Minulla on kaunis, iloinen, sosiaalinen yms. tyttöystävä. Hän on varakkaasta perheestä, hänellä on loistava työ, paljon ystäviä ja harrastuksia. Joku voisi sanoa loistosaalis, mutta itse en enää ole samaa mieltä. Hän elää omassa kuplassaan, maailmassa jossa kaiken pitää olla hauskaa ja kivaa: biletetään, pukeudutaan trendikkäästi, harrastetaan sosiaalisesti hyväksyttyjä lajeja, ollaan timmissä kunnossa, seksikin on vain jokin suoritus, josta voi sitten kehuskella muille. Kaikki on sellaista kerma-meininkiä. Hän osaa kaikki mahdolliset asennot, mutta sellainen intohimo ja lihan ilo puuttuu koko hommasta. Se on vain sellaista näytöstä koko touhu.
Koko ajan pitää juosta jonnekin pää kolmantena jalkana. Emme keskustele oikeastaan yhtään mistään paitsi tulevista bileistä, kuntoilusta jne. Kaveriporukoissa tyttö kyllä pussailee ja halailee: pitää kai kulisseja pystyssä. Silloin nimitetään kultsiksi, hymyillään jne. Olemme olleet yhdessä kolme vuotta ja tuntuu etten enää jaksa. Olen jotenkin hävittänyt itseni jonnekin. Olen ihan tavallisen työläisperheen kasvatti, tykkäisin enemmän syvällisistä keskusteluista, rauhallisista koti-illoista, luonnossa liikkumisesta, siitä että eläisin itselleni-en muille ihmisille. En kaipaa sosiaalista hyväksyntää.
Kun tapasimme, olin otettu että joku noin hyvännäköinen haluaa olla kanssani. Jälkeenpäin kun vuodet ovat vierähtäneet, olen huomannut että ei sillä pinnalla ole mitään tekemistä parisuhteessa. Päinvastoin. Tiedän, etten enää kauan jaksa olla tässä suhteessa ja pakko lopettaa se. En halua neuvoja siinä suhteessa. Haluaisin vain kuulla onko muilla (miehillä ja naisilla) samankaltaisia kokemuksia? Minusta tuntuu, että olen elänyt ihan hukassa viimeiset kolme vuotta. En oikein kunnolla enää edes muista siitä ajasta mitään. Jos joku on elänyt samankaltaisessa tilanteessa niin tietää kuinka paljon sellainen pintaliito-kerma-elämä voi ahdistaa. Olisi kiva kuulla kohtalotovereilta tarinoita.
Koko ajan pitää juosta jonnekin pää kolmantena jalkana. Emme keskustele oikeastaan yhtään mistään paitsi tulevista bileistä, kuntoilusta jne. Kaveriporukoissa tyttö kyllä pussailee ja halailee: pitää kai kulisseja pystyssä. Silloin nimitetään kultsiksi, hymyillään jne. Olemme olleet yhdessä kolme vuotta ja tuntuu etten enää jaksa. Olen jotenkin hävittänyt itseni jonnekin. Olen ihan tavallisen työläisperheen kasvatti, tykkäisin enemmän syvällisistä keskusteluista, rauhallisista koti-illoista, luonnossa liikkumisesta, siitä että eläisin itselleni-en muille ihmisille. En kaipaa sosiaalista hyväksyntää.
Kun tapasimme, olin otettu että joku noin hyvännäköinen haluaa olla kanssani. Jälkeenpäin kun vuodet ovat vierähtäneet, olen huomannut että ei sillä pinnalla ole mitään tekemistä parisuhteessa. Päinvastoin. Tiedän, etten enää kauan jaksa olla tässä suhteessa ja pakko lopettaa se. En halua neuvoja siinä suhteessa. Haluaisin vain kuulla onko muilla (miehillä ja naisilla) samankaltaisia kokemuksia? Minusta tuntuu, että olen elänyt ihan hukassa viimeiset kolme vuotta. En oikein kunnolla enää edes muista siitä ajasta mitään. Jos joku on elänyt samankaltaisessa tilanteessa niin tietää kuinka paljon sellainen pintaliito-kerma-elämä voi ahdistaa. Olisi kiva kuulla kohtalotovereilta tarinoita.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Näin minun elämässäni tapahtui yli kaksikymmentä vuotta sitten. Olin kermapiirissä, raha, valta, politiikka, kielletty taide, huippu urheilu. Kaikki oli lähinnä kuin kerroit, ehkä vähän vaarallisempi ja dramaattisempi. Siellä elettiin omassa keinomaailmassa. Mutta koko ajan kaipasin muuta kuin sosiaalista luksusmeininkiä, rahaa ja rikkautta. Lähdin jona päivänä siitä piiristä pois. Ei kukaan ymmärtänyt minun temppua, päätettiin että olin raskaana, sekä yrittivät palauttaa takaisin piiriin. Mutta kun ryhdyin elämään itse, voitin vaikeuksia ja esteitä itse, elämäni merkitys palautui. Sen takia ymmärrän sinua hyvin. En tykkää kulisseista entä koskaan ymmärrä niiden tarkoitusta. Siellä tunne-elämä on köyhä ja pinnallinen. Esitykset eivät korvaa oikeaa tunnetta koskaan. Itse olin keisarillisessa draamateatterissa töissä, ja tiedän sitä maailmaa hyvin.
perusta loistosaalisi kanssa perhe. Jos nainen haluaa vain yhä bilettää, on henkinen kasvu jonkin verran kesken.
Voit tulla katuman päälle sohvaperuna työläisnaisesi kanssa jos et hyväksy positiivisella tavalla erilaisia ihmisiä.
Ääh siis kun ihmisiä on joka lähtöön JOKA "LUOKASSA" jos nyt väen väkisin halutaan ihmisiä laittaa eri tasoille noin materian yms maallisen hapatuksen suhteen. Ja ehkä nuo ihmiset, jotka elävät tuossa ns. kermassa, pitävät siitä yhtä simppelisti kuin mitä toiset "erakkomaisesta", vähemmän materialistisesta elämästänsä. Ihmisille ovat eri asiat elämässä tärkeitä, erilaiset arvot, erilaiset tavoitteet jne sitä rataa.. Ja siitäkin huolimatta siellä on myös fiksuja ihmisiä porukassa, niitä kukkasia :)
Otetaan ihmiset ihmisinä. Jos vaikka alkuperäinen kirjoittajakin jättäisi kaikki ympärillä olevat systeemit, materiat yms pois ja katsoisi sitä puolisoa ihmisenä. Henkistä puolta, keskustelisi asioista, arvoista, elämästä?
Ja vaikka on ns. erilainen, niin silti ei saa itseänsä hukata toisen vuoksi. Kun kukin on oman onnensa seppä :) Yrittäkää sovittaa asioita yhteen hukkaamatta kuitenkaan sitä mitä olette omilla tahoillanne :) Puolueettomasti, rehellisesti ja pyytteettömästi rakkaudella maustettuna.
Mieheni sanoo usein, että mitä ihmettä minä oikein näen hänessä (olen ihan kaunis ja hän ihan tavallinen (mielestäni komea) maalaisäijä) ja yrittää saada minut jotenkin nalkkiin, sanomaan hänelle että olen hänen kanssaan vain rahan takia. Hän jankkaa ja jankkaa eikä usko, kun vakuuttelen että rakastan häntä yli kaiken. Meillä sujuu kaikki ja olemme tosi läheisiä, mies on myös paras ystäväni. Mielestäni parempaa parisuhdetta ei voisi minulla olla. Mies vaan pelkää ihan hulluna.
Häiritsee todellakin, itse haluaisin naimisiin ja lapsia, olisin vaikka heti valmis kaikkeen, mutta mies ei, kun hänellä on kuulemma sellainen tunne että lähden jonkun mallimiehen matkaan heti kun sopiva löytyy. Asia turhauttaa ihan hirveästi, mies ei tunnu juuri tämän takia haluavan edetä suhteessamme ollenkaan. Hän pelkää sitoutua minuun.
Että puhuppa sille naisellesi suoraan ja sano mitä ajattelet, ja kysy häneltä miksi hän on kanssasi. Voihan olla, että hän kuitenkin rakastaa sinua, et vaan sitä näe hänen kauniin kuorensa alta.
että voit koska tahansa lähteä toisen miehen matkaan, olit sitten aviossa tai et.
Kypsä tyyppi diggaa lapsesta ja sellainen yhdistää pariskuntaa. Selitä tämä hänelle, jos ei ymmärrä, niin kysy, saatko tehdä lapsen jonkun muun kanssa.
Minä olen ollut vastaavassa tilanteessa sillä erotuksella, että olen nainen. Erosin viime vuonna miehestä, kun kyllästyin siihen, miten erilaisia meistä oli tullut. Niin, sanon tullut, sillä muutos tapahtui salakavalasti ja hiljalleen hänessä, ja vasta näin jälkeenpäin ymmärrän miten hyvä ratkaisu ero oli.
Entinen mieheni tuntuisi olevan kuin tyttöystäväsi miespuolisena. On hyvä perhetausta, menestystä, uraa, rahaa ja sitä valtaakin. "Piireissä" erittäin pidetty ja sosiaalisesti ja verbaalisesti lahjakas, hauska ja rento mies. Perfektionisti pahimmasta päästä. Kaiken oli oltava viimeisen päälle uutta, kallista, hienoa, kiiltävää eikä pinta saanut koskaan naarmuuntua, kilpeä kiillotettiin viimeiseen saakka. Kaiken arvo oli mitattava rahassa.
Salilla oli treenattava kroppaa vähän väliä ja juhlista valkattiin vain tärkeimmät ja parhaimmat, joille suvaittiin osallistua. Hyvännäköistä vaatetta ei ostettu, mikäli rinnassa ei koreillut oikeanlainen logo.
Itse olen hyvin tavallisesta, mutta upeasta perheestä lähtöisin, ja vaikka hyvässä ammatissa olenkin, koin olevani ulkopuolinen tuossa maailmassa, johon mieheni tuntui uppoutuvan.
Lisäksi en koskaan todella oikeasti kelvannut hänelle omana itsenäni. Mies tahtoi minun muuttuvan mukanaan ja asetti minulle odotuksia niin kuntoilun, harrastusten, pukeutumisen että käyttäytymisenkin osalta. Haaveet lähtivät eri suuntiin; kun minä haaveilin perheestä ja onnellisesta, tasapainoisesta arjesta, hän haaveili uudesta kalliimmasta talosta, ylennyksistä ja uusista autoista. Nykyään hänellä on nainen, joka takuulla jakaa hänen unelmansa, ja hyvä niin.
Aika moni meidän erosta järkyttyi, sillä eihän sellaisesta miehestä erota. Minun oli pakko, en voinut jatkaa sitä hattara-elämää, joka sai minut voimaan henkisesti todella huonosti. Nyt elän elämääni yksin, mutta hengitän vapaammin. Saan olla sellainen kuin olen, ja unelmani odottaa minua vielä jossain. :)
tavalliseen keski-ikää lähestyvään 3 lapsen äitiin.Muutaman kuukauden jälkeen huomasin että hänelle elämä oli vain juhlia ja seuraavaan tapahtumaan valmistumista ja kavereiden kanssa liihottamista.Kaikki muu hänen elämässään oli rempallaan.Hän myöskin vältteli syvällisempiä keskusteluja.