Oletetaan, että ihastus ja rakkaus ovat kaksi eri asiaa.
Kuinka pian olette parisuhteessanne päätyneet tunnustamaan rakkauttanne muiden kiintymyksenosoitusten lisäksi? Siis kehujen yms.
Kestikö rakastuminen päiviä, viikkoja, kuukausia, vuosia, vai eikö se päivä ole vieläkään koittanut?
Vai rakastaako vain toinen suhteessasi?
Toivottavasti kaikilla on tietysti asiat mallillaan, mutta...
Itse uskon, että rakkautta tunnustetaan sitten kun tuntuu siltä, hiukkasen vain pelottaa, kun nyt muutaman kuukauden jälkeen vielä on sellaista sitoutumisepävarmuutta, enkä uskalla mennä sanomaan sellaista, josta en ole ihan varma. Taidan olla vielä hissukseen ja kertoa muilla tavoin hänen olevan tärkeä. :)
Mutta niin, miten teillä on suhteet edenneet?
Kuinka pian olette parisuhteessanne päätyneet tunnustamaan rakkauttanne muiden kiintymyksenosoitusten lisäksi? Siis kehujen yms.
Kestikö rakastuminen päiviä, viikkoja, kuukausia, vuosia, vai eikö se päivä ole vieläkään koittanut?
Vai rakastaako vain toinen suhteessasi?
Toivottavasti kaikilla on tietysti asiat mallillaan, mutta...
Itse uskon, että rakkautta tunnustetaan sitten kun tuntuu siltä, hiukkasen vain pelottaa, kun nyt muutaman kuukauden jälkeen vielä on sellaista sitoutumisepävarmuutta, enkä uskalla mennä sanomaan sellaista, josta en ole ihan varma. Taidan olla vielä hissukseen ja kertoa muilla tavoin hänen olevan tärkeä. :)
Mutta niin, miten teillä on suhteet edenneet?
Vastaukset 5
Vanhimmat
erottiin ja enpä kyllä häntä tainnut rakastaa vuoteen enään kunhan roikuin mukana koska pelotti tuleva mutta ikää on vasta 19 niin so what naisia o ku meres mutaa
Hei vaan!
Kyselit kovastikin ihastumisesta ja rakastumisesta. Oma tarinani menee näin. Olen 24-vuotias töissä käyvä nainen.
Tutustuin toukokuun 2003 lopulla chatissa mukavan oloiseen mieheen. Keskustelumme olivat pitkiä ja antoisia. Kun olimme jonkin aikaa chattailleet, sovimme tapaamisen. Asumme molemmat samalla suunnalla, joten tapaaminen oli helppo järjestää. Huomasimme jo ensimmäisellä kerralla, kun tapasimme, että voimme keskustella myös naamatusten kaikista asioista. Muutamia kertoja tapailimme ihan vaan keskustelujen merkeissä.
Pikkuhiljaa huomasin, etä oeln korviani myöten ihastunut tyyppiin. Sen jälkeen kaikki menikin nopeasti. Suhteemme syveni pikaisesti. Jo kuukauden seurustelun jälkeen tiesin, että hän on se oikea. Ja tunnustin rakkauteni. Tunne oli molemminpuolinen. Aika pian menimme jo kihloihin. Asuimme erillämme, mutta vietimme paljon aikaa yhdessä.
Kesän lopulla mietimme jo, että mennäänkö naimisiin. Päätimme hääpäivän ja nyt olemme olleet jo yli kaksi kuukautta naimisisa. Yhteen muutimme naimisiin mennessämme. Ja nyt odottelemme, että olenko raskaana.
Tahtimme on ollut nopea, mutta tässä vaiheessa jo tiedämme mitä haluamme. Molemmilla meillä on vaikeat ja pitkät parisuhteet takana. Molempien ero ex-kumppanista oli vaikeaa. Onneksi löysimme toisemme. Olemme sitoutuneet toisiimme. Rakastan miestäni enemmän kuin mitään tässä maailmassa. Ja mikä tärkeintä rakastun mieheeni uudelleen joka päivä.
oikein paljon :) tuli ihan hymy huulille, ku luin tota noin.. Alkoi tuntumaan että sä oot löytänyt sen oikean.. ehkä mullakin on vielä toivoa :) Hyvät jatkot teille! :)
Paljon onnea vaan mutta.....tuo teidän juttu on niin alussa että saatte kokea monen monta ylämäkeä seuraavan vuoden aikana.Älkää nyt ihmeessä vielä lasta hankkiko!.Oma suhteeni eteni vähän samoin kuin teillä.Nyt olemme olleet yhdessä 1,5 vuotta .Kihloihin ryysittiin hetimiten tavattuamme ja viime kesänä menimme naimisiin.Olemme varmasti luodut toisillemme mutta tämä syksy on ollut kyllä sellaista särmien hiomista ettei ole tosikaan.!!!Mieheni haluaisi jo lapsen mutta minä en varmasti tekeydy raskaaksi ennenkuin päästään tämän kriisin yli.Siksi neuvo:älkää vielä tehkö sitä lasta!
Itse tuli tunnustettua tuossa eräissä yhteisissä pikkujouluissa muutama päivä sitten... seurusteltu vuosi, ja tunne kasvanut pikkuhiljaa. Välillä sitä on varma, että rakastaa, välillä miettii, onko kyse sittenkin vain siitä, että tarvitsee toista eikä kestä tämän menettämistä. Ja sitten sitä pohtii, onko näillä asioilla sitten loppujen lopuksi eroa? Mitä rakkaus on? On äidinrakkautta, on kaverirakkautta, on kahden ihmisen välistä ei-platonista rakkautta... joihinkin näistä liittyy pyyteettömyys ja toisen parhaan oman edun edelle asettaminen, jotkut näistä ovat itsekkäämpiä rakkauden muotoja. Ainakin välillä rakastan häntä, siitä olen varma. Jätinkin pienenpienen pakotien; sanoin, että jos uskaltaisin, sanoisin, että rakastan sinua. Ja läksin karkuun. Hän etsi minut, ja sanoi, että rakastaa. Nyt se on siis sanottu. Ja niin kauan kun minä sitä pelkäsin! Maailma ei romahtanut, taivas ei tullut jylisten alas eivätkä fanfaarit soineet. Yksinkertainen toteamus ja kieltämättä, lämmin olo. Koskaan ennen en ole kenellekään sanonut noita sanoja, ja olen sitä mieltä, että ne ei ole tarkoitettu tuhlattaviksi. Ne ovat liian vahvoja. Tähän asti, ja luultavasti tästä edespäinkin, on kiintymystä osoitettu teoin ja kevyemmin sanoin. Vieläkin minulla on jäljellä terve kunnioitus 'voimasanoja' kohtaan...