Petin avomiestäni tuhannen kännissä, enkä muista siitä mitään. Toinen osapuoli kertoi minulle siitä. Tiedän, että hän puhui totta, sillä kyseessä on ystäväpariskunnan mies. En ole koskaan pettänyt ketään, enkä kestä tätä tuskaa. Minun on pakko kertoa siitä avopuolisolleni, koska rakastan häntä enemmän kuin elämää. Olemme olleet 6 ihanaa vuotta yhdessä, enkä vaihtaisi kuin yhden päivän pois. Olen aina ajatellut, että pettäjät ovat sairasta porukkaa, nyt kuulun samaan kastiin. Menetän kaiken; rakkaani, ystäväni ja itsekunnioitukseni. Mutta olen sen ansainnut. Millään ei ole enää väliä.
Petin, enkä muista siitä mitään
Pettäjänainen
552782
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 55
Vanhimmat
Jos olet ollu viinassa ja miehesi on kaikesta autuaan tietämätön niin ei kai sillä sitten ole mitään väliä. Voithan sä käydä ripittäytymässä kummiski jos siltä tuntuu mutta täällä on turha itkeä mitään :P
nyt vain parempi kestää tuska ja jättää kertomatta miehellesi? Kertomalla jaat tuskasi hänen kanssaan eikä se todellakaan ole hyväksi suhteellenne.
Sinun kyllä kelaisin monta kertaa MITEN ja MIKSI ajauduit ko. tilanteeseen? Puuttuuko sinulta itsesuojeluvaisto vai oliko se mielestäsi juuri silloin hyväkin idea?
En voi elää tämän asian kanssa, painaa ihan liikaa...Ollaan todella läheisiä ystäviä ko. pariskunnan kanssa...Voihan olla, että toinen osapuolikin paljastaa, koska on laitellut viestiä, ettei kadu yhtään...Haluan kertoa itse ennenkuin saa kuulla muualta...En olisi uskonut, että toinen pettäjäosapuoli on noin kevyesti asiassa mukana...Laitoin viestiä takaisin, että kadun enemmän kuin mitään ja haluan kertoa,tähän ei ole vielä tullut vastausta....
Meille kävi juuri noin , no viime kevät oli kissa ja hiiri leikkiä , kumpi pettää enemmän.
No nainen aloitti nämä syrjähypyt , sitten kysellään miksi on niin paljon eroja ???
Miksiköhän .. ei siinä mietitä lapsia ja perheitä .
Kyllä ihmiselle on luontaista saalistusvietti ja seksi.. Nyt olen oppinut tämän leikin säännöt, tee kaikkia kaikkien kanssa , vältä kiinnijäämistä äläkä kerro edes kavereillesi he voivat olla liian kateellisia .
niin tolkuttomassa tilassa olevan kanssa ei kuuluisi harrastaa seksiä. Toivon että miehesi ymmärtäisi.
Mieheni ei takuulla ymmärrä, mitä tein...Hän on täydellinen kaikinpuolin, on ottanut minut huomioon aina ja tekee kaikkensa meidän suhteen eteen...Olen nyt mokannut täysillä ja siitä on kannettava vastuu...Känni ei ole tarpeeksi hyvä syy, niinku täällä toitotetaan...en vaan helvetti tiedä MIKSI oon tehny sen!!!??? Oon syyllistäny hyväksikäytöstä ja raiskauksesta jo toisen osapuolen, mutta hänen sanojensa mukaan oon ollu kyl täysillä mukana ja uskon sen...ollaan oltu kavereita jo 10 vuotta...Mitä vittua täs voi enää tehä!!!???
omaa oloasi helpottaaksesi kerro koskaan miehellesi. Tässä tilanteessa totuuden kertominen satuttaisi miestäsi raskaasti ja rikkoisi myös tuon toisen pariskunnan välit. Sinä sitten nukkuisit yösi omatunto puhtaana, "olin ainakin rehellinen". Ja ympärilläsi olisi kolme onnetonta ihmistä?!
Selkä suoraksi vaan, et muutakaan voi nyt tehdä kuin kestää itsesyytökset ja katsoa eteenpäin. Mutta älä tee enää enempää vahinkoa, kyllä sekin päivä vielä koittaa kun voit katsoa itseäsi silmiin peilissä..
Nimim. kokemusta on..
Kuka sinuun enää sitten voi luottaa jos totuus paljastuu jostain joka tapauksessa?
Oletko varma ettei täydellisellä miehelläsi ole mitään tilitettävää?
lieventävä syy suomalaisessa oikeuskäytännössä.
Voisit varovasti johdatellen vaikka tällä perusteella asian kertomista miehellesi.
Vaimo jos kännissä tuolla tavalla koheltaisi, niin antaisin anteeksi. Olenhan ateisti ja pyrin noudattamaan tätä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Buddhalaisuus#Jalo_kahdeksanosainen_polku
>Anna asian olla,äläkä pahenna sitä.Teidän kaverisuhteet ovat varmaan menneet.Eikä sitä tiedä
kun vajaat sata miestä,koska peti kaverisi on kertonut kaverilleen ja hän kaverilleen.Tietäjät
on 3 potenssiin 5,joten jos on pieni kylä ,lähes
kaikki tietävät.juridisesti humala ei ole mikään
puolustus,koska rikokset tehtäisiin aina alkoholin
voimalla ilman sanktiota.Jos kerrot,niin todennäköisesti miehesi ei pääse asiasta yli,
joten hän eroaa.Minä en ymmärrä naisia,joilla on
hyvät miehet niin täytyy kuitenkin hakea vierasta
miestä.jos olet selkärankainen nainen niin kanna
vastuusi....
.Sanoisin,että häpeä.
So wrong...
Suomen rikoslaien 3 luku 4 § sanoo seuraavasti
"Päihtymystä tai muuta tilapäistä tajunnan häiriötä, johon tekijä on saattanut itsensä, ei oteta syyntakeisuusarvioinnissa huomioon, ellei siihen ole erityisen painavia syitä."
duunia miettiä kumpi se oli muna vai kana ensin. Niin mikä sitten on erityisen painava syy? Toisille pienikin syy on painava, toisia ei hetkauta mikään.
Mikä iso häpeä sinulla itselläsi on tunnollasi, kun noin paatoksella toista syyllistät ja uhkailet koko kylälle ilmitulolla.
Sanoisin sinulle ap, että sure asia itseksesi. Kaikki teemme virheitä. Käy vaikka yksin terapiassa. Se, että suhtaudut asiaan noin vakavasti, kertoo, että olet hyvä vaimo. Sinuna en kertoisi asiasta miehellesi. Oma tuskasikin laantuu ajan myötä.
paska.
Tee sinä vaan omat ratkasus kokemuspohjalta tulevaisuudessakin.
Sulla taitaa olla kokemuksia vähän useammastakin petoskerrasta kun olet itsesi jo noin kovettanut.
Kyllä neuvvoo saa muttei kannattais rehellistä ihmistä neuvoo kieroilun tielle.
Älä kerro miehellesi, se ei ole maata mullistava asia, niin kuin olet ihan omakohtaisesti saanut huomata: eivät ne pettäjät ole mitään pahiksia, viimeisen päälle lurjuksia vaan aivan tavallisia, hyviä ihmisiä!
Jos et itse muista mitään niin on ihan turha uskoa kaikkea mitä kerrotaan ja syylistellä, sääliä itseään. Et sinä miehesi takia/tähden kerro vaan oman huonon olosi takia, omaa oloasi haluat helpottaa, mutta helpottuuko se oikeasti? Eri asia on jos tulet raskaaksi etkä tiedä kuka lapsen isä on?
Katua omaa hölmöyttään voi ja katsoa, että ei enää siihen tilanteeseen joudu. Pitää huolen itsestään ja juomisestaan, jättää ottamatta jos ei voi pysyä kohtuudessa niin, että kontrolli säilyy! Känni on ihan yhtä hyvä syy kuin mikä muu syy hyvänsä. Armahda itsesi ja perheesi, perheenne!
ettet koskaan, ikinä enää juo ilman hänen läsnäoloaan. Lisäät vielä ettet edes muista tehneesi mitään, mutta kuulit tämän ystävältäsi.
Tosin tässä vaiheessa voit todeta että onneksi en ole koskaan ennen ollut niin juovuksissa. Sano ettet voi enää elää ittes kanssa, sun täytyy mennä terapiaan.
noin. Hyvät vaimot jakaa pesää muillekkin kuin omalle miehelleen ja sitten itketään täälä elämän kurjuutta. Ei ole murhe puserossa ja oma mielessä kun on vieras parru perseessä, housut lentää ihan omasta tahdosta nurkkaan ja kaikki tuntuu silloin oikealle. Mutta auta armias kun käry käy, se oma jota ei mistään hinnasta olla hylkäämässä onkin niin maan rakas.
