Hei,
Asumme mieheni kanssa yhteisessä, omassa rivitalokolmiossa. Lämmitys on sähköllä, ja se vie aika paljon rahaa. Meillä on sopimus, että koska mies maksaa yhtiövastikkeen ja auton kulut sekä netin, minä maksan sähkön ja veden sekä kotivakuutuksen. Ongelma on se, että yleensä minulle kertyy enemmän maksettavaa, ja se johtuu juuri sähkön ja veden kulutuksesta.
Mies on rikkaasta perheestä, jossa ei koskaan ole säästelty sähkön tai veden suhteen. Valot palavat hänen vanhemmillaan yötä päivää, joskus saattaa televisio "unohtua" päälle koko viikonlopuksi vaikka ketään ei olisi kotona. jne. Mies on siis tottunut olemaan säästämättä. Minä taas olen vähävaraisemmasta perheestä, jossa aina on jouduttu säästämään kaikessa. Minulle ovat tärkeitä myös ekologiset arvot ja yritän niitä huomioida kaikessa mahdollisessa.
Mies ei tunnu kunnioittavan tätä. Hän lotraa suihkussa aina lähes tunnin kerrallaan, käyttää tosi kuumaa vettä, jättää valot päälle joka paikkaan, teevee pauhaa vaikka hän olisi itse tietokoneella toisessa huoneessa, tietokoneet (3) ovat päällä yötä päivää, 24/7. Usein huomauttelen asiasta, mutta saan vaan vihaisia murahduksia osakseni. Olen varma, että voisimme säästää taloudessamme, jos mies vähän vaivautuisi katsomaan kulutustaan. Itse olen aika pihi ja sammuttelen koko ajan valoja ym. miehen perässä, toisaalta se on kuin toimisin hänelle äitinä, eli ei vetele.
Minulla on pienemmät tulot kuin miehelläni, eikä niistä paljon laskujen jälkeen käteen jää. Monet kerrat olen yrittänyt asiasta puhua, mutta hän vetoaa aina siihen, että automme on hänen omaisuuttaan ja minä käytän sitä työmatkoihin (tosiaan, mehän menemme samaa matkaa töihin).
Olisko vinkkejä, miten saada mies tajuamaan että tahtoisin säästää energiaa, ettei jatkuvalla suurkulutuksella ole tarvetta ja että asia olisi minulle oikeasti tärkeä?
Asumme mieheni kanssa yhteisessä, omassa rivitalokolmiossa. Lämmitys on sähköllä, ja se vie aika paljon rahaa. Meillä on sopimus, että koska mies maksaa yhtiövastikkeen ja auton kulut sekä netin, minä maksan sähkön ja veden sekä kotivakuutuksen. Ongelma on se, että yleensä minulle kertyy enemmän maksettavaa, ja se johtuu juuri sähkön ja veden kulutuksesta.
Mies on rikkaasta perheestä, jossa ei koskaan ole säästelty sähkön tai veden suhteen. Valot palavat hänen vanhemmillaan yötä päivää, joskus saattaa televisio "unohtua" päälle koko viikonlopuksi vaikka ketään ei olisi kotona. jne. Mies on siis tottunut olemaan säästämättä. Minä taas olen vähävaraisemmasta perheestä, jossa aina on jouduttu säästämään kaikessa. Minulle ovat tärkeitä myös ekologiset arvot ja yritän niitä huomioida kaikessa mahdollisessa.
Mies ei tunnu kunnioittavan tätä. Hän lotraa suihkussa aina lähes tunnin kerrallaan, käyttää tosi kuumaa vettä, jättää valot päälle joka paikkaan, teevee pauhaa vaikka hän olisi itse tietokoneella toisessa huoneessa, tietokoneet (3) ovat päällä yötä päivää, 24/7. Usein huomauttelen asiasta, mutta saan vaan vihaisia murahduksia osakseni. Olen varma, että voisimme säästää taloudessamme, jos mies vähän vaivautuisi katsomaan kulutustaan. Itse olen aika pihi ja sammuttelen koko ajan valoja ym. miehen perässä, toisaalta se on kuin toimisin hänelle äitinä, eli ei vetele.
Minulla on pienemmät tulot kuin miehelläni, eikä niistä paljon laskujen jälkeen käteen jää. Monet kerrat olen yrittänyt asiasta puhua, mutta hän vetoaa aina siihen, että automme on hänen omaisuuttaan ja minä käytän sitä työmatkoihin (tosiaan, mehän menemme samaa matkaa töihin).
Olisko vinkkejä, miten saada mies tajuamaan että tahtoisin säästää energiaa, ettei jatkuvalla suurkulutuksella ole tarvetta ja että asia olisi minulle oikeasti tärkeä?
Vastaukset 71
Vanhimmat
varmaan herkästi rupea tapojaan muuttamaan kun on ne kotoa oppinut ja jos on taloudellisesti varaa elää säästämättä...toiset ajattelee ekologisesti ja toiset ei. Itse olen myös säästäväinen ja taloudellinen enkä varmasti hankkisi yhteistä asuntoa aivan erilaisen kulutuskäyttäytymisen omaavan ihmisen kanssa,ei tule kuin ongelmia ja käsityseroja ja tuntisin häviäväni ja sinne katoaisi ekologisuuteni.......
Olen samaa mieltä kuin edellinen vastaaja, että kun kerran on tuhluriksi oppinut, niin ei siitä helpolla pois opi. Itse olen saanut tilanteen aika hyvin kuriin, koska puoliso tietää, että minulle rahaakin tärkeämpi on ekologisuus. Vuosien varrella hän on oppinut näkemään, että kun hiukan vaivaa älynystyröitä, on helppo tehdä ekologisempia valintoja. Silti joudun edelleen sammuttelemaan joskus valoja jne., mutten aiokaan ottaa sitä niin, että olisin sitä tehdessäni "äiti", vaan teen sen ekologisuuden ja lompakon vuoksi. No, ei sitä nykyään enää usein tapahdukaan, joten siinä mielessä ei ole niin vaikeaa niitä muutamia valoja sammutella. Mutta ihan samasta se meilläkin on juontanut eli hän on varakkaammasta perheestä ja anopin energiankulutus on edelleen posketonta.
Mutta auttaisiko varakasta miestäsi oppimaan asiaa, jos sen sijaan, että kumpikin maksaa tietyt laskutyypit summasta riippumatta, maksaisittekin koko laskupotin puoliksi. Miehen osuus maksuista kasvaisi kertomasi mukaan, ja vaikka hän edelleen olisi ekotuhluri, ei se kostautuisi ainakaan enää niin paljon sinun tilipussissasi.
Muuten en nyt keksi ihmeempiä vinkkejä, jos puhe ja oma esimerkkisi eivät tehoa, mutta kokeile laskea huonelämpötilaa asteella parilla. Jos mies ei huomaa mitään, voitte pitää lämpötilan siinä, ja sähköä säästyy ihan itsestään. Ja jos hän taas huomaa ja napisee, niin toteat, että "oli pakko laskea lämmityskuluja, kun valo- ja muuta kulutussähköä menee meillä niin paljon, ettei mulla ole varaa maksaa niitä laskuja". Luulisi hiukan heräävän...
Tuo oli hyvä pointti tuo huonelämpötilan lasku, olen sitä nimittäin kokeillut ja heti tuli valituksia että on kylmä.. Valitukset ei jääneet siihen, vaan sitten hän mainosti suureen ääneen omille sukulaisilleen että minä olen kauhea kiduttaja kun minun takiani pitää pitää kotona villasukkia jalassa. Ei toiminut, huonelämpötilan lasku aiheutti sen verran kohtuuttoman riidan, etten jaksa pitää siitä kiinni.
sanoa et sulla ei ole varaa tälläseen elämäntyyliin ja jos toinen haluaa jatkaa samaan malliin niin maksaakin enemmän sähkölaskusta. Jokaisen pitäis voida elää resurssiensa mukaan.
luin lehdestä ja otin oikein artikkelinkin talteen tuosta mollaus-aiheesta.
asiassa käsiteltiin puolisoiden tyytyväisyyttä toiseen ja oli tutkittukin oikein.
jos kumpani mollaa/pui asioita toisten seurassa saattaen toista huonoon valoon, niin silloin suhde-asiat eivät ole kunnossa.
se on vähäisempää tai jopa normaalia, jos pui asioita omien kavereitten kanssa.
kumppanisi on ihan nössö tai joku ylihemmoteltu herkkä itkupilli. täällä kulmässä kotimaassamme on normaalia, että talvisaikaan pidetään villasukkia ...sisälläkin. meillä ei ainakaan ole niin tasalämpöistä jokapaikassa ettei villasukkia pitäisi. ne ovat mukavatkin vielä.
lämpö tuppaa pyrkimään ylöspäin, jolloin lattialla ei ole yhtä lämmin, ja jos on lattialämmitys, niin villasukkia ei tartte sittenkään vaikka laskisit lämpöö entisestään alemmas.
sano sille kumppanillesi että: "voihellanlettaf..mee ikkemään äikkälle jof fe helpottaf ku villafukat on niin pahat"
En näe muuta vaihtoehtoa kuin eron. Sinulla ei jää laskujen jälkeen juurikaan rahaa. Saattaa olla, että nälkiinnyt kuoliaaksi, jos sinulla ei ole varaa ruokaan. Haluatko siis uhrata henkesi tämän suhteen takia? Tuskin.
LOL!:)
Olet oikea viisas!! Kun hänellä NYT ei jää raha sähkö-ja vesilaskujen maksamisen jälkeen, miten hänellä jäisi sitä enemään yli erotessä?? Kun hänellä täyty maksa myös asunto yhtyevastike ja bussilippu (kun enää ei pääse autolla töihin), lisäksi myös sähkö-ja vesilaskut, mis olisivat ehkä hiukan pienemät nykyisestä?? Ero jälkeen hänellä ei jäisi ruokaraha enää lainkaan.
oppitunti: Lähes kaikki verkosta otettu sähköenergia muuttuu lämmöksi. Valot, tietokoneet, teeveet jne. lämmittävät asuntoa. Jos sinulla on sähkölämmitys, niin vastaavasti patterit ovat vähemmän aikaa päällä. Eli tuolla sammuttelulla ei ole mitään merkitystä silloin, jos lämmityskin tapahtuu sähköllä. Ainoa todellinen säästö tulee lämpötilan pudotuksesta.
Älä siis vaivaa päätäsi tuolla asialla. Fysiikan peruustotuuksille ei voi mitään, vaikka ne tämän energiaterrorin aikana pääsääntöisesti sivuutetaan ja toimitaan mielikuvien varassa.
Entäs vaikka kesällä kun sisällä on lämmittämättäkin 30 astetta? Vieläkö on ihan sama vaikka kämpässä on kolme tietokonetta ja telkkaa ja kaikki valot päällä koko ajan?
Eiköhän patterilla lämmittäminen kuitenkin säästä "hiukan" energiaa siihen verrattuna, että pitäisi samaa lämpötilaa yllä tietokoneilla, telkkareilla ynnämuilla. Patteri on lämmitykseen suunniteltu laite ja siksi lämmityksen kannalta optimaalinen. Telkkarit ja tietokoneet haukkavat energiaa muuhunkin kuin lämmittämiseen.
Jos asia ei muuten havainnollistu, niin mietipä, kuinka monta tietokonetta tarvitsisit kämppääsi huutamaan yötä päivää, jotta saisit ylläpidettyä saman lämpötilan kuin yhdellä patterilla.
höpöhöpö..
Älä nyt rupea väittämään, että tietsikat, valot, yms jääkaapit ymsyms.. ei vaikuta juurikaan sähkölaskuun kun on sähkölämmitys.
Tätä on puitu jo kautta aikain näillä keskustelupalstoilla ja muualla.
Lähtisitkö fysiikan opettaja vertailutilanteeseen kanssani jos panoksena on se, että häviäjä maksaa voittajan vuoden sähköt?
Lamput katonrajassa lämmittää yhtä hyvin kuin lämpöpatterit katonrajassa, eli ei hyvin.
Jääkaappi tavallaan "tuottaa" samanaikaisesti kylmää ja kun se toisella puolella lämmittää.
tämä lämmityskin tapahtuu hyvin usein ulkoseinää vasten ja sen jääkaapin sijainnin pystyy näkemään jopa ulkoapäin sopivalla säällä.
Lämpimänä vuodenaikana ei tartte lämmittää. Kesällä joudut kompensoimaan tämän sähkölaitteiden tuottaman lämmön ilmastoinnilla, ja se on aivan idioottia kuluttamista kun maksaa 2 kertaa saman turhan energiantuhlauksen.
Melkein kaikki verkkoon kytketyt sähkölaitteet päästää hituvirtaa läpi maapiuhaa pitkin ja tämä ei lämmitä muuta kuin hermoja laskua maksaessa.
Kyllä sähköä säästyy sähkölämmitteisessä talossa valoja sammuttelemalla ja turhia herätevirtoja poiskytkemällä ja käyttämällä energiatehokkaita kodinkoneita, sano sitten mitä vaan.
Olen kokeillut. Säästän nykyisin muutama tuhat kilowattia vuodessa ja kämppä on tasan yhtä lämmin kuin ennenkin. Opetteluun ja totutteluun meni muutama vuosi mutta nykyisin menee vain 60-70% muutamanvuoden takaisesta sähkön kulutuksesta ja talossani on sähkölämmitys.
Aloittajan huoli on oikea ja mies kannattaa laittaa maksamaan sähkölaskut jos se vaivaa mieltä. aloittaja voisimaksaa jotakin vaihtoehtoisia muita kuluja.
jäteveden mukana menee mieletön määrä energiaa viemäriin. sitä ei saada talteen. jätevesi vie helposti monta kwh:ta vuorokaudessa.
Ehdota, että tasaatte kuluja jotenkin. Vaihtakaa maksurooleja. Sano, että jos miehellesi on samantekevää kuinka paljon sähkölasku on, niin eikö hän voisi hoitaa se?
Tai tee arviolaskelma kodin sähkölaitteiden kulutuksesta, ja näytä hänelle oikeita lukuja, miten säästöä voisi tapahtua järkevällä käytöllä. Koita tolkuttaa, että sinulle se on suuri raha, vaikka hänen talouttaan se ei hetkauttaisikaan. Vertaa omiin tuloihisi, tai vaikka johonkin minkä säästöillä voisi vuoden päästä ostaa.
Koita myös selittää, miksi sinua häiritsee turha energiankulutus ekologisesti. Ei tuollainen voi jatkua, se on varmasti ahdistavaa. Miehen pitäisi ottaa sinun mielipiteesi huomioon, kun hän ei asiasta mitenkään edes kärsi, päinvastoin!
Lähes tunti kuumassa suihkussa, AARGH!
Meillä jaetaan puoliksi jokainen yhteinen lasku, ja esimerkiksi nettilaskusta ja auton bensoista toinen maksaa (likimain käytön mukaan) enemmän.
tai sitten jopa osittamista tulojen suhteen. Se kai olisi reilua?
Tai teidän pitää tehdä kuten meillä lasten kanssa sähkönsäästökampanja;-D. Meillä on uudessa talossa kaukolämpö, mutta alkuun sähköä meni kumman paljon. Lapsetkin haastettiin sähkönsäästöön mukaan, saavat seuraavan laskun säästöstä osan käyttöönsä. Jos tuo mieskin olisi valmis leikkiin:-D?
Pitäähän hänen ymmärtää jos laskut eivät mene ollenkaan tasan, ja vielä itse on se, joka hulluna tuhlaa:-/.
Meillä myös hieman samallainen ongelma, mutta koska asunto on työsuhde asunto, emme maksa sähköstä ja vedestä mitään. Suurin ongelma kohta on jääkaappi jonka ovi saattaa miehen toimesta olla jopa 10-15 min auki putkeen kun hän valmistaa voileipiä ja tämä risoo niin paljon ja olen siitä niin monta kertaa maininnut. Maito otetaan kaapista ja jätetään pöydälle ja maitoa meneekin noin 3 purkkia päivässä josta 2purkkia menee virmäriin. Seuraava ongelma kohta on vesi, hän tiskaa juoksevan veden alla ja se tuhlaa sekä vettä että tiski ainetta. Vastauksessi saan vain tiskaa itse jos ei kelpaa, jos asiasta huomautan. Kylppärissä hän kampaa tukkaa ja hana juoksee vettä koko ajan, en ymmärrä miksi? Tietokoneet on täälläkin päällä 24/7 mutta se on oikeastaan ainoa asia minkä näistä ymmärän. Lisäksi minä haluisin kierrättää, mutta mies tunkee roskat lähimpänä tai tyhjimpänä olevaan roskikseen. Autolla hän menee kauppaan vaikka matkaa on 300 m. Hän ei myöskään koskaan ota eväitä töihin, ei mitään kotitekoista yms vaan hakee aina ruuat ruokatunnilla lähikaupasta tai ravintoloista. Sitten hän vielä kehtaa valittaa ettei hänellä ole varaa lyhentää autolainaa. Minä elätän meidät vaikka minä olen työtön ja hän tienaa melkein 3000e kk Jos minä en olisi koko ajan mäkättämässä ja vahtimassa hänen rahankäyttöään hän olisi varmaan jo henkilökohtaisessa konkurssissa. Rakkaus on sokea *pudistelee päätään*
eli koska pariskuntana asutte niin luopukaa tuollaisesta, sanoisinko jopa lapsellisesta taloudenpidosta, jossa käytössä on "mun" tili ja "sun" tili. Rahat yhdelle tilille ja sieltä maksetaan kaikki menot. Helppoa eikä tarvii pohtii sen kummemmin ja talous pyörii hyvin.
Olin juuri tulossa kirjoittamaan samaa. Mitä ihmeen järkeä siinä on, että avioliitossa kumpikin elää ikäänkuin jossain yksityistaloudessa ja tapellaan laskuista keskenään? Omat tilit klosettoon ja yksi yhteinen tili käyttöön, niin simppeliä se on.
TÄMÄ NYKYAJAN KULU/TULOJAKO ON OMIAAN PITÄMÄÄN SUHTEET SELLAISESSA TILASSA, ETTÄ IKÄÄNKUIN OVET ON AINA AUKI, PÄÄSTÄKSEEN LUIKKIMAAN PAHAN PÄIVÄN TULLESSA LIIAN HELPOSTI POIS PARISUHTEESTA. ELÄMÄSSÄ OIKEESTI TARVITAAN VOIMAKASTA SITOUTUMISTA PARISUHTEESEEN JA ENNENKAIKKEA VASTUULLISUUTTA SEKÄ TOISEN HUOMIOONOTTAMISTA JA KUNNIOITTAMISTA.
SE, ETTÄ KOKOAJAN IKÄÄNKUIN PIDETÄÄN TALOUSPUOLELLAKIN YLLÄ TILANNETTA, JOSSA OLLAAN IKÄÄNKUIN OPISKELUKAVERIT, JOTKA VASTAAVAT OMISTA KULUISTAAN, EI VARMASTI RAKENNA PARISUHDETTA YHTENÄISEKSI, ME YHDESSÄ-HENKEÄ KANTAVAKSI VOIMAKSI. TIEDÄN,ETTÄ LÖYTYY PERUSTEITA JA SELITYKSIÄ JA "HIENOJA" TEORIOITA, JOILLA VOI SELITELLÄ TÄLLAISTA OIKEAOPPISEKSI!
MUTTA, TOSI ON ETTÄ PERHEISSÄ TÄYTYY OLLA ME-YHDESSÄ-HENKI JA JOS SITÄ EI OLE, IKINÄ EI SAAVUTETA OIKEAA PERHE/PARISUHDETASOA.
SIIS, NIIN SE VAIN ON, ETTÄ MITÄ LÖYHEMMÄT JA VAPAAMMAAT,IRTI TOISEN OSAPUOLEN TARPEISTA JA TUNTEISTA OLEVAT SUHTEET,SITÄ HELPOMMIN SUHTEET HAJOAVAT ARJEN TODELLISUUDESSA JA VARSINKIN, KUN LASTEN KULUJA PITÄÄ VIELÄ ALKAA JAKAMAAN. HUH,OLISI OLLUT AIVAN KAMALAA JA VÄSYTTÄVÄÄ TUOLLAINEN ELÄMÄ,AINA VAHATA SUN TAI MUN, EI HELVETTI!! TÄYTYY OLLA MEIDÄN-ASENNE. TÄYTYY PYSTYÄ SITOUTUMAAN TALOUDELLISESTIKIN KOKONAISUUDEKSI JA YHDESSÄ JAKAMAAN ARJEN TODELLISTA VASTUUTA. JA SE ETTÄ JOLLAKIN ON PALJON RAHAA, KUULE SINÄ TARKASTI;SINULLA EI OLE MITÄÄN OIKEUTTA JA EIKÄ MITKÄÄN SINUN RAHASI OIKEUTA AIHEUTTAMAAN KOHTUUTONTA TUHOA MAAPALLOLLE, JOTA KUKAAN EI VOI OMISTAA, EI SITTEN VAIKKA OLISI MITEN PALJON RAHAA TAHANSA. ON TÄYSIN RAUKKAMAISTA JA SAIRAAN NARSISTISTA KUVITELLA ITSELLEEN SELLAINEN OIKEUS. JA VIELÄ SIIRTÄÄ INHOTTAVA KÄYTTÄYTYMISMALLI LAPSILLEENKIN.
KERRO ANOPILLE TERVEISET, ETTÄ VOISI VIELÄ VANHOILLA PÄIVILLÄÄN TEHDÄ JOTAIN TODELLISTA HYVÄÄ OLEVILLE TAI TULEVILLE LAPSENLAPSILLEEN. ALUKSI MENNÄ KATSOMAAN PEILIIN JA TOTEAMAAN,MIKÄ RAUKKA HÄN ON JA SEN JÄLKEEN TODELLA PANNA ITSENSÄ MUUTOSKOULUUN, JOS EI LUONNON (JOKA NYT TIETENKIN PITÄISI OLLA SELVÄ MOTIVAATTORI),NIIN AINAKIN PIENTEN VUOKSI. JA MUUTTUA ÄIDIKSI MAMMANPOJALLEEN JA PANNA KURIIN TUHLAILUT JA PYYTÄÄ ANTEEKSI HUONO MALLINSA. OLEN KURKKUANI MYÖTEN TÄYNNÄ NÄITÄ PINNALLISIA,NARSISTISIA TUHLAREITA. NYT HEI ALETAAN PORUKALLA TEKEMÄÄN PAREMPI ELÄMÄ.
jos mies on tässä se,joka sanoo että -ole tyytyväinen kun saat jopa istua autossani kyydissäni,-minä saan lotrata kun mulla on vara,-ei mua kiinnosta jos sulla ei ole varaa,maksa vaan munkin tuhlailut,en jaksa ruveta muuttamaan tyyliäni sinun tai meidän vuoksi. Nainen sitten yksinään saa laskeskella hiki otsalla voisiko mistä ja mistä vielä säästää ja salaa pitää lämpötiloja alentaa,ettei mies vaan suutu....yhteispeliä jos mitä!
jatkuvasti päällä olevat tv, valot jne. ovat tulipaloriski. Uskomatonta, jos joku päiviksi jättää tv:n päälle.. itsekin olen pihi energiankäytössäni, en saanut hetkeen henkeä kun viestiäsi luin.. huhhuh..
Tuli tuossa semmoinen mieleen, että vaihtakaa niitä maksettavia. Maksa sinä se netti ja yhtiövastike ja miehesi voi maksaa sähkön ja veden, kun kerran niitä sinun mukaasi enemmän kuluttaa. Ja tasapuolisuuden nimissä voithan sinäkin osallistua auton kuluihin maksamalla vaikka joka toisen tai kolmannen tankillisen tai verot tai osan vakuutuksista, kun kerran saat kyydissä istua. Ihan omantunnon mukaan...
Ehkä noihin asioihin kiinnittää enemmän huomiota kun näkee konkreettisesti siitä laskusta, että mitä se maksaa, ja etenkin jos se on pois sieltä omalta tililtä..
Kyllä saa paljon läträtä vettä ja sähköa jos se maksaa enenmmän kun auton kulut. Jos auto on uuden karhea niin lyhennus on 300€/kk, vakuutukset 1000€ vuosi ja bensat ajomäärästä riippuen 100€-1000€ kuukausi eli auton kuukausikulut ovat 500-1000€ kuukaudessa. Jos sähkölasku on yli 500€/kk noin pienessä talossa niin se on huonosti eristetty. Säätätte lämmityskuluissa parhaiten kun laitatte varaavan takan asuntoonne ja hommaatte halvalla puita niin lämmityskulut putovat paljon. Sähköpatterit laitat 19 asteeseen niin sahkälasku laskee nopeasti.
Autosta sen verran, että.. Auto on uudehko ja kerralla maksettu, ei velkaa siis. Lisäksi ostettu ennen seurustelumme alkua.
Polttoaineet tulevat siihen työsuhde-etuna, eli maksettavaksi jäävät miehelle itselleen ainoastaan vakuutukset, eikä niihin aivan tuota tonnia mene, mutta suht lähelle. Minulle kertyy pelkästä sähköstä maksettavaa reilusti päälle tonni vuodessa.
Pellettitakkaa ollaan mietitty, sille on taloyhtiön lupa, mutta hanke kaatuu siihen, että mies ei tahdo osallistua sen maksuun (pelkkä takka n.5000 € asennuskulut). Tavalliselle kivitakalle ei saatu lupaa, koska on liian painava.
Ilmanlämpöpumppu
Teillä on pieni asunto niin ostakaa vuolikivivuotrattu kastorin peltitakka joka on niin sanottu puolivaraava ja on valmis kokonaisuus ja maksaa noin 1000€ ja valmispiippu asennuksineen varmaan voin 1000€. Takan kohdalle riittaa laatoitus seinään ja lattiaan ja kuka hyvänsä osaa ne laittaa. Eli halvimmillaan noin 3000€ luokkaa ja maksaa nopeasti itsensä takaisiin pienempänä sähkölaskuna.
Haloo siis, jos sun miehesi on maksanut jo auton, niin odotapas kuinka paljon hän joutuu käyttämään rahaa kun vaihdatte auton seuraavalla kerralla. Vai että vaan vakuutukset pitää maksaa.. olisipa autoilu niin auvoista!!
Jos autoa pitää X vuotta niin siihen välirahaan ei riitä X kertaa 1000 euroa (mainitsit että sähköön menee 1000 euroa), jonka sinä maksat sähköstä. 15000 euron auto uutena pudottaa ensimmäisen 3 vuoden aikana arvoa tuollaiset 6-7000 euroa, joka on vuotta kohden melkoinen summa. Jos auto maksaa 20000 euroa niin hinta putoaa tuossa 3 vuoden ajassa jo 7-8000 euroa eli vuotta kohden 2500 euroa!
Eli hieman siis järkeä käteen rahojen jaon valituksen suhteen- Sinun miehesi ei sähköä ja vettä tuhlaamalla ikinä käytä tuollaisia määriä rahoja. Kokonaan toinen juttu on ekologisuus, mutta sinähän valitit pääsääntöisesti epäsuhdasta rahanjaon suhteen
Mutta niin se on, että itseään pihiksi kehuvat säästävät kaikessa muussa paitsi autoissa, jossa se säästö itse asiassa tulisi paljon helpommalla (eli ostamalla vähänkuluttuva käytetty).
jos ero tulee mies vie auton, naiselle jää vain maksukuitit käteen. eikun kulutus menot puoliksi tai yhteinen tili mistä maksatte päältä laskut ja ruokalaskut loput käytätte omiin menoihin. Miehesi pitäisi ajatella muitakin eikä vaan itseään.miten jos kaikki ihmiset käyttäis noin paljon energiaa.Tuskimpa vakuutus korvaa jos syttyy tulipalo huolimattomuuden takia jos jättää koneet päälle vaikkei ole kotona.Jos asuu useamman perheen talossa,se on melkein murhapoltto syyte.
mies vie auton jos se hänen on:))
"rahaa joutuu käyttämään kun autoa vaihdatte"
voi hel*etti. jos olisin yhtä pässi kuin henkilö josta aloittaja kertoo, niin saisin saapasta heti.
ajattelehan kuinka paljon rahaa mies "joutuisi" käyttämään jos hän ostaisi seuraavaksi autoksi vaikkapa bentleyn???
ei sitä määrää rahaa saisi ihan äkkiä sähkölaskussa tuhlatuksi.
ei aloittaja päätä mikä auto ostetaan. sen valinnan tekee sekä omistaa ihan vaan kyseinen tuhlarihenkilö.
olen sitä mieltä, että tuommoisesta esineessä, kuin auto, on ihan turhaa yrittää vedota rahojen jaossa mihinkään. se on tietoista kuluttamista arvoaan nopeasti ja varmasti alentavaan ylellisyyshyödykkeeseen... vain aloittajan erikseen pyytämät kyydit merkkaa, jos mennään niin tarkaksi. (ei kyydeistäkään voi niiltä osin "laskuttaa" kun ne ovat esim: kauppareissuja)
auton lisäksi mies tuhlaa ne sähköt vedetkin..
jos olisin aloittaja, en menisi enää IKINÄ sinne auton kyytiin missään tilanteessa, mikäli autoa käytettäisiin rahankulutuksen vertauksena useammin kuin sen ensimäisen ja viimeisen kerran.
kulkisin kauppaankin omalla kyydilläni vaikka olisi kyseessä yhteisen viikonlopun yhteiset kauppaostokset. MINUA EI KIRISTETÄ.
voi v*ttu mitä kommentteja tuo "HALOO" heittää..
"vuotta kohden 2500 euroa!
Eli hieman siis järkeä käteen rahojen jaon valituksen suhteen- Sinun miehesi ei sähköä ja vettä tuhlaamalla ikinä käytä tuollaisia määriä rahoja."
eiii! voiko kukaan olla noin tyhmä???!!! tuo oli taatusti provokaatioviesti ja menin lankaan
No, muistutan tässä että mies on hankkinut auton ennen seurustelumme alkua, eli se on täysin hänen autonsa enkä minä ole sen hankkimiseen mitenkään vaikuttanut. Silloin tällöin käytän sitä, yhteisiin ruokakauppareissuihin ja tankkaan kyllä.
Auto on lähelle 100 000 € arvoinen, eikä se ole kovin paljoa arvoaan menettänyt tässä muutaman vuoden kuluessa. (tietty arvostettu merkki ja ominaisuudet) Mies on sen verran varakas, että voi vaihtaa autoa koska tahtoo eikä se tunnu juuri missään. Juuri siksi minua niin pänniikin, että ei sitten suostu kulutuskäyttäytymisessään huomioimaan minua ja minun varojani. :P
Kyllä tuosta kommentista heijastuu sinunkin talous- ja rahatietämys :-) Auto menettää kolmen vuoden aikaan arvostaan 40-50% eli miehesikin tapauksessa 40-50 teuroa, joka on PALJON rahaa. No samapa se jos on varaa maksaa. Kukin päättää itse omista rahoistaa ja niinhän se pitääkin olla.
Sitten asiaan, eli tästä tuli vaan mieleen että eikös tämä kuvasta jonkin verran sitä että auto on hänelle tärkeämpi kuin sinä. Hänhän voisi kevyesti maksaa kaikki taloutenne kulut jos vaan haluaisi :-) Olet sinä miehen valinnut.. heh heh
Onnea vaan yhteiseloon, näyttää erittäin hyvälle.
No, en väitä tietäväni autoista tai niiden maksuista paljoa, se on tosi.
Joka tapauksessa tämä auto on tässä mielestäni sivuseikka, se on miehen auto ja sillä siisti. Sen voisi ottaa tähän "jakoon" mukaan jos minä käyttäisin sitä jotenkin merkittävän paljon omiin asioihini, mutta kun näin ei ole. Minusta olisi kohtuutonta, että minun pitäisi vielä "lunastaa" osuuteni autosta, jonka hän on ennen minun tapaamistani hankkinut. Mielestäni autoa ei voi ottaa mukaan tähän rahankäyttöjakoon.
Toisen tapoja on vaikea muuttaa valitettavasti. Jos kotokasvatuksesta on jotakin peritty, sillä mennään.
Tietokoneissa on nykyisin virransäästötoimintoja (esim Windowsissa näihin pääsee Control Panelin eli Ohjauspaneelin kautta). Sieltä voit säätää, että ruutu ja kovalevyt sammutetaan, jos kone seisoo tietyn ajan käyttämättä.
Myös televisioissa on sleep-toiminto, joka sammuttaan TV:n. Ongelmana on se, että sleep vissiinkin toimii lumisateella, ja nykyään kun lumisadetta ei enää juuri koskaan mikään kanava lähetä, vaan aina on joku chätti tai uutisikkuna päällä.
Jokaisessa avioliitossa pitäisi olla keskustelupäiviä, jolloin kokoonnutaan säännöllisesti kahden kesken rauhalliseen tilanteeseen, jossa asiat voidaan puida läpi aikuismaisesti ja rauhallisesti - oli ongelmia tai ei. Minä en todellakaan tajua, miksi suurin osa miehistä ei kuuntele vaimojaan. Mikä on, että sekä miehet että naiset pitävät 5-vuotiaan tavoin itsekkyyttä tärkeämpänä kuin rakkautta?
.
mutta älä huoli auton kuluja, koska tod. näk. lähtee sen sijaan ajelulle turhaan ja turhiin paikkoihin.
siis vaihdat kiinteät laskut itsellesi ja muuttuvat kustannukset miehen lompsalle.
Kumpi maksaa ruuan?
syö ihmeessä nyt enemmän kuin setä tienaa....
"syö ihmeessä nyt enemmän kuin setä tienaa...."
LOL!
Voitte ostaa ajastimen sähkölaitteisiin,silloin laitteet eivät jää yksin päälle.Suihkuun on myös saatavana vettä säästäviä suihkuja.Näin miehesi voi lotrata ja jättää päälle sähkölaitteita,kuitenkin kulutus tipahtaa roimasti.Ajastimien hinnat ovat aika edullisia.
Muutama kommentti aiemmin saamiisi vastauksiin:
- Ehdoton EI sille, että luopuisitte omista tileistänne! Mielummin yhteinen laskujen maksutili, jonne laitatte kuukauden menohin tarvittavat rahat (netti, sähkö, vesi, ruoka, jne) TULOJENNE suhteessa. Kumpikin pitää myös oman tilin. Voihan olla, että miehelläsi muutenkin rahat valuvat kuin hiekka sormien välistä.
- Tarkasta vielä, ettei teillä ole niin, että mies maksaa omaisuutta kerryttäviä asiota ja sun rahasi menevät vain juoksevin kuluihin.
- Edullisesti saat muuten ajastinkelloja, joilla esm. tv:n pistokkeesta voi laittaa sähköt pois vaikka kello 03:00 - 08:00, niin se ainakin sammuu kerran vuorokaudessa.
- Suihkuihin on saatavilla jotain sellaisia suuttimia, joilla vähennetään suihkusta virtaavan veden määrää. Sun täytyy kysyä asiasta rautakaupasta tms, en tiedä niistä enempää kuin että niitä on.
- Vaihda energiansäästölamput. Pienennä lämpöpattereita vaivihkaa, esim. 1/3 astetta viikossa.
- Älä nalkuta enempää! Toimi viisaasti ja valitse taistelusi: minkä yhden (miehelle sopivan eli helpon) muutoksen tekemällä saavuttaisit parhaan hyödyn?
- Valitse neuvottelutaktiikkasi: voitko esim. tarjota jonkin "porkkanan", esim. tarjota jonkun myönnytyksen, jos mies opettelee vaikkapa sammuttamaan suihkun saippuoinnin ajaksi?
- Valitse oikea hetki neuvonpitoon: hyväntuulinen, rento tilanne esim. hyvän ruuan äärellä. Älä käytä sanaa ei, äläkä prässää ja pidä tunnelma hyväntuulisena. Et ole sanelemassa vaan keskustelemassa. Kysy ja kuuntele, mitä mieltä miehesi on asiasta.
- Tee diili, pese vaikka auto kerran viikossa, jos mies pitää oman puolensa sopimuksesta. Tai osoita paperilla laskelma säästöstä ja lupaa, että se raha käytetään oikein hyvään punaviiniin. Tms. Mikä toimisi mieheesi parhaiten?
- Kerro, että teidän liitto on muuten niin hyvä, että pääsisittekö vielä näistä pikku asioista yksimielisyyteen? Kysy, toivooko mies sinulta jotain muutoksia taloudenpidossa?
- Kun muutos on tapahtunut huomioi se ja kiitä siitä! Kerro, että piintyneitä tapoja on vaikeinta muuttaa ja että arvostat sitä, että miehesi on siihen pystyvä. Koiria ja miehiä kannattaa silttää myötäkarvaan!
- Jonkin ajan kuluttua vaivihkaa koitat ujuttaa lävitse seuraavaa hyvää tekoa. Vielä jos "annat miehesi itse hoksata" (niin he aina luulevat tekevänsä!), että "voihan valojakin tosaan sammutella, kun ei niitä autossakaan jätetä päälle", niin olet oikealla uralla.
- Joskus me naiset saamme miehet lukkoon pelkästään sillä, että muistutamme enemmän murrosikäistä nulikkaa paimentavaa äitiä kuin rakastavaa puolisoa.
- Älä yritä saada kaikkea haluamallesi tolalle kerralla ja varo syyllistämästä.
Kiitos, tässä mukavan rohkaisevia vinkkejä, täytyypä koettaa toisenlaista lähestymistapaa. :)
mut ite saa maksaa sähköt
hohhoijaa... mua ällöttää tää yhteiskunta ja tää itsetuhoinen meininki...
2 ihmiselle on kolme ehkä liikaa, mutta meillä talossa 9 tietokonetta!! On meitä porukaki talossa 11 henkeä, melkkein jokaisella oma tietokone, paitsi tarhaikaisilla lapsilla.
No voihan ihmetys. kasvattaako koneet lapsesi??
Nörttejäkö kasvatat?!?
Saako lestadiolaiset käyttää tietokoneita?
ei lapset tarvitse tietokoneita!!!!!!!!!!!saa sitä sit ihmetellä ylipainoa,huonoa kuntoa,raivopäisyyttä jne.. meil yks kone nettiin ja toinen pelikone,muttei lapset kauheesti ole koneella
Pääsette vanhempina väsäämään lapsia lisää. Kun muu lapsilauma on kytkettyinä tietsikoihinsa, eivät ole häiriöksi. Varmaan kymmenes lapsi tulossa ja kymmenes tietokone tilattu?
liian vähän aikaa olla yksin kotona, jos joutuu suihkussa hoitamaan miehisiä tarpeitaan. Vinkki vinkki... :)
kamalaa kuultavaa.tunti suihkussa,tv viikonlopun yksin päällä,valot palaa yötä päivää!säästääkö herra missään??
olen vielä itse niin nuori että en maksele itse oikeastaan tuon tyylisiä laskuja mutta kannan huonoa omatuntoa luonnon ja perheen puolesta jos vain näenkin, että valot palavat turhaan tai joku rupeaa leikkimään juoksevalla vedellä (yleensä pikkusisko).
itsekin olen keskiverto perheestä joka ei ole köyhä muttei mikään rikaskaan.varsinkin äiti säästää monessa asiassa ja se pitää perheen hyvin pystyssä. tulen siis äitiini.
ja luontokin kärsii turhasta kulutuksesta.kun kerta ihmiset kaikella mahdollisella tavalla tuhoaa luontoa ja kuluttaa sen rikkauksia niin eikö edes JOSSAIN voitaisi säästää.
tän tyyppinen veden ja sähkön turha kulutus muut jutut.ne syö ihmisten rahat ja luonnon oman terveyden.
Huolehtikaa siis ihmiset siitä miten paljon mitäkin käytätte!!ruuan kanssa sama juttu.sitä riitäisi kaikille,koko maapallon väelle,mutta kuten raha-asioissakin,aina ei mene tasan ja siksi olisikin hyvä kun ihmiset ostaisivat todella sen minkä vain tarvitsevat.sen on fiksua hei!!
puhu sille miehelle vain yhä uudelleen ja koita saada se tajuamaan mikä on asian laita.tekee pahaa tollanen.ajattilis vähän muitakin...:(
No oletpa kyllä idiootin löytänyt! Käske sen muuttaa omaan kämppään asumaan vähäksi aikaa! Äläkä missään nimessä yhdistä rahavarojanna! Sehän vie kohta sun viimisetkin rahat! Vedät sulakkeen irti seinästä aina kun menee hermo. Ei tollaset taulapäät kyllä helposti opi. Kokemusta on. Itsekin joskus seurustelin moisen idiootin kanssa. Kierrättää ei voinut, muuta ainakaan kun kaljatölkkejä. Ja niitähän löytyi. No, siitä tapauksesta on päästy eroon, onneksi. Älä anna periksi! Maailmassa on mukaviakin miehiä, jotka tajuavat joastakin jotakin!
46 ege maksa hieromasauva..mihin sä miestä tarttet..?
Asu yksiössä ja hieroa niin että savua nouse.Ja akkua saa ladata aurinkokennoilla !!!
Käytiksä äsken hänen maksettava nettiyhteyttä..!!!???
Ei kai siinä auta kuin pitkät keskustelut. Tai sitten voisitte miettiä menojen jakamista uudestaan, jos maksaisit kotivakuutuksen, netin ja yhtiövastikkeen tai joku näistä pois jos menee yli, en tiedä noista summistanne. Maksakoon mies veden ja sähkön kun näiden kanssa ei osaa säästää. Eihän sinun tarvitse sen takia joutua kärsimään, palkkarahasi menee miehen vastuuttomaan käytökseen. Kyllä minuakin ärsyttäisi, onneksi tosin asun yksin niin ei tarvitse motkottaa toiselle noista asioista, ah, oma rauha :) Saapi elää niinkuin lystää :)
Mutta joo, ekologiset arvot esiin.
Tosiaan pitäis opetella siihen, että tietokone ja telkkari ei ole päällä kun niitä ei käytetä. Valoja ei pidetä muuta kun silloin kun tarvitaan...
Vaikuttaa vähän jääräpäiseltä se miehesi. Saa nähdä auttaako hänelle keskustelutkaan... Ero sitten viimeinen vaihtoehto.
Onnea matkaan :D
olisi semmoinen, että maksa sinä se yhtiövastike ja laita miehesi maksamaan sähköt ja vedet. Hänhän tienaa enemmän ja pitäähän sinullekin jäädä ns. omaa rahaa.
Jos ei suostu, vaihda parempaan mieheen, joka arvostaa sinua oikeasti.
"Olisko vinkkejä, miten saada mies tajuamaan että tahtoisin säästää energiaa, ettei jatkuvalla suurkulutuksella ole tarvetta ja että asia olisi minulle oikeasti tärkeä?"
Jollei keskustelu auta, niin mies on väärä.
Mene bussilla töihin ja sovi, että vastaisuudessa ,maksatte puoliksi kaikki juoksevat laskut -herra itse kustantaa auton, kun se kerran omistaakin (ja siis mydessään saa myös rahat..)
Jollei mene perille, niin vaihda miesta.
MÄ pidän kaikki valot ja vesihanat päällä yötä päivää. vettä ja sähköä kun on niin paljo tarjolla täällä.
Turhaan makselet toisen tuhlaamista. Ei oo äiti opettanu säästämään, näitä tapauksia on hyvin paljon. En kuitenkaan kannata eroa. Tällaiset asiat pitää pystyä neuvottelemaan. Se on hankala jos toinen on tottunut säästämään ja toinen tuhlaamaan. Voin vaan kuvitella :D Tätä ongelmaa esiintyy varmasti muillakin kuin teillä.
ehotan,että kaikki rahat samalle tilille ja sieltä maksetaan kaikki yhessä,ni ei tartte miettiä..jos jotain jää,ni hyvä on..meil toiminu jo 21v ja siinä ei katota kuka tienaa ja minkä verran. niin se pitää ollakkin,jos molemmat osaa kunnioittaa toista aikuista ja rakastaa toista,ni haluaahan sitä toiselle parasta.
22 vuoden aikana meillä on aina ollut yhteiset rahat. Palkat menee omille tileille mut nettipankissa molemmat voi käyttää toistensa tilejä.
Tällä järjestelyllä ei tavi vatvoa kuka kuluttaa mitäkin. Isommista ostoista tietenkin sovitaan yhdessä.
Minusta tämä on luonnollinen järjestely kun lähdetään luomaan elämän mittaista yhteistä taivalta.
Vaimoni on viime vuotta lukuunottamatta saanut vähemmän palkkaa kuin minä, mulle se ei ole ikinä ollut ongelma, häntä se joskus harmittaa kun maksan enemmän.
Ja ei toisaan olla mitää ökyrikkaita et rahalla ei olis väliä...
Mut tää elämä...lyhyt sellainen...koostuu paljon tärkeämmistä asioista kuin siitä kuka maksoi sähkölaskun...
En ole aloittaja, mutta kannattaa huomata, että hän on avoliitossa, ei avioliitossa (ainakin kirjoitti avoliittopalstalle). Ja avoliitossa kun ei tunneta tasinkoja, tai siis avoerossa. Yhteiset tilit, joita kumpikin voi käyttää mielensä mukaan ovat silloin aika riskipeliä, jos kumminkin ero tulisi.
Se on totta, että elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin sähkölaskun maksaminen, mutta on se niinkin, että jos ei asioista ajoissa puhuta ja sovita, niin ne voivat jäädä kaivelemaan. Ja jos - niin kuin aloittajalla - varakkaampi pistää rahaa palamaan, paitsi että heidän järjestelyssään se menee vähävaraisemman tililtä suurena sähkölaskuna, niin ihmetyttää myös sen varakkaamman käytös. Jos mistään ei voi joustaa, jopa niin päätähuimaavasti, että sammuttaisi valot huoneesta lähtiessään.
no joo tapoja on monia, meillä kun on ollut kaikki yhteistä 17 kesäsestä asti. Eli jos ero olis tullut jo ennen naimisiinmenoa olis silti jaettu kaikki puoliksi. Kumpikaan kun ei kotoaan saanut muuta kuin lämmintä kättä lähteissään...
ja yhteisillä tileillä tarkoitin nimenomaan tätä miestä...jos hällä rahaa on miksei voi maksaavähintää puolet...ehkä enemmänkin, jos rakkautta oikeesti on...onko sitä jos noin naistaan kohtelee.
Eikös tuo herra ole taas rikkaan perheen ylimielinen kakara joka on tottunut että kaikki tulee valmiina käteen.
Äiti heittänyt ulos niin ottanut uuden emon.
sanoisin et harkitse...onko hän arvoisesi mies jos ei asiasta voi edes asiallisesti puhua.
Kaikkea hyvää teille:-)
tuulesta temmattu ajatukseni,että jos mies oikeasti rakastaa naista,hän on suurempituloisena valmis maksamaan yhteisestä elämästä enemmän ja ymmärtämään(=haluaa ymmärtää)naisen osaa.
Esim. omat vanhempani tuntien isäni ei varmasti söisi esim. paremmin jos hänellä olisi varaa paremmin kuin äidilläni,vaan järjestäisi asian molempien eduksi jne.
kuka maksaa rivarin vai joko maksettu??
sul sähkö maksimi 120/kk ja vesi 50/kk ja vakuutus kk 20-30e eli kyl sul aika pienet tulot on .. vaihda duunia jos et saa enempää ku 400kk
Asunto maksetaan yhdessä, sama summa molemmilta lainan lyhennykseen kuussa. Summa ei ole kovinkaan pieni, lainanottovaiheessa mies halusi ehdottomasti nostaa summan isoksi, että saisimme nopeasti asunnon maksettua. (Silloin lupasi osallistua varojensa mukaan asumiseen, mutta puheeksi jäi)
Enkä missään vaiheessa sanonut, että kaikki tuloni menevät noihin maksuihin, mutta ei niistä paljoakaan käteen jää. (Varsinkin kun vielä teen suurimman osan ruokaostoista)
asfd asdf
itsellä oli yhdessä vaiheessa tietokone ja telkkari samaan aikaa päällä ja siihen vielä katto valo. ei enää. mutta huomasin silloin että vaikka sisä lämpö olikin vain mittarin mukaan ennen laitteiden päälle laittamista 19 astetta oli se laitteiden päällä ollessa yli 21. joten jos teillä on kämpässä kolme tietokonetta 24/7 auki ja telkkari, niin voit huoletta alentaa lämpöä eikä sitä välttämättä edes huomaa. tietokone ja telkkari lämmittävät nimittäin todella paljon. ja jos on vielä hehku lamput niin vaihtaa ne energia lampuiksi jos mahdollista. itsellä kaikissa. ja nykyään on sitten säästön vuoksi myös tietokone ja kaikki lisä varusteet siitä (tulostin, näyttö, ym.) niin katkaisimellisessä jatko johdossa. niin ei takuulla ole mitään stand by virtojakaan. kotona asuessa oli kaikki sähkö laitteet samalla tavalla. ja kun se tehtiin koko huoneistossa niin sähkö lasku putosi 300e mikä on todella huikea ero. mutta toivottavasti voitte selvittää asianne. jaksamisia. :D
Sinulla on itseeni nähden liian tasokas mies, etkä naisenaivoillasi pysty tajuamaan, miten sinua on johdettu harhaan väitteillä siinä, että kotitalouksissa tapahtuvalla energiansäästöllä olisi muka suurta merkitystä ekologian, saati ilmaston lämpenemisen kannalta.
Näköjään sinä et ole vielä vaatimattomilla miehen aivoillasi tajunnut, ettei yksittäisellä taloudella ole "suurta merkitystä" ilmastonmuutokseen. Siltikään ei kellään ole oikeutta tuhlailla sähköä, vettä ja muuta energiaa ajattelemattomasti. Sinun ei kannata esittää tuollaisia väitteitä, kun et selvästi tunne asiaa sen tarkemmin, poitsu.
vaihtakaa osia
Eikö olisi helpompaa laittaa kummankin rahat samalle yhteiselle tilille ja käyttää niitä yhteisten laskujen maksamiseen.
Miksi ei tällainen onnistu teillä? Meillä on onnistunut jo 25 vuotta, mutta me emme olekaan valmistautuneet eroamaan koko ajan... :D
PS. Minulla on meidän taloudessa ne suuremmat tulot.
Pääkytkimestä saa virran näppärästi poikki kun alkaa ärsyttämään tarpeeksi.
Miehet ei ymmärrä vihjailuita vaan pelkkää
suoraa toimintaa.
Miehesi ei opi koskaan..Hänelle on opetettu pienestä pitäen ns.."hälläväliä" ja usko pois tapojaan mitä lapsuuden kodista on opittu,ei muuteta mitenkään..Ellei se muutos lähde hänestä itsestään..Neuvoni on ota ero ja hanki elämä:)Voimia
Ei hyvää päivää...:D :D