"JÄÄNMURTAJAT PITÄÄ TAISTELLA TAKAISIN", kirjoitti eilen Talouselämä.
"Venäjän kaupallisen edustuston päällikkö Valeri Šljamin listasi äskettäin SWOT Consultingin seminaarissa Venäjän otollisimpia investointikohteita vuosina 2009–2011. Yksi kohde ovat erikoisalukset, erityisesti arktiset alukset."
”Ehdottomasti kiinnostaa meitä”, vahvistaa telakkayhtiö STX Finlandin toimitusjohtaja Martin Landtman.”
”Tilanne on sellainen, että uusia risteilyalusten tilauksia ei enää saada. Pyrimme nyt aktiivisesti laajentamaan tuotevalikoimaa. Keskeisiä kohteita ovat arktisiin oloihin tarkoitetut alukset ja Venäjän kauppa.”
http://www.talouselama.fi/uutiset/article217920.ece
VENÄJÄ AINOA TOIVOMME
Ikävä tosiasia on, että korealaisomistuksessa olevat suomalaistelakat joutuvat taistelemaan vanhoista markkina-asemistaan. Suomalaisilla on vuosikymmenien historia jäissä kulkevien erikoisalusten rakentamisesta itänaapurille. Omistusjärjestelyjen tiimellyksessä yhteys kuitenkin pääsi löystymään.
Ennen korealaista STX:ää suomalaistelakat olivat norjalaisen Akerin omistuksessa. Aker keskitti Suomeen risteilijöiden rakentamisen. Kun sitä työtä riitti, erikoisalukset, kuten jäänmurtajat, siirtyivät yhtiön Saksan ja Ukrainan telakoiden vastuulle.
Viime kesänä korealaiset myivät näiden telakoiden enemmistön venäläiselle FLC Westille. Saksassa oli rakenteilla muun muassa neljä jäänmurtajaa Norilsk Nikelille.
Kaupan päälle uusi venäläisomistaja sai siis hyvän referenssin kotimarkkinoille.
Venäjä on arktisten alusten päämarkkina-alue Pohjois-Amerikan ohella. Aluksia tilaavat yhä kovempiin pakkasiin mielivät öljy- ja kaasuteollisuuden yritykset.
Käytännössä suomalaisten ulottuvilla on vain Venäjä. Yhdysvalloissa laki yhä kieltää ostamasta jäänmurtajia ulkomailta. Kanadassa jäänmurtajilla on 25 prosentin tuontitulli.
Vaikka laivatilaukset menisivät muualle, suomalainen arktisten laivojen rakennusosaaminen kiinnostaa venäläisiä suuresti.
Viime kesänä alan huippuosaaja, insinööritoimisto Aker Arctic Technology siirtyi osin venäläisten omistukseen. Niukka enemmistö on STX:llä, vähemmistöomistajista jäi ABB, mutta Wärtsilä lähti ostettuaan itselleen laivansuunnitteluyhtiön Norjasta.
Tilalle tuli tuttu venäläinen, FLC. Se omistaa nyt viidenneksen Arctic Technologystä.
Arctic Technologyllä on toimitusjohtaja Mikko Niinin mukaan hyvin töitä. Viime vuoden 7 miljoonan euron liikevaihto tuli tasaisesti Venäjältä, Pohjois-Amerikasta ja Koreasta. Pääasiakkaita ovat öljy- ja kaasuyhtiöt. Juuri nyt yhtiö jännittää Alaskaan toimitettavan jäänmurtajan tarjouskilpailua.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.