Minua ärsytti aikaisemmin suunnattomasti anoppini puuttuminen perheemme asioihin, tuntui kerrassaan siltä että häneltä tuli kommentti ihan joka asiaan.
Milloin oli asiaa lasten vaatetuksesta, milloin kodin sisustuksesta, tonki kaapeilla ja puuttui ruoanlaittoon. Todella rasittavaa käytöstä. Miehellenikin asiasta joskus sanoin kun oikein alkoi ahdistamaan.
Sitten päivänä muutamana silmäni aukesivat totaalisesti ja ihan itse möläytin asian joka tämän silmien aukenemisen aiheutti.
Oma äitini käy aina silloin tällöin lapsia hoitamassa jos minulla on menoja joihin en viitsi muksuja raahata. Olin sitten hoitelemassa asioita ja äiti touhusi poikien kanssa meillä. Mies oli tullut kipeäksi kesken päivän ja tuli potemaan kotiin, äitini oli hänelle kaivanut kaapista lääkettä ja keitellyt teetä komentaen miehen lepäämään. Myöhemmin mieheni sanoi minulle että tuntui melko kummalliselta tulla kotiin kun vieras ihminen hääräilee täällä kuin kotonaan. Johon minä sitten tietenkin möläytin että mikä vieras ihminen, sehän on mun äiti. Ainoa kommentti asiaan oli että "niin, sun äiti ja mun äiti".
Aloin oikein miettimään asiaa tarkemmin ja huomasin että eihän se anopin käytös poikennut mitenkään oman äitini käytöksestä.
Minusta vaan tuntui että kun anoppi etsi lapselle puhdasta vaatetta (ilman minun pyyntöäni) hän tutki kaappejani ja samalla asialla ollut äitini vain etsi puseroa pikkupojan päälle.
Kun äitini katsoi sisustuslehdestä kuvia ja näytti miten kiva tuo olisi teillä, se oli ok, mutta kun anoppi sanoi nähneensä just meidän keittiöön sopivan maton, hän puuttui sisustukseen.
Siis äitihän on tuntenut minut koko ikäni ja anoppi on minulle vieras ihminen.
Unohdin vaan sen asian että anoppihan on mieheni äiti ja miehestäni varmaan tuntuu ihan yhtä luonnolliselta äitinsä käytös kuin minusta oman äitini käytös.
Eipä tämä silmien aukaiseminen maailmaani mullistanut, mutta eipä kyllä enää ahdista anopin käytöskään.
Milloin oli asiaa lasten vaatetuksesta, milloin kodin sisustuksesta, tonki kaapeilla ja puuttui ruoanlaittoon. Todella rasittavaa käytöstä. Miehellenikin asiasta joskus sanoin kun oikein alkoi ahdistamaan.
Sitten päivänä muutamana silmäni aukesivat totaalisesti ja ihan itse möläytin asian joka tämän silmien aukenemisen aiheutti.
Oma äitini käy aina silloin tällöin lapsia hoitamassa jos minulla on menoja joihin en viitsi muksuja raahata. Olin sitten hoitelemassa asioita ja äiti touhusi poikien kanssa meillä. Mies oli tullut kipeäksi kesken päivän ja tuli potemaan kotiin, äitini oli hänelle kaivanut kaapista lääkettä ja keitellyt teetä komentaen miehen lepäämään. Myöhemmin mieheni sanoi minulle että tuntui melko kummalliselta tulla kotiin kun vieras ihminen hääräilee täällä kuin kotonaan. Johon minä sitten tietenkin möläytin että mikä vieras ihminen, sehän on mun äiti. Ainoa kommentti asiaan oli että "niin, sun äiti ja mun äiti".
Aloin oikein miettimään asiaa tarkemmin ja huomasin että eihän se anopin käytös poikennut mitenkään oman äitini käytöksestä.
Minusta vaan tuntui että kun anoppi etsi lapselle puhdasta vaatetta (ilman minun pyyntöäni) hän tutki kaappejani ja samalla asialla ollut äitini vain etsi puseroa pikkupojan päälle.
Kun äitini katsoi sisustuslehdestä kuvia ja näytti miten kiva tuo olisi teillä, se oli ok, mutta kun anoppi sanoi nähneensä just meidän keittiöön sopivan maton, hän puuttui sisustukseen.
Siis äitihän on tuntenut minut koko ikäni ja anoppi on minulle vieras ihminen.
Unohdin vaan sen asian että anoppihan on mieheni äiti ja miehestäni varmaan tuntuu ihan yhtä luonnolliselta äitinsä käytös kuin minusta oman äitini käytös.
Eipä tämä silmien aukaiseminen maailmaani mullistanut, mutta eipä kyllä enää ahdista anopin käytöskään.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Hyvä havainto tästä juuri on kysymys.
Moni palstalla valittava nuori miniä haluaa tarkoituksella unohtaa sen tosiasian että puolison äiti on puolisolle ihan yhtä tärkeä kuin oma äiti itselleen.
Ja lapsille pitäisi molempien mummujen olla tasavertaisia.
niin kaikilla ei ole juuri noin kuvaamallasi tavalla. Toisilla voi vaikkapa anoppi aukoo päätään ja loukata kun antaa sen puseron sieltä kaapista..
Tollanen olo mullakin oli ennen.
Kun äitini sanoi esim lasten jostain puserosta että on käynyt pieneksi ja on valmis lattiarievuksi, minusta hän tarkoitti juuri sitä mitä sanoikin.
Mutta kun anoppi sanoi saman asian melkein sanatarkasti, mielestäni se tarkoitti että puen lapseni huonosti enkä osaa vaatteita hoitaa.
Nyt vaan ymmärsin että myös se anoppi tarkoittaa juuri sitä mitä sanookin, eikä tarkoituksella mitenkään yritä loukata minua.
Ihan samanlainen käytös molemmilla, mutta kyllä ihan voin myöntää että anopin jutuista vähän hakemalla hain sitä piilomerkitystä.
Mutta en enää, ja nyt on paljon kevyempi olo.
kirjoituksistanne. Toivottavasti se avaisi muidenkin miniöiden silmät ja sydämet, ettei tarvitsisi anoppien hiljaa kärsien todeta, että näinhän se aina poikien äideille käy...
Äiti ei voi repäistä sydäntään irti ja lopettaa rakastamasta aikuista lastaan ikäänkuin tämä olisi vieras. (En tarkoita nyt mitään, että pitää silti ängetä nuorten elämään väkisin jne.)
mutta se asenne...Nuoret äidit ja miniät, olette viisaita jos ymmärrätte sydämellänne näitä asioita ja jonain päivänä saatatte itsekin olla anoppeja ja toivotte, että kaikki menisi hyvin.
Näin se elämä menee...aika kutakin, lapsuutta, nuoruutta, aikuisuutta, vanhuutta...
Tosiaan sitä varmaan sekä nainen, että mies unohtavat sen, ettei puoliso koe omia vanhempia samoin.
Joskus kuitenkin myös anopit ja apet unohtavat, että se oman lapsen puoliso ei ymmärrä samoin perheen sisäisiä käyttäytymis normeja tai vahingossa nämä alkavat kohdella vierasta ihmistä kuin omaa lastaan. Meillä näin.
Miehen äiti ja isä kohteelvat poikaansa hieman alentuvasti, se on jokin rooli mikä hänelle on tullut osin omien typeryyksien takia osin siksi etteivät nämä vanhemmat kykene näkemään lapsiaan omia valintojaan tekevinä. Suvussa on ollut tyyli puuttua toisten tekemisiin ja arvostella niitä.
Nyt minä olen miehen mukana joutunut tähän väheksyntään mukaan. En uskoisi, että kohtelisivat minua niin jos olisin täysin perheen ulkopuolinen. Nyt minun tekemisiäni vähätellään kuten miehenikin tekemisiä. Tästä suutuin.
Siis halusin sanoa, että myös apit ja anopit voivat unohtaa, että ei se vieras eri perhekulttuurista tullut käsitä niitä kuvioita ja voi loukkaantua helpommin.
Samoin tietenkin voi olla naisen vanhempien kohdalla, että alkavat kohdella samoin tyttären miestä kuin tytärtä.
anoppi on niin kultainen, mukava ja arvostava, mutta oma äiti vähättelee ja aliarvioi. Siksi sinne anoppilaan mennään mieluummin. Anoppi sanoo kyllä suoraan asioista, mutta ei koskaan loukaten, kun taas oma äiti nälvii ja kritisoi. Vaikka vaan peitellysti, mutta sen huomaa silti. Vakivastaus melkein kaikkeen: kyllä MUN mielestäni pitäisi tehdä näin....
Onneksi on anoppi, joka arvostaa ihmisenä.
Todella hieno kirjoitus, omassa tuttavapiirissä on tota ihan samaa... Oma äiti saa "mellastaa", mutta anoppi ei saa pihahtaakkaan... Siis olen vaan katsellut ja kuunnellut muutamien lähimpien ystävien tilitystä, ja huomannut ap:n mainitseman asian.
Mutta pikkasen itse erotun kyllä, jotenkin tuli tosta kirjotuksesta sellanen olo että pitää saada purkaa....
Meillä anoppi vieraillessaan kyllä koluaa jonkin verran, se on NIIIN vähäistä ettei se haittaa. (lähinnä hävettää jos aamulla anoppi on kyläillessään ennen minua kerinnyt tekemään aamiaiset pöytään, toi vieraiden passaus kun pitäis olla mun hommaa)
Oma äitini taasen on se paha! Olemme ihan hyvissä väleissä, mutta välimme eivät koskaan ole olleet kovinkaan läheiset. (hän oli kolmen lapsen yksinhuoltaja ja sen takia teki tosi paljon töitä, oli väsynyt, loppu ja pahalla päällä aina)
Ne kaksi kertaa vuodessa vierailut menevät aina samaa rataa: joka ikisen vierailukerran jälkeen saan järjestää kaikki tavarat keittiössä ja ja vaatteet vaatehuoneessa uudestaan omille paikoilleen, kun oma äiti on laittanut tavarat "järjestykseen". Muutenkin joudun siihen vierailijan rooliin omassa talossani kun äiti tulee käymään ja valtaa koko talon. Ja muuta yrittää niin sota syttyy. Etukäteen tekemäni/valmistelemani ruoat menevät automaattisesti koirankuppiin, ja kaupasta hän hakee tai tuo tullessaan ruoat jotka äiti valmistaa. (koomista tässä on että olen kokki ammatiltani, eli en todellakaan ole poropeukalo keittiössä ja pidän ruoanlaitosta ja leipomisesta noin muutenkin)
Ei auta vaikka omalle äidille yrittää tolkuttaa hänen olevan vieras talossa ja minä EMÄNTÄ. Halauaisin että hän istuu ja minä hoidan emännän roolin. Ei auta, sama taistelu käydään joka kerta.
Olen kuitenkin ollut täysin omillani 16 -vuotiaasta asti, nyt ikää 35v. Ja tää kaikki alkoi tollaset 10 vuotta sitten kun nuoremmatkin sisarukset lähti kotoa, yht äkkiä sitten taannuin hänen silmissään lapsen asteelle jota pitää holhota ja opastaa.
Sitä ennen hänelle oli ihan sama mitä teen, missä olen tai mitä kuuluu, tai kuinka pärjään. Joten minusta tuntuu nyt että minulle vieras ihminen tunkee minun reviirilleni kysymättä, olen valitettavasti joutunut aikuistumaan ja hoitamaan itseni hyvin pienestä asti. Joten en enää aikuisiällä tarvitse opastusta asioissa jotka olen itse opetellut ihan itse. Pyydän kyllä apua jos sitä tarvitsen.
Viimeisin hyvä esimerkki oli sen kun äiti vieraili viimeksi.. käytiin vähän ostoksilla, itse ostelin kaikkea vähän pientä sisustustavaraa, ja mukaan hänelle tarttui mattoa ja verhoa (jotka oletin ostavan itselleen). Ja mitään ilmoittamatta minun ja miehen talolle saavuttua, hän alkoi niitä mattoja ja verhoja vaihtamaan. No, voitte vaan arvailla mikä sota siitä syttyi....
En halua kuullostaa kiittämättömältä, mutta hei oikeesti kuitenkin! En väitä ettäkö äidilläni olisi huono maku, mutta sisustustyylimme ja mieltymyksemme ovat ihan erinlaiset, ja kyllähän sitä voi kysyä! Ei toisen kotia voi kukaan mennä sisustamaan! Tämä oli nyt vaan yksi pieni esimerkki.
Nyt kauhulla ajattelen sitä että kun ollaan mietitty perheenlisäystä.... Äiti on jo ilmoittanut muuttavansa samaan kaupunkiin jos lapsenlapsia alkaa tulla... Voin sanoa että siinä vaiheessa ei ole muuta vaihtoehtoa että koko perhe muuttaa ulkomaille. En tarkoita että kieltäisin minkään mummonroolin, mutta että tää touhu muuttuis jokapäiväiseksi, niin kiitos EI!
Heh, toivottavasti äidin uusi mies pistää siinä muuttoajatuksessa kovasti kampoihin. Siihen luotan!
Oma mies kyllä tykkää anopistaan, eli äidistäni, mutta että kaiken passuutuksen miehelleni antaa ja kritiikin minulle, kun olen niiiiiin hankala! Sekin on kuultu moneen otteeseen että oma äiti ihmettelee ääneen kuinka mieheni jaksaa kaltaistani hankalaa ihmistä, minä olen kuulemma se jyrä joka määrää enkä anna edes miehen puhua (mies on vaan fiksusti ottanut sen linjan, ettei tässä asiassa puutu mutta että kyllä siitä muuten ääntä ja mielipidettä löytyy). Myönnän että kyllä minä tässä (äiti)olen varmasti hankala. Mutta valitettavasti pidän kynsin hampain siitä kiinni että kyseessä on minun ja mieheni koti, MEIDÄN SÄÄNNÖT ja meidän yhteinen elämä, sinne ei muut mahdu hössötyksillään ja piste!
No, tulipa vuodatus! Tää kirjotus olis paremmin sopinut tonne jonnekkin perhe on pahin palstalle. Mutta kommentoikaa ihmeessä, olenko minä mielestänne kohtuuton ihminen, koska huonoa omaatuntoa kannan joka tapauksessa, silti pidän kovaa kannastani kiinni. Tietty tässä pitäis olla mukana myös oman äitini puolustuspuhe, mutta nän minä asian vahvasti koen ja näen.
Mutta alkuperäinen kirjottaja on oikeassa siinä että kyllä sen oman äidin ja anopin pitää sitten yhtä paljon saada säätää tasapuolisesti jos lupa annetaan.
porttikiellon, tehoaisikohan?
Loukkaantuisi vaan, ei ehkä ymmärtäisi ollenkaan? Tää on just sellanen tilanne, kun kaksi ihmistä on liian vahvoja keskenään, ei saa toisilleen sanottua, että nyt tulis stoppi: "Hei tää on mun elämä, pidä näppis erossa".
Onkohan äidilläsi joku tyhjentyneen pesän ongelma? Että tuntee itsensä ihan tarpeettomaksi tms.
Oletko kokeillut kertoa äidillesi, mikä on tilanne? Siis oikeasti kokeillut kertoa, eikä vain vihjaillut? Luulisi luupäisimmänkin ymmärtävän, kun sanoo, että et ole enää tervetullut taloon, ellet voi kunnioittaa meitä oman itsemme herroina.
Kerrot syyt ja synnyt ja sanot, että jos äiti ei voi sitä hyväksyä, niin sitten ei tarvitse tulla.
Onhan ihan kamalaa, jos pelkäät mahdollista perheenlisäystä. Ei teidän tulisi joutua "pakoilemaan" hankalaa sukulaista.
Heh, kyllä sitä keskustelua ja rautalangasta vääntämistä on ollut joka vierailukerta ja jatkuvaa taisteluahan siitä asiasta on, ja joka kerta alotetaan IHAN alusta. Luulen että toi ongelma on just tota tyhjänpesän ongelmaa, hän kaiketi haluaa tehdä väkisin itsestään tarpeellisen.
Usko pois, yritetty on ja yritetään edelleen ja "taistelu" jatkuu, heh heh
mukavaa kevään jatkoa!
Äitisi ei selvästikään anna sinun olla aikuinen.
Kirjoita hänelle kirje "minusta tuntuu"- ja "haluaisin asioita hoidettavan näin"-sävyssä, ei siis yhtään moittien.
Kirjeessä eivät kuulu äänensävyt, ei synny riitaa, niinkuin kahdenkesken puhuessa. Äiti ehkä "kuulee" paremmin sisällön.
PIDÄ PUOLESI! Voimia sinulle!
Sama ohje myös kaikille alistetuille ja ylikävellyille miniöille: kirjottakaa anopille.
Ja kirjoittakaa kirje, vaikka ette lähettäisi sitä. Se lohduttaa itseä ja auttaa kummasti näkemään omat oikeudet!
huonoa omaatuntoa kun ei ehtinyt/ jaksanut huolehtia silloin kun olit lapsi tarpeeksi. Nyt sitten vääristyneesti yrittää korvata eikä oikein osaa...
Tilanne voi olla myös päinvastainen, että oman äidin kanssa on kireät välit ja kaikki hänen osallistumisensa on liikaa, holhoavaa ja sietämätöntä. Mutta anopin kanssa toimitaan hyvässä yhteisymmärryksessä, oman perheen ulkopuolelta tulleena hän ei ole liian läheinen eikä holhoava, vaan suhtautuu kuin vertaiseensa aikuiseen.
Jos oman äidin kanssa on jatkuva valtataistelu, anoppi voi tuntua ihanan neutraalilta ja tasavertaiselta, anoppi onkin sellainen aikuinen tuki ja naispuolinen ystävä, jota määräilevä oma äiti ei mitenkään voi olla.
Että "suhtautuu kuin aikuiseen"!
Sellaisen äidin ja sellaisen anopin kanssa säilyvät tyttären/miniän välit!
Onnittelen sinua että sinulla se ratkaisu ongelmaan oli huomata ettei mitään ongelmaa ollutkaan vaan syy olikin ainoastaan omassa väärässä asenteessasi.
Kaikilla ei noin hyvin käy, vaan se ongelma on todellinen.