>Olemme 8 vuotta olleet m35, n38 vuotias pariskunta
elämämme on ollut todella onnellista,mutta viime
syksynä vaimoni yllättäen lähti Leville tyttö
porukassa.Ei mitään,ennen ei ollut käynyt.Sitten
tammikuussa piti päästä jälleen samaan paikkaan
samalla porukalla.Aloin ihmettelemään moista käytöstä,mutta kun 10.2 piti jälleen lähteä
samalla porukalla,porukasta olevan naisen aviomies soitti minulle,että sinusta outoa,kun meidän vaimot juoksee yhtenään levillä,ilmoitin,että on.silloin otimme Karin kanssa lomaa ja läksimme matkailuautolla
seuraamaan missä mennään ja kas kummaa,heillä oli
sama kämppä miesten kanssa.Näimme kuinka siellä
käytiin alasti saunan jälkeen lumihangessa yhdessä
ja varmaan ei jää epäselväksi mitä sen jälkeen tehtiin.
Olimme 2 päivää,ja ensimmäisenä päivänä
ratkesi salaisuus,panimme videokameralle kaikki.
Pidimme naisten tullessa yhteisen kahvi-illan ja
kyselimme kuulumisia,naiset kertoivat ,kuinka
olivat hiihtäneet paljon.
Kari pani videokameran
käyntiin ja kysyimme mitä tämä on? Olihan naisilla
ihmeellinen katse,mutta eivät voineet kuin myöntää
,että heillä on ollut joka kerta samat miehet mukana.Kari otti heti eron.Minä olen viikolla
pannut eropaperit.Saavathan naiset ainakin vapaasti rillutella.Kari tunsi näitten miesten
vaimot ja lupasi ilmoittaa heille,antaa jopa
kopion nauhasta...

Vastaukset 5
Vanhimmat
Aivan oikein.
vain miehet pettää. Osaa ne naisetkin pettää kuten aloittaja sanoi. Teitte ihan oikein kun lähditte niiden perään katsomaan mitä he tekevät. Minäkin antaisin ehdottomasti nauhan näiden petturiukkojen vaimoille.
Pisteet teille kummallekin ja papukaijanmerkki. Nyt vielä kerrotte niille vaimoille ja näytätte ne nauhat.
Hyvä tarina tosiaan!!! melkein toivois että toi olis totta, mutta valitettavasti provo =(. Mutta jatka samaan malliin
mutta, mutta, tiedän monta juttua, johon tuo sopisi.
Viikonloppuna "tyttösakki" Lappiin ja Etelän miehiä toinen sakki. Ainakin parina-kolmena vuotena tiedän samojen porukoiden sopineen treffitapahtuman.
Samoin turistiaika on kulta-aikaa miehille, kotka matkustavat työkseen. Nämä matkamulkut tekevät matkasuunnitelmansa lihamarkkinoiden mukaan. Ja perheen isät, voitte olla varmoja, että vaimonne voi tavata heitä muulloinkin "kivan" merkeissä. Tämä on oma älytön rotunsa, jotenkin seksuaalisesti vinksahtaneita ihmisiä.Tämä on ihan totta, minulla on muutama työtoveri, nainen, joka harrastaa tätä. Mutta ei päätä kyllä miestään yksin matkalle.