Olen ennenkin kirjoittanut tänne...silloin olin huolissani...olen 4 ihanan lapsen äiti...2008 loppukesästä sain huomata olevani raskaana..se oli kova pamaus miehelleni..hän uhkasi jättää minut jos en tekisi aborttia...asiaa mietittyäni en suostunut abortointiin-hän lähti uhoten pois kodistamme...oli pois noin viikon..se oli vaikeaa aikaa minulle..ikävä oli kova,mutta en pystynyt taipumaan mieheni tahtoon...oli pakko punnita silloista avioliittoa,oisko se ollut sen arvoista??itkin paljon silloin..monina aamuina heräsin silmät punaisina ja turvonneina...mieheni tuli lopulta siis kotiin..asiat meni ok.kuhan en puhunut raskaudesta ja kun masu ei ollut vielä kasvanut...juominen/valehtelu oli kovin normaalia...tahti vaan kiivastu joulua kohti aina tammikuun 2009 alkupuolelle...samoin riehuminen ja väkivalta.Erään riidan jälkeen lupasin jo lapsilleni,ettei heidän tarvitse enää nähdä juopunutta isäänsä...toisin kävi...(mieheni ongelma alkoholin suhteen on se,ettei osaa lopettaa ajoissa...)viimeinen pisara tuli tammikuun alussa..soitteli töistä,että joutuu tekemään jonkun keikan..menee myöhäisemmäksi...minä (ainakin yritin uskoa)jäin hyvään uskoon kotiin..tuli ilta ja olin juur lukemassa iltasatua,kun mieheni saapui kotiin...oli aivan kalpea ja näin heti,et oli juovuksissa vaikka kovasti yritti sitä peitellä.En voinut enää vaieta...totesin,et olet juonut...ja siitä se riemu repesi...alkoi nimittelemmän lasten kuullen...(yksi nukkui)...vanhin tytöistämme istui koneella aulassa...menin hänen tykö...mieheni tuli kohti ja sylkäisi kasvoilleni ja samalla uhosi,riehui ja nimitteli...istuin tytön lähelle portaille...mieheni alkoi potkimaan vaatekaappeja..johon totesin soittavani poliisit jos hän ei lopeta...meno vain yltyi ja soitin sinne minne lupasin...hän lähti syöksymään minua kohti ja minun reagointini oli estää lähelleni pääsy...hän horjahti portaissa ja kaatui alas..mennessään rikkoi imurin,joka oli jäänyt tielle ja hänen polvi aukesi...aloitti lattialla filmaamisen..huuteli,et kattokaa nytten kuinka äitinne pahoinpiteli hänet ym....jäänkin tähän makaamaan,et poliisit näkee mitä täällä on tapahtunut...mutta ei..nousikin ylös tullen uudestaan kohti minua..vaikutti rauhalliselta,mutta hän löikin minua kasvoille ja repi hiuksiani..sen jälkeen otti keittiöstä pari puukkoa ja alkoi niiden kanssa heilumaan ja juur samaanaikaan nuorin lapsista tulee huoneestamme...syöksyin pois portailta tarttuen samalla lapsiini jä työnsin heidät huoneesemme ns.turvaan...itkimme kaikki kuorossa..hetken jopa aattelin,et onko tämä meidän loppumme???mieheni tunkeutui väkisin huoneeseen jossa olimme...mutta puukot oli jo poissa...lapset huusivat hysteeristä huutoa..haki vaatteensa ja teki lähtöä...soitin uudestaan hälytysnumeroon ja kerroin mitä oli tapahtunut ja kyselin,että missä poliisit viipyy...mieheni tuli puhelimen viereen huutamaan,että miksi valehtelen ym???loppujen lopuksi käperryin tuolille ja itkin vaan,,en pystynyt puhumaan....ovi kävi ja hän huusi mennessään etsivänsä poikani ja uhosi hakkaavansa hänet ym...onneksi poliisit sitten jo soittikin...kerroin tuntomerkit ja poikaani kohdistuneen uhkailun...he etsivät heti poikani ja ottivat hänet turvaan!kotiimme tuli toinen auto,joka jäi odottamaan miestäni kotimme edustalle,toinen auto taas etsi miestäni...oiskohan mieheni ollut noin tunnin kevyessä vaatetuksessa ulkossa,kun sitten saapui takaisin..poliisit saman tien pidättivät hänet..lastemme ja minun edessä..se oli samalla helpottava,mutta myös niin traaginen näky..saimmehan rauhan ainakin siksi yöksi...olin sinä iltana aivan valmis hakemaan lähestymiskieltoa miehelleni..olin niin vihainen ja loppu siihen kaikkeen...mutta kuitenkin yöllä kun istuin ja oli hiljaista tiesin jotenkin kummasti,että mieheni rakastaa minua ja lapsiani...tiesin myös,ettei liittomme näin lopu...enemmän meillä kuitenkin on ollut niitä hyviä hetkiä!seuraavana aamuna veljeni,joka on myös poliisi haki mieheni putkasta...mieheni oli koko yön valvonut ja miettinyt asioita..hän halusi a-klinikalle..kohtaaminen oli nihkeää...en aluksi pystynyt katsomaan miestäni....mutta sitten kun juttelimme ja katsoin häneen näin ,että hän katuu...alkuun luottaminen häneen oli vaikeaa,mutta nyt olen niin onnellinen,että annoin mahdollisuuden!Ei ole juonut pisaraakaan tämän ikävän tapauksen jälkeen...on paljon rennompi ja hyväntuulisempi kuin aikoihin...on minuakin tukenut ihan erilailla..lasten kanssa on jaksanut touhuta..mm.uimaan ja luistelemaan vienyt..yhdessä olemme hakeneet vauvanvaunut...eli tämän jälkeen kaikki on mennyt hyvin...olen huomannut,että itsekin olen lopettanut turhasta valittamisen..nautin näistä onnenpäivistä!!luottamus on palannut pikkuhiljaa..ok välillä pelottaa,kun hän lähtee jonnekin,et palaako ajoissa ja selvinpäin,mutta aina on tullut takaisin ajoissa ja selvinpäin...ihanaa...olen ollut todella onnekas,koska on paljon perheitä,joissa asiat on paljon pahemmin..tämä vauva kruunaa kaiken sen pahan,jonka koimme...en kirjoittanut tätä siksi,et tahtoisin juoruta ym.vaan olen niin onnellinen,et voisin huutaa siitä koko maailmalle...ja opetuksena tämä-aina on toivoa,kun on rakkautta!
Elämääni...
alice
22989
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
ei tuommoista litaniaa jaksa selvinpäin lukea.
Niinko tähän tyyliin.
Eikö olekkin hyvä idea.
Vähän musaa kaikille:
ABC Poison Arrow 4.3.82 Trevor Horn Production
http://www.youtube.com/watch?v=w1jYyrLXwI8
luin juttusi ja täytyy sanoa että te MOLEMMAT OLETTE SAIRAITA!
satun tietämään väkivaltaisesta suhteesta jotain koska itse olen ollut sellaisessa jossa jouduin kärsimään niin fyysistä kuin henkistä väkivaltaa, ja voin sanoa, se kaikki meinas viedä järkeni!
itse oisin tuossa vaiheessa jättänyt miehen ja hankkinut lähestymiskiellon.
odota vaan, kyllä se piru vielä tulee takaisin sieltä lukitusta mielestä.
olisi jo luullut hälytyskellojen soivan kun uhkasi hakata sinun poikasi.
hän vain taitaa odottaa sitä tilaisuutta että saa satuttaa kunnolla, on ollut aikaa miettiä sitäkin.
entäs miten ne muut lapset kärsivät siitä yöstä kun isä halusi suurinpiirtein tappaa perheen..tottelevat pelon vallassa!!
vain koska äiti kuvittelee että "tämä on sitä rakkautta"...ei jumalauta..
mitäs sitten teet kun miehesi jälleen sortuu alkoholiin, ja heittää sinut seinään ja hakkaa lapsia sekä kuristaa vauvan hengiltä tyyliin "turpa kiinni perkele"..unohdat kai koko jutun koska "kyllä hän rakastaa silti ihan meitä kaikkia vaikka välillä hakkaa verille"..noita asioita kun ei kuitata anteeksipyynnöllä.
osasin odottaa jotain tälläistä kommenttia..sääli...mutta on myös tapauksia joissa asiat oikeasti voivat muuttua parempaan..vain minä tunnen mieheni ja meidän lähtökohtamme..vaikka kuinka sitä kertoisin sitä tässä ei kukaan sitä pysty näkemään...
Opettele edes hiukan tekstinkäsittelyä.
Jos olisi edes yksi ymmärrettävä lause.
jälkeen voi enää luottaa mieheen.
Uskotko todella, että kaikki ikävä on lopullisesti takanapäin?
Miten uskallat jatkaa ihan lasten takia? Taisi olla hyvinkin traumaattinen kokemus heillä niinkuin sinullakin.
No, aika näyttää mutta ole varuillasi.
Toivottavasti vauva kruunaa kaiken vaikka mies ei aikoinaan ollut siitä kovin innostunut...hmmm...
Ja vielä: oli todella hankalaa lukea tuota jatkuvaa pötköä. Oletko kokonaan unohtanut pilkut ja pisteet sekä iso kirjaimet? Ne helpottavat huomattavsti lukemista.
yhtä putkea vaan.........apua.
En kyllä tuommoisen jälkeen luottaisi mieheen enään ikinä, vaikka lupaisi mitä. Enkä päästäisi lähelle lapsia tai varsinkaan pientä vauvaa! Koskaan ei voi tietää milloin taas pimahtaa ja joku vielä menettää henkensä. Kuukausi on aika lyhyt aika olla raittiina, se ei todista mitään. Itse potkisin miehen kyllä kiireenvilkkaa pihalle ja omaan asuntoon. Jos yksin asuen olisi ehkä vuoden tai kaksi raittiina niin sitten voisi ehkä asiaa harkita uudelleen.
haluat...kirjoituksestani vaan sen verran...kirjoitin kaiken pötköön,koska tein sen aika kiiressä.Selvähän se,että onhan tapahtunut jättänyt minuun tietyt jäljet...niiden arpien parantumiseen menee aikaa.
Ja tulevasta jokainen ymmärtää sen,ettei kukaan meistä voi tietää tulevaa.Ette tekään..yhtälailla teille saattaa tapahtua jotain todella kurjaa...??Harmittaa se,että eikö kukaan teistä huomaa mitään positiivista tämän asian keskellä??
Ja se minun on pakko lisätä,että mieheni ja lasten isä ei ole koskaan ollut paha lapsilleen..
Kaikki tämä miten on käyttäytynyt kieli hänen pahasta olostaan.
Eikä ole myöskään lastani kohtaan.
alkoholisti. jos hän ei käy aa:ssa säännöllisesti,
niin hän sortuu alkoholiin uudestaan.
kun kerran on menettänyt hallinnan juomiseen,
niin se on menetetty loppuelämäksi.
hän tarvitsee terapiaa siihen.
näyttää ikävästi siltä että olet valmis suojelemaan ja puolustamaan miestäsi enempi kuin lapsiasi.
siis mieti nyt itse vähän tuota tilannetta LASTEN KANNALTA!!!
varmasti pelkäsivät toden teolla, varsinkin se poika jonka miehesi uhkasi hakata!
mitä sitten ajattelit tehdä kun mies oikeasti käy lasten kimppuun!?
jos kerran pystyy sua kohtelemaan tolla tavalla niin mikä tulevaisuudessa estää häntä lyömästä lasta?
jo äitinä sun pitäisi tuota tilannetta miettiä, eikä sortua siihen ajattelutapaan että kyllä tämä tästä.
mulla mies lentäisi saman tien pihalle jos edes kertaakaan löisi, oli kännissä tai ei!
mieti vähän mitä tuo teidän suhteenne tekee lapsille?oletteko edes oikeasti onnellisia, vai oletko onnellinen kun ei tarvi pelätä turpakeikkaa..?
toivon todellakin ihan lastenne takia että mies olisi "paranemaan" päin..mutta täytyy itse sanoa etten ottaisi riskiä tuon kokemasi jälkeen..ei vaikka mies polviltaan rukoilisi..
lasten terveydenhän tuossakin pitäisi olla etusijalla..
no hän käy kontrollissa 2 vko;n välein ja muutenkin käy terapiassa.
suhtautuisin asiaan aivan toisin jos hän olisi edes joskus hippassutkaan jotain lastamme..koskaan ei ole niin käynyt!
Enkä usko niin käyvän,mutta jos sen virheen tekisi niin se olisi todella eri asia!
Sama koskee minua.Olen muutenkin ajatellut,että yhtään juomista en suvaitse enää hänen kohdalla.Silloin on pakko hänen lähteä.
Minä uskon myös siihen,että ihminen voi oikeasti muuttua jos haluaa.Nythän on ainoa ongelma se alkoholi.Näistä asioista olemme puhuneet ja olen sen tehnyt selväksi.Te ette tunne minua...olen kuin leijonaemo,joka varmasti suojelee lapsiaan.
Minusta on todella kurja huomata se miten kyynisiä ihmiset ovat...eikö kukaan usko enää hyvään???
puheenollen..Olen myös kuunellut heitä tässä.Se miksi olen onnellinen johtuu siitä,että mieheni on oikeasti pohjimmiltaan hyvä ja ihana mies.
Ja yksinkertaisesti rakastan häntä ja samoin koen hänen puoleltaan.Jokainen meistä voi joskus sortua ja tehdä virheen..ei minulla ainakaan ole varaa tuomita ja olla antamatta anteeksi jos selkeästi näkee,että toinen katuu.
Ja ennnekaikkea yrittää.
Hmm.
Selvästikin olet ilahtunut koska tapaus "on ratkaistu" eli parisuhdeongelma olisi ns. lakaistu maton alle.
Tätä happy endiä ei vielä tiedä, koska nythän on vasta helmikuu. Jos tästä eteenpäin on mennyt vuosi eikä mitään vastaavaa ole kohtallasi sattunut, niin silloin voi onnitella todella hienosta askelleesta :)
Miehet voi muuttua. Ainakin kun tulee vanhemmaksi. Isäni oli aika väkivaltainen tapaus meidän kaikkien kohdalla siinä melkein 12 ikääni asti. Olin tosi hiljainen ja pelkäsin suunnattomasti isääni.Äitini ei tajunnut mitään, siis hakea apua. Joutuin itse rauhoittelemaan siskojani ja saada heitä ymmärtämään mitä ei kannata tehdä/sanoa.
Murrosiässä oli pakko ottaa kaikki huumorilla, jopa ne mistä isä suuttuu - hän on prkl huumorintajuton! Siskotkin alkoivat tajuamaan että isä on lopulta aika pieni mies ja siksi hän on niin vihainen välillä.
Äiti on edelleen omissa maailmoissa - hän ei kestänyt sitä, ettei isä ole pystynyt näyttämään kivoja tunteita häntä kohtaan. Kadotettu rakkauselämä.
Nyt kun olin 20 w paikkeilla, isä pyysi kerrankin anteeksi lapsuuden aikaista kohtelua. Ja nykyään häntä ei saa suuttumaan millään.
Nyt olen huomannut, että poikakaverilla on taipumusta solvaukseen ja pieneen väkivaltaan. Sinkkuna en olisi kestänyt yhtään semmoista kohtelua. Täytyy katsoa paheneeko tämä vai oliko se väliaikaista. Keskustelu ei tosiaan auta kun hän ei ymmärrä. Onneksi on sentään mahdollisuus ottaa etäisyyttä kun ei saman katon alla asuta.
Semmosita. Vapautuin :) sanat katoaa lopuksi suomi24 bittiavaruuteen..
vielä sen verran,että he eivät todellakaan pelkää isäänsä!Nyt harmittaa-ilmeisesti tekstistä saa väärän kuvan?Tämä oli yksi ainut näin paha tilanne.
Ei ole muita.
Luuletteko antavani hänen jatkaa vanhoja touhuja silläkin uhalla,että menettäisin lapseni???
Voin vastata heti-en se ei olisi sen arvoista.
Ja eihän tapahtuneesta ole kovin pitkä aika,mutta oli aika ennen sitä jolloin ajattelin murheissani että liittomme ei kestä.
Miehelläni ei ollut kykyjä hakea apua,vaikka siitä puhuimme.
Olen mykistynyt jo tästä muutoksesta,koska niinkuin sanoin en ollut lainkaan varma asioiden muuttumisesta parempaan.
Syynä siihen on valehtelu,joka johtui juomisesta.
Miksi en saa iloita jo näistä pienistä muutoksista???
Eikö rakkaus merkitse mitään??Minulle se ainakin merkitsee ja paljon,ilman sitä emme enää olisi yhdessä.
Maailmassa on muitakin miehiä ja naisia.
nimenomaan johtuivat pitkälti mieheni juomisesta.
Koska hän joutui valehtelemaan ja rahaa meni hukkaan.Mieheni tosiaan käy nyt terapiassa ja siellä varmasti joutuu käsittelemään asioitansa.
Hyvin luultavaa on ,että menemme sinne joku pv yhdessä.
Hoitoon meneminen lähti nimenomaan miehestäni itsestä ja sillä on iso merkitys.
Ilman sitä emme tosiaan edes enää yrittäisi!
Luulen, että yrität vain vakuutella itsellesi kaiken olevan hyvin. Et muuten olisi kirjoittanut tänne palstalle, tiedät sisimmässäsi, että kaikki ei ole hyvin.
Ei ole normaalia, että mies lyö. Miehet lyövät vain heikkoja, alistuneita naisia.
Usko pois voit pärjätä yksinään, väkivaltaa ei tarvitsee sietää. Ero on vaikea askel, mutta pelossa elääminen on vielä pahempaa!!
Kunnioita ja rakasta itseäsi, äläkä anna muiden satuttaa itseä.
mun ei tarvi vaakutella kellekkään...
Eikö riitä,että olen onnellinen.?
Siksi vaan kirjoitin.
Naurattaa
Selkärankaa tuohon,nainen!Eikö tuo uhkailu ja lyöminen jo kerran riitä?
On varmasti nyt ihanaa ja varmasti se mies ihan tosissaan katuukin,mutta,kun se nyt huomaa että annoitkin kaiken anteeksi melkein heti,niin mikäpä sitä enää sitten estää alottamasta juomista uudestaan?Ja siinä ei enää rakkaus auta.Joo,ei tuo teksti tietenkään kerro teidän elämästä kaikkee,mutta sen ainakin,että sun oma epävarmuus paistaa tuosta läpi.Että tulikohan nyt tehtyä vähän liian hätiköity päätös.
tulla enempi tunne että aloittaja on kertakaikkiaan aineissa koko ajan. Aloitus on sellasta litaniaa että ei sitä kukaan tervepäinen jaksa lukea, sitten vastauksissaan alkaa selitellä ja puolustella ja nyt jo naurattaa.
Siis joko aineissa tai mielenterveys pahasti hakusessa. Kumpikaan vaihtoehto ei lasten kannalta vaikuta hyvältä. Isä väkivaltainen ja äiti sekaisin.
Voisimpa veikata,että kohta tuo sama litania on luettavissa tuolta perheväkivalta-osiosta.Siellä sitten ihmetellään miten tässä nyt näin taas kävi.
tyhmiä olette!Ei voi muuta sanoa