Olen elänyt seurustelusuhteessa nyt pari vuotta ja olen enemmän kuin onnellinen. Mietin, että kuinka paljon rakkauden alulla on merkitystä arjen saapumiseen. Jos suhde on alkanut pikku hiljaa esim. ystävyyden merkeissä tai toisaalta ensimmäisen tapaamisen "omansa löytämisen" perusteella, niin onko sillä mitään merkitystä.
Suhteessamme arki on vielä kaukana ja mietin, että miten se myös pysyisi poissa. Alusta saakka olen tuntenut, että mies on juuri se oikea minulle ja olen ollut pilvissä kaiken aikaa. Pitäisi tietysti vain nauttia, eikä vaivata päätään tulevaisuudella liikaa.
Suhteessamme arki on vielä kaukana ja mietin, että miten se myös pysyisi poissa. Alusta saakka olen tuntenut, että mies on juuri se oikea minulle ja olen ollut pilvissä kaiken aikaa. Pitäisi tietysti vain nauttia, eikä vaivata päätään tulevaisuudella liikaa.
Vastaukset 24
Vanhimmat
ettei esim 15 vuoden jälkeen enään halattaisi, pussailtaisi, pidettäisi kädestä etc. Aina löyty romantiikalle aikaa perheen pyörittämisenkin keskellä jos vain haluaa.
Niin minä olen pelastanut avio- ja avoliittoni. Kaikki viisi.
Suhteen arki ei tarkoita rakkauden loppumista, kaiken väljähtymistä ja paluuta monotoniseen rutiiniin. Höpöhöpö. Turhaan sitä pelkäät :D antoisa arki ja siitä nauttiminen on suhteen mielekkyyden kannalta monta kertaa parempi kuin se rakastumisen tunnemyrsky.
Arki ei ole paha asia jota tulee välttää. Se voi myös olla se paras osa suhdetta.
"Alusta saakka olen tuntenut, että mies on juuri se oikea minulle ja olen ollut pilvissä kaiken aikaa."
Sama juttu. Se oli salamanisku, rakkautta ensi silmäyksellä. Semmoiset seitsemän vuota avioliittoa koettu ja henkilökohtaisesti, en tätä arkea vaihtaisi mihinkään. Pilvissä yhä, vaikka arki onkin jo tullut vastaan. Se hyvänlainen arki :D
***
Arki on sitä rutiinia. Ihmissuhteet tekevät siihen sen suolan ja sokerin. Arki sujuu, on mielekästä ja tavoitteellista, kun on rakkautta ja välittämistä. Arki saa toimivassa suhteessa merkityksiä, mitä yksin eläessä ei ole.
On kokemusta erilaisista suhteiden aluista, mutta tätä mitä nyt elän, tämän alku oli vertaansa vailla. Puolessa vuodessa olemme edenneet niin vauhdikkaasti, että odotamme molemmat arkea, sitä että tulisi tylsä olo!
Keskustelimme aiheesta viimeksi eilen. Näin keski-ikäisenä sitä arvostaa sujuvaa arkea, missä on rakkautta ja välittämistä. On kokemusta siitäkin arjesta, missä on yksinäisyyttä ja arkea ei ole voinut jakaa kenenkään muun kanssa.
Eli rohkeasti ja pelkäämättä etehenpäin!
Täällä saa lukea niin paljon suhteiden viilenemisestä ja huonosta arjesta kun huuma haihtuu ja siksi kai vähän murehdin tulevaisuutta.
Kiitos teille mukavista kommenteista. On kiva lukea, että arki on toisilla myös hyvin toimivaa ja suhde on hyvällä pohjalla "alkukiihkon" jälkeen.
--voi siihen lisätä tahtoa (vrt. ..Tahdotko sinä...?)
Kun olet elänyt arkea/liittoasi
kolmisenkymmentä vuotta, huomaat, että niitä "alkukiihkoja" on pitkin matkaa. Ei niitä erota arjesta tai pyhästä. Ne kiihkohetket otetaan tai niitä tulee missä kohden eloa tahansa. Niin monet asiat liittävät meidät yhteen. Yksi on just se arjen vastaantuomat muka-toisarvoiset asiat.
Totta on pelkosi, että monet liitot ajautuvat erilleen. Mutta onko lopultakaan syy siinä arjessa vai löytyisikö syy yksilön omista odotuksista tai pettymyksistä, ja niin monista muista jutuista. Se, mikä erottaa toisen, saattaa sitoa toisen lujemmin kumppaniinsa. Yhteensopivuus ja yhdessä kokemisen elämykset ovat tärkeitä. Yhtä edullista liitolle on, että silloin kun toinen lentää matalalla, on toisela siivet silloin vahvemmat kantaa ja tukea.
Lapset yhdistävät ja kasvattavat vanhemmuuteen, se on haaste sinänsä. Itse sitouduin täysillä siihen arkeen. Kuitenkin olen sitä mieltä, että liiton tärkeys pitää perustua myös sille, että lapset ovat lainaa, heihin et voi yksistään nojata, ettei jää tyhjänpäälle kun vanhempaa ei enää tarvita. Toinen kumppani on oltava aina tärkeä ja rinnalla, silloin on likelläolossa jatkumo, eikä tarvitse alkaa tutustua uudelleen siihen, joka kuleksii huushollissamme mutta niin tuntemattomana...
Mutta meillä liittoa jo ne rapeat 30 v. Tänä aamuna kumppani silutti peppua ja sanoi nam..ei siinä muuta tarvittu. Yhdensortin elävää kiihkoa sekin.
Olipas kiva lukea sinun hieno kirjoituksesi. Itse elin pitkän huonon parisuhteen ennen tätä seurustelua ja siksikin olen valmis tekemään paljon työtä uuden suhteen eteen. Nyt näyttää tosi hyvältä ja molempien tahto on hyvin korkealla, joten uskon sitä kautta suhteen onnistumiseen.
Mun mielestä arki on ihanaa sen oikean ihmisen kanssa. Suhteen alussa, siinä rakastumisen huumassa, on tiettyä epävarmuuttakin, vaikka se onkin pää pilvissä pyörimistä. Siinä ei vielä tunne toista ihmistä niin hyvin.
Oikean ihmisen kanssa arki sujuu helpommin; saat apua ja tukea rakkaalta. Luulisin, että viimeistään sitten kun arki tulee vastaan, niin huomaa, onko oikean ihmisen kanssa.
Toisaalta ihmisille tulee "arki" vastaan kai vähän eri aikaan. Me ollaan oltu yhdessä kaksi vuotta, ja mun mielestä eletään vakiintunutta arkea :) Tietty kai siihen vaikuttaa yhdessä asuminen, siinä näkee toisen ihmisen myös maanantaiaamuisin :D
kaikkein parasta on yhteinen elämä arjessa.
Vai mitä sen sitten pitäisi olla?
Haaveilen arjesta oman poikaystäväni kanssa. Nykyään opiskelu erottaa meidät toisistamme niin, että näemme vain kahtena päivänä viikossa, jos silloinkaan. Joka päivä puhutaan 2 tuntia tai yli puhelimessa ja juttua riittää... Sitten kun vihdoin nähdään, niin se aika vietetään tiiviisti yhdessä ja lähekkäin. Juttua riittää silloinkin, mutta tärkeintä on silti kosketus (puhumisen voi hoitaa puhelimessakin).
Odotan vain, että päästäisiin muuttamaan yhteen... Se toisi turvaa ja vähentäisi ikävää. Minusta olisi ihanaa, jos saisin joka yö nukahtaa turvallisuuden tunteeseen, että toinen lähellä. Päivisin pitäisi olla töissä, joten ei siinä hirveästi yhteistä aikaa jäisi, mutta olisi kiva kun toista näkisi säännöllisesti. Ois kiva tehdä asioita yhdessä, silloin niitä ehkä tulisi tehtyäkin... Mentyä lenkille, siivottua, laitettua ruokaa, katsottua vierekkäin telkkaria... Toki tämä voi olla turhanpäiväistä haaveilua, en tiedä, kun ei ole näin nuorena vielä ollut kokemusta. Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin, että kaipaisin juuri tuota. Että saisin jakaa arjen toisen ihmisen kanssa.
Hienoa. Kyllä se yhteinen arki teille vielä tule. Just se arki, jossa saatte helliä toisianne ja olla likellä. Arvokasta haaveilua se on, ei yhtään turhanpaiväistä!
No kuka tykkää mistäkin.Mulla on sitten varmaan joku arkikammo,kun nautin täysillä siitä suhteen alun epävarmuudesta,kaikista niistä ääritunteista ja siitä kun sitä toista ei vielä tunne hyvin,siitä kun sitä toista ei näe jatkuvasti ja ylipäätänsä siitä kun mikään ei ole vielä "varmaa".
Yksi avoliitto on nähty,eikä se arki nyt niiiiiin hienoa ollut.Tasaista ja turvallista.Tai sitten vaan päädyin asumaan väärän ihmisen kanssa.
KUOLEMALLA
niin olet vaikeuksissa. Jos suhteesi ei kestä arkea, niin ero on edessä. Arki tulee aina, vaikka arjen määrittelyyn voit vaikuttaa.
Jos sinä tai kaverisi menette siihen, että arjessa ei tarvitse "hienostella" yhtään. Itseasiassa pitää näyttää kaikki arkisimmat puolensa. Jos toimii tällä asenteella, niin taitaa olla parempikin erota.
Carpe diem!
elämä on sitä arkea. Jos ihminen elää yksin, on silloinkin elämässä arkea ja juhlaa. Miksi sitten nämä asiat eivät olisi myös parisuhteessa?
Omasta päästä kiinni, jos tuntee arkea liikaa se on omassa päässä. Itsehän sen määrittelee. Jos toinen on liian arkinen, ehkä hänkin voi huomata ettei tarvitse liikaa arkista. Sopivassa määrin. Elämä voi olla juhlavampaa omissa ajatuksissa tavallaan.
Ei se ole rakkautta jos ei kestä arkea. Arki tulee kuitenkin joskus vastaan. Jos suhde ei toimi arjessa, niin jotainon vialla.
Näin se vaan menee kaikilla, arki koittaa suhteessa ennemmin tai myöhemmin.Ensin on rakastuminen, leijutaan pilvissä, toisen pienet asiat eivät ärsytä, ne on kivoja =)pikkuhiljaa huomataan että, toihan on ihan tavallinen ihminen joka välillä voi vähän ärsyttääkkin =)mutta...siinäpä se onkin, syveneekö suhde arjen myötä, vai aletaanko etsiä uutta ihastuksen kohdetta ettei se rakastumisen tunne häviä ja aina on "kivaa"Aikuisen ihmisen täytyy tajuta se että, se "huuma" ei kestä siis se ensi huuma....ei kestä koko ikää..tiedätte mitä tarkoitan? Täytyy hyväksyä niin itsensä kuin myös toisen pienet"virheet" kukaan ei ole täydellinen. Ketään ihmistä ei voi, eikä tarvitse muuttaa mieleisekseen..Jos kunnioittaa toista ihmisenä ja puolisona, arvostaa ja rakastaa ja sitoutuu suhteeseen niin voi jopa onnistua =) Olen sitä mieltä et, nykyajan ihmisillä täytyy olla kokoajan "kivaa" muuten on tylsää.Arki ei vaan aina ole kivaa mutta, kun on toinen ihminen sitä jakamassa niin se on puolta helpompaa!Ja se rakkaus syvenee vaan aijan myötä.
Kiitos kirjoituksestasi ja onneksi on ihmisiä, jotka osaavat nauttia myös arjesta. En tiedä, mutta itse yritän pitkittää alkuhuumaa, enkä aio esim. muuttaa yhteen ainakaan lähitulevaisuudessa. Tiedä sitten millainen suhde tästä pidemmän päälle muodostuu. Nyt kuitenkin tuntuu hyvältä.
Totuushan on että se mitä tunnet päivittäin kestää suhteen alusta noin 2-3 vuotta sitten se kemiallisen reaktion tuottama vaikutus hiipuu lähes kokonaan jonka jälkeen arki astuu kuvioon..
jos tämän aikana on hankittu lapsia kummankin parisuhteen osallisten prioriteetti muuttuu lapseen, sen jälkeen kun lapsi lähtee pois perheestä tulee yleensä ero tai ollaan totuttu jo siihen tuttuun ja turvalliseen arkeen eikä tahdo enää lähteä maailmalle. näin se menee
tuohon kysymykseesi en tiedä muuta kuin että tee jotain kivaa.
en tiiä onko tämä viesti nyt vähän epätoivottu tänne mutta miten voi tehdeä oman aiheen?
arjessa on?Sitähän se elämä kuitenkin enimmäkseen on vaikka olisi kuinka rakastunut.
Olosuhteista riippuen voi tehdä elämästään
mielekkään etsimällä kiinnostavia tutkimisen
aiheita.
Näen ensimmäisenä asioiden humoristisen puolen
ja se tekee elämästä kevyemmän tuntuisen.
Siitä huolimatta kykenen käsittelemään ikävät-
kin asiat pohjia myöten.
Silloin mielestäni hallitsen elämäni.