eli haluaisin ripsipermiksen ja omistan raskaat silmäluomet. Viimekerralla eräässä liikkeessä laitettiin, mutta tuloksesta tuli liian käherretty. Meni ripset ylösalaisin ikäänkuin kiepille ja ripsien latvat jäi silmäluomien alle. Oli kammottavan näköistä. Lisäksi alaripsetkin taipuvat osa ylöspäin..=( Eli siis, olisikohan ripsipermiksen rullakoko ollut tässä liian pieni kun noin pääsi käymään? vasta myöhemmin oon saanut kuulla, että ripsipermisrulliakin on eri kokoisina..=/ Haluaisin ripsipermiksen, mutta hieman pelottaa ettei käy samalla tavalla kuin viimeksi..
ripsipermis?
roikkuluomi
3394
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mene eri paikkaan ja kerro aikaisempi kokemus. Liian voimakkaasti käherretyn voi myös suoristaa eli jos vielä kärsit vaivasta suosittelen "oikaisupermistä", mutta en ehkä kyseisessä paikassa, jossa tekivät homman pieleen.
Tiedän kertomuksesi mukaan mikä hommassa meni vikaan. Ensinkin alaripsiä ei oltu suojattu lapuilla vaan otettu nekin rullaan mukaan. Vaikka puola olisi minkä kokoinen ripsien kärjet jätetään rullasta vapaaksi, muuten koko ripset käpristyvät ihan "afroksi".
On tainnut tekijä olla asiansa osaamaton..
Kyllä ripsipermiksen laittajan pitäisi nähdä, mikä kenenkin silmille sopii. Tosiaan rullia
on ainakin 4 eri kokoa- yleisimmin käytössä 3 eri. Riippuu sun ripsien pituudesta ja toiveesta, miten haluat. Pienet rullat lyhyisiin. Isommat rullat, mitä loivemmat ripset haluaa. Olen huomannu eroja eri tekijöiden kohdalla, vaikka samankokoiset rullat käytössä. Jos liian taipuisa tulos, ei kiva ripsien kasvaessa, kun osa sojottaa suorempana...
mulla on aika lyhyet ja jäykähköt ripset mutta tosiaan kun on aika raskaat silmäluomet niin jos tulee liian taipuisat ripset ni sit tulee toi tyhmä "kieppiefekti" ja jää ne latvat luomien alle jumiin..=( ehkä tekijä ei ottanut noita mun raskaita luomia vaan huomioon ja siks ois pitäny valita isompi rullakoko..?enää en kuitenkaan samalle tekijälle menisi uudestaan..=(