Olen täällä muutamia aika erikoisia ihmiskohtaloita ottanut esille ja kertoillut kummallisista ihmisistä.
Nyt mieleeni on tullut tapaukset hallitsevista äideistä.
Joskus luin keskustelupalstalta, kuinka äiti kertoi 24-vuotiaasta pojastaan: "hänelle on nyt tullut joku murrosikä päälle, kapinoi ruokailuajoista, eikä meinaa noudattaa perheen yhteisiä ruokailuaikoja, pistää vastaan ja saattaa kiroillakin... täytyy vain pistää hänelle kunnon kuri päälle ja opettaa noudattamaan sääntöjä, sillä eihän tämä perhe muuten toimi!".
Toinen tapaus oli, kun tapasin yhden itseni ikäisen tytön(22v), joka joutui kirjoittamaan minulle mailit äitinsä valvonnassa. Lopulta viestittely taisi päättyä siihen, ettei äiti ollut minuun tyytyväinen.
Ajatuksianne tällaisista piilosadistisista perheistä?
Nyt mieleeni on tullut tapaukset hallitsevista äideistä.
Joskus luin keskustelupalstalta, kuinka äiti kertoi 24-vuotiaasta pojastaan: "hänelle on nyt tullut joku murrosikä päälle, kapinoi ruokailuajoista, eikä meinaa noudattaa perheen yhteisiä ruokailuaikoja, pistää vastaan ja saattaa kiroillakin... täytyy vain pistää hänelle kunnon kuri päälle ja opettaa noudattamaan sääntöjä, sillä eihän tämä perhe muuten toimi!".
Toinen tapaus oli, kun tapasin yhden itseni ikäisen tytön(22v), joka joutui kirjoittamaan minulle mailit äitinsä valvonnassa. Lopulta viestittely taisi päättyä siihen, ettei äiti ollut minuun tyytyväinen.
Ajatuksianne tällaisista piilosadistisista perheistä?
Vastaukset 45
Vanhimmat
Ihmiset ovat toki omanlaisiaan persoonia. Joillain on vahvempi oma tahto kuin toisilla. ja joillain on dominoivammat vanhemmat kuin toisella. Ilmeisesti näissä tapauksissa on kyse alistuvasta lapsesta ja todella dominoivasta vanhemmasta.
Jos minä törmäisin tuollaiseen, jättäisin naisen suosiolla vanhempiensa hoiviin. En minä tahdotonta vätystä haluaisi kumppanikseni.
pystyisi sen äidin kanssa naimisiin menemään.
Anteeksi, mutta aliarvioitko sinä lukijasi älyä? Voitko perustella, mitä tarkoitat "piilosadismilla" ts. laittaa mielellään vielä tarkan määritelmän?
Ikävää sanoa, mutta mä koen vähän johdatteluna nuo sun kysymyksesi. En ikävässä määrin välttämättä mitenkään:), mutta asia nyt kuitenkin on niin, etten aio ruveta kertomaan mielleyhtymiäni ja tai ajatuksiani "piilosadistisista" perheistä, ennen kuin ketjun aloittaja dazu itse minulle kertoo, että miltä kantilta kyseisenkaltaisen perhekontekstin näkee ja että mitä se hänelle itselleen tarkoittaa.
No kieltämättä, tuo "piilosadistinen" tuossa lopussa oli kommentti, joka viittasi hieman minun näkemyksiini asiasta.
Eli mielestäni noissa perheissä lapsi on kasvatettu tossun alla ja niissä voidaan harjoittaa mielinmäärin perheen sisäistä sadismia, koska lapsi on suljettu perheen sisälle ja kontrolloitu irti omavaltaisista kontakteista ulkopuolisiin ihmisiin.
Eli kyse on eräänalisesta lasten hyväksikäytöstä, joskin sellaisesta narsistisesta ja ovelasta muodosta, josta ei joudu linnaan sitten millään. Itselle tulee mieleen mm. 1800-luvulla ollut lasten ja nuorten itsetydytyksen kontrollointi vähän samantyylisenä käyttäytymisenä.
Hyväksyn.
Mä nyt vain yleisesti ottaen haluan nähdä, mistä missäkin asiassa on kyse.:)
"Eli kyse on eräänalisesta lasten hyväksikäytöstä, joskin sellaisesta narsistisesta ja ovelasta muodosta, josta ei joudu linnaan sitten millään. Itselle tulee mieleen mm. 1800-luvulla ollut lasten ja nuorten itsetydytyksen kontrollointi vähän samantyylisenä käyttäytymisenä."
No niin...Seksuaalisuuden historiaan en kovin laajalti ole perehtynyt, mutta ehkä kyllä: suurinpiirtein käsitän, mitä saattaisit(?) tarkoittaa.
Joo. Sinänsä aika rankkoja kärjistyksiä sulla(mun mielestäni), mutta mihinkään psykoanalytiikkaan tms. ihmispersoonan käsitteellistykseen yhtään arkilogiikkaa enempää menemättä voin tavallaan ymmärtää ajatusta siitä, että persoonillakin voidaan hallita elämisympäristöä. Kontrollointi(?) lienee aika usein erityisen substanssisidonnaista siten, että "hallinnointi" kohdentuu monasti niihin, jotka lienevät "helpoimmin" hallittavia. Lapset, taloudellisen määräysvallan alla elävät, koirat, kissat, maamyyrät?
Olen tiennyt pari alistuneen oloista ihmistä, jotka vielä kolmekymppisenäkin mielestäni ovat käyttäytyneet, kuin lapsuuden perheeseensä frekventoituneet. Uskon, että on hyvin monenlaisia perhemalleja, hyvin monenlaisia tapoja elää. Hirveän vaikeaa on useinkaan mennä sanomaan, että mikä on se väärä ymmärrys, vääryyttä jonkun itseyttä kohtaan. Tietysti on kuitenkin niinkin, että jos ei joku vielä (esimerkiksi) kolmekymppisenäkään uskalla kotinurkistaan lähteä, vaikka siihen kykeneväinenkin ja halukas olisi, ja jos vaikka vielä vanhempiensa määräysvallankin alla elää, ei se kuvio mielestäni kovin terve voi olla. Ehkä omat rajoitteeni lapsuuden kodeissaan asuvien vanhojen poikien/ vanhojen tyttöjen ymmärtämiseen liittyvät osin siihenkin, että itse lähdin nuorena kotoa. Jossakin maaseudulla (esim.) perhekuviot ovat tietysti usein toisin, kuin monessa muunlaisessa tilanteessa/ asiassa.
(Sori huonosti mitoitetut kappalejaot. En jaksa korjata, koskei ole mielestäni asian kannalta oleellista.)
Ei ole normaalia. Vanhemilla taitaa olla omassa päässä joku vika, kenties ihan mielenterveysongelma jos ei logiikka pelaa.
eräs 26v nuori mies todella lieassa kasvatetulta, kun luin hänen ahdistuksestaan toisaalta. Hän kävi töissä ja opiskeli. Vanhemmat soittivat hänelle päivittäin ja hoputtivat ja hätäilivät opiskelujen etenemistä (että saisivat ylepeilyn aihetta?).
Entäs ne aivopestyt lapset, jotka pakotetaan akateemiselle alalle. Vaikka lahjakkuus, taipumus ja halu osoittaisi ns. tavalliseen perusammattiin? Pelkkä lukion keskeyttäminen aiheuttaa joillekin vanhemmille suunnatonta tuskaa ja kuinkahan moni siinä iässä oleva nuori kestää sen?
ei löydy yhtäkään ajatusta aiheeseen liittyen.
Minusta vikaa on molemmin puolin. Vanhemmassa, joka ei osaa päästää lapsestaan irti kuin myös lapsessa, joka ei osaa itsenäistyä. Sinun lähtökohtasi tuntuu olevan, että vikaa on vain vanhemmissa.
vaikea päästää irti, jos vanhempi on alusta alkaen pyrkinyt riippuvaistaa lapsen itseensä, tukeakseen narsismiaan. Lapsi on oppinut vuorovaikutuksen kotoaan ja kotoa ei ole tullut avuja toimia itsenäisesti.
Muista se.
Miksi taas nousi narsismikortti? Jos psykiatrit väittävät, että siitä kärsii vain noin 1% väestöstä, niin sinä nostelet sitä aika huolettomasti. Valitettavasti se luo epäuskottavuutta kirjoituksiisi.
tapaus nuoruudesta kun heitin äiteen ulos kodistani. Olin juuri eronnut ekasta avovaimostani suunnilleen sinun iässäsi. Äiti pyyhälsi paikalle ja aloitti tupatarlatuksen: montako lautasta se lunttu oli vienyt mennesään; oliko äidin antama kihlajaisastiasto edelleen hallussani. Yritin estellä muoria, mutta mitäpä minun sanani auttoivat, kun äiti puolusti poikaansa. Siinä vaiheessa kun hän avasi vaatekaapit ja alkoi laskea lakanoita ja pyyhkeitä, kippasin hänet ovaesta ulos.
Se oli todennäköisesti ensimmäinen täysin itsenäinen ja selkeä irtiotto äitiin. Ilmankos hän olikin niin vihainen että meni lähes puoli vuotta ennen kuin puhevälit palautuivat. Mutta ei hän koskaan käsittänyt toimineensa päin persettä. Mutta antoi mulle anteeksi, esikoispoika kun olen :-)
sanojen merkitykset menevät toisin, ku luulet. Oikea luku on 10%. Narsistinen persoonallisuushäiriö ei ole narsistisen persoonallisuuden rakenteen synonyymi, mutta rajatila on.
Tässä yhteydessä kyse ei ollut narsismikortista, vaan asioiden ymmärtämisestä. Narsismi on arkipäiväistä.
irtiotto, osoittaa itsenäisyyttä. Usein moni näennäisesti varsin itsenäistäkin elämää elävä on kovin pahasti äidin tossun alla... Tuo on hyvä, kun tajuaa tehdä moraalisia ratkaisuita vanhemmista riippumatta.
No jos 10% narskuttelee, niin sehän on yleisempää kuin Volkkarilla ajaminen tai Vihreiden äänestäminen. Niinpä siihen on tämän jälkeen aivan turhaa kiinnittää minkäänlaista huomiota.
Ovatko omat vanhempasi tai sinä itse muuten narsisti? Vai miten selität kiinnostuksesi psykologiaan?
Ja myös keinosi ongelmanratkaisuun siinä sivussa. ;-)
Noin muuten minä en koskaan lakkaa hämmästelemättä, miksi ihmiset niin uhrautuvaisesti antavat toisten vaikuttaa tekemisiinsä, kun ei kerran pakko ole.
Kun on tottunut kunnioittamaan vanhempansa auktoriteettia, sitä on vaikea nousta vastustamaan. Viisas vanhempi osaa antaa sen tilan nuorelle ilman että tämän täytyy nousta vanhempaansa vastaan. Äidilleni ei tuota viisautta ollut suotu :-) Mutta kiitän itseäni, että sain nahjusmaisesta luonteestani huolimatta osoitettua äidilleni rajat. Tiens missä olisin, jos en sitä olisi pystynyt tekemään.
mut ihan yhtä hyvin siihen voi kiinnitää huomiota, kuin volkkarilla ajamiseen, tai vihreiden äänestämiseen. Fiksumpaa ehkä kiinnittää huomiota narsismiin.
Sulla on aika kyyninen näkemys mun kiinnostuksesta. Jos kaikki kiinnostus perustuisi vain suoraan hyötyyn, tai tuollaisiin kyynisen ajattelijan motiiveihin, eläisimme edelleen puissa.
Miten selität kiinnostukseni shakkiin? Sehän se vasta kummallista onkin, eikö?
Oma kiinnostukseni psykologiaa kohtaan juontaa varmaan ihan niinkin perustavanlaatuisesta asiasta, kuin tavastani ajatella asioita syvällisesti. Ajattelin jo ala-aste-ikäisenä varsin psykologisesti. Joskus lukioikäisenä luin psykopaateista ja huomasin entisen koulukiusaajani olevan sellainen... siitä se sitten lähti.
oma äitisuhteesi? Me palstalaiset emme ole saaneet riittävästi infoa äidistäsi...
kirjoittanut, että sitten vain kaivelemaan asiaa esiin... :D
mutsi.
Onko mutsiin mitään lääkettä?
lapset olla jälkeenjääneitä tms. ja vanhemmat suojelee...muuten menis talot, rahat ja kaikki.
silti... tarviiko noudattaa tuollaista etikettiä, tai antaa äidin päättää puolisosta...
Tullut vastaan kyllä. Mutta osaa ne isätkin hallita, vaikka suurin osa "hallitsijoita" on omalla kohdallanikin ollut äitejä.
Sitten on tullut vastaan miehiä, joille se oma äiti ja mahdollinen sisko on niitä maailman tärkeimpiä ihmisiä. Miehen kuitenkin pitäisi ennekaikkea liittyä omaan vaimoonsa/naisystäväänsä - eikä ylistää vain syntymäperheensä naisia. Ikuisia Peter Paneja. Kaiken lisäksi näillä äideillään ja siskoillaan on kuitenkin toimivat parisuhteet itsellään, mutta ylläpitävät kuitenkin rooliaan perheen pojan=miehen elämän tärkeimpinä naisina. Omituista todellakin.
Varsinaiset hullunkuriset perheet =D!
Asutko maaseudulla? Minusta tuo äidinpojan rooli on jotenkin tyypillinen maalaisille. (Asetuin jo maahan potkittavaksi.)
Asun Helsingissä. Mutta otantani kattaa kyllä myös maakuntia, mutta myös Helsinkiä! Arvavain kuinka järkyttynyt olen itse ollut näitä havaintojani tehdessäni.
Kyllähän ne syntymäperheen naiset pitää rakkaita olla, mut ei sais elämää täyttää.
22v tyttö?
tyttönen. Nainen on tavallaan tyttö läpi elämänsä. :)
sanoa sua poikaseksi. :)
Ja jos tuon ikäisenä asuu vielä kotona, niin selvät reaalimaailman säännöthän nuo ovat. Ruokailupöytä, -ajat ja koti ovat 100% äidin hallittavissa. Varsinkin jos vastahankaa. Halusipa sitä tai ei. Nieltävä se on.
Ratkaisuna on lähinnä metsään muutto tai hiljainen anarkia.
sä ole ton ikäinen ollut vuos sitten...?!
ole muhun liittynyt. Juttu oli netistä poimittu. Onhan siinä toki yhteyttäkin, siis myötätuntoa noita kohtaan.
todella pimeetä. Mutta miks helvetissä joku ton ikänen asuu äidin kanssa ja suostuu tuollaseen. Korostaisin aikuisen vastuuta sillä aikuisiahan nuo on ja ollut vapaita lähtemään jo vuosia sitten.
myös. Täytyy miettiä sitä, että ihminen on koko elämänsä ollut sellaisessa ympäristössä. Jos on niin sidottu vanhempaansa, ettei pysty muuttamaan... ei ole kehittynyt valmiuksia elää ilman vanhempaa, joka on luonut lapseen projektiivisen riippuvuuden itseensä. Vastaavanlainen tilanne on, kun vanhempi sulkee lapsensa johonkin kellariin kymmeniksi vuosiksi... niissä tapauksissa on luultavasti ollut samanlainen perheen sisäinen vuorovaikutus, minkä jatkeeksi isä on ottanut kovemmat otteet käyttöön. Äiti joutuu yleensä tyytymään manipulointiin.
että vanhemmat voivat laatia mitä ihmeellisimpiä sääntöjä, siis aikuisille lapsilleen, tai lapset ovat sen ikäisiä että tarvitsevat jo menoa ikäistensä kanssa, niin vanhemmat pakottavat nuoret kotiin neljän seinän sisälle. varsinkin jos koti on syrjäseudulla, mistä on huonot kulkuyhteydet esim. kaupunkiin, niin nuoria ei kuljeteta sinne, ei viedä harrastuksiin ym. tiedän myös aikuisen miehen, jonka äiti oli niin hallitseva, että mies joutui OMISTA HÄISTÄÄN lähtemään äitinsä mukaan, ei siis saanut olla oamn vaimonsa kanssa edes hääyötään!!!!! että voi vaan kysyä mikä näitä aikuisia oikein vaivaa!!!
Telkkarista on tullut sellainen amerikkalainen sarja kuin Mammanpojat, jossa aikuiset miehet (24-25v mammanpojat) ovat hakemassa itselleen tyttöystävää/elämänkumppania äitinsä avustuksella. Äiti saa sanoa mielipiteensä kelpaako tämä nainen hänen pojalleen ja etenkin hänelle vai ei. Näille mammanpojille tärkeämpi on äiti ja äidin mielipide, ja äidin päätökseltähän poikien valinta tuntuu. Sairasta tai sitten vain viihteeksi telkkuun tarkoitettu ohjelma ