keskustelemaan hyvin englannin kielellä.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Huimat on vaatimukset taas. Mutta mitäpä on tämä vaatija itse? Kandeisko ensin kattoa peilii enneku alkaa tollasia miettimään?
Niillä pisimmät listat jotka eivät itse ole mitään!
Sanoinko missään että nuo ovat vaatimuksia?
Tämän palsta käsittääkseni on "ihanne"nainen, eli mikä olisi se ideaali täydellisyyden kuva.
Se ei ole sama asia kuin mihin on valmis tyytymään.
Ihannetyö useimmille on ehkä sellainen jossa on vapautta, valtaa ja miljoonan vuosipalkka.
Ei se tarkoita sitä että kaikki *vaativat* sitä työltään.
Mitä vaatii ja mitä ihannoi on kaksi eri asiaa.
minun ihanne naiseni. On se niin kaunis nainen :) tv: komea mies.
no voihan. x)
täytän kaikki muut kriteerisi muuten, mutta en tiedä missä sijaitsee Oman ja mikä on toiseksi kevyin alkuaine.
Kukaan ei ole täydellinen. Kiva tietää että kuitenkin *lähes* täydellisiä naisia on olemassa. :) Toivottavasti osaat arvostaa upeuttasi. :)
Noi sun esimerkit yleistiedosta ei oo yleistietoa vaan nippelitietoa. Jos ei ole kemiaa lukenut ei oo mitään mahollisuuksia tietää mikä on toiseksi kevyin alkuaine.
helium. Ja tiesin tämän, vaikka en kemiaa olekkaan ikinä lukenut (kiitos trivial pursuitille! )
Käsittääkseni Suomessa joka ainoa ihminen on opiskellut kemiaa. Se kuuluu peruskouluopintoihin.
Ei todellakaan vaadi mitään yliopistotason kemian opintoja tietääkseen mikä on toiseksi kevyin alkuaine.
Vaatii ainoastaan että on edes pientä kiinnostusta tieteeseen, jotta pitää taitojaan yllä peruskoulun ja lukion jälkeen, eikä vain anna joka ainoan opitun asian vain rappeutua ja kadota pois.
unelmiesi nainen muuten, mutta rakasta sinkkuelämää-elokuvaa ja itse sarjaa, niin ja olen varattu ;)
Niin ne hyvät naiset aina tuntuu olevan. :)
Seurustelin 3 vuotta juuri tuollaisen tytön kanssa, joka on scifi- ja pyöräretkifani, 6L:n ylioppilas ja valmistui tkk:lta fyysikoksi.
Ainoa vika tässä tytössä oli seksuaalinen haluttomuus. Aluksi seksiä oli kerran viikossa, mutta sekin väheni muutamaan kertaan vuodessa.
Nykyinen naisystävä on mukavampi nymfomaani, sänkytouhuja yleensä 1-3 kertaa päivässä, mutta kuitenkin bimbo humanisti joka tykkää draamaelokuvista, eikä taatusti osaa alkuaineita eikä edes tiedä mikä on fraktaalikuvio jne. Paljon paremmin kuitenkin menee kun ei tarvitse olla puutteessa. Niitä yhteisiä pyöräretkiä, souturetkiä ja vaellusretkiä kuitenkin jäänyt kaipaamaan, nykyinen naisystävä ei ikinä innostu mistään sellaisesta.
eihän sitä soutelemaan ja pyöräilemään ehdi, jos koko ajan sängyssä peuhataan, jos tuo 2-3 krt/pv on tosi, kaikkea kohtuudella ;)
Vaikka aamulla 15-30 min ja illalla 15-30 min, jäljelle jää vielä 23 tuntia aikaa tehdä muutakin.
Hyvä ja aktiivinen seksielämä ei ole mistään pois eikä rajoita muuta elämää millään tavoin.
suree yhä sen liikuntatiellisen tyypin perään, jolla oli pyykkilauta vatsa ja joka jaksoi tunnin kerralla.... vartin pikamiehen sijaan.
kaikkea ei voi saada.