3. Moos. 12:6
Mutta kun hänen puhdistuspäivänsä pojan tai tyttären jälkeen ovat kuluneet umpeen, vieköön hän vuoden vanhan karitsan polttouhriksi ja kyyhkysenpojan tai metsäkyyhkysen SYNTIUHRIKSI ilmestysmajan oven eteen papille.
Jeesuksestakin perheen esikoispoikana piti ympärileikkauksen yhdeydessä uhrata lammas tai pari metsäkyyhkystä tai kaksi kyyhkysen poikaa. Köyhälle perheelle riitti kyyhkyset/kyyhkysen pojat. Veri piti laskea uhrieläimestä lapsen sovittamiseksi jo 8 pv. ikäisestä lapsesta.
Myös Jeesuksen puolesta vietiin eläinuhri ja Jeesuksen esinahasta vuoti Jeesuksen kallista sovintoverta. Pieni pisara Jeesuksen sovintoverta riittää sovittamaan synnit. Uhraaminen tapahtui Golgatalla. Uuden liiton pyhää Kastetta kutsutaankin Raamatussa Kristuksen ympärileikkaukseksi, koska Jeesus ympärileikattiin 8 pv. ikäisenä vauvana.
Kol.2
11 ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, KRISTUKSEN YMPÄRILEIKKAUKSELLA:
12 ollen haudattuina HÄNEN KANSSAAN KASTEESSA,JOSSA te myös hänen kanssaan olette HERÄTETYT uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista."
HUOMAA: JEESUS ON LÄSNÄ KASTEESSA! "HÄNEN KANSSAAN KASTEESSA, JOSSA", TUO KAIKKI TAPAHTUU.
Raamatun mukaan hengellisesti kuolleen herääminen ja uudestisyntyminen tapahtuu KASTEESSA,JOSSA herää Jumalan vaikuttama usko. Mitään muuta herätystä ihminen ei voi saada, kuin kasteessa heräävän uskonhengen.
Room.6:4
4 Näin meidät KASTEESSA annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin ALKAISIMME elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. [2. Kor. 5:17; Ef. 2:6; Kol. 2:12
Varokaa sellaista opetusta, jossa uudestisyntymisen paikka osoitetaan muuhun kohtaan kuin kasteeseen ja kasteen merkitys selitetään pelkäksi symboliikaksi tai ulkoiseksi merkiksi vailla hengellistä sisältöä.
Joh.3:5 "Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. [Ef. 5:26; Tit. 3:5; 1. Piet. 3:21]

Vastaukset 10
Vanhimmat
Room. 10:10
Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen.
Joissakin uskoissa ihminen saadaan lentämään selälleen uskon voimasta tai jopa leijumaan ilmassa. Ja uskon voimasta tehdään suuria ihmeitä ja tunnustekoja, mutta Jeesus sanoo noille itseuskoisille "tosiuskoville" kerran näin:
"Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'."
Kateusko riivaa.???
Matt. 9:2
Siellä ihmiset toivat hänen luokseen halvaantuneen, joka makasi vuoteella. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: "Ole rohkealla mielellä, poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi."
Matt. 9:22
Jeesus kääntyi, näki naisen ja sanoi: "Ole rohkealla mielellä, tyttäreni, uskosi on parantanut sinut."* Siitä hetkestä nainen oli terve. [Toinen tulkinta: pelastanut sinut.]
Joh. 5:20
Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaiken, mitä itse tekee. Hän näyttää Pojalle vielä suurempiakin tekoja, sellaisia, että hämmästytte.
Joh. 14:12
"Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo,
Nasaretin lahkoa ei enää ole. Alkuseurakunta yhteisomistuksineen on historiaa.
Nyt on tilalla antikriskuksen vaikuttamat villitsevät henget, Amerikan lahkot ja muut kuppikunnat,
Nykyihmeet ja tunnusteot on erilaisia, niiden tarkoitus on eksyttää ne harvat ja valitut.
13 Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.
24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
Sinun tulkintasi mukaan ihmiskunta on häviävää ja katoavaa.
Minä kuljen kohti Kristusta ja Hän on luvannut ikuisen elämän.
Jeesus varoittaa niistä, jotka esiintyvät "Kristuksina"=voideltuina. Toiset hakee voitelua kuolleiden lahkosaarnaajien haudoilta, kuka mistäkin. Oletko hakenut voitelua Torontosta vai Australiasta?
Miika 3:5
Näin sanoo Herra niitä profeettoja vastaan, jotka eksyttävät minun kansaani, jotka huutavat: "Rauha!", kun heidän hampaissaan on purtavaa, mutta julistavat pyhän sodan sille, joka ei anna mitään heidän suuhunsa:
Matt. 24:5
Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.
Matt. 24:11
Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.
Matt. 24:24
Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
Mark. 13:6
Monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä se olen', ja he eksyttävät monta.
1. Joh. 2:26
Tämän minä olen kirjoittanut teille niistä, jotka teitä eksyttävät.
Mooseksen lait olivat julmuutta ihmistä kohtaan.
Mooseksen lait oli oikeita ja hyviä, koska ne oli Jumalan säätämiä. Jumala on sama eilen, tänään ja ikuisesti.
Eikä syntiä ole otettu pois. Synnin palkka on kuolema. Jos syntiä ei olisi, niin kukaan ei kuolisi.
9 Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että KAIKKI, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla,
10 niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan,
11 ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa;
12 kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään."
Room. 3:23
"Sillä KAIKKI ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla"
Lihasta syntyy liha, eli lapsi turmeltuneeseen synnin tilaan.
Joh.3:5 "Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan."
Mooseksen lait ovat Moosekselta. Lopeta heti tuo ihmispalvonta ja ihmisen kumartelu.
Mooses oli vain nöyrä ihminen, joka toteutti Jumalan tahtoa.
Raamattu on Jumalan tahdon ilmoitus, joka on ihmiskäsien kautta saatettu ihmisten tietoon.
Jokainen Jumalan sana on taattu ja Jumala valvoo sanojensa toteutumista.