Köyhät eivät tiedä oikeuksiaan sosiaaliturvaan

heille ei tiedoteta harkinnanvaraisista avustuksista. He eivät tiedä, että heillä on oikeus lämpimään vaatetukseen, kenkiin, kodinkoneisiin, vuodevaatteisiin ym. välttämyystavaroihin puhumattakaan lääkäripalveluista ja lääkkeistä.
Tämä asia pitää korjata pikaisesti, niin että jokainen toimeentulotuella elävä ja pienituloinen saa tiedotteen ja opastuksen avustusten hakemiseen.
Maahanmuuttajat ovat siinä suhteessa paremmassa asemassa, heillä on opastajansa; se on yksi seikka joka herättää katkeruutta huonosti toimeentulevissa suomalaisissa.
3206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kurssille,joita voisi järjestää oman kunnan sosialiviranomaiset,koska avuista ei pahemmin julkisuudessa huudella.
Itse pitää tietää kaikki pykälät,mitä saa ja mitä ei.
Laittomasti maahantulleillahan ei ole ongelmaa sos-turvassa.
Pitää vain muistaa,että on kottikärryt mukana,että saa kuljetettua kaiken avun luukkuunsa,jonka me veronmaksajat maksamme.

Äänestä

annatko linkkiä tai muuta virallista lähdetietoa esittämiisi asioihin sillä oman tietoni mukaan harkinnanvaraista avustusta saa lähinnä hautajaismenoihin, jos niihinkään. Kodinkoneet, vaatetukset sun muut tulee joko kustantaa omasta pussista tai vaihtoehtoisesti käyttää vaikka naapurin pesukonetta. -,-

Äänestä
  • pakko kertoa kaikista avustusmuodoista, kun vain menee sinne ja kysyy heiltä. Heidän velvolliuutensa on opastaa; harvat heistä kuitenkaan oma-aloitteisesti sitä tekevät. Heidän on myös annettava tiedot kirjallisesti, jos sitä heiltä pyydetään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


sillä... kirjoitti:

heille ei tiedoteta harkinnanvaraisista avustuksista. He eivät tiedä, että heillä on oikeus lämpimään vaatetukseen, kenkiin, kodinkoneisiin, vuodevaatteisiin ym. välttämyystavaroihin puhumattakaan lääkäripalveluista ja lääkkeistä.
Tämä asia pitää korjata pikaisesti, niin että jokainen toimeentulotuella elävä ja pienituloinen saa tiedotteen ja opastuksen avustusten hakemiseen.
Maahanmuuttajat ovat siinä suhteessa paremmassa asemassa, heillä on opastajansa; se on yksi seikka joka herättää katkeruutta huonosti toimeentulevissa suomalaisissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu