Miten appivanhemmat saa lopettamaan lapsenlaspista hössöttämisen??
Tilanne tämä: Olemme mieheni kanssa lastentekoiässä eli minä 28 ja mies 30. Mutta meitä ei tällä hetkellä kiinnosta tehdä lapsia. Myöhemmin ehkä, jos sittenkään. Jos tulisin vahingossa raskaaksi, niin lapsi kyllä pidetään, mutta ei sitä nyt aleta tekemällä tekemään. Ja, jos vaikka jostain syystä ei sitten onnistukaan, niin ei sekään ole maailmanloppu. Viihdymme mainiosti kahdestaan.
Ongelma onkin miehen vanhemmat, jotka haluavat kiihkeästi niitä lapsenlapsia. Omat vanhempani voivat onneksi pistää energiansa siskoni lapsiin. Emme ole vielä miehen kanssa edes kihloissa tai aviossa, vaan otetaan ihan rauhassa askel kerrallaan. Tuntuu ärsyttävältä, että muut kyselee, milloin meille tulee lapsia. Mitä se niille kuuluu?? Ja se kysely ei lopu, vaikka sanoo, että ei ole suunnitelmissa.
Olisiko väärin sanoa, että olen hedelmällisyydessä haasteellinen ja lapsi olisi ihme? Siis pieni vale. Voisi lopettaa tuon vouhkaamisen. Ja jos se lapsi joskus tulee, niin sehän olisi sitten se ihme. Mitein vaan, kun en jaksa kuunnella enää yhtään lapsiaiheista juttua.
Muuten tulen hyvin toimeen appivanhempien kanssa.
se lapsenteko
27
2921
Vastaukset
- heille
Sano heille seuraavan kerran, että lapsia ei tehdä niitä saadaan!!
huh, mitä porukkaa!!
Tsemiä! - että....
>Muuten tulen hyvin toimeen appivanhempien kanssa.
Se "ilo" loppuu siihen kun teette penskoja.
2/3 osa appivanhemmista "sekoaa" ja heistä tulee ihan kummallisia- tilastotieto
"2/3 osa appivanhemmista "sekoaa" ja heistä tulee ihan kummallisia"
Ettäkö vaan appivanhemmat sekoaa, omat vanhemmat sitten taas ovat aivan järjissään.
Meissä poikalasten vanhemmissa kyllä pitää olla joku ihmeellinen geeni kun olemme huonoja anoppeja, sekoamme tyystin lastenlapsista ja muutenkin olemme todella huonoja ihmisiä.
Harkitsen kyllä jo vakaasti että viehkosti ehdotan pojille että voisivatko muuttaa tai edes yrittää muuttaa sukupuolista suuntautumistaan, katsokaas kun pelkään että minusta tulee kauhea ihminen ja puol hullu sillä silmänräpäyksellä kun miniä minulle esitellään:) - kyllä keksit
itse juttuja !! 2/3 ei pidä paikkaansa. Kirjoita
vain mikä pitää paikkansa. Kiitos. - miehenkin
tilastotieto kirjoitti:
"2/3 osa appivanhemmista "sekoaa" ja heistä tulee ihan kummallisia"
Ettäkö vaan appivanhemmat sekoaa, omat vanhemmat sitten taas ovat aivan järjissään.
Meissä poikalasten vanhemmissa kyllä pitää olla joku ihmeellinen geeni kun olemme huonoja anoppeja, sekoamme tyystin lastenlapsista ja muutenkin olemme todella huonoja ihmisiä.
Harkitsen kyllä jo vakaasti että viehkosti ehdotan pojille että voisivatko muuttaa tai edes yrittää muuttaa sukupuolista suuntautumistaan, katsokaas kun pelkään että minusta tulee kauhea ihminen ja puol hullu sillä silmänräpäyksellä kun miniä minulle esitellään:)appivanhemmat kuuluu tuohon 2/3.
- ????????????????
miehenkin kirjoitti:
appivanhemmat kuuluu tuohon 2/3.
Elikkä kummankin puolison mielestä omat vanhemmat käyttäytyvät täysjärkisen lailla mutta appivanhemmat ovat sekaisin ja käyttäytyvät kummallisesti vaikka molemmat isovanhemmat käyttäytyisivät samalla lailla?
- teidän vallassa
päättää milloin nappaa. Ja että teitä loukkaa jatkuva uteleminen.
- ???????????
kunhan höpöttävät vaikka ei oikeasti edes halua olla mummo tai pappa.Kerta muutkin :),huh,huh...
on lisääntyä. Ja kun porukka alkaa olla harmaapäisiä kauttaaltaan,niin jopa tulee mieleen että tähänkö tämä sitten loppuu. En ihannoi lestadiolaisten lapsiurakointia,mutta kyllä lapsia pitää "tehdä" tai saada,eikä pidä olla niin itsekeskeinen ja mukavuudenhaluinen,että sen vuoksi pidättäytyy saamasta näitä vaivansavuja. Yksinäisyys vanhana on aika tylyä,mitä nyt saa lukea. Menikö sivuun asiasta. Olen itse anoppi ja mummo. Mutta en hössö.
- tällä kertaa
Elämän tarkoitus on jokaiselle ihmiselle se ihan omansa. Ei kukaan voi sanoa, että elämän tarkoitus on KAIKILLE lisääntyminen.
Jos vanhukset kaipaavat lapsia elämäänsä, niin voivathan he hankkiutua varamummoiksi ja -vaareiksi vaikka päiväkoteihin tai lastenkoteihin. - --------
tällä kertaa kirjoitti:
Elämän tarkoitus on jokaiselle ihmiselle se ihan omansa. Ei kukaan voi sanoa, että elämän tarkoitus on KAIKILLE lisääntyminen.
Jos vanhukset kaipaavat lapsia elämäänsä, niin voivathan he hankkiutua varamummoiksi ja -vaareiksi vaikka päiväkoteihin tai lastenkoteihin.vinkki,varavaarina tai -mummona olo lastenkotilapsille ajaakin ihan saman asian kuin olla mummona sukulaislapsille:)...no pakkotilanteissa
- Luoja näitä
tällä kertaa kirjoitti:
Elämän tarkoitus on jokaiselle ihmiselle se ihan omansa. Ei kukaan voi sanoa, että elämän tarkoitus on KAIKILLE lisääntyminen.
Jos vanhukset kaipaavat lapsia elämäänsä, niin voivathan he hankkiutua varamummoiksi ja -vaareiksi vaikka päiväkoteihin tai lastenkoteihin.idiootteja, hyviä ja nerokkaita neuvoja riittää.
- lapsia
-------- kirjoitti:
vinkki,varavaarina tai -mummona olo lastenkotilapsille ajaakin ihan saman asian kuin olla mummona sukulaislapsille:)...no pakkotilanteissa
ITSENSÄ takia. Jos on hirveä hinku saada olla tekemisissä lasten kanssa mutta itse ei enää pysty saamaan, niin tuo varamummous/vaarius on ihan hyvä juttu.
Lapsia hankkikoon ne jotka niitä haluavat. - teiltä riittää
Luoja näitä kirjoitti:
idiootteja, hyviä ja nerokkaita neuvoja riittää.
itsekkäitä neuvoja joka lähtöön...
- sokkee ??
teiltä riittää kirjoitti:
itsekkäitä neuvoja joka lähtöön...
siltä ei riittäny kyllä yhtäkään neuvoo :)
- mitä ajattelette.
Ei se tänne palstalle kirjoittelu ventovieraille auta.
- yks miniä vaan
Anoppini alkoi viime kesänä ekan kerran kyselemään meiltä hyvinkin suoraan, milloin meinaamme tehdä lapsia, oltiinhan sitä jo keretty olemaan melkein vuosi naimisissa, eikä mitään viitettä tulevista lapsista ollut. Oltiin nimittäin päätetty ja suunniteltu miehen kanssa, kuinka edetään asioiden kanssa ja päätettiin myös sekin, ettei puhuta perheenlisäyksestä vasta kuin sitten,kun se on todellakin tulossa.
Ensin hän kysyi, meinataanko me tehdä lapsia ja kun sanoin, ettei oltu suunniteltu lasta, hän vain totesi kitkerästi, että pitääkö niitä nyt vielä suunnitellakin. Seuraavan kerran hän totesi puhuessamme siskojeni lapsista, että tekin voisitte tehdä lapsen ennenkuin hän kuolee. Siinäpä vasta onkin syy perheen perustamiseen. Itse kun satun olemaan sitä mieltä, että lapsia todellakin saadaan eikä tehdä, eikä kaikki edes halua lapsia eivätkä syystä tai toisesta voi koskaan edes saadakaan. Olin kylläkin korrekti ja pidin suuni kiinni,sillä hän olisi loukkaantunut verisesti tästä kommentista. Mutta jos lapsia tehtäsiin vain sen takia, että äidit ja anopit haluaa mummoiksi, olisi surullisia ja onnettomia perheitä tässä maassa kyllä ennätyksellisen paljon.
Muutaman kuukauden kuluttua sitten kerroimme hänelle ilouutisen tulevasta perheenlisäyksestä ja hän otti suurella liikutuksella uutisen vastaan. Mutta sitten päästiin uuteen aiheeseen..elikkäs lapsen sukupuoleen. Meille mieheni kanssa on aivan sama, kumpi sieltä tulee, koska kuitenkin lapsi on niin toivottu ja haluttu; pääasia, että on terve. Anoppi kerran kysyi, kumpikohan sieltä mahdollisesti tulee ja sanoin, ettemme tiedä emmekä meinaa ottaa selville missään vaiheessa. - Niin, eihän sillä ole niin väliä, kumpi tulee, kunhan on terve. Onhan se tyttökin ihan hyvä, parempi kuin tyhjä syli, hän kommentoi ja taas tuijotin häntä silmät suurina. Minulla on sattumoisin kaksi siskoa ja heidän lapsensa ovat...yllätysyllätys, tyttöjä,joten jos tämän naislauman keskelle nyt syntyy poika, menee koko perhe sekaisin. :P Jotenka..jos tyttö tulee, meidän varmaankin pitää tehdä hetikohta toinen, jos se sitten olisi se poika..ettei syli olisi tyhjä. :) - kipeä äiti
Lapsia ei tehdä eikä tilata. Lapsia saadaan. Lähde siitä. Kaikki jotka kyselevät lasten saannista ja sa amattomuudesta, ovat törkeitä moukkia. Mössömuorit ja tanttatädit yrittävät olla asioiden edellä. Ei siinä muusta oo kyse.
- ei mitennkään
Olen aivan samassa tilanteessa, paitsi että pari vuotta vanhempi ja ne pari vuotta naimisissa ollut.
Suhtautuminen lapsiin on sama että ei nyt, ehkä joskus, ja jossei koskaan niin ei se mitään. Oma äitini ei minulle sano sanaakaan, mutta esim siskoni kertoessa toisestaan oli onnittelujen sijaan kysellyt meidän mahdollisesta lapsitilanteestamme. Omia lastenlapsia hänellä on siis kohta viisi.
Anoppini aiemmin huomautteli aina kiloistani (juu, tästä johtuen meillä on oikein "lämpimät" välit..) Mutta nykyään ei niistä olla huomuteltu. Sen sijaan kaikenlaisia lastentarvikkeita jemmataan nurkkiin ja välillä hiemna vihjaillaan. Pahemmin se ei kyllä uskalla kysellä tai ehdotella, olen muutamaan ehdotukseen sen verran suoraan valaissut ajatuksiani, että tietää saavansa välittömästi kynsilleen.
Yksi syy olla hankkimatta lapsia on mm. se, etten halua tätä naista enempää elämääni. Kun olen näin sivusta seuraillut miehen veljen perhettä ja anopin tapaa hoitaa asioitaan siinä, ei voisi vähempää kiinnostaa tuo jälkikasvu. Anoppi yrittää toistuvasti manipuloida ja järjestellä asioita mieleisikseen. Osa syynä ovat kyllä nämä äidin pojat, jotka eivät aina ymmärrä tätä ristiriitaa esim asioista sopimisen järjestyksen kanssa.
Tuohon myös myöhemmässä kirjoituksessa esiintyvä sukupuolikysymys on myös jo vuosia sitten ladattu. Anopilla ja siskollaan on vain poikia, ja pari ekaa lastenlastakin oli poikia. Kolmatta odotellessa anoppi oletti senkin olevan poika, koska ne tytöt oli varattu minulle ja miehelleni, kun siskoillanikin on vain tyttöjä. näin oli sanonut kälylleni että poika taas tulee, nuo toiset tekevät sitten meille tyttöjä.
Että eipä juuri tee mieli lisääntyä.
Kaippa tuo kaikki kumpuaa jostain sisärakenteisesta sosiaalisesta normista, eli pitää pariutua ja lisääntyä, ja jos et niin tee, olet epänormaali ja kummallinen. eli avarakatseisuutta kiitos! Jokaiselle oikeus elää ihan oma elämänsä. - xcfvbxvb
Ei teiän tarvi tehä lasta, ette takuusti osaiskaan. Teiä pitää vaan nussia. Luonto osaa kyllä valmistaa lapsen naisen kohdussa kunhan nainen muistaa ainakin syyä vähän tavallista enempi ja elää tavallista epämukavammalla tavalla
- Käsi.otsalle
Aloittaja voi sanoa hampaittensa välistä traagisesti, että kun on jo kaksi keskenmenoa kärsinyt, niin pitää ottaa aikalisä, että saa taas seuraavat. Kehottaa kyselijöitä kärsivällisyyteen, kyllä lääkäri on antanut toiveita, vaikka vaikealta tämä tuntuu, etkä halua puhua siitä. Se on LIIAN raskasta.
- piparminttuli
Ymmärrän sinua mutta myös heitä. Lapsenlapset kun on kuitenkin tärkeä elämänjatkumiselle. Ja totuushan on että lapsenlapsista tulee rakkaampia kuin omat lapset. Ja kyllä heitäkin painostetaan. He saavat taas tahollaan kuulla että eikö vielä ole lapsenlapsia. Ettekö vielä ole isovanhempia. Voi harmi kyllä on niin ihanaa kun on omia lapsenlapsia.
Ja totuus on että on aivan taivaattoman ihanaa olla isoäiti ja isoisä. Emme vaihtaisi sitä mistään hinnasta. Ja kun sinun appivanhempasi kuulee varmasti tosi usein sen miten ihanaa se on. Niin toki he haluavat olla myös osa sellaista elämää.
Minusta olisi suorastaan tärkeää että jos ette aio tehdä niitä lapsia niin kertokaa se heille mutta kohteliaasti. Näin he eivät turhaan haaveile sellaisesta mitä ette heille suo. Ja kun he sitten tietävät ettei heille tätä suoda pioloogisesti niin he etsivät sitten korvaavat tilalle. Tässä maassa on paljon lapsia jotka tarvitsevat sijaisisovanhempia. Mutta miettikää ensin oletteko siihen valmiita. Oletteko sitten valmiita jakamaan isovanhemmat mahdollisten omien lasten kanssa ja muiden (tilalle tulleiden lasten kanssa). Sillä ne tilalle tulleet lapset jää osaksi perhe-elämää lopuksi ikää.
Olen nähny senkin aika läheltä, että sitten ollaan vihaisia siitä vanhemmille/appivanhemmille kun ei heidän lapsilleen olekkaan niin paljon aikaa kun on tullut elämään muita lapsia joiden kanssa täytyy jakaa huomio ja jopa omaisuutta.
Mittikää mitä kaikkea päätöksenne voi saada aikaan. Asiat eivät ole ihan niin mustavalkoisia kuin alkuun kuvittelisi.- Yrityspystyyn
No nyt kun sanoit niin asia vaikuttaa aika selvältä: Ilmankos ei ole minkäänlaista väliä missä lirissä perhe on lisäännyttyään jos ne lapsenlapset on lapsia rakkaammat. Totuushan on että sopivaa hetkeä ei koskaan kaikille tule jos yhtään yrittää ajatella miten pärjätään. Eikä siitä nyt kovin kauaa ole siitäkään kun iltapäivälehdet oli täynnä nuorten vanhempien haukkumista siitä miksi niillä kovin kaivatuilla lapsenlapsilla kiusataan isovanhempia joilla olisi muutakin tekemistä ja oma elämä ja onhan se nyt muutenkin pakko laskea vain oman jaksamisen varaan eikä muiden. Mutta muille niitä lapsia pitäisi siis järkätä vaikka kuinka vaikeaan paikkaan ja yksin hoitaa. Mitä niillä lapsenlapsilla edes meinasitte tehdä? Eikö olisi kaikille helpompaa pyytää joltain lapsen kuva ja valehdella kahvipöydissä että tämä se on mummon mussukka? Voisi olla sellainen kuvien välityspalvelu vaikka ulkomailta ettei sama lapsi tule ihan elävänä vastaan ja mummo jää valehtelusta kiinni. Ties vaikka siitä tulisi merkittäväkin työllistäjä.
- Koskasnelapsenlapset
Lapsenlapsia ei voi vaatia ja vihjailu nuorille voi olla veitsen kääntämistä haavassa. Mistä te tiedätte, mikä on syynä nuorten lapsettomuuteen? Ei se kuulu teille, sillä ette te mitään voisi tehdä, jos miniä selittäisikin elimistönsä vaikeudet ja turhat raskauden odotukset.
Pitäisittekö siitä, että sukulainen kysyisi, etkö sinä papparainen pian ole menossa hammaslääkärille, kun nuo etuhampaasi ovat irronnet. Tai jos joku huomauttaisi, että rouvakullan kannattaisi värjätä tukka useammin, kun tuo harmaa juuristo tekee niin ikävän näköiseksi koko pään. Ja jos nämä mielipiteet esitettäisiin joka kerran kun tapaisitte. Eikö se kuulu kenellekään? Olisiko loukkaavaa? Olisiko liian henkilökohtaista?
Mutta samat ihmiset kyllä saavat iskeä lapsiinsa ja kysyä, koska he rupeavat lisääntymään. Tässä niin odotellaan ja potkuhousujakin on osteltu, on jo vuosia ihmetelty. Mikä mättää, lapset?
- mekkk
Kysyppä seuraavan kerran kun tulee kyselyjä jälkikasvusta ettäs miten se anopin ja appiukon seksielämä jaksaa ja onnistuuko enää ollenkaan niin voi tulla hiljaista ja jos tulee sanomista niin sanot että meidän lapsijutut tai jälkikavun saaminen ei kuulu teille ja niin edelleen.
- Rotwis
Olin muistaakseni jotain 7-vuotias kun äiti antoi seksivalistusta, tuijotti vihaisesti suoraa silmiin ja sähähti että jos paksuksi tuut niin tuossa on viis hirttä poikki, lähdet talosta kuin leppäkeihäs.
Rupesin seurustelemaan 15-vuotiaana mieheni kanssa. Hänen äitinsä kysyi muina naisina kahvipöydässä että koskas te alatte mulle tekeen niitä lapsenlapsia, ootan jo kieli pitkällä.
Naimisiin mentyämme olin 24-vuotias, äiti neuvoi ymmärtäväisellä äänellä että nyt kun olemme aviopari, niin ei se sitä tarkoita että niitä lapsia on pakko tehdä, ymmäränhän, että niitä on olemassa semmosia ehkäisyvälineitä, tiedäthän...
Anoppi kysyi jo että onko minussa vika, heidän suvussa on kyllä lapsia saatu.
Emme edes puhuneet lasten hankinnasta tai hankkimatta jättämisestä, koko aihe ei koskettanut meidän parisuhdetta ollenkaan vuosikausiin, ihan sama ja se koko aiheelle !!!
Esikoista odottaessani 31-vuotiaana ja viidennellä kuulla siitä anopille kerrottuamme anoppi nauroi päin naamaa että olenko ihan varma että edes olen paksuna, mistä voin sen muka tietää, taitaa vaan ruoka maistua ja kannattas varmaan ajatella mitä suuhunsa laittaa.
Äiti käänsi päänsä pois jos minulla oli hieman kireämpi tunika vatsani päällä, sanoi että hyi olkoon eikö tuotakin voisi peittää jollain, on kyllä hirveä maha.
Esikoisen synnyttyä ja siitä ilmoitettuamme anoppi ilmoitti että tämä oli hänelle nyt kyllä hirveä yllätys ja järkytys, ei hän olisi ikinä uskonut että näin pian...
Mistä hemmetistä tällaisia tolloja sikiää, siinä sain kuunnella kummankin puolen äideiltä uskomattomia aivopieruja ja iljettäviä juttuja.
Kun oma tyttäreni lähestyi murrosikää, äiti tiedusteli posket häpeästä punaisena että joko olen puhunut tytölle niistä...mehiläisistä...
Vaikka osaan jättää nämä muinoiset jutut jo omaan arvoonsa, kyllä ne joskus pulpahtavat mieleen ja ovat vaikuttaneet koko naiseuteeni ja raskauksiini.
Seksuaalisuus ja puhe lapsen hankkimisesta tai hankkimatta jättämisestä ei ole mikään kahvikeskustelu aihe eikä kuulu kellekään mulle. Nyt jo iäkäämpänä osaisin sanoa napakasti ja ihan suoraa sanottuna vittuillen takaisin, silläkin uhalla että asiasta syttyisi sota.- Siis.kun.mehiläinen.niin
Kertomuksestasi tulee esiin juuri se, että seksuaalisuudesta puhuminen on aina ollut tabu, eikä ole ollut arkikielessä edes käytännöllisiä sanoja, joilla olisi voinut asiasta puhua. Koko asia oli hävettävää ja salaista, kuukautisistakaan ei saanut mitään tietoa etukäteen.
Raskaus oli vanhemmillemme hävettävää ja piti peittää löysillä vaatteilla, ja jos ihan totta puhutaan, niin raskaana oleva naisihminen kroppaa myötäilevissä trikoissa ei ole mitenkään silmää hivelevä näky. Kyllä välillä toivoisi niiden äitiysmekkojen paluuta.
Mutta typerääkin typerämpää oli kertoa lapsille haikarat ja kotisynnyttäjien kätilöt, jotka tuovat vauvan laukussaan makuuhuoneeseen. Eräs tätini sanoi, että hän ei vuosiin tiennyt, että pienokainen on hänen veljensä, vaan luuli, että kätilö tulee koska tahansa hakemaan hänet itselleen.
Muistan omasta lapsuudestani, että kysyin äidiltä, miten se vauva sinne masuun tulee, ja äiti sanoi, että kun isä ja äiti hartaasti rukoilevat, niin Taivaallinen Isä sallii äidille uuden vauvan. Kummastelin juoppoa naapuria, monen lapsen isää, ja ajattelin, että ei sitä koskaan tiedä, ketkä ovat todella uskovaisia, ketkä ei. Tuostakaan faijasta ei olisi voinut arvata.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12651Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1481198Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491105- 125979
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223964Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?205921Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk296833- 72825
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä13825- 39812