Toivon että ymmärretään että olen täällä keskustelijana keskustelupalstalla.
Olen kaikesta hengellisestä vastuusta ja vastuutehtävistäni luopunut 1.6.2006 (enimmäinenkuudettakaksituhattakuusi.)
En ole ottanut osaa kirkolliseen enkä seurakunnalliseen elämään 1.6.2006 jälkeen eli olen ollut vapaa kaikesta seurakuntakurista.
Usko on Jumalan ja minun välinen asia tässä tilanteessa.
Olenkin ollut uupumuksen ja sitä seuranneen masennustilan vuoksi inhimillisistä henkilökohtaisista syistä langenneessa tilassa, -ollut kaikille ihmisille aina rehellinen asiassa, ja parannusta ja mahdollista syntiä teen sitten ihan omaan lukuuni kotioloissa.
En ole ollut-, en ole, enkä tule kunniankipeäksi.
Minulla ei ole pätemisen tarvetta.
Olen raskaan elämän nähnyt ja olen onnellinen siitä mitä on ja kun saan rauhassa olla päiväni eläkkeelläni nyt ilman kusipäisten söösäämistä.
Minä en pidä itselläni mitään luottamustehtäviä nyt.
Vietän eläkepäiviäni.
Olen varusmiespalvelunkin jo suorittanut v. 1979.
En siis ala kenenkään komentoon.
Asumisestani maksan vuokran, en ole työssä enkä kenenkään palveluksessa siinäkään asiassa, vaan asun.
Huonevuokralain mukaisesti asun, ja olen jo 25 vuotta noudattanut tarkkaan maan lakeja, myös huonevuokralakia. Yksi rattikäry oli joskus.
Rakastan maan lakeja, ovat sydämessäni lait, koska ne suojelevat kaikkia kansalaisia ja rakastan lähimmäisiäni. Därför.
Esimiehiä siis minulla ei eläkepäivilläni ole ollut 15 vuoteen.
Minulla ei ole mitään tekemistä minkäännäköisien juttujen kanssa.
Minulta ei mitään ole kyselty.
Olen aina toivonut kaikkea hyvää kaikille ja niin edelleen.
En suvaitse rikoksia joita ovat myös kunnianloukkaukset, mm. erilaiset ilkeät nimittelyt, jotka merkistevät samalla tuomioita joihin ihmisellä ei ole oikeuksia.
"Homoiksi, juopoiksi, runkkareiksi, namusediksi, huoriksi, ym. ym." ei nimitellä ketään syyllistymättä rikokseen riippumatta kenenkään sen hetken mieltymyksistä, kunhan ovat lain mukaiset.
Ihmisten tavat ja arvot muuttuvat elämän varrella ja jokainen näkee erehdyksensä.
Pitää nähdä omat syntinsä ja katsoa vaan omaan napaan ja Kristukseen.
Moni paatunut näkee uskovaisten viat ja erehdykset, mutta ei tiedosta omaa tilaansa ja syntejään.
Omavanhurskaita piisaa jotka kuvittelevat pelastuvansa ilman Jeesusta ja luulevat olevansa synnittömiä.
En nai naisia joiden kanssa en ole sanaakaan vaihtanut, enkä tunne tapojaan mm.
Siis ventovieraita. Eivät ole pitäneet yhteyttä koskaan. Turhia kaikki mahdolliset puheet olleet.
Kosia voi jos joku tahtoo, kurantti ja potentiaalinen nainen, 20-40 vee, max 165 cm, painoindeksissä optimaali, vakavarainen eli hyvä ja varma työ tai omaisuutta, ei huorahtava, kengän koko max 39.
Innokas koulutukseeni hengellisissä asioissa.
Odotan mielenkiinnolla.
Vaatimukset ovat ehdottomia.
En ole luullut ketään isäkseni enkä pojakseni.
Rakastaa saa toki jopa kuin omaansa ja on yksityisasia.
En ole puhunut kenestäkään mitään elämässäni ko. jos ko. lämpimiä ajatuksia ollut on joitakin kohtaan elämässä.
Kukaan ei ansaitse moista kunniaa että olisi isäni, olen jo 50 vee, en pue kurahousuja, ja kukaan ei ole elämässäni auttanut minua elämässäni mitenkään koskaan.
En ole kenenkään omaisuuksia tai rahoja kytännyt koskaan. Saldo 40 euroa nyt.
Jotkut ämmät ovat minua tyrkyttäneet kaiketi jonkun pojaksi jollekin.
Olen puhunut vain omista arkipäivän kuulumisistani siellä ja täällä, ystäväkirjeitä, ja missään en ole puhunut sanaakaan kenenkään intiimeistä- ym. yksityisasioista elämässäni.
Luottamustehtävissäni historiassa en lausunut ainuttakaan sanaa koskaan ohi kokouksien asiakirjojen kokouksissa. Enkä henkilöille eri piireissä, kuin korkeintaan anonyymisti eli nimettömästi pakottavassa tilanteessa.
En ole tällä hetkellä minkään poliittisen puolueen tai yhdistyksen toiminnassa mukana luottamustehtävissä.
Puhun ihmisten kokemuksista vain anonyymisti, eli nimettömänä, näin on aina elämässä ollut, en ole juoruämmä.
Asiakkaistani en ole puhunut mitään vielä 18.2.2009 mennessäkään.
Ottavat yhteyttä jos asiaa.
En ole ollut ilahtunut ihmisten jutuista, ja sain entistan asiakkaitteni vihat syyttömänä.
Tietävät kyllä etten ole puhunut sanaakaan koskaan heikäläisistä.
Kaikkea hyvää heille, en toivo kenellekään ikävyyksiä.
Olen toki rakastanut joitakin asiakkaitanikin, mutta en ole voinut tietenkään puhua asiakkaistani koskaan.
Kaikki saavat kauhoa soppansa.
Olen aina toivonut kaikille hyvää ja toivon, huolissani levottomista puheista lähinnä olen ollut joita pidänkin lähinnä kuuloharhoina tavallisesti.
Haluan viettää rauhassa eläkepäiviäni nyt, ja minulla ei ole mitään tekemistä minkäännäköisten juttujen kanssa.
En ole liikkelle laittanut koskaan mitään ihmisten yksityisasioita missään koskaan.
Vietän siis eläkepäiviäni harrastusteni parissa, ja ei ole näköpiirissä että ottaisin mitään tehtäviä itselleni.
Haluan viettää eläkepäiväni rauhassa.
Minulle ei kukaan maksa rahaa mistään että olisi esimies minulle tai olisin palveluksessa ja mitenkään alainen.
Alan julkiseksi henkilöksi vasta kun kk/ palkka raksuttaa tililleni.
Olen nk. itte lystään ilman kenenkään vaatimuksia.
Vastuita ei ole kuin itsensä tässä huolehtia, ja ei ongelmia mikä minusta itsestä kiinni minuun liittyen.
Olen toki tykännyt joistakin kuin isästäni ja joistakin kuin pojastani elämässä, mutta en ole puhunut.
Yksin olen jäänyt.
Toivon että rauhalliset eläkepäivät sentään suodaan ilman turhia juttuja selkäni takana, därför.
Oli mukava että sain jossakin ääneni kuuluviin.
Olen ollut neuvoton ja avuton puheiden keskellä.
Voin hyvin.
Jumalan siunausta
jari laurila

Vastaukset 4
Vanhimmat
Minkä ikänen eläkeläinen jari oot?
Olet sie antanut parhaat miehuusvuotesi adventismille sillä adventismi se ei oo mitäään kevyttä tavaraa.
Koeta jaksaa jari
Katso vastauksia ja ketjuja taaksepäin muutaman vuoden ajalta -- siellä vastaukset epätietoisuuteesi ja epäuskoisuuteesi!
Ongelmasi on siinä, ettet rakasta totuutta vaan
naisseuraa.
Jumala tietää.
Kiitos toki.
Siunausta
jari
Älä ihmisten oppeihin