Abdominoplastia leikkaus tehty n. viikko sitten

Leikkauksesta nyt kuusi päivää ja olotila alkaa olla jo aika hyvä. Pääsin julkiselle puolelle leikkaukseen hieman onnellisen sattuman kautta. Minulla oli nivustyrät molemminpuolin ja arvioinnissa käydessäni mainitsin lääkärille revenneistä ja venyneistä vatsanpeitteitä ja tyrien uusiutumismahdollisuuksista. Lääkäri laittoi lähetteen plastikkakirurgille ja hän oli heti leikkauksen kannalla. Siispä minulle tehtiin kerralla kunnon remppa... tyrät poistettiin, vatsalihakset kiristettiin ja vatsanpeitteet pienennettiin. Ensimmäiset päivät olivat tuskaa, kipulääkkeitä kului. Tulokseen olen tyytyväinen. Turvotus edelleen kovaa ja Tram-vyön käyttö tuntuu välillä ahdistavalta. Vaan tästä on hyvä mennä eteenpäin... onnellinen olen uudesta "naiseudestani" :)
349316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Onnea uudelle sileälle vatsallesi! mahtavaa kun pääsit julkiselle puolelle hoitoon...kesällä jo olet kondiksessa viimeistään!

Äänestä
  • Sileää vatsaa minulle ei saa enää kirurgin veitselläkään, mutta entiseen roikkuvatsaan verrattuna leikkauksen tulos on huippu siisti. Julkiselle puolelle pääsystä olenkin sanonut, että vertaan sitä suureen voittopottiin. Enkä ajattele asioita turhamaisesti vaan ennaltaehkäisevästi... toivon, että tyrät pysyy nyt poissa paremmin. Ne on sukuni kirous, mutta mulla ainakin on verkot viritetty :))

    Äänestä

Miten siellä tällä hetkellä jaksellaan? Haluaisitko vielä kertoa tarkemmin kaikesta leikkaukseen liittyvästä. Itselläni leikkaus kuukauden päästä ja on alkanut jo jännittää. Onko kamalat kivut ja miltä tulos näyttää jne.
Tiedoista kiitollinen :)

Äänestä
  • Vointi on tosi hyvä... leikkauksesta 1½ viikkoa. Kipulääkitystä olen voinut vähentää jo aikalailla. Haavateippi pysynyt hyvin ja huomenna tikinpoisto. Luulen, että minulla kivuliaimmat kohdat on siinä kohti missä tyrät olivat nivusessa. Haava alavatsalla on sivuilta lähes kivuton. Haava minulla on aivan alhaalla bikinirajassa ja nivusissa eli jatkossa aika huomaamaton. Kivut olivat ensimmäisten vuorokausien aikana kovimmat mutta siedettävät. Pääsin jo vuorokauden päästä leikkauksesta kotiin... treenit haavoissa eivät erittäneet enää. Vatsan turvotus on myös vähentynyt paljon. Tulos näyttää hyvältä entiseen verrattuna... minulla vatsanpeitteet roikkuivat rumasti, sektiohaava kuroi ihoa keskeltä sisään ja raskausarpia paljon. Tyytyväinen olen nyt, vaikka eihän täysin sileää vatsaa enää saa enkä sitä odottanutkaan. Älä jännitä... kaikki menee hyvin. Tulet olemaan tyytyväinen ratkaisuusi. Minäkin pääsen vihdoin käyttämään stringejä :)))) Tsemppiä sinulle ja uudelle vatsallesi :))

    Äänestä

  • Tyytyväinen45v. kirjoitti:

    Vointi on tosi hyvä... leikkauksesta 1½ viikkoa. Kipulääkitystä olen voinut vähentää jo aikalailla. Haavateippi pysynyt hyvin ja huomenna tikinpoisto. Luulen, että minulla kivuliaimmat kohdat on siinä kohti missä tyrät olivat nivusessa. Haava alavatsalla on sivuilta lähes kivuton. Haava minulla on aivan alhaalla bikinirajassa ja nivusissa eli jatkossa aika huomaamaton. Kivut olivat ensimmäisten vuorokausien aikana kovimmat mutta siedettävät. Pääsin jo vuorokauden päästä leikkauksesta kotiin... treenit haavoissa eivät erittäneet enää. Vatsan turvotus on myös vähentynyt paljon. Tulos näyttää hyvältä entiseen verrattuna... minulla vatsanpeitteet roikkuivat rumasti, sektiohaava kuroi ihoa keskeltä sisään ja raskausarpia paljon. Tyytyväinen olen nyt, vaikka eihän täysin sileää vatsaa enää saa enkä sitä odottanutkaan. Älä jännitä... kaikki menee hyvin. Tulet olemaan tyytyväinen ratkaisuusi. Minäkin pääsen vihdoin käyttämään stringejä :)))) Tsemppiä sinulle ja uudelle vatsallesi :))

    Kiitos nopeasta vastauksesta. Kiva kuulla että kaikki ok. Minulla ei ole muuta kuin esteettistä "vikaa" tässä mahassa. Kaksi pystysektiohaavaa vierekkäin ja läskimakkarat (ympärysmitta oli 91 cm konsultaatiossa). Siihen nähden että olen 69 kg ja 170 cm mielestäni tosi paljon tuo ympärysmitta. Olisin niin onnellinen jos vielä joskus saisin/kehtaisin pitää ihan normi t-paitaa tuntematta että olisi sen näköinen että on 7 kuulla raskaana. Minulla arpi on kanssa sivuseikka, kunhan edes vaatteet päällä näyttäisi normaalilta :) Uskon kanssa että lopputulos palkitsee kaiken vaivan. Tuntuu että siihen on vielä pitkä aika. Itse menen yksityiselle.

    Äänestä

Minulla oli tänään jälkitarkastus ja kaikki oli hyvin lääkärin mukaan. Kyllä suosittelen kaikille toimenpidettä joilla on roikkuvaa nahkaa, vaikkei siihen liittyisi tyriä tai mitään muutakaan. Elämänlaatu parani kertaheitolla, Minut leikattiin yksityisellä puolella ja palvelu oli hotellitasoista. Noi uudet pikku-pikkuhousut saavat kyllä itsensä tuntemaan tosi naiselliseksi. Peilit on ollu kovilla meillä kun aina mennen tullen tarttee tarkastaa tulosta. Vielä on hieman turvotusta, joka laskee kyllä ajanmyötä. Painoa on pudonnut 5kg ja 6cm vyötäröstä ja 9cm lantiosta. Olen siis tyytyväinen ja onnellinen =)

Äänestä
  • mulla leikkaus lähenee, enää reilu 3 viikkoa. odotan jo kovasti leikkausta. saanko kysyä mikä sulla oli lähtötilanne, kun menit leikkaukseen. itse toivon näyttäväni edes normaalilta sen jälkeen, ei tarvitse aina olla selittämässä että en ole raskaana jne. Mieheni sanoi kun olen tässä lähiviikot tätä hehkuttanut, että olenko menossa siihen leikkaukseen liian isoin odotuksin, etten vain pettyisi. eli miten paljon esim. sinulla oli vyötärönympärys ennen ja jälkeen. kaikki kiinnostaa, kerro ihmeessä.. kiitokset. en jaksaisi enää odottaa leikkausta.

    Äänestä

  • sara kirjoitti:

    mulla leikkaus lähenee, enää reilu 3 viikkoa. odotan jo kovasti leikkausta. saanko kysyä mikä sulla oli lähtötilanne, kun menit leikkaukseen. itse toivon näyttäväni edes normaalilta sen jälkeen, ei tarvitse aina olla selittämässä että en ole raskaana jne. Mieheni sanoi kun olen tässä lähiviikot tätä hehkuttanut, että olenko menossa siihen leikkaukseen liian isoin odotuksin, etten vain pettyisi. eli miten paljon esim. sinulla oli vyötärönympärys ennen ja jälkeen. kaikki kiinnostaa, kerro ihmeessä.. kiitokset. en jaksaisi enää odottaa leikkausta.

    ompa mukava lukea muiden kokemuksia! Luulin olevani liki ainoa saman ongelman kanssa vuosia paininut nainen!
    4 raskautta, 30kg lisäpainoa oikeastaan kaikissa niissä -välillä kävin suht normaalipainossa. Nyt olen siinä painossa, jossa haluan. Jojottelu on aiheuttanut sen, että muuten liikunnallisena ja itseeni tosi tyytyväisenä naisena pelastusrengas keskivyötäröllä häiritsee valtavasti! Housut pitää ostaa vatsanympäryksen mukaan jotta rengas mahtuu sisään,ja sen ansiosta housujen vyötärö pitää köyttää tiukalla vyöllä paikalleen, tai kaventaa ompelemalla.
    Jumppa- tai tanssitunnilla peilistä katsoo edestä katsottuna timmi nainen, mutta sivuprofiili paljastaa muuten sopusuhtaisessa varressa roikkuvan, tyhjän kengurunsäkin...Yläosani koko on 38, housut kokoa 40-42 riippuen valmistajasta.