Minulla muuten on tällainen asiaan vakavasti suhtautuva hyvä vaimo kotona. Mikä iso häpeä sinulla itselläsi on tunnollasi kun näitä pettäjäpaskoja, niin, ihan oikeasti paskoja, puolustelet? Omalle kontollesi kun kilahtaisi saattaisi äänesi sävy muuttua toiseen suuntaan.
Petetyksi tuleminen ei ole niitä haviteltavia elämänkokemuksia. Hieman modifioiden vanhaa hyvää sanontaa; se mikä ei tapa, se vituttaa ja ankarasti.
Pettäminen ei kuulu muuten sarjaan tehdyt virheet. Se on tietoinen valinta.
Vai nyt sinut on muka raiskattu?! Juuri tuollaiset idiootit menevät tekemään rikosilmoituksia ja pilaavat viattomien maineen. Oikeudenkäyntiä saati tuomiota ei tule mutta paljon surua ja murhetta. Onko se niin vaikea pitää jalkojaan ristissä vai oletko heti pilluasi jakamassa lähimmälle miehelle joka eteen sattuu kun pari paukkua olet ottanut?!
Tunnusta miehellesi millainen lumppu olet jotta hän voi heittää sinut pihalle. Tuskin sinusta siihen on vaan jatkat valitsemallasi tiellä. Huoraamalla ja jos jäät kiinni niin sitten itketään "raiskausta"...
suhteenne loppu.
teillä on lapsia.
tai jättää sinut.
Kerro kerro kerro....
Tai älä kerro.
Mikä hiton sääntö täällä muuttaa aina muotoaan sen mukaan kuinka hyvin ap kirjoittaa tarinansa.
Hoitoon kaikki jotka ei seksiä kykene harrastamaan ja seksin huumaan heittäytymään.
Kerrot niin pilaat miehesi elämän ja jos et on vaan itselläsi pahaolo.
Kumpi parempi?
Toivottavasti iskee kuppa kullis nuppiin ja pian.
Sen jälkeen voit vaikka "käydä reippaasti rekkain alle".
Näin HK:t lainatakseni.
..oikeus antaa anteeksi, sitä kuinka hän asiaan loppujen lopuksi suhtautuu ei voi etukäteen tietää, arvaila voimme ei muuta!
sen HK:n lainaaminen noin aivotoimintaan?
Olet saanut sitten jo liika-annoksen hookoota.
Joskus sodatkin täytyy osata lopettaa. Omista teoistaan vastuu kannetaan itse eikä jatketä muille aiheuttamalla oksettavaa oloa. Hookoolle terkkuja mä olen nainen.Kullinnupusta ei tietookaan. Kiitos puheenvuorosta.
parempi kuin kärsit itse. älä kerro vaikka se helpottaisi sinun oloa. kärsimykssi kautta voit antaa joskus itsellesi anteeksi.jos kerrot niin tiedä että muutat elämän muiltakin kuin itseltäsi, älä kerro.
kertomalla ( levittämällä miehellesi ) siitä lisää,, levität vain pahaaoloa syytömien niskaan.
vastuunkantoon kuuluu minimoida tuska !
että ei kannata kertoa, kuten jo sanoit ystäväpariskunta. Kertominen tuhoaa kaiken ja ylikin. Nimmerk kertonut ja jättänyt kertomatta
on ilmeisesti jääneet kertomatta, mutta kun itse joutuu kusetetuksi on tieto ilmeisesti kulkenut hyvää vauhtia. Menikö oikein päin tai edes sinne haminoille? Nimimerkkisi jätti kysymyksiä ilmaan, ammu alas ole hyvä.
..luuseri..
raasu paha olla? Lepää ja nauti kevätauringosta, se piristää mieltäsi vitutuksesi lomassa, aikuisten oikeesti lapsukainen.
painuhan raiskaamaan poroa pohjoseen pelle.
näemmä tietää miltä poronsuoli tuntuu kun osaa noin vakuuttavasti suositella. Kerro lähemmin eläinystävistäsi, joku pervo ystäväsi saa varmasti hyvät fibat tarinastasi.
Jos tuon agresi saisi kanavoitua työntekoon lama olisi jo vanha vitsi. Edellistä mukaillen, mene ulkoilemaan.
..tiedät mistä siis puhut..tollasia luusereitahan siel jäkälän keskel kasvaa.. Et ole ajatellut siskoasi? Sekin voisi sopia sulle? Ainakin olisi varma poka..ja koko muu paliskuntahan jo on sitä kokeillut..
väliin. Mistä tuollainen viha pohjoista kohtaan saa voimansa? Veikö Naima-Aslak naisesi? Tekstistäsi päätellen taidatkin olla suklaapuodin miehiä. Kuohiko joku Oulun yläpuolelta poikaystäväsi? Eikö etelän poika saa lekuriltaan rauhoittavia?
Juu, sinun on syytä ilmoittaa työnantajallesi mitä pikimmin työtehosi tuplaantuneen, sikäli kun se kulkee käsikkäin pahan olosi kassa. Muuthan jää jalkoihisi tuolla vauhdilla.
että erektio-ongelmista voi puhua luottamuksellisesti lääkärille. Ole rohkeasti oman onnesi seppä. Älä häpeile, moni kohtalotoverisi on jo saanut apua ongelmaansa, poronsarviuutteesta.
Ps. lukaise omat kirjootuksesi, olet naurettava uhossasi, kaikkea se teinillä teettää.
...kyllä olet typerä...oletko koskaan kuullut sanontaa että se koira älähtää johon kalikka kalahtaa? Eli kukas tosta paineiden häviämisestä alkoi puhumaan?
T:ei teini sitten 80 luvun ;)
..ainakin kun muijaasi töissä työnnän sinne...
...ehkä voisin harkita tuota bi-tyyliäsi jos vain annat tun aslakkisi yhteystiedot?
Tunnut olevan kovin mustist tuosta aslakista no ymmärtäähän sen että jos luulet mun tuuppaavan poikaystävääsi että koet noin.
Anyway olet kiva luuseri joka tuntuu hermostuvan hyvin, eli kiitos siitä että kaltaisiasi peräkammarin poikia on vielä olemassa.
ehti väliin, mutta samoin ajatuksin, oletko homppelin taipumuksia omaava? Ole oma itsesi ja astu ulos kaapistasi. Peräkammarin pojilla menee hyvin tuollaiseen Lomanin Teuvoa tappi pystyssä diggailevaan citypoikaan verrattuna.
Mistä paha olosi johtuu, luuseri? En tiedä mitä tuo sana tarkoittaa, mutta joku huono kaiku sillä pitää olla kun sitä joka toisessa lauseessa käytät. On hienoa että saat elämääsi sisältöä pahasta olostasi, muutoin lienisi aika tylsää. Provosoidut riemastuttavan helposti, joten juttukaveria tällä saitilla voi riittää kun keksivät herkkyytesi.
Ethän vaan ole muuttanut maalta kaupunkiin? Vähennä aineitten käyttöä, tulee vähemmän kirjoitusvihreitä.
sinulla taitaa olla paisuvaiskudoksessasi, niin ja ylempänä myös. Ikäsi tekee tepposia. T. vielä teini.
Ällöttävän pahansuopia teidän juttunne.
Oke.. olet näköjään helposti malttisi menettävä jänkhäjoonas? ja jos ollaan rehellisiä niin olisin kyllä mielummin metroseksuaali homo kuin sinun kaltaisesi porunnussija...
Ja se ei ole kiva fiilis kun toisen muija ratsastaa täysillä...
Laitetaan pervot kehiin.. ;)
Tulihan se taipumuksesi julki, hyvä että olet rehellinen itsellesi, muistahan et tunnetusti välitä. Henkinen puolesi on väsynyt, lepää riittävästi, pinnasi ei kiristy ja rauhoitut. Luimmeko väärin vai olitko jo unohtanut sanahelmesi; luuserin?
Tuleppahan etelän herra käymähän kylillä, kyllä sinullekkin poroa lainataan. Ollaan sen verta rentoa sakkia ettei pahastuta vaikka sen tiineeksikin astut. Loppuu tuo hermoilusi kun saat purkaa paineitasi. On se näemmä etelän ukonkin paha olla kun on paineissaan.
..eli viestini on mennyt sulle perille... Hyvä poika että opit..
Ja niinhän sen homonkin pää kääntyy ruuhkassa kun homo huudetaan...
Mistä tuntee luuserin? Siitä että se runkkaa yksinään kotona kun toiset painaa sen muijaa..
Luuseri.. :)
etelän miehiä polkemaan aslakkien eukkoja... Aslakit perkele kun ei ole näköjään kuin omista poroista kiinostuneita?
Ostakaa jostain nettikaupasta sellainen pimpero niin saatte hajun naisesta, vielä kun ostatte sillipurkin ja uitatte sen siinä purkissa niin löydätte sen sielä kaamoksen keskellä...
Ajatelkaa jos ei olisi sielä ei olisi laskettelukeskuksia..olisi lappi tyhjä eli ei olisi kuin juoppohulluja kätkäläisiä mäet täynnä..
etelän herralle koko tokka pääsiäisen pyhiksi? Saat rauhoittua mieliaskareittesi parissa.
Hermosi kaipaavat lepoa kaamoksen keskellä.
...Kaikki vaan eivät pidä poronnussimisesta kuten sinä ja muut sisäsiittoiset sukulaisesi..
Ja eipä tollasen poronnussijan viesteihin jaksa enää ees vastata..
hyvää kevättä ja varo niitä hirvikärpäsiä.
nyt agressiot noin loppu kesken, vasta kun alkuun pääsit? Että vielä sisäsiittoinenkin olet etelän mätä hetelmä. Sinun kannattaa ottaa hetimiten aika jonkun psykologin pakeille, eihän tuollaista vihan patoumaa kukaan pysty sisällään pitkään piilottelemaan. Lähtee mopeedi kätösestä ja syntyy rumaa jälkeä, tulet vaikka tänne ylös ja raiskaat uhkaustesi mukaan koko porokantamme.
käyttää runsaati käsivoiteita työtöntäsi kätellessäsi teinipoika, jottei mene herkkä nahkasi ruvelle.
se kovempikin kun tarpeeksi lämmitetään. Ei voi kuin ihmetellä kuinka pitkään joku jaksaa olla kevyehkön vittuilun kohteena. "Etelän mies" on sitkeää sorttimenttia ja pöljä, vai miten te pohjoisessa luonnehditte.
...Tumputtaa... ja ehkä kuten joku oli tuonne ylöspäin laittanut (sikiää keskenään)
Kerro miehellesi. Kerro. Jos miehesi todella sinua rakastaa niin käytte yhdessä kaiken tuskan läpi. Koin itse juuri samanlaisen tilanteen. Tyttöni meni kännissä sekoilemaan eikä juuri muista siitä paljon mitään ja katuu sitä enemmän kuin mitään muuta. Ketju: "Annoitko Anteeksi?" tällä palstalla on juuri minun aloittamani. tyttöni sai kyllä täydet pisteet siitä että kertoi, ja ei hän olisi ollut voinu olla kertomattakaan. Arvostan rehellisyyttä ihmisessä yli kaiken...ja me yritämme nyt uudelleen. Ei tämä tule olemaan helppoa mutta haluan todella uskoa että hän sydämestään katuu ja ei ikinä anna enää sen tapahtua. haluan uskoa hänen hyvyyteen. Ja sinäkin vaikutat hyvältä ihmiseltä vaikka teit mitä teit...Alkoholi ei kyllä saa olla mikään syy, mutta parempi sekin kuin selvinpäin, koska silloin ainakin on tunteita pelissä. Kerro hänelle, kerro.
sinä mies olet samassa tilanteessa kun minä,meillä mies kärysi ja pitkän miettimisen jälkeen annoin toisen mahdollisuuden.siitä on nyt kolme vuotta,ja kuten sanoit se ei ole helppoa.vasta nyt viimeiset puolivuotta olen ollut sellainen etten kysele en tutki puhelimia,vaikka mielessä kyllä vieläkin asia vaivaa.tulee sellaisia itkupäiviä.mieheni on kyllä muuttunut paljon sen asian myötä,hän kyllä yrittää kaikkensa että luottamus palaisi,mutta siihen auttaa vaan aika,mutta on hienoa että joku muukin antaa anteeksi,kun täällä melkein aina ollaan sitä mieltä että pettäjä pettää aina
Oikeen hyvän kiihkeen yön muistaa kyl vaikka kuin päissään ois.
Ei noin surkeeta kannata yrittää edes muistella kun oot jo unohtanu.
Ei tainnu olla kovin mieleenpainuva panomies.