tässä näitä kirjoituksia silmäilleenä aloin mietimään omia,vastaavanlaisia juttuja,mitä nyt vuosien mittaan onkaan sattunut,olen nyt 34v.oikeastaan ensimmäisen kerran aloin seurustella vakavasti vasta 18v,se seurustelu kestikin 3 vuotta.jätetyksi tulin silloin.se otti koville,kun en missään nimessä itse halunnut erota tyttöystävästäni! silloin päätin ettei enää koskaan satu näin,että koskisi niin kamalasti...tosin se päätös oli tuhoisa,sillä moni tuon päätöksen jälkeinen seurustelu on ollut vähemmän vakavaa.(omalta kohdaltani)ei sillä,että kenessäkään vikaa olisi ollut,mutta se varovaisuus.tarkoitan sitä,mikäli jotain sattuisi,eli tulisi ero,en ottaisi paineita,vaan sittenhän erottaisi...tosta vaan.. nykyisin olen kihloissa ollut jonkun aikaa,mietiskellessäni tätä huomaan,etten vieläkään "panosta" suhteeseen niinkuin pitäisi,vaikkei tyttöni valittanut olekaan.mahtaakohan 15 vuotta sitten tekemäni päätös vaikuttaa lopunikää..eli pysyn varuillani kaikenaikaa,niinkuin varalta,jos nyt jotais sattuisi tapahtumaan...huh!
ikävä asia...
hoplaa!
1666
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
sinulta puuttuu rohkeutta. ja on täysin mahdollista, että tällainen paljon tuskaa tuottanut nuoressa ja herkässä iässä koettu traumaattinen tapahtuma vaikuttaa edelleen ajattelussasi, vaikkei niin selkeästi että olisit siitä täysin tietoinenkaan. oma rakkaani päätti noin seitsemäntoistavuotiaana, ettei enää koskaan kärsisi rakkauden takia. hänellä oli useampi suhde yli kymmenen vuoden aikana, muttei koskaan halunnut antaa itsestään tarpeeksi luodakseen syvällisen suhteen. hän ei tuntenut edes mustasukkaisuutta, ja käänsi tunteensa kumppaneitaan kohtaan helposti halveksunnaksi jos vaarana oli joutua itse kärsimään. tavatessamme hän ei ollut vielä valmis avautumaan, ja pyrki suojelemaan itseään minulta niinkin paljon, että petti heikkouttaan. myöhemmin hän ymmärsi kuitenkin haluavansa muuttua, ja vaikka (tai pikemminkin juuri sen vuoksi että) on joutunut kärsimään paljon kohdeltuaan minua huonosti, hän on oppinut ajattelemaankin "oikein", myöntämään omat heikkoutensa ja tekemänsä vääryydet ja tullut omienkin sanojensa mukaan paremmaksi ihmiseksi. jokainen voi aina alkaa kasvaa ihmisenä! saaminen on antamista. ja muista, että rakastaa PITÄÄKIN niin kuin ei koskaan joutuisi kärsimään! jollet muutu, jäät paitsi paljosta!