    Vuosien toivottomuuden jälkeen olen päättänyt mennä leikkaukseen, joka on tulevalla viikolla. Olen aina tiennnyt, että yksityiselle on mentävä. Niimpä olen hissukseen laittanut lomarahat veronpalautukset jemmaan leikkausta varten. Kirurgin mukaan vatsalihakset ovat erkaantuneet, mutta yllättävän vähän siihen nähden miten olisi voinut olettaa. Se on todennäköisesti liikunnallisuuden tuomaa etua. Tyhjentynyt, roikkuva vararengas lähtee ja myös napa joudutaan tekemään uusiksi.
    Odotan innolla mahtuvani tavallisiin farkkuihin ilman, että niitä pitää kursia eri kohdista. Odotan uusia, tiukkoja jumppatrikoita ilman että tarvitsee peittää röllykkä miehen XL-t-paitaan. Odotan sexyjä stringejä niiden maxi-housujen sijaan, jotka vuosia ovat rengasta piilotelleet.
    Jännittää ja innostuttaa, kun vuosien tyytymättömyys ja itsehäpeä loppuvat vihdoin :)

    Äänestä

  • neitoperho41 kirjoitti:

    Voin kertoa, että nuo kaikki toiveesi toteutuu tuon jälkeen. Minulta on moni tuttu on kysynyt leikkauksen jälkeen, että mitä mulle on tapahtunut kun olen kuulemma niin hoikistuneen näköinen. ja vuosien jälkeen, mäkin olen voinut heittää ne L-kokoiset t-paidat roskiin ja intoa täynnä pidän niin tyköistuvaa että :) Onnea leikkaukseen, olen 100 varma ettet tule päätöstäsi katumaan.

    Itselläni abdominoplastia tehtiin 5,5 viikkoa sitten. Rasvaa lähti 2,4kg ja nahkaa 14 cm suikale, joten erittäin laaja leikkaus kyseessä. Tuskat olivat järkyttävät (vietin 2 yötä sairaalassa) ja pääsin kunnolla pystyasennossa liikkumaan vasta 2,5 viikkoa leikkauksesta.

    Turvotusta on edelleen todella paljon ja olenkin turvautunut lymfahoitoihin, joista ei kyllä mainittavaa hyötyä ole ollut. Minulla oli myös ongelmia haavan kanssa. Haava oli osittain auki viiden viikon ajan, söin kaksi antibioottikuuria kun ilmaantui tulehdus jne.

    Kaikesta huolimatta koen, että oli kaiken tämän arvoista, mutta olisin toivonut kirurgilta todenmukaisempaa paranemisennustetta kun hän arvioi operaation laajuutta. Ennen operaatiota minulle kerrottiin, että leikkauksesta tulee laaja, mutta paraneminen kestää parisen viikkoa jonka jälkeen olen normaalielämässä täysillä mukana. Todellisuudessa en päässyt kotoa ulos melkein kolmeen viikkoon (asento niin kumara, että kävely oli tuskaisaa) ja kävin erinäisten vuotojen ja tulehdus- ym. asioiden vuoksi 5-6 kertaa näyttämässä mahaani. Näissä tarkastuksissa sitten kerrottiin, että leikkaukseni oli todella laaja ja näin ollen vaatii pitkän paranemisajan jne.

    Operaatio suoritettiin Mehiläisessä ja hoito oli täyden kympin tasoa. Kroppani vaan tuntuu pistävän kapuloita rattaisiin paranemisen suhteen.

    Äänestä

  • olipahan tuskaisaa kirjoitti:

    ja toipuminen sujunut kohtalaisesti. Nyt vaan hieman ongelmia haavan kanssa, kun noita sulamattomia tikkejä tuppaa vissii tulemaan haavasta läpi, joistain kohti haava hieman auki, mut onneksi ei ole tulehdusta.
    Takapakkeja on tullut, kun ei ole malttanut ottaa tarpeeksi iisisti. Yöt ovat vielä hieman hankalia, kun tuntuu, että noi kiristetyt vatsalihakset kramppaavat (tai sit ne vaan on kipeet ja venytys tuntuu, kun vaihtaa asentoa).
    Teippi piti ottaa lopullisesti haavaa tukemasta, kun iho ei enää kestä sitä. Toivottavasti haava ei leviä kauheasti.
    Turvotusta on jonkin verran, mutta ei kovin paljoo enää.
    Olen todella tyytyväinen leikkaukseen ja uskon lopputuloksen olevan erittäin hyvä, kunhan tässä pääsee kuntoon.
    Leikkaukseni tehtiin Jyväskylässä.

    Äänestä

  • olipahan tuskaisaa kirjoitti:

    Itselläni abdominoplastia tehtiin 5,5 viikkoa sitten. Rasvaa lähti 2,4kg ja nahkaa 14 cm suikale, joten erittäin laaja leikkaus kyseessä. Tuskat olivat järkyttävät (vietin 2 yötä sairaalassa) ja pääsin kunnolla pystyasennossa liikkumaan vasta 2,5 viikkoa leikkauksesta.

    Turvotusta on edelleen todella paljon ja olenkin turvautunut lymfahoitoihin, joista ei kyllä mainittavaa hyötyä ole ollut. Minulla oli myös ongelmia haavan kanssa. Haava oli osittain auki viiden viikon ajan, söin kaksi antibioottikuuria kun ilmaantui tulehdus jne.

    Kaikesta huolimatta koen, että oli kaiken tämän arvoista, mutta olisin toivonut kirurgilta todenmukaisempaa paranemisennustetta kun hän arvioi operaation laajuutta. Ennen operaatiota minulle kerrottiin, että leikkauksesta tulee laaja, mutta paraneminen kestää parisen viikkoa jonka jälkeen olen normaalielämässä täysillä mukana. Todellisuudessa en päässyt kotoa ulos melkein kolmeen viikkoon (asento niin kumara, että kävely oli tuskaisaa) ja kävin erinäisten vuotojen ja tulehdus- ym. asioiden vuoksi 5-6 kertaa näyttämässä mahaani. Näissä tarkastuksissa sitten kerrottiin, että leikkaukseni oli todella laaja ja näin ollen vaatii pitkän paranemisajan jne.

    Operaatio suoritettiin Mehiläisessä ja hoito oli täyden kympin tasoa. Kroppani vaan tuntuu pistävän kapuloita rattaisiin paranemisen suhteen.

    tehty viitisen viikkoa sitten. Minulla taisi mennä tosi helposti jälkijutut, sillä jo kotiintulopäivänä olin ulkona kävelyllä. Ainoastaan sängystä nouseminen leikkausta seuraavina parina päivänä oli ankeata. Minullakin oli ns. laaja leikkaus, 2,5 kg rasvaa jäi sinne, vaikkakin painossa tuo alkoi näkymään vasta n. viikko sitten, eli turvoksissa olen ollut. Kuukausi leikkauksesta teippasin haavan silikoniteipillä, jotta arvet eivät leviäisi. Onneksi sain aikaiseksi mennä leikkaukseen, elämänlaatu parani todella!!

    Äänestä

  • abdominoplastia kirjoitti:

    Olen menossa kunnanmaksamana yksityiselle abdominoplastiaan ja rintojen ripustukseen (toooosi roikkuvat rinnat) .Saan itse päättää tehäänkö molemmat kerralla ,vai toinen ensin(abdominoplastia) . Mulla on koko vatsanalueelta lihaskalvot antaneet periksi ,ja diastaasia on jopa alavatsalla ,mikä on kai harvinaisempaa:( Leikkaus 2kk päästä ,ja olen täysin paniikissa!!!

    Äänestä

Nostelen ketjua!!

Äänestä
  • Oletko menossa vai suunnittelemassa leikkausta? Itse menossa ja askarruttaa tuo lopputulos arven suhteen.

    Äänestä

  • Hoikka ruttuvatsa kirjoitti:

    Oletko menossa vai suunnittelemassa leikkausta? Itse menossa ja askarruttaa tuo lopputulos arven suhteen.

    Minua myös askarruttaa. Kiinnostaa että kävitkö? Millainen oli kokemuksesi?
    Minulle leikkaushaava tehtäisiin vatsanpoikki koska diastaasi on niin pitkä että bikinirajaan tehdystä viillosta ei yllä. Pelottaa, siksi olen siirtänyt leikkausaikani (joka olisi ollut syyskuun alussa) kevääseen. Omakoti talvitöineen ja lämmityksineen ei yh-äitiä innostuta jos ei saa viittä kiloa enempää kantaa.

    Äänestä

Hei! Kaikille itse olen laihduttanut yhteensä -52kg ja synnytänyt myös ison vauvan 4kg .nyt ensi viikolla minulle tehdään julkisella puolella abdominoplastia.Ihanaa olen odottanut sitä aikaa. Eilen tarjottiin peruutusaikaa.Nyt minusta on tullut urheiluhullu.. Eniten miettii että milloin pääsee bodypump ja attack tunneille.Kaikille tsemppiä ja rohkeutta menkää rohkeasti hakemaan apua.

Äänestä

Hei Kaikille!
Kuinka olette toipuneet liekkauksesta. "Nanette1" ja "olipa tuskaista" oletteko jo toipuneet täysin? Missä vaiheessa kivut ja turvotus jäivät pois? Aika rankkaa olla kipeänä noin kauan.
Itselläni on aika varattuna 11.11. ja olen kyllä tosi paniikissa. Pelkään kipua ja sitä, että tuosta kaikesta jää jotain pysyvää haittaa. Onko teille kenellekkään jäänyt mitään hankaluuksia.
Yöt menee huonosti nukkuessa, kun jännittää niin paljon. Olisi superonnellinen, jos viitsisitte kertoa kuulumisianne.

Äänestä
  • Hei!en nyt ole kumpikaan noista, mutta mieluusti kerron omastani. Mulle tehtiin Abdominoplastia 24.9. Eli 3 pv sitten. Leikkaus meni kivasti nukkuen. Pääsin eilen kotiin. Nyt parannellaan.kipulääkkeitä srlassa saa tarpeeksi, ja..mulla oli siis tyrämäinen pullistuma eli ei ollu löysää nahkaa paitsi kun lihakset kurottiin yhteen.jtn 200g lähto ihoa ja napa sai uuden paikan.ei turvotusta kuin pikkasen. Mulla 2 lasta,1.8v välissä. Isot lapset, sektioilla molemmat. Mun lihakset vain reväh Olin kunnallisella puolella.ei kannata pelätä:-)

    Äänestä

  • ex-pömppö kirjoitti:

    Hei!en nyt ole kumpikaan noista, mutta mieluusti kerron omastani. Mulle tehtiin Abdominoplastia 24.9. Eli 3 pv sitten. Leikkaus meni kivasti nukkuen. Pääsin eilen kotiin. Nyt parannellaan.kipulääkkeitä srlassa saa tarpeeksi, ja..mulla oli siis tyrämäinen pullistuma eli ei ollu löysää nahkaa paitsi kun lihakset kurottiin yhteen.jtn 200g lähto ihoa ja napa sai uuden paikan.ei turvotusta kuin pikkasen. Mulla 2 lasta,1.8v välissä. Isot lapset, sektioilla molemmat. Mun lihakset vain reväh Olin kunnallisella puolella.ei kannata pelätä:-)

    Hei ex-pömppö!
    Kiva kun vastailit!
    Mulla siis sama tilanne, ei löysää nahkaa juuri nimeksikään vaikka koko vatsan seutu ihan arpinen. Mulla takana kaksoisraskaus jo 8 vuotta sitten ja siinä tämä maha meni sököksi. Navassa napatyrä ja koko vatsa tyrämäinen, sillä vatsalihakset aivan erillään toisistaan. Juuri tuo pömppö on todella häiritsevä. Pituutta mulla 177, painoa 63 ja silti vatsan ympärys 92 cm!
    Toivon sinulle todella pikaista toipumista ja mielellään kuulisin sinun toipumisesta tarkemminkin. Oletko kuinka kipeä? Pystytkö kävelemään suorassa? Tiedätkö kuinka suuri väli sinun vatsalihasten välissä oli? Mulla menee nyrkki navan kohdalta "sisään" eli väli on varmaan jotain 6-7 cm.

    Kirjoittele tänne tai olisiko sinulla kenties s.postiosoitetta, johon voisi kirjoitella?

    Äänestä

  • pilvi2006 kirjoitti:

    meilaa vain mulle: [email protected]
    mieluusti kertoilen!

    Äänestä

Hienoa! Muista pitää sitten apino kurissa niin se hyvä ja kaunis vatsa pysyykin kuosissa ja tyrät poissa :D Hyvää toipumista sinulle.

Äänestä

Hei,

olisko kettään sellasta jonka leikkauksesta yli puoli vuotta?

Äänestä
  • Heip, Mulla juuri ja juuri puoli vuotta leikkauksesta..

    Äänestä

Heips mulla nyt 2vkoa leikkauksesta. Tehtiin rektusdiastaasin korjaus , napatyrä poisto ja abdominoplastia. Leikkaushaava voi hyvin, mutta napa😨 se on kuoliossa ja nyt varmaankin tulehtunut. Käynyt jo 2 krt tk.ssa navasta tikinpoistossa ja nyt ensi vkolla TREELLE navanpoiston suunnittelu... kellään muulla ollut ongelmia navan kanssa????

Äänestä
  • Voi ei.. Kuulostaa kamalalta.. Missä sulla tehtiin?
    Mulla oli hirvittäviä ongelmia navan kanssa. Jouduttiin kahteen kertaan korjaamaan. Nyt taas ilmeisesti edessä yksi korjaus. Mulla taustalla tosin oli leikkausvirhe. Jos laitat meili osoitteen tms., niin voin kertoa lisää...

    Äänestä

  • No huh huh, miten napa voi mennä kuolioon? Ootko jo toipunut?

    Äänestä

  • Jonossa kirjoitti:

    No huh huh, miten napa voi mennä kuolioon? Ootko jo toipunut?

    Kuolio syntyy kun verenkierto katkeaa kudoksiin. Abdominoplatiassa napa yleensä siirretään uuteen paikkaan ja silloin on vaara että syntyy kuolio.

    Äänestä

  • Kyllä_mahdollista kirjoitti:

    Kuolio syntyy kun verenkierto katkeaa kudoksiin. Abdominoplatiassa napa yleensä siirretään uuteen paikkaan ja silloin on vaara että syntyy kuolio.

    Kävikö sinulle näin

    Äänestä

  • Onko Tässä ketjussa enää ketään paikalla? Kuolionapa ja rumat arvet, kunnallisella, varsinkin toinen kylki...

    Äänestä

Hyviä kokemuksia kellään viime ajoilta? Toiveissa sileä masu, mutta luettuani tän ketjun…hmm...

Äänestä

Joo, pistää miettimään..., Yks leikkaus ja yhtäkkiä viis lisää....!

Äänestä

Tänään tuli aika ensi viikolle toimenpiteeseen, julkisella puolella tehdään. Jännittää tosi paljon! :)

Äänestä
  • Miten sinun leikkaus meni? Olitko julkisella vai yksityisellä? Itse haluaisin kovasti leikkausta mutta joutuisin tod. näk. menemään yksityiselle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tyytyväinen 45v. kirjoitti:

Leikkauksesta nyt kuusi päivää ja olotila alkaa olla jo aika hyvä. Pääsin julkiselle puolelle leikkaukseen hieman onnellisen sattuman kautta. Minulla oli nivustyrät molemminpuolin ja arvioinnissa käydessäni mainitsin lääkärille revenneistä ja venyneistä vatsanpeitteitä ja tyrien uusiutumismahdollisuuksista. Lääkäri laittoi lähetteen plastikkakirurgille ja hän oli heti leikkauksen kannalla. Siispä minulle tehtiin kerralla kunnon remppa... tyrät poistettiin, vatsalihakset kiristettiin ja vatsanpeitteet pienennettiin. Ensimmäiset päivät olivat tuskaa, kipulääkkeitä kului. Tulokseen olen tyytyväinen. Turvotus edelleen kovaa ja Tram-vyön käyttö tuntuu välillä ahdistavalta. Vaan tästä on hyvä mennä eteenpäin... onnellinen olen uudesta "naiseudestani" :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu