Ensinnäkin ensin tavattuamme ajattelin sinua "laastarina" edelliseen suhteeseen kunnes luulin huomanneeni, että olet juuri sitä mitä tahdoin.
Ymmärsin heti, että meillä tulee olemaan vaikeuksia, kun huomasin sinun omapäisyyden kaikessa. Suutuit minulle heti alusta asti niin mitättömistä asioista joita en itse aina ymmärtänyt laisinkaan.., omasit ilmeisen huonon itsetunnon. Sinua olisi pitänyt puoltaa joka asiassa. Asioissa joissa olit väärässä minun olisi pitänyt myöntää, että olet oikeassa. Jos en niin tehnyt suutuit, pienen pienistä mitättömistä asioista suutuit niin, että heittelit tavaroita ja löit. Löit minua.. vaikka olet nainen niin oi kyllä,se sattui. Kerran puolustauduin ja estin sinua lyömästä ottamalla käsistäsi niin itkit siitä vessassa monta tuntia, että kuinka väkivaltainen minä olen.
Joka ikisestä riidasta tuli siksi niin suuri sota koska olit täysin kykenemätön riitelemään kehittävästi, itsehän kuitenkin yritin keskustella ja sopia asioita ja muuttua sen kehittävän kritiikin mukaan, mutta tätäkin kehittävää kritiikkiä harvoin sain, koska lukittauduit heti vessaan itkemään mitättömistä asioista haistateltuasi minulle ensiksi pitkät!
Ja loppumme:
sain ikävä kyllä tietää asian josta selviäminen oli minulle kova paikka ja vaikutti minuun syvästi, tietenkin valitettavasti se oli omaa ansiotani. En pystynyt toimimaan järkevästi eikä minusta ollut hetkeen jäljellä kuin "heikko pieni poika". Et ymmärtänyt sitä laisinkaan että tämä "heikko pieni poika" odotti sinulta tukea ja olisi asioistaan selviydyttyään muuttunut takaisin siihen mitä oli, kuten olen nyt. Sen sijaan menit ja petit minua heti, kun meni hieman huonommin ja riideltiin pahasti ja tilanne antoi siihen myöten. Perkele!
Viikon päästä soitit itkien kertoaksesi tämän.. oi, mietin oikeasti että tämän voin vielä antaa anteeksi, kun ymmärsin tilanteen, mutta niin tehtyäni et osannut näyttää minulle katumustasi yhtään ja tilanteeni vuoksi olin säälittävä ja henkisesti todella väsynyt enkä jaksanut alkaa tehdä asioista vielä vaikeampia.. siispä teit päätelmän, että mies olikin säälittävä ja kaikki yhdessä kokemamme oli olematonta ja se mitä ennen olin ja nyt! Et vaan ymmärtänyt!
Rakastin sinua sen toisen puolen vuoksi mitä olit.. enemmän kuin mitään koskaan! Mutta nyt vihaan ja silti ikävöin ja tahtoisin että olisit lähellä vaikken sinua siihen ottaisi!!
Ymmärsin heti, että meillä tulee olemaan vaikeuksia, kun huomasin sinun omapäisyyden kaikessa. Suutuit minulle heti alusta asti niin mitättömistä asioista joita en itse aina ymmärtänyt laisinkaan.., omasit ilmeisen huonon itsetunnon. Sinua olisi pitänyt puoltaa joka asiassa. Asioissa joissa olit väärässä minun olisi pitänyt myöntää, että olet oikeassa. Jos en niin tehnyt suutuit, pienen pienistä mitättömistä asioista suutuit niin, että heittelit tavaroita ja löit. Löit minua.. vaikka olet nainen niin oi kyllä,se sattui. Kerran puolustauduin ja estin sinua lyömästä ottamalla käsistäsi niin itkit siitä vessassa monta tuntia, että kuinka väkivaltainen minä olen.
Joka ikisestä riidasta tuli siksi niin suuri sota koska olit täysin kykenemätön riitelemään kehittävästi, itsehän kuitenkin yritin keskustella ja sopia asioita ja muuttua sen kehittävän kritiikin mukaan, mutta tätäkin kehittävää kritiikkiä harvoin sain, koska lukittauduit heti vessaan itkemään mitättömistä asioista haistateltuasi minulle ensiksi pitkät!
Ja loppumme:
sain ikävä kyllä tietää asian josta selviäminen oli minulle kova paikka ja vaikutti minuun syvästi, tietenkin valitettavasti se oli omaa ansiotani. En pystynyt toimimaan järkevästi eikä minusta ollut hetkeen jäljellä kuin "heikko pieni poika". Et ymmärtänyt sitä laisinkaan että tämä "heikko pieni poika" odotti sinulta tukea ja olisi asioistaan selviydyttyään muuttunut takaisin siihen mitä oli, kuten olen nyt. Sen sijaan menit ja petit minua heti, kun meni hieman huonommin ja riideltiin pahasti ja tilanne antoi siihen myöten. Perkele!
Viikon päästä soitit itkien kertoaksesi tämän.. oi, mietin oikeasti että tämän voin vielä antaa anteeksi, kun ymmärsin tilanteen, mutta niin tehtyäni et osannut näyttää minulle katumustasi yhtään ja tilanteeni vuoksi olin säälittävä ja henkisesti todella väsynyt enkä jaksanut alkaa tehdä asioista vielä vaikeampia.. siispä teit päätelmän, että mies olikin säälittävä ja kaikki yhdessä kokemamme oli olematonta ja se mitä ennen olin ja nyt! Et vaan ymmärtänyt!
Rakastin sinua sen toisen puolen vuoksi mitä olit.. enemmän kuin mitään koskaan! Mutta nyt vihaan ja silti ikävöin ja tahtoisin että olisit lähellä vaikken sinua siihen ottaisi!!
Vastaukset 2
Vanhimmat
ihminen löydy, mietipäs sitä, että vuodesta toiseen olis tämmöstä? Kyllä siinä sun henkinen kanttis joutus koetukselle ja oma mielenterveytes sekä itsetuntos. Ehkä se sun siippas olis todella ihan ammattiavun tarpeessa, ei terveeltä kuulosta.Jos haluatte yrittää yhdessä niin menkää parisuhdeterapiaan.
tarina takana.Rakkaudesta naiseen joka ei ollut sinut itsensä kanssa.Rakasti ja loukkasi monta kertaa.Todella epäkypsä persoonallisuus.Vieläkin kaiken loputtua rakastan ja vihaan päivästä riippuen enkä tajua miksi?Koitan uskoa että jossain on parempi ihminen minua varten.Yritän pitää mielessä tosiasiat ja unohtaa.Paskamaista!