Onko outoa jos...

perhe on todella laiska vastaileen sähköposteihin. Ollaan jo sovittu että menen heille, mutta vasta kolmen kuukauden päästä ja nyt yritän pitää yhteyttä säännöllisesti, mutta vastaukset tulevat noin viikon kahden päästä ja ne ovat aina lyhyitä! Tuntuu että perhe on niin kiireinen etteivät edes kerkiä kirjoittaa. Silti paikka tuntuu unelmalta. Outoa.
111655
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Sama homma mullakin. Alussa kirjoteltiin perheen kanssa tiiviseen tahtiin, mut nytkin viimeisimmästä lähettämästäni viestistä on kulunut n. 2-3 viikkoa, eikä vastausta kuulu vieläkään.
Kirjoitin sen väsyneenä ja tiedän että siinä oli monia naurettavia virheitä, mutta kyllä siitä nyt selvää saa.
Meilissä oli mm. pari aika oleellista kysymystä aupairiuteni kannalta, eli olisi kiva saada vastaus aika pian. Toinen niistä on varsinkin hyvin tärkeä, että se saattaisi saada minut pyörtämään päätökseni au pairiksi lähdöstä heille, mikäli vastaus on kielteinen.

Toisaalta, jos perhe ei voisi/haluaisi ottaakaan mua, niin oletan heidän ilmoittavan siitäkin.

Äänestä
  • Muualla maailmassa sähköpostia ei käytetä niin paljon kuin Suomessa, eikä ole edes varmaa, omistaako perhe tietokoneen, saatika sitten nettiä. Jotkut voivat kenties vastailla vain työpaikoillaan, kahviloissa, sukulaisen luona, etc.

    Äänestä

  • Hildur kirjoitti:

    Muualla maailmassa sähköpostia ei käytetä niin paljon kuin Suomessa, eikä ole edes varmaa, omistaako perhe tietokoneen, saatika sitten nettiä. Jotkut voivat kenties vastailla vain työpaikoillaan, kahviloissa, sukulaisen luona, etc.

    "Muualla maailmassa sähköpostia ei käytetä niin paljon kuin Suomessa."

    Älä nyt viitsi naurattaa, ihan oikeasti! Ajattelitko, että Suomessa ollaan edelläkävijöitä mukamas tässä(kin) asiassa?

    Äänestä

  • us vs. others kirjoitti:

    "Muualla maailmassa sähköpostia ei käytetä niin paljon kuin Suomessa."

    Älä nyt viitsi naurattaa, ihan oikeasti! Ajattelitko, että Suomessa ollaan edelläkävijöitä mukamas tässä(kin) asiassa?

    Ollaanpas sitä nyt sitten niiiiin nokkelia!

    Ihan tiedoksesi vaan, että Suomessa on kaikista maista eniten nettiyhteyksiä verrattuna asukaslukuun, joten on turha odottaa, että hostperheellä nettiä välttämättä olisi.

    Jos ei ole nettiyhteyttä kotona, tuskin on sähköpostiakaan.
    Vai onko vielä jotain, jota et pysty käsittämään?

    Äänestä

  • Hildur kirjoitti:

    Ollaanpas sitä nyt sitten niiiiin nokkelia!

    Ihan tiedoksesi vaan, että Suomessa on kaikista maista eniten nettiyhteyksiä verrattuna asukaslukuun, joten on turha odottaa, että hostperheellä nettiä välttämättä olisi.

    Jos ei ole nettiyhteyttä kotona, tuskin on sähköpostiakaan.
    Vai onko vielä jotain, jota et pysty käsittämään?

    "Ihan tiedoksesi vaan, että Suomessa on kaikista maista eniten nettiyhteyksiä verrattuna asukaslukuun"

    Tuo oli totta 90-luvulla. Tallahetkella Suomessa on Euroopan hitain runkoverkko, esimerkiksi.

    Äänestä

unelma vain sulle. Vastaanottavalle perheelle sä oot vain "piika" joka kyllä saapuu vaikka ei joka mailiin vastaakkaan.

Äänestä
  • Niinpä. Kunhan halvalla saa piian kotiin...

    Äänestä

mulle ainakin tämä on todellakin perhe. aivan kuin kotona ois.

Äänestä

Hei! Pitää huomioida myös, että jos perheen lapset ovat kovin pienet, niin se ei ole mikään vitsi, että välillä ei edes hampaita ennätä pestä. Sähköpostin kirjoittaminen siis ei ole välttämättä kaikesta hyvästä tahdosta huolimattakaan mahdollista kuin ehkä öisin. Tosin toki olisi hyvä vastata hetikohta, mutta käytännössä voi olla mahdotontakin. Jos menee pienten lasten perheeseen, on syytä lähteä sillä asenteella, että au pair ei ole tärkeysjärjestyksessä se ensimmäinen "huollettava".

Äänestä

Monet hostperheet ajattelee varmaankin, että he käyttävät aktiivisesti sähköpostia silloin kun etsivät au pairia, ja sitten kun sellainen on löytynyt ja asioista on sovittu niin ei tarvitse enää niin usein sielä sähköpostissa käydä, kun asiat eivät ole enää niin akuutteja, ja tosiaan monilla on kiire, eikä kaikilla ole kotona tietokonetta. Ja kyllä britikin käyttävät paljon sähköpostia, mutta yleensä työasioissa (kuten suomalaisetkin). Aupair-suhteen hoitoon on yleensä perustettu oma yksityinen s-posti (tai sellainen on jo ollut olemassa), mutta sitä ei lueta yhtä usein kun työsähköpostia.

Äänestä
  • monessa maassa aikakäsitys on tosi eri, ja viaton unohtaminen on tosi yleistä. vaikka me suomalaiset ollaan supertunnollisia vastaamaan kaikkiin juttuihin, niin toiset ei sitä aina ole, eikä se tarkoita pahaa, se vaan on toisille enemmän tapana.

    itsekin olin aikoinani tosi vähän yhteydessä perheen kanssa, eikä ne hirviöitä ollut. (: perheen näkökulma koko kuvioon on muutenkin tosi erilainen. ne haluu jonku joka on hyvä niiden lapsille, ja se tyttö tulee niiden valmiiseen maailmaan, joka on niille normaali. siksi perheellä on ehkä vähemmän kysymyksiä, ja vaikka niitä periaatteessa kiinnostais tunteekin sut, niin ei ne rupea ehkä kirjoittaa niin paljon siinä vaiheessa kun siellä ei vielä ole.

    ja kuten jo mainittu, lapsiperheen pyörittäminen voi olla vähän työlästä! :p

    oon ite lähdössä ehkä toista kertaa au pairiksi kesällä, nyt vain kuukaudeksi, mut tää on vielä harkintavaiheessa molemmissa päissä, mitä nyt tosi myönteisiä viestejä lähetellään. saa nähdä mitä käy sit joskun ne sovitaan juttu. heh. toisaalta maan tavat jo tuntevana en ehkä itsekään edes odottaisi aina nopeita ja tehokkaita vastauksia ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


minty kirjoitti:

perhe on todella laiska vastaileen sähköposteihin. Ollaan jo sovittu että menen heille, mutta vasta kolmen kuukauden päästä ja nyt yritän pitää yhteyttä säännöllisesti, mutta vastaukset tulevat noin viikon kahden päästä ja ne ovat aina lyhyitä! Tuntuu että perhe on niin kiireinen etteivät edes kerkiä kirjoittaa. Silti paikka tuntuu unelmalta. Outoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu