ollako vai eikö olla

Joo sama tilanne..Omistusasunto ja koira... Se on vaan niin hemmetin vaikeeta tehä elämänsä isoin päätös.. Entä jos sitä vanhana keinutuolissakin vielä katuu..entä jos tapaat uusia miehiä ja ne kaikki osoittautuukin veemäisiksi.. Mieheni on maailman kiltein ja ihanin,mutta en vain tiedä rakastanko häntä ystävänä vai miehenäni???

marjaana-lahti kirjoitti:

Joo sama tilanne..Omistusasunto ja koira... Se on vaan niin hemmetin vaikeeta tehä elämänsä isoin päätös.. Entä jos sitä vanhana keinutuolissakin vielä katuu..entä jos tapaat uusia miehiä ja ne kaikki osoittautuukin veemäisiksi.. Mieheni on maailman kiltein ja ihanin,mutta en vain tiedä rakastanko häntä ystävänä vai miehenäni???

kuulostipa tutulta..koira makaa meilläkin tossa lattialla :D mieheni on kanssa maailman kiltein mies antaa mun mennä jos sitä haluan ja antaa tilaa jos sitä tarvitsen..siinähän se onkin että tunttuu että ollaan enemmän ystäviä kun jotain muuta..olen yrittänyt miettiä että olisiko niiden muiden miestenkanssa myös näin..siis vaihtuuko se rakkaus ystävyydeksi aina kun on ollut tarpeeksi kauan yhdessä? ehkä ongelma piilee siinä että meillä molemmilla taitaa olla ensinmäinen pidempi ja vakavampi suhde niin ei tiedä millaista siinä toisessa suhteessa olisi..vaikeemmaksi asian tekee sen että tiedän satuttavani miestäni todella paljon jos päätän erota, ja hyvällä tuurilla siten myös itseäni jos sitten kadunkin :D
tulipa sekava viesti mutta sekavia on kyllä kirjottajan tunteetkin..

minä vain kirjoitti:

kuulostipa tutulta..koira makaa meilläkin tossa lattialla :D mieheni on kanssa maailman kiltein mies antaa mun mennä jos sitä haluan ja antaa tilaa jos sitä tarvitsen..siinähän se onkin että tunttuu että ollaan enemmän ystäviä kun jotain muuta..olen yrittänyt miettiä että olisiko niiden muiden miestenkanssa myös näin..siis vaihtuuko se rakkaus ystävyydeksi aina kun on ollut tarpeeksi kauan yhdessä? ehkä ongelma piilee siinä että meillä molemmilla taitaa olla ensinmäinen pidempi ja vakavampi suhde niin ei tiedä millaista siinä toisessa suhteessa olisi..vaikeemmaksi asian tekee sen että tiedän satuttavani miestäni todella paljon jos päätän erota, ja hyvällä tuurilla siten myös itseäni jos sitten kadunkin :D
tulipa sekava viesti mutta sekavia on kyllä kirjottajan tunteetkin..

Juu mennä saan itsekkin mielin määrin ja olla poissa kotoa öitä kunhan ilmoitan missä olen.. Ei kauheaa mustasukkaisuustraamaa ole.. Mutta kun olen koko nuoruuteni ollut saman ihmisen kanssa sitä jotenkin kaipaa vaihtelua ja sitä että saa tehdä päätöksensä yksin ilman toisen mielipidettä eikä ole tilivelvollinen kenellekkään...

Jotenkin tämä ahdistus lisääntyy aina baareissa käynnin aikana ja jälkeen..Varsinkin jos sillä kerralla vientiä olisi :D

Ja kun tätä kestää kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen sitä välillä voi niin pahoin että oksettaa..Silti jokin saa aina jäämään ja miettimään toiseen kertaan. Ja kyllähän se toinenkin osapuoli huomaa milloin on huonompi jakso menossa kun ei mikään yhteinen asia kiinnosta ja ajatukset on muualla...

Välillä sitä miettii paremmalla jaksolla yhteistä tulevaisuutta ja lapsia...Huonompana aikana sitä etsii netistä yksiöitä ja miettii raha-asioitaan....


Elämä on...

minä vain kirjoitti:

kuulostipa tutulta..koira makaa meilläkin tossa lattialla :D mieheni on kanssa maailman kiltein mies antaa mun mennä jos sitä haluan ja antaa tilaa jos sitä tarvitsen..siinähän se onkin että tunttuu että ollaan enemmän ystäviä kun jotain muuta..olen yrittänyt miettiä että olisiko niiden muiden miestenkanssa myös näin..siis vaihtuuko se rakkaus ystävyydeksi aina kun on ollut tarpeeksi kauan yhdessä? ehkä ongelma piilee siinä että meillä molemmilla taitaa olla ensinmäinen pidempi ja vakavampi suhde niin ei tiedä millaista siinä toisessa suhteessa olisi..vaikeemmaksi asian tekee sen että tiedän satuttavani miestäni todella paljon jos päätän erota, ja hyvällä tuurilla siten myös itseäni jos sitten kadunkin :D
tulipa sekava viesti mutta sekavia on kyllä kirjottajan tunteetkin..

Meillä taas tuo meni vähän toisinpäin. Olemme asuneet kolme vuotta omistusasunnossa. Kunnes mieheni sanoi että hän haluaa olla yksin. Ensin ahdisti ajatus koko asunto rumbasta ym. Ajattelin että asun tuossa kunnes asunto myydään ja sitten tiemme eroavat. En vain ollut niin vahva, että olisin jaksanut olla kuukausia saman katon alla, kun en vasta rakkautta saa. Joten sovimme, että mieheni jää asuntoon, maksaa yksin kaikki asumiskustannukset ja minä menin vuokralle, kunnes tähän saadaan jotain tolkkua. Olen asunut kuukauden vuokra-asunnossa ja olo on todella yksinäinen. Kyllähän ystävät yrittävät piristää, mutta haluaisin kovasti palata takaisin entiseen. Iltaisin töiden jälkeen minulla ei ole kiinnostusta tehdä mitään joten itken ja nukun, kunnes seuraava aamu koittaa ja työt kutsuu...En vain ole yksineläjä ihmisiä, tarvitsen viereeni rakkautta ja tukea. Pelkään jos joudun aina olemaan yksin, siksi olen näin masentunut. Mieheni tunteet ovat myös sekaisin, hän ottaa melkein joka päivä yhteyttä jostain "turhasta" asiasta esim. liittyen asuntoomme tms. Välillä hän itkee ikävää. Mutta kuitenkaan ei näytä halauavan minua takas? Emme ole vielä laittanut asuntoa myyntiin sillä mieheni ei ilmeisesti ole varma erosta, ellei hän sitten "osta minua ulos". Toista naista hänellä ei ole, uskon että kyse on siitä että hän on suoraan kotoota muuttanut kanssani asumaan ja ei ole asunut yksin ja haluaa nyt kokea yksinoloa... Kuitenkin jos ei ole täysin varma mitä haluaa, niin ei kannata riskeerata suhdettaan, sillä jos tuleekin katuma päälle.Tästä tuskin paluuta on, sillä haavat ovat niin syvät, että kukaan ei halua polttaa itseään kahdesti samasta paikasta. Se tekee kipeää molemmille ja varmasti jätetty osapuoli särkyy kuin myös jättäjä, sillä ajatukset eivät ole selvillä. Toki on niitäkin pareja jotka ovat olleet yhdessä sen ensimmäisen kumppanin kanssa jo monta vuotta. Sitten tulee tarve tutustua myös muihin vaihtoehtoihin ja elämäntapoihin joten pari eroaa ja vuoden päästä huomaavat että yhdessä on mukavampaa ja palaavat takaisin yhteen seikkailuidensa jälkeen ja tarve muutoksesta on ohi. Jos tästä nyt kukaan mitään tolkkua sai. - särkynyt

särkynyt kirjoitti:

Meillä taas tuo meni vähän toisinpäin. Olemme asuneet kolme vuotta omistusasunnossa. Kunnes mieheni sanoi että hän haluaa olla yksin. Ensin ahdisti ajatus koko asunto rumbasta ym. Ajattelin että asun tuossa kunnes asunto myydään ja sitten tiemme eroavat. En vain ollut niin vahva, että olisin jaksanut olla kuukausia saman katon alla, kun en vasta rakkautta saa. Joten sovimme, että mieheni jää asuntoon, maksaa yksin kaikki asumiskustannukset ja minä menin vuokralle, kunnes tähän saadaan jotain tolkkua. Olen asunut kuukauden vuokra-asunnossa ja olo on todella yksinäinen. Kyllähän ystävät yrittävät piristää, mutta haluaisin kovasti palata takaisin entiseen. Iltaisin töiden jälkeen minulla ei ole kiinnostusta tehdä mitään joten itken ja nukun, kunnes seuraava aamu koittaa ja työt kutsuu...En vain ole yksineläjä ihmisiä, tarvitsen viereeni rakkautta ja tukea. Pelkään jos joudun aina olemaan yksin, siksi olen näin masentunut. Mieheni tunteet ovat myös sekaisin, hän ottaa melkein joka päivä yhteyttä jostain "turhasta" asiasta esim. liittyen asuntoomme tms. Välillä hän itkee ikävää. Mutta kuitenkaan ei näytä halauavan minua takas? Emme ole vielä laittanut asuntoa myyntiin sillä mieheni ei ilmeisesti ole varma erosta, ellei hän sitten "osta minua ulos". Toista naista hänellä ei ole, uskon että kyse on siitä että hän on suoraan kotoota muuttanut kanssani asumaan ja ei ole asunut yksin ja haluaa nyt kokea yksinoloa... Kuitenkin jos ei ole täysin varma mitä haluaa, niin ei kannata riskeerata suhdettaan, sillä jos tuleekin katuma päälle.Tästä tuskin paluuta on, sillä haavat ovat niin syvät, että kukaan ei halua polttaa itseään kahdesti samasta paikasta. Se tekee kipeää molemmille ja varmasti jätetty osapuoli särkyy kuin myös jättäjä, sillä ajatukset eivät ole selvillä. Toki on niitäkin pareja jotka ovat olleet yhdessä sen ensimmäisen kumppanin kanssa jo monta vuotta. Sitten tulee tarve tutustua myös muihin vaihtoehtoihin ja elämäntapoihin joten pari eroaa ja vuoden päästä huomaavat että yhdessä on mukavampaa ja palaavat takaisin yhteen seikkailuidensa jälkeen ja tarve muutoksesta on ohi. Jos tästä nyt kukaan mitään tolkkua sai. - särkynyt

Joo tuttu tunne...itsekään en ole eron jälkeen jaksanut mitään tehdä, tiedän että pitäisi mutta ei vaan jaksa/huvita. Niin hirveä ikävä exää ja ihan perusarkea. Exän kanssa soitellaan (minä lähinnä soitan) päivittäin ja olen aika varma ettei hän halua minua takas, kuitenkin vaan odotan sitä päivää, en mitään muuta halua. Yhteisellä sopimuksella erottiin ja exä tietää että olen katunut päätöstä. Tuntuu vaan etten ikinä löydä enkä halua löytää ketään muuta, enkä osaa/halua olla yksin tai kenenkään muun kanssa. Olkaa siis varmoja ennen kuin teette sen päätöksen!