se lapsenteko

Sano heille seuraavan kerran, että lapsia ei tehdä niitä saadaan!!

huh, mitä porukkaa!!
Tsemiä!

>Muuten tulen hyvin toimeen appivanhempien kanssa.

Se "ilo" loppuu siihen kun teette penskoja.
2/3 osa appivanhemmista "sekoaa" ja heistä tulee ihan kummallisia

päättää milloin nappaa. Ja että teitä loukkaa jatkuva uteleminen.

on lisääntyä. Ja kun porukka alkaa olla harmaapäisiä kauttaaltaan,niin jopa tulee mieleen että tähänkö tämä sitten loppuu. En ihannoi lestadiolaisten lapsiurakointia,mutta kyllä lapsia pitää "tehdä" tai saada,eikä pidä olla niin itsekeskeinen ja mukavuudenhaluinen,että sen vuoksi pidättäytyy saamasta näitä vaivansavuja. Yksinäisyys vanhana on aika tylyä,mitä nyt saa lukea. Menikö sivuun asiasta. Olen itse anoppi ja mummo. Mutta en hössö.

Ei se tänne palstalle kirjoittelu ventovieraille auta.

Anoppini alkoi viime kesänä ekan kerran kyselemään meiltä hyvinkin suoraan, milloin meinaamme tehdä lapsia, oltiinhan sitä jo keretty olemaan melkein vuosi naimisissa, eikä mitään viitettä tulevista lapsista ollut. Oltiin nimittäin päätetty ja suunniteltu miehen kanssa, kuinka edetään asioiden kanssa ja päätettiin myös sekin, ettei puhuta perheenlisäyksestä vasta kuin sitten,kun se on todellakin tulossa.

Ensin hän kysyi, meinataanko me tehdä lapsia ja kun sanoin, ettei oltu suunniteltu lasta, hän vain totesi kitkerästi, että pitääkö niitä nyt vielä suunnitellakin. Seuraavan kerran hän totesi puhuessamme siskojeni lapsista, että tekin voisitte tehdä lapsen ennenkuin hän kuolee. Siinäpä vasta onkin syy perheen perustamiseen. Itse kun satun olemaan sitä mieltä, että lapsia todellakin saadaan eikä tehdä, eikä kaikki edes halua lapsia eivätkä syystä tai toisesta voi koskaan edes saadakaan. Olin kylläkin korrekti ja pidin suuni kiinni,sillä hän olisi loukkaantunut verisesti tästä kommentista. Mutta jos lapsia tehtäsiin vain sen takia, että äidit ja anopit haluaa mummoiksi, olisi surullisia ja onnettomia perheitä tässä maassa kyllä ennätyksellisen paljon.

Muutaman kuukauden kuluttua sitten kerroimme hänelle ilouutisen tulevasta perheenlisäyksestä ja hän otti suurella liikutuksella uutisen vastaan. Mutta sitten päästiin uuteen aiheeseen..elikkäs lapsen sukupuoleen. Meille mieheni kanssa on aivan sama, kumpi sieltä tulee, koska kuitenkin lapsi on niin toivottu ja haluttu; pääasia, että on terve. Anoppi kerran kysyi, kumpikohan sieltä mahdollisesti tulee ja sanoin, ettemme tiedä emmekä meinaa ottaa selville missään vaiheessa. - Niin, eihän sillä ole niin väliä, kumpi tulee, kunhan on terve. Onhan se tyttökin ihan hyvä, parempi kuin tyhjä syli, hän kommentoi ja taas tuijotin häntä silmät suurina. Minulla on sattumoisin kaksi siskoa ja heidän lapsensa ovat...yllätysyllätys, tyttöjä,joten jos tämän naislauman keskelle nyt syntyy poika, menee koko perhe sekaisin. :P Jotenka..jos tyttö tulee, meidän varmaankin pitää tehdä hetikohta toinen, jos se sitten olisi se poika..ettei syli olisi tyhjä. :)

Lapsia ei tehdä eikä tilata. Lapsia saadaan. Lähde siitä. Kaikki jotka kyselevät lasten saannista ja sa amattomuudesta, ovat törkeitä moukkia. Mössömuorit ja tanttatädit yrittävät olla asioiden edellä. Ei siinä muusta oo kyse.

Olen aivan samassa tilanteessa, paitsi että pari vuotta vanhempi ja ne pari vuotta naimisissa ollut.

Suhtautuminen lapsiin on sama että ei nyt, ehkä joskus, ja jossei koskaan niin ei se mitään. Oma äitini ei minulle sano sanaakaan, mutta esim siskoni kertoessa toisestaan oli onnittelujen sijaan kysellyt meidän mahdollisesta lapsitilanteestamme. Omia lastenlapsia hänellä on siis kohta viisi.

Anoppini aiemmin huomautteli aina kiloistani (juu, tästä johtuen meillä on oikein "lämpimät" välit..) Mutta nykyään ei niistä olla huomuteltu. Sen sijaan kaikenlaisia lastentarvikkeita jemmataan nurkkiin ja välillä hiemna vihjaillaan. Pahemmin se ei kyllä uskalla kysellä tai ehdotella, olen muutamaan ehdotukseen sen verran suoraan valaissut ajatuksiani, että tietää saavansa välittömästi kynsilleen.

Yksi syy olla hankkimatta lapsia on mm. se, etten halua tätä naista enempää elämääni. Kun olen näin sivusta seuraillut miehen veljen perhettä ja anopin tapaa hoitaa asioitaan siinä, ei voisi vähempää kiinnostaa tuo jälkikasvu. Anoppi yrittää toistuvasti manipuloida ja järjestellä asioita mieleisikseen. Osa syynä ovat kyllä nämä äidin pojat, jotka eivät aina ymmärrä tätä ristiriitaa esim asioista sopimisen järjestyksen kanssa.

Tuohon myös myöhemmässä kirjoituksessa esiintyvä sukupuolikysymys on myös jo vuosia sitten ladattu. Anopilla ja siskollaan on vain poikia, ja pari ekaa lastenlastakin oli poikia. Kolmatta odotellessa anoppi oletti senkin olevan poika, koska ne tytöt oli varattu minulle ja miehelleni, kun siskoillanikin on vain tyttöjä. näin oli sanonut kälylleni että poika taas tulee, nuo toiset tekevät sitten meille tyttöjä.

Että eipä juuri tee mieli lisääntyä.

Kaippa tuo kaikki kumpuaa jostain sisärakenteisesta sosiaalisesta normista, eli pitää pariutua ja lisääntyä, ja jos et niin tee, olet epänormaali ja kummallinen. eli avarakatseisuutta kiitos! Jokaiselle oikeus elää ihan oma elämänsä.

Ei teiän tarvi tehä lasta, ette takuusti osaiskaan. Teiä pitää vaan nussia. Luonto osaa kyllä valmistaa lapsen naisen kohdussa kunhan nainen muistaa ainakin syyä vähän tavallista enempi ja elää tavallista epämukavammalla tavalla

Aloittaja voi sanoa hampaittensa välistä traagisesti, että kun on jo kaksi keskenmenoa kärsinyt, niin pitää ottaa aikalisä, että saa taas seuraavat. Kehottaa kyselijöitä kärsivällisyyteen, kyllä lääkäri on antanut toiveita, vaikka vaikealta tämä tuntuu, etkä halua puhua siitä. Se on LIIAN raskasta.

Ymmärrän sinua mutta myös heitä. Lapsenlapset kun on kuitenkin tärkeä elämänjatkumiselle. Ja totuushan on että lapsenlapsista tulee rakkaampia kuin omat lapset. Ja kyllä heitäkin painostetaan. He saavat taas tahollaan kuulla että eikö vielä ole lapsenlapsia. Ettekö vielä ole isovanhempia. Voi harmi kyllä on niin ihanaa kun on omia lapsenlapsia.

Ja totuus on että on aivan taivaattoman ihanaa olla isoäiti ja isoisä. Emme vaihtaisi sitä mistään hinnasta. Ja kun sinun appivanhempasi kuulee varmasti tosi usein sen miten ihanaa se on. Niin toki he haluavat olla myös osa sellaista elämää.

Minusta olisi suorastaan tärkeää että jos ette aio tehdä niitä lapsia niin kertokaa se heille mutta kohteliaasti. Näin he eivät turhaan haaveile sellaisesta mitä ette heille suo. Ja kun he sitten tietävät ettei heille tätä suoda pioloogisesti niin he etsivät sitten korvaavat tilalle. Tässä maassa on paljon lapsia jotka tarvitsevat sijaisisovanhempia. Mutta miettikää ensin oletteko siihen valmiita. Oletteko sitten valmiita jakamaan isovanhemmat mahdollisten omien lasten kanssa ja muiden (tilalle tulleiden lasten kanssa). Sillä ne tilalle tulleet lapset jää osaksi perhe-elämää lopuksi ikää.

Olen nähny senkin aika läheltä, että sitten ollaan vihaisia siitä vanhemmille/appivanhemmille kun ei heidän lapsilleen olekkaan niin paljon aikaa kun on tullut elämään muita lapsia joiden kanssa täytyy jakaa huomio ja jopa omaisuutta.

Mittikää mitä kaikkea päätöksenne voi saada aikaan. Asiat eivät ole ihan niin mustavalkoisia kuin alkuun kuvittelisi.

Kysyppä seuraavan kerran kun tulee kyselyjä jälkikasvusta ettäs miten se anopin ja appiukon seksielämä jaksaa ja onnistuuko enää ollenkaan niin voi tulla hiljaista ja jos tulee sanomista niin sanot että meidän lapsijutut tai jälkikavun saaminen ei kuulu teille ja niin edelleen.

Olin muistaakseni jotain 7-vuotias kun äiti antoi seksivalistusta, tuijotti vihaisesti suoraa silmiin ja sähähti että jos paksuksi tuut niin tuossa on viis hirttä poikki, lähdet talosta kuin leppäkeihäs.
Rupesin seurustelemaan 15-vuotiaana mieheni kanssa. Hänen äitinsä kysyi muina naisina kahvipöydässä että koskas te alatte mulle tekeen niitä lapsenlapsia, ootan jo kieli pitkällä.
Naimisiin mentyämme olin 24-vuotias, äiti neuvoi ymmärtäväisellä äänellä että nyt kun olemme aviopari, niin ei se sitä tarkoita että niitä lapsia on pakko tehdä, ymmäränhän, että niitä on olemassa semmosia ehkäisyvälineitä, tiedäthän...
Anoppi kysyi jo että onko minussa vika, heidän suvussa on kyllä lapsia saatu.

Emme edes puhuneet lasten hankinnasta tai hankkimatta jättämisestä, koko aihe ei koskettanut meidän parisuhdetta ollenkaan vuosikausiin, ihan sama ja se koko aiheelle !!!

Esikoista odottaessani 31-vuotiaana ja viidennellä kuulla siitä anopille kerrottuamme anoppi nauroi päin naamaa että olenko ihan varma että edes olen paksuna, mistä voin sen muka tietää, taitaa vaan ruoka maistua ja kannattas varmaan ajatella mitä suuhunsa laittaa.
Äiti käänsi päänsä pois jos minulla oli hieman kireämpi tunika vatsani päällä, sanoi että hyi olkoon eikö tuotakin voisi peittää jollain, on kyllä hirveä maha.
Esikoisen synnyttyä ja siitä ilmoitettuamme anoppi ilmoitti että tämä oli hänelle nyt kyllä hirveä yllätys ja järkytys, ei hän olisi ikinä uskonut että näin pian...

Mistä hemmetistä tällaisia tolloja sikiää, siinä sain kuunnella kummankin puolen äideiltä uskomattomia aivopieruja ja iljettäviä juttuja.
Kun oma tyttäreni lähestyi murrosikää, äiti tiedusteli posket häpeästä punaisena että joko olen puhunut tytölle niistä...mehiläisistä...

Vaikka osaan jättää nämä muinoiset jutut jo omaan arvoonsa, kyllä ne joskus pulpahtavat mieleen ja ovat vaikuttaneet koko naiseuteeni ja raskauksiini.
Seksuaalisuus ja puhe lapsen hankkimisesta tai hankkimatta jättämisestä ei ole mikään kahvikeskustelu aihe eikä kuulu kellekään mulle. Nyt jo iäkäämpänä osaisin sanoa napakasti ja ihan suoraa sanottuna vittuillen takaisin, silläkin uhalla että asiasta syttyisi sota.