Unettomat yöt ja viha

Meillä on kaksi tytärtä. Eivät ole puheväleissä. Tiedän ettemme ole antaneet kummallekaan aihetta kateuteen suosimalla toista. Tunnen epäonnistuneeni isänä. Kummallekaan kohtalo ei ole ollut suopea.

Nuoremmalla on kolme lasta, joista vain yksi on täyspäinen. Nuorin on vaikeasti autistinen; ei opi lukemaan eikä ymmärrä rahan päälle mitään.
Vanhin on vaikeasti vammainen, mutta järjissään ja kärsii vammastaan tavattomasti.

Vanhemmalla oli kaksi lasta. Perinnöllisesti mielenvikainen vävy surmasi lapset alle kymmenvuotiaina. Tytär on nyt uudessa avioliitossa ja heillä on viisi vuotias tytär. Häntä kadehtii nuorempi tytär ja tämän järjissään olevat lapset. Pikkutytön isällä on juuri todettu olevan syöpä.

Aika näyttää mitä on edessä.

Raamattu sanoo Jumalan kostavan kolmanteen ja neljänteen sukupolveen isien pahat teot. Isäni pahoista teoista en osaa sanoa, mutta omasta mielestäni olen kantanut vastuuni oltuani työelämässä 48 vuotta ja naimisissa 51 vuotta. Avioliitto jatkuu kunnes kuolema meidät erottaa.

Raamattu=Paskapuheita.

Minäkin olen valvonut monet yöt ja miettinyt sitä, miksi aikuiset ihmiset eivät pysty sopimaan ja neuvottelemaan kaikki yhdessä niin, että perilliset olisivat tyytyväisiä tehtyihin ratkaisuihin. Äidin kuoleman jälkeen minut valittiin pesänhoitajaksi ihan siitä syystä, kun olin ollut äidille omaishoitajana, mutta eipä aikaakaan kun yksi perillinen otti homman haltuunsa. Jo samana päivänä kun äiti laitettiin arkkuun, alkoivat sisaret tyhjentämään huushollia. Tämä on minun, tämän olen minä ostanut, ei odotettu perunkirjoitusta kun oli niin kiire jakamaan tavaraa. Minua ei kutsuttu jakotilaisuuteen kuin kerran, jätettiin tavaraa pois haettavaksi. Sitten alkoi vaikerrus siitä, kun kun pari sisarta oli saanut niin vähän äidin tavaroita ja minun pitäisi pitää turpani kiinni siksi kun olin saanut monta niin monta kuormaa tavaroita. Eivät suostuneet tekemään jakokirjaa, missä olisi katsottu kuka mitäkin sai ja minkä arvosta. Sanoin sen sata kertaa, että minä en ole ollut jakoa suorittamassa, itsehän sen teitte. Ei mennyt perille, vaan minusta tuli jahtaaja ja sairas. Sisarentyttökin haukkui minut äiteensä puheiden perusteella sairaaksi ja "hoidon tarpessa olevaksi".

Minunkin yli käveltiin tullen mennen palatessa ja sekös pistää vihaksi. Ei ne ymmärrä mitä itsekin aiheuttavat. Raha ja mammona on päällimmäisenä mielessä.

Sitä en ymmärrä, kun heitellään asioita ilmaan ja ei kerrotta mistä oikein on kysymys. Sanotaan esim. "entäs se Siiri-juttu" (tekaistu nimi)ja kun kysyn mitä tarkoitat niin ei sanota mistä on kysymys. Jos lähettää yhdelle tekstiviestin niin ei mene aikaakaan kun jo turpakäräjät on pystyssä, kun pitää saada tukea.

Tämä vuodatus kuulostaa varmaan katkeran ihmisen tilitykseltä mutta sitä se juuri on. Se syyllistämisen määrä ei ole ollut vähäistä. On ollut ikävä kuulla kun sisar hyvin mieluusti on kertonut mitä äiti on sanonut minusta ja ne sanomiset eivät ole olleet myönteisiä. Mihin ihminen pyrkii sillä, että omaisen kuoleman jälkeen käytetään hänen sanomisiaan lyömävälineenä? Mikä viisaus kätkeytyy siihen, että ei puhuta ja selvitellä oikeita asioita ja jos kysyy niin ei vastata?

Ymmärrän sinun tunteesi oikein hyvin. En osaa vastata mitä sinun pitäisi tehdä. En jaksa uskoa, että sukulaisesi pystyvät asettumaan sinun asemaan, julmaa sanoa noin mutta kun olen nähnyt sen omissa sukulaisissani. Viha ja loukatuksi tuleminen vie voimia ja yöunia vaikka kuinka sanot itsellesi että älä ajattele. Mieli ei vaan toimi niin.

Toivon, että saat lohdutusta siitä, että et ole yksin, meitä taitaa olla aika paljon. Ja sitäkin toivon, että tällä palstalla ihmiset saisivat purkaa kipeitä tuntojaan niin, että ei mollata ja vähätellä. Jokainen on oman itsensä paras asiantuntija.

Isäni kuoli viime keväänä ja olen vieläkin ihmeissäni siitä, miten läheiseni ja sukulaiseni voivatkin käyttäytyä äkillisen surun sattuessa. Nyt on jo helpompi ajatella asioita ja yrittää ymmärtää itse kenenkin suhtautumista, mutta silloin oli järkytys, kuinka itsekkäitä voivat ihmiset olla ja kuinka voimakas oli ahneus ja epäluulo toista kohtaan.
Esimerkkinä olkoon se, kuinka sisareni epäili minun varastavan isämme tavaroita, hän oli aivan sekaisin ja kuvitteli minun ottavan sellaista mikä ei minulle kuulu.
Kun hautajaisia järjesteltiin, asioita sovittiin yhdessä, mutta siitä huolimatta hän muutteli sovittuja päätöksiä kertomatta siitä mitään toisille.
Itse hautajaisiin eivät kaikki vainajan omaiset suostuneet tulemaan, kun avopuoliso sai tulla, mutta muinainen aviopuoliso ei.
Ikävän ja surun keskellä sitä olisi toivonut muiden jakamattoman tuen, mutta saikin epäluulot ja kaunat hamasta lapsuudesta saakka.
Mahdotonta sinullekaan on antaa muuta neuvoa, kuin että aika on se, joka parantaa haavoja, tai ainakin toimii laastarina. Ensinnä ainakin sinun kannattaa tahtoa lääkäriltäsi unilääkkeet, ettet ainakaan unettomuuden vuoksi romahda.

niin, toi voi johtua siitä että yöunesi pätkii ja silloin väsyt fyysisesti ja psyykkisesti myös. Sitten luin jostakin, että kun on surullinen ja esim. loukkaantunut jostakin, niin sitten sitä niinkuin vihastuu siihen suru-tunteeseen ja siis surullinen ihminen voi kääntyä vihaiseksi. Ja se vaihtelee jopa montakertaa päivässä. Luin jostakin että se olisi niinkuin vähän normaalia mutta kivaa se ei ole. Toivotaan että saat yö unesi kuntoon jollainlailla!!!

Itse valvoin samassa tilanteessa aivan liian pitkään. Väsymys häiritsi jo työtäni. Lisäksi työyhteisössä ihminen, joka ei pitänyt minusta jostakin syystä, muutama viikko hautajaisten jälkeen, kävi täysillä kimppuuni. Nyt vuosien jälkeen tajuan, että minä en ollut syyllinen vaan hän halusi huomiota.
Mutta nämä perheen ja siarusten väliset asiat vanhempien kuoleman jälkeen,voivat olla tosi julmia. Muka sivistyneiden ihmisten kesken helvetti on irti.Onneksi aika auttaa ja nykyään pystyn nauramaan jopa tapahtuneelle, vaikka osan sisaruksien kanssa välit rikkoontuivat lopullisesti. Syyllistäminen ja uhkailu taitavat olla aika yleisiä aseita.
Mutta sinulle aloittaja, hae väliaikaiseen käyttöön nukahtamislääkkeet, muuten et jaksa.

Kun näitä kirjoituksia lukee, huomaa yhä selvemmin, että raha ja pienikin omaisuus aiheuttaa närää perillisissä.
Olen ajatellut, että se varmaan on osa surutyötä, koska tähänkin asti ihmiset ovat tulleet toimeen ilman tätä vainajan omaisuutta.
Nyt se on elämän ehto yht´äkkiä!
Riita ja muu tunnekuohu siirtää surun kokemisen tulevaisuuteen. Pitäisi pysähtyä ja analysoida, miksi viha leimahti juuri nyt.

Kun ihminen kuolee, kuolee kotikin. Sen olen huomannut niissäkin perheissä, jossa pesä on ollut jakamattomana vuosia. Koti ei elä, tavaroilla ei ole enää merkitystä.
Siksi olisi aiheellista kysyä, miksi ollaan niin kiinnostuneita vainajan omaisuudesta. Eivät tavarat, varsinkaan riidalla saadut, tuo häntä takaisin. Muistot hämärtyvät riidan alle.

Vainajaa viime aikoina huoltanut surija tuntee jäävänsä vaille kiitosta, kun muut singahtavat paikalle jakamaan rakkaita esineitä. Loppujen lopuksi niillä ei ole paljonkaan rahallista arvoa, joten siitä harvemmin on kysymyskään.

Talot ja autot ovat erikseen, ja niiden myynnistä voi tulla katkerat kamppailut, koska ensin on maksettava kaikki vainajalle tulleet laskut ja muut menot, veroja unohtamatta.
Usein jaettava supistuu kaikkien hämmästykseksi puoleen siitä, mitä itse kukin on ajatellut.
Silloin on helppo syyttää muita filunkipelistä.

Kun tällaiseen pyöritykseen itse on joutunut, niin pitäisi olla armahtavainen omia jälkeläisiä kohtaan ja tehdä testamentti. Se olisi edes jonkilainen tuki jälkeenjääville.