Tositarkoituksella

Olen melkein 3-kymppinen nainen.

Poistin profiilini eilen.

Ehti olla näytillä jo kaksi kuukautta. Yhteydenottoja tuli ihan käsittämättömän paljon, johtui "rohkeasta" kuvasta, uskoisin.

Mutta nämä yhteydenotot...Huh huh!

Kirjoitin hakevani lapsirakasta kilttiä miestä tositarkoituksella suhteeseen. Olin rehellinen ilmoituksessani, kerroin että on mistä pitää kiinni, kerroin vaikka mitä lyhyesti, mutta ilmeisesti kaikki olivat vaan katsoneet kuvaa.

Kimppaseksiä olisi pitänyt lähteä harrastamaan muutamaan paikkaan, joku kysyi onko kalenterissa aikaa vielä viikonlopuksi pikapanoa ajatellen, kaksi miestä olisi halunnut tulla meille siivoamaan alasti..jne...

Kävin kaksilla treffeilläkin. Ja kahden eri miehen kanssa. Kolmannelle annoin puhelinnumeron ja olisin ehkä mennyt treffeillekin jos hänelle olisi sopinut joku muu paikka kuin kotinsa. Hän asui jossain keskellä ei mitään ja korosti kuinka saisimme olla ihan rauhassa. Ja sitten soitti monta kertaa peräkkäin humalassa ja kertoi kuinka hän haluaisi... No joo.. Jääköön kertomatta, jokainen varmaan keksii itsekin.

Olen pettynyt.

Vastailin kaikille minkä ehdin. Siis kaikille jotka "kuulostivat" fiksuilta ja mitä sain takaisin. Valtavan määrän herjaavia viestejä.

Tässä maailmassa ei kiltit pärjää.
362065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Treffeistä haluaisin mainita sen verran että kummallakin kerralla mies puhui itsestään kokoajan ja sellaisella tahdilla ettei ollut toivoakaan sanoa mitään mihinkään väliin.

Kumpaakaan ei kiinnostanut muu kuin se että ok, nyt on juteltu, joko sitä persettä saa.

Kivan kuvan jättivät minulle itsestään.

Toisen elämä oli ilmeisesti ollut vähän hiljaisempaa joten hän kertoi hyvin yksityiskohtaisesti seksikokemuksistaan. Niiltä treffeiltä katosin heti kun sain limsan juotua.

Kysyin molemmilta ihan ääneen että eikö sua kiinnosta mun jutut ollenkaan. Niin sitten sanottiin joo ja annas ku mä kerron vielä tän yhen jutun. Ei helvetti.

Ymmärrän että jännittää ja ollaan hermostuneita, mutta hei haloo, millaisen kuvan annat itsestäsi jos kokoajan puhut itsestäs, kattelet ympärilles ja muuta vastaavaa.

Kyllä minuakin jännitti, ihan tajuttoman paljon. Eikös kaikkia jännitä uusien ihmisten kohtaaminen...

Äänestä

Tuo ettei kiltit pärjää, itte oon ollu huomaavinani samaa että aika huonosti tulee yhteyksiä kun ei ole tyrkkynä ja vaikkei kenellekään tule herjaviestejä laiteltua, miksi piäisikään?, niin vaikeeta on "oikean" löytäminen. Toivottavasti sulla tärppää livepuolella, itse vielä vähän aikaa treffeillä katselen.

Äänestä

Miksi sitten laitat "rohkean" kuvan, jos et tuollaisia viestejä halua. Laita ihan tavallinen kasvokuva. Ei minulle tuollaisia viestejä tule kuin todella todella todella harvakseltaan, eivätkä nekään ihan noin suorasukaisia.

Äänestä
  • Että se hyvä mies on sinut sen kanssa että nainen on myös seksuaalinen olento ja haluaa tulla huomatuksi.

    Se että huomiotaan jakavat lähinnä idiootit ja normimiehet kaitavat moisia kertoo lähinnä sen että näitä normaaleja terveitä naisesta pitäviä miehiä on tolkuttoman vähän.

    Jos mies sekoaa siitä että naisesta näkyy pikkusen pintaa niin saattaa olla arki vähän vakeaa. Hrmps.

    Äänestä

  • Ad Infinitum kirjoitti:

    Että se hyvä mies on sinut sen kanssa että nainen on myös seksuaalinen olento ja haluaa tulla huomatuksi.

    Päätelmäsi on virheellinen. Et "takaa" rohkealla kuvalla mitään muuta kuin sen, että saat perääsi läähättäjiä.

    Paljastava kuva on yksinkertainen ja suorasukainen viesti. Se antaa halvan/tasottoman vaikutelman.

    Kukaan ei kiellä sinua keksimästä omia selityksiä sille, mitä rohkea kuva sinun mielestäsi tarkoittaa. Kun tulkitsee kuvaa viestinä, kannattaisi silti ensimmäisenä ottaa huomioon, mitä kuva viestii kohderyhmälle.

    Jos nainen asettaa "seksuaalisen olentonsa" tyrkylle kuvassa, on ainakin minun näkökulmastani katsottuna hyvinkin mahdollista, että nainen on joko sairaalloisen huomionkipeä tai hissi ei muuten vain kulje yläkertaan saakka. Näin ollen suurin osa vastaajista on niitä, joilla hissi ei kulje yläkertaan saakka.

    Vielä yksi kommentti seuraavasta: "Että se hyvä mies on sinut sen kanssa että nainen on myös seksuaalinen olento ja haluaa tulla huomatuksi."

    Fiksu mies on sinut sen kanssa jo valmiiksi, koska seksuaalisuus on niin luonnollinen asia. Fiksu mies myös pitää paljastavia kuvia seuranhakuilmoitukseensa laittavaa naista hieman typeränä.

    Äänestä

  • +c+c+c+ kirjoitti:

    täysin.

    Jos kuva on paljasteleva ja rohkea ja teksti jotain muuta niin se ristiriita on aika vaikea niellä.

    Se ettei pidä netissä rohkeista kuvista tarkoita ettei pidä naista seksuaalisena olentona. Onhan tuo nyt aivan selvä jo valmiiksi, ei siihen paljaan pinnan näyttämistä tarvita lisäksi.

    Äänestä

  • Ad Infinitum kirjoitti:

    Että se hyvä mies on sinut sen kanssa että nainen on myös seksuaalinen olento ja haluaa tulla huomatuksi.

    Se että huomiotaan jakavat lähinnä idiootit ja normimiehet kaitavat moisia kertoo lähinnä sen että näitä normaaleja terveitä naisesta pitäviä miehiä on tolkuttoman vähän.

    Jos mies sekoaa siitä että naisesta näkyy pikkusen pintaa niin saattaa olla arki vähän vakeaa. Hrmps.

    haittaa yhtään että naisellani on myös muita panoja!Varmaan siis paljasta hyvinkin tarjolla...;) Mutta se onkin vaan seksisuhde!

    Jos ja kun vakikumppanin haluan on sillä kantturalla itsetunnon oltava sillä tasolla että puolipaljailla rinnoilla ei huomiota tarvitse imeä.Se on nääs pinnallisuuden merkki.Sanokaa muut mitä sanotte.

    Mä oksennan jatkoilla mieluusti sinne akkasi avonaiseen kaula-aukkoonn..hähhäh : ))))

    Äänestä

  • +c+c+c+ kirjoitti:

    Päätelmäsi on virheellinen. Et "takaa" rohkealla kuvalla mitään muuta kuin sen, että saat perääsi läähättäjiä.

    Paljastava kuva on yksinkertainen ja suorasukainen viesti. Se antaa halvan/tasottoman vaikutelman.

    Kukaan ei kiellä sinua keksimästä omia selityksiä sille, mitä rohkea kuva sinun mielestäsi tarkoittaa. Kun tulkitsee kuvaa viestinä, kannattaisi silti ensimmäisenä ottaa huomioon, mitä kuva viestii kohderyhmälle.

    Jos nainen asettaa "seksuaalisen olentonsa" tyrkylle kuvassa, on ainakin minun näkökulmastani katsottuna hyvinkin mahdollista, että nainen on joko sairaalloisen huomionkipeä tai hissi ei muuten vain kulje yläkertaan saakka. Näin ollen suurin osa vastaajista on niitä, joilla hissi ei kulje yläkertaan saakka.

    Vielä yksi kommentti seuraavasta: "Että se hyvä mies on sinut sen kanssa että nainen on myös seksuaalinen olento ja haluaa tulla huomatuksi."

    Fiksu mies on sinut sen kanssa jo valmiiksi, koska seksuaalisuus on niin luonnollinen asia. Fiksu mies myös pitää paljastavia kuvia seuranhakuilmoitukseensa laittavaa naista hieman typeränä.

    Toisin kuin edellinen, minusta hyvin naisellisen rohkean kuvan kääntää vielä voitoksi se, että teksti on syvällinen. Tällöinhän nimenomaan viestii, että haluaa tulla kunnioitetuksi sekä seksuaalisena olentona joka kyllä tietää seksuaalisen arvonsa että (kauniista pinnasta huolimatta) syvällisenä ihmisenä. Joskin silti olisin varuillani nymfomanian tai löyhän seksuaalimoraalin varalta. Mutta niistä ei ole kyse, olisi tällaisen profiilin takana oleva ihminen ehkä sykähdyttävimmän vaikutuksen tekevä.

    Sen sijaan kyllä olen samaa mieltä siitä, että pelkkä seksikäs/paljastava kuva ilman älyllistä sisältöä profiilissa antaa kyllä vähän luotaantyöntävän vaikutelman.

    Äänestä

Kyllä tässä maailmassa ottaa tiukille kiltin elää. Ja. Minä olen ollut Suomi 24: lla jo yksi ja puoli vuotta.
Yksin olen paljon! Ja yksinäinen.

Äänestä

vähän yksinkertainen?Rohkealla kuvalla saa "rohkeita"yhteydenottoja.Normaali tosimielellä liikkeellä olevat ei kiinnostu mokomasta poven tai muun esittelijästä!

Äänestä
  • No eipä sillä kuvan 'tasolla' tai laadulla taida olla paljon virkaa.

    Minulla on hyvin samanlaisia kokemuskia, 4kk netissä roikkumisen jälkeen. Ja korostettakoon sitten tässä, että kuvani oli todellakin kiltti ja tavallinen, jossa erotui hyvin kasvot ja seisoin ulkona (talvella) päällystakki yllä.
    Ei siis todellakaan mitään provosoivaa tai paljasta pintaa.

    Kiltti ja järkevä ei näillä palstoilla kannata olla, tai sitten vaan huonoa tuuria, kiva ja reilut tyypit taitaa olla kaikki varattuja.

    Äänestä

  • sama kohtalo naisella kirjoitti:

    No eipä sillä kuvan 'tasolla' tai laadulla taida olla paljon virkaa.

    Minulla on hyvin samanlaisia kokemuskia, 4kk netissä roikkumisen jälkeen. Ja korostettakoon sitten tässä, että kuvani oli todellakin kiltti ja tavallinen, jossa erotui hyvin kasvot ja seisoin ulkona (talvella) päällystakki yllä.
    Ei siis todellakaan mitään provosoivaa tai paljasta pintaa.

    Kiltti ja järkevä ei näillä palstoilla kannata olla, tai sitten vaan huonoa tuuria, kiva ja reilut tyypit taitaa olla kaikki varattuja.

    kuvailla itseäni tuollaiseksi mieheksi. Tietysti riippuu mistä ikäryhmästä etsitte.

    Ottakaa yhteyttä miehiin jotka kirjoittavat samankaltaisia profiileja kuin te itse ja jotka voivat olla vaikka ilman kuvaakin. Jos teksti on hyvää ja siinä ei ole tyrkyn yrityksen maku niin ei kun viestiä menemään.

    Ei jokainen mies voi lähettää jokaiselle naiselle viestiä jo sen syyn vuoksi että ei saa monesti vastauksia takaisin ja tietää että se viesti ei erotu sieltä toisten joukosta.

    Äänestä

Rohkea kuva ei tarkoita alastomuutta eikä itsensä esittelemistä, ei minun tapauksessani.

Laitoin kuvan jossa olen tummassa meikissä ja korsetti päällä. Vähän näkyy korsetin reunaa ja luonnollisesti myös rintavarustusta. Mutta siis ei mitään pornoa!!!

Tällainen laittautuminen on kaveripiirissäni normaalia mutta ulkopuolisten kommenttien mukaan hyvinkin rohkeaa.

Eli anteeksi että käytin väärää sanaa...

Äänestä
  • esittäytyä korsetissa mutta valitan ettei se ole yleistä muulle populaatiolle.

    Jos se edes vähän voisi haiskahtaa pornolle niin älä laita moista kuvaa.

    En käsitä miksi pitää esittää että etsii "kilttiä miestä" ja pukeutuu sitten korsettiin ja vielä laittaa kuvaksi samanlaisen tapauksen. Mitä siinä pitäisi sinusta etsimäsi miehen ajatella?

    Äänestä

  • Yleensä kiltit/hyvät/tasokkaat/FIKSUT naiset haluavat esitellä korsettiaan ja tissejään vain omalle miesystävälleen eikä koko maailmalle. Tietysti asia erikseen, jos on malli tms.

    Melkein kaikki naiset käyttävät alusvaatteitakin. Olisiko siis normaalia ja fiksua laittaa profiiliin itsestään kuva alusvaatteisillaan?

    Ei sen kuvan tarvitse olla pornoa ollakseen seksuaalisesti vihjaileva. On typerää laittaa profiiliinsa edes vähän vihjailevaa kuvaa, jos etsii seuraa tositarkoituksella.

    Äänestä

suoraan että teet uuden profiilin tietysti muuttaen tekstiä hieman ilman kuvaa.

Aivan varmasti tulee asiallisempia yhteydenottoja.

Tietysti osa läähättäjistä laittaa varmaan kaikille viestejä mutta se karsinta sinun on tehtävä viestien vaihdon aikana.

Olen pahoillani mutta me kaikki miehet emme ole tuollaisia. Suosittelen myös että ottaisit itse yhteyttä kiinnostaviin miehiin jotka vaikuttavat etsimiltäsi.

Täällä deitissä on paljon myös kaltaisiasi miehiä jotka etsivät suhdetta tosimielellä. Valitettavasti hukumme tänne muun saastan joukkoon ja vaikuttaa että naisetkin ovat kiinnostuneet tuosta saastasta enemmän.

Äänestä

Tekstissäsi oli mielestäni ristiriitaisia asioita; ensinnäkin mainostat, että olit laittanut profiiliisi "rohkean" kuvan, sitten lopussa mainitset, että kiltit eivät pärjää. Harvemminpa ne oikeasti kiltit itsestään julkiseen esittelyyn rohkeita kuvia laittavat;-)

Millaisia muita kuin kuvailemiasi yhteydenottoja odotit kun ensin itse kuvalla miehiä provosoit? Sen verran vanhana tätinä voin sinulle sanoa, että ei miehet tyhmiä ole...joskus tuntuu, että naiset ovat huomattavasti tyhmempiä.

Kertomuksesi perusteella voinee todeta, että "sitä saa mitä tilaa"...:)

Äänestä
  • siltä että tässä on perinteinen "olen rohkea mutta kiltti nainen" syndrooma.

    Eli nainen ajattelee että kuva on "rohkea" muttei "tuhma" ja ihmettelee kuinka miehet reagoivat siihen vaikka hän etsii jotain "kilttiä" miestä.

    Verrattuna muihin kuviin niin tuollainen kaulaaukko kuva on "paljastava" joka tapauksessa ja ainakin itsellä miehenä rikkoo kaikki ajatukset "kilttiä" miestä etsivästä naisesta.

    Äänestä

  • vaikuttaa kirjoitti:

    siltä että tässä on perinteinen "olen rohkea mutta kiltti nainen" syndrooma.

    Eli nainen ajattelee että kuva on "rohkea" muttei "tuhma" ja ihmettelee kuinka miehet reagoivat siihen vaikka hän etsii jotain "kilttiä" miestä.

    Verrattuna muihin kuviin niin tuollainen kaulaaukko kuva on "paljastava" joka tapauksessa ja ainakin itsellä miehenä rikkoo kaikki ajatukset "kilttiä" miestä etsivästä naisesta.

    Niin, ketjun aloittajan aloitustekstissähän ei käynyt ilmi, että hänen "rohkea" kuvansa tarkoittaisi avonaista kaula-aukkoa. Toki sellainen kuva on paljastava, mutta mielestäni kyllä todella kaukana rohkeasta mikäli siinä ei sitten ihan rintojaan kokonaan paljasta. Jos avonainen kaula-aukko luokitellaan rohkaisevaksi, niin meillähän on kadut täynnä naisia jotka antavat "rohkaisevia" signaaleja.

    Em. viitaten toteankin, että ketjun aloittaja on joko äärimmäisen naivi tapaus, huono provospimaan tai sitten kyse ei ole ollut kaula-aukkokuvasta vaan aivan jostain muusta;-)

    Summa summarum - yhä edelleen olen sitä mieltä, että suomalainen mies ei ole tyhmä ja että sitä saa mitä tilaa...

    Äänestä

  • Sinkkunainen 40+ kirjoitti:

    Eikös aloittaja jossain vastauksessaan sanonut että oli kuvassa pukeutunut korsettiin. Olen varmaan vanhanaikainen mutta kyllä korsetti minun mielessä tiettyjä ajatuksia herättää ja eipä tulisi mieleenkään laittaa treffeille sellaista kuvaa jossa korsetissa poseeraisin. Luulisin, että miehillekin korsetti herättää tiettyjä asioita eikä se vaikuta oikein "kiltiltä".

    Äänestä

  • Sinkkunainen 40+ kirjoitti:

    Niin, ketjun aloittajan aloitustekstissähän ei käynyt ilmi, että hänen "rohkea" kuvansa tarkoittaisi avonaista kaula-aukkoa. Toki sellainen kuva on paljastava, mutta mielestäni kyllä todella kaukana rohkeasta mikäli siinä ei sitten ihan rintojaan kokonaan paljasta. Jos avonainen kaula-aukko luokitellaan rohkaisevaksi, niin meillähän on kadut täynnä naisia jotka antavat "rohkaisevia" signaaleja.

    Em. viitaten toteankin, että ketjun aloittaja on joko äärimmäisen naivi tapaus, huono provospimaan tai sitten kyse ei ole ollut kaula-aukkokuvasta vaan aivan jostain muusta;-)

    Summa summarum - yhä edelleen olen sitä mieltä, että suomalainen mies ei ole tyhmä ja että sitä saa mitä tilaa...

    tuntuvat provosoituvan suppeammastakin kaula-aukosta, kunhan puseron alla pullottaa...

    "Jos avonainen kaula-aukko luokitellaan rohkaisevaksi, niin meillähän on kadut täynnä naisia jotka antavat "rohkaisevia" signaaleja."

    Täysin eri asia. Profiiliin valittu valokuva on viesti. Jos haluaa asiallisia vastauksia ja yhteydenottoja tositarkoituksella, valitsee kuvan, joka ei ole millään lailla seksuaalisesti provosoiva. Ei pitäisi olla vaikeaa. Ei kukaan fiksu mies jätä vastaamatta siksi, että nainen ei esittele tissejään tai takapuoltaan kuvassa. Sen sijaan moni fiksu mies voi jättää vastamatta, jos nainen näitä avujaan esittelee.

    Äänestä

  • UPDATE_8352549 kirjoitti:

    tuntuvat provosoituvan suppeammastakin kaula-aukosta, kunhan puseron alla pullottaa...

    On jokseenkin huvittavaa, kun näkee teitä tissit
    melkein paljaina baareissa! Hyi helevetti miten
    mautonta. Sen sijaan katselen hyvännäköistä farkkupersettä mielelläni.

    Äänestä

  • kuin "kadut" kirjoitti:

    "Jos avonainen kaula-aukko luokitellaan rohkaisevaksi, niin meillähän on kadut täynnä naisia jotka antavat "rohkaisevia" signaaleja."

    Täysin eri asia. Profiiliin valittu valokuva on viesti. Jos haluaa asiallisia vastauksia ja yhteydenottoja tositarkoituksella, valitsee kuvan, joka ei ole millään lailla seksuaalisesti provosoiva. Ei pitäisi olla vaikeaa. Ei kukaan fiksu mies jätä vastaamatta siksi, että nainen ei esittele tissejään tai takapuoltaan kuvassa. Sen sijaan moni fiksu mies voi jättää vastamatta, jos nainen näitä avujaan esittelee.

    tässä voisi jokainen mies ottaa siitä sixpackistaan kuvan profiiliinsa ja väittää ettei se kuva ole "vihjaileva" eikä itseä esittelevä kun jatkuvasti rannoilla näkee samanlaisia.

    Profiili on kuvaa myöten sen ihmisen henkilöitymä täällä tiivistettynä.

    Jos kuvaan on valittu korsetti yms. paljastavaa niin se kertoo tuhat kertaisesti enemmän kantajastaan kuin missään toisessa yhteydessä esimerkiksi rinta-aukon esittely.

    Äänestä

  • kuin "kadut" kirjoitti:

    "Jos avonainen kaula-aukko luokitellaan rohkaisevaksi, niin meillähän on kadut täynnä naisia jotka antavat "rohkaisevia" signaaleja."

    Täysin eri asia. Profiiliin valittu valokuva on viesti. Jos haluaa asiallisia vastauksia ja yhteydenottoja tositarkoituksella, valitsee kuvan, joka ei ole millään lailla seksuaalisesti provosoiva. Ei pitäisi olla vaikeaa. Ei kukaan fiksu mies jätä vastaamatta siksi, että nainen ei esittele tissejään tai takapuoltaan kuvassa. Sen sijaan moni fiksu mies voi jättää vastamatta, jos nainen näitä avujaan esittelee.

    Tai liekö niin, että treffipalstoilta kontakteja etsivät eivät ole hmmm....aivan samanlaisia kuin ne kaduilla kohdattavat miehet. Tulikohan asia nyt tarpeeksi kauniisti ilmaistua:)

    Äänestä

Joko he eivät osaa lukea tai sitten tuo luetun ymmärtäminen on heikkoa.

Kerroit että kuvassasi sinulla on korsetti josta näkyy reunaa hieman.. Niin eli kukaan ei tiedä sen olevan korsetti koska sitä ei näy!!! Ja sen verran mitä tiedän korseteista niin kyllä ne nykyaikana ovat aika kaukana pornosta!

Tumma siisti meikki on aina parempi kuin se että on ripsiväriä koko tuubi naamassa ja muutenkin suttuisen näköinen. Ja eikös se ole "muotiakin" meikata tummasti.

Ite uskon että vaikka olis kuinka rohkea ihminen niin samalla voi olla kiltti. Ei ne toisiaan kumoa!

Toivotan sinulle onnea elämäsi miehen hankintaan.

Kyllä se sieltä löytyy.

Äänestä

Itse hain kuvattomalla ilmoituksella fiksua, vapaata ja ystävällistä miestä vakavaan suhteeseen. Ei enää perhettä perustamaan tällä iällä, vaan elämänkumppaniksi.

Omassa profiilissani ei ollut kuvaa, mutta tekstissä kerroin kaiken muun ohella, että toivon tulevalta suhteeltani myös vahvaa seksuaalista latausta ja paljon yhteistä ilonpitoa.

Ja kyllä. Pikapanon, kimppakivan ja rakastajattaren paikkoja olisi ollut auki pilvin pimein. Tuli puhelinnumeroita, joihin olisi voinut soittaa vaikka heti, jos mieli tekee. Tuli kauhea määrä moimitäkuuluu-viestejä. Kaiken kaikkiaan vastauksia tuli niin paljon, että jouduin sulkemaan profiilini alle viikossa.

Täytyy varmaa jonain päivänä kokeilla samaa ilmoitusta uudelleen, mutta ilman sitä seksimainintaa. Jospa sillä sitten saisi muutaman asiallisenkin vastauksen, ja niin, että ne eivät huku kaiken maailman vonkausviesteihin. Toistaiseksi vaan on mitta melko lailla täynnä.

Äänestä
  • Suhteessa, ja useimmilla siihen riittää latausta, ja varsinkin kokeneemmilla miehillä. Ei sitä seksiä tarvitse mainita lainkaan. Kyllä se äkkiä selviää onko sitä latinkia vai ei. Ja jos mies
    on vähääkään kokenut (kuten oletan 40-50v.sitä olevan), niin siitä seksistä osaa kyllä tehdä kiihkeää ja hauskaa.
    Miehenä en uskaltaisi laittaa sitä seksimainintaa, koska se tod.näk. karkottaisi suurimman osan naisista, koska naisten mielestä kyseessä on heti pervo!:)

    Äänestä

  • Viiskyt ja pienet risat kirjoitti:

    Suhteessa, ja useimmilla siihen riittää latausta, ja varsinkin kokeneemmilla miehillä. Ei sitä seksiä tarvitse mainita lainkaan. Kyllä se äkkiä selviää onko sitä latinkia vai ei. Ja jos mies
    on vähääkään kokenut (kuten oletan 40-50v.sitä olevan), niin siitä seksistä osaa kyllä tehdä kiihkeää ja hauskaa.
    Miehenä en uskaltaisi laittaa sitä seksimainintaa, koska se tod.näk. karkottaisi suurimman osan naisista, koska naisten mielestä kyseessä on heti pervo!:)

    Joo-o. Mulla on hiukan erilaiset kokemukset latauksesta ja sen riittämisestä. Monella tuntuu käyvän niin, että alkuun kipinöi, mutta melko pian seksin edelle alkaa mennä mm. telkkarin katseleminen, lehden lukeminen, tiskaaminen, siivoaminen ja kaupoilla käynti. Näin voi käydä yhtä lailla miehille kuin naisille, mutta mä en jaksais enää tällaista hiipuvaa suhdetta.

    Siitä syystä olisin jo tuossa ilmoituksessani halunnut tehdä selväksi sen, että etsin suhdetta, jossa seksi on merkittävä, monimuotoinen ja ennen kaikkea pysyvä osa. Samasta syystä olen itse vastaillut miehille, joitten ilmoituksessa on seksikin mainittuna. Muun fiksun tekstin seassa, tietysti.

    Äänestä

  • Lähtökohta on tämä: ihminen, joka EI pidä seksistä tai joka EI halua harrastaa seksiä, mainitsee asiasta erikseen, koska sellainen on EPÄTAVALLISTA eli POIKKEAVAA.

    Seksi on luonnollinen asia, ja jos ihminen hakee seurustelukumppania, silloin on ITSESTÄÄNSELVÄÄ, että seksi kuuluu asiaan, ellei toisin mainita.

    Seksistä ja seksuaalisista haluista ja tarpeista ehtii kyllä keskustella tarkemmin myöhemminkin. Naisen pitää olla ymmärrykseltään vajavainen, jos seksi pitää erikseen mainita profiilissa.

    Äänestä

  • ed. kirjoitti:

    Joo-o. Mulla on hiukan erilaiset kokemukset latauksesta ja sen riittämisestä. Monella tuntuu käyvän niin, että alkuun kipinöi, mutta melko pian seksin edelle alkaa mennä mm. telkkarin katseleminen, lehden lukeminen, tiskaaminen, siivoaminen ja kaupoilla käynti. Näin voi käydä yhtä lailla miehille kuin naisille, mutta mä en jaksais enää tällaista hiipuvaa suhdetta.

    Siitä syystä olisin jo tuossa ilmoituksessani halunnut tehdä selväksi sen, että etsin suhdetta, jossa seksi on merkittävä, monimuotoinen ja ennen kaikkea pysyvä osa. Samasta syystä olen itse vastaillut miehille, joitten ilmoituksessa on seksikin mainittuna. Muun fiksun tekstin seassa, tietysti.

    "Samasta syystä olen itse vastaillut miehille, joitten ilmoituksessa on seksikin mainittuna. Muun fiksun tekstin seassa, tietysti."

    Voin kertoa, että vähintään 90 % tositarkoituksella kumppania hakevista miehistä haluaa suhteesta myös seksiä, pysyvästi. Ja siitä prosenttilukemasta 90 % ei koe tarpeelliseksi mainostaa näin luonnollista asiaa.

    Jos vastaat miehille sen perusteella, että heidän ilmoituksessan mainitaan seksi ("muun fiksun tekstin seassa, tietysti"), en voi kuin ihmetellä sinua pikku hattarapäätä. ;)

    Äänestä

  • 3rprgsc kirjoitti:

    Olen vastaillut myös niille miehille, joilla on seksi mainittuna, jos ilmoitus on muuten fiksu. Edellinen mieskirjoittaja arveli, että useimmat naiset ei vastaa, jos mies viittaa seksiin omassa ilmoituksessaan. En sanonut, että seksi on vastaamisperusteeni.

    Mutta jos haluaa nähdä hattarapäisyyttä, niin senhän sitten kaivaa vaikka mistä. Ihmettele rauhassa.

    Oman kokemukseni perusteella voin myös kertoa, että vähintään 60 % miehistä, jotka sanovat haluavansa säännöllistä seksiä, ovat ajan mittaan halukkaita tinkimään siitä milloin mistäkin syystä. Okei, tilanteita tulee, ja välillä on muut mielessä, ei siinä mitään. Mä nyt vaan satun haluamaan sellaisen miehen, joka ihan oikeasti arvostaa hyvää seksielämää sen verran korkealle, ettei anna ihan jokaisen arjen asian mennä sen edelle.

    Äänestä

  • ja siitä..., kirjoitti:

    Lähtökohta on tämä: ihminen, joka EI pidä seksistä tai joka EI halua harrastaa seksiä, mainitsee asiasta erikseen, koska sellainen on EPÄTAVALLISTA eli POIKKEAVAA.

    Seksi on luonnollinen asia, ja jos ihminen hakee seurustelukumppania, silloin on ITSESTÄÄNSELVÄÄ, että seksi kuuluu asiaan, ellei toisin mainita.

    Seksistä ja seksuaalisista haluista ja tarpeista ehtii kyllä keskustella tarkemmin myöhemminkin. Naisen pitää olla ymmärrykseltään vajavainen, jos seksi pitää erikseen mainita profiilissa.

    No haloo. Ei siinä mun ilmoituksessani sanottu, että haluan seksiä, koska sehän on tosiaan luonnollista.

    Siinä tuotiin ilmi, että hyvä seksielämä on mulle tärkeä asia, ja haluan että se pysyy suhteessa mukana vuosienkin mittaan, kehittyy ja kukoistaa. Mulla ei ole mitään haluja suhteeseen, jossa alussa ollaan kuin kanit ja hetken päästä jo viikon seksit jää väliin, jos lauantaina saunan jälkeen ei jostain syystä ehdi.

    Äänestä

  • ed. kirjoitti:

    Joo-o. Mulla on hiukan erilaiset kokemukset latauksesta ja sen riittämisestä. Monella tuntuu käyvän niin, että alkuun kipinöi, mutta melko pian seksin edelle alkaa mennä mm. telkkarin katseleminen, lehden lukeminen, tiskaaminen, siivoaminen ja kaupoilla käynti. Näin voi käydä yhtä lailla miehille kuin naisille, mutta mä en jaksais enää tällaista hiipuvaa suhdetta.

    Siitä syystä olisin jo tuossa ilmoituksessani halunnut tehdä selväksi sen, että etsin suhdetta, jossa seksi on merkittävä, monimuotoinen ja ennen kaikkea pysyvä osa. Samasta syystä olen itse vastaillut miehille, joitten ilmoituksessa on seksikin mainittuna. Muun fiksun tekstin seassa, tietysti.

    Seksi on niin monimuotoinen asia, ettei jatkuvaa sitä voi "toivoa" keneltäkään. Into saattaa sammua niin monesta syystä. Mieluummin painottaisin kaikkea muuta tärkeää, joka saa sen seksinkin maistumaan uudelleen ja uudelleen. Seksi "lopahtaa"
    kun suhde "lopahtaa". Siihen voi olla miljoona syytä, miksi molemmat lopahtavat. Ja toisaalta taas on pareja, jotka kyllä halauavat toisiltaan seksiä, muttei muuta...Enempää en jatka, jotten sekoa:)Pointtini oli siis: asia ei ole OLENKAAN
    noin yksioikoinen minä näet sen. Kukaan ei voi sinulle taata ikuista kiihkoa.

    Minäpäs lainaan kirjoituksestani yhden virkkeen, joka on suoraan jatkona sille, kun kerron että monesti seksi tuppaa lakastumaan arjen asioitten tiellä. Se menee näin:

    "Näin voi käydä yhtä lailla miehille kuin naisille, mutta mä en jaksais enää tällaista hiipuvaa suhdetta." Miesten syyllistämistä? Ei ole. Jos joku haluaa syyllistyä tuosta, sille mä en tietenkään voi mitään.

    Ja edelleen toistain sitä, mitä olen aiemminkin kirjoittanut. Mä olen halunnut hakea miestä, joka arvostaa hyvää ja vilkasta seksielämää. Silloin ollaan samalla viivalla aloittamassa suhdetta. Jos mä hakisin miestä, joka takaa mulle ikuisen kiihkon, niin sitten ilmoituksessa lukisi niin. Ei nyt voi olla mahdoton ymmärtää, että kyseessä on kaksi ihan eri asiaa.

    Äänestä

Etsit kilttiä ja lapsirakasta miestä itsellesi ja esiinnyt sitten "rohkeassa" kuvassa seuranhaku ilmossasi???

Vaihda kuva vähän vähemmän rohkeaan, tai poista kokonaan, viestien määrä vähenee huomattavasti, mutta laatu paranee, kokemusta on..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kuvan kanssa kirjoitti:

Olen melkein 3-kymppinen nainen.

Poistin profiilini eilen.

Ehti olla näytillä jo kaksi kuukautta. Yhteydenottoja tuli ihan käsittämättömän paljon, johtui "rohkeasta" kuvasta, uskoisin.

Mutta nämä yhteydenotot...Huh huh!

Kirjoitin hakevani lapsirakasta kilttiä miestä tositarkoituksella suhteeseen. Olin rehellinen ilmoituksessani, kerroin että on mistä pitää kiinni, kerroin vaikka mitä lyhyesti, mutta ilmeisesti kaikki olivat vaan katsoneet kuvaa.

Kimppaseksiä olisi pitänyt lähteä harrastamaan muutamaan paikkaan, joku kysyi onko kalenterissa aikaa vielä viikonlopuksi pikapanoa ajatellen, kaksi miestä olisi halunnut tulla meille siivoamaan alasti..jne...

Kävin kaksilla treffeilläkin. Ja kahden eri miehen kanssa. Kolmannelle annoin puhelinnumeron ja olisin ehkä mennyt treffeillekin jos hänelle olisi sopinut joku muu paikka kuin kotinsa. Hän asui jossain keskellä ei mitään ja korosti kuinka saisimme olla ihan rauhassa. Ja sitten soitti monta kertaa peräkkäin humalassa ja kertoi kuinka hän haluaisi... No joo.. Jääköön kertomatta, jokainen varmaan keksii itsekin.

Olen pettynyt.

Vastailin kaikille minkä ehdin. Siis kaikille jotka "kuulostivat" fiksuilta ja mitä sain takaisin. Valtavan määrän herjaavia viestejä.

Tässä maailmassa ei kiltit pärjää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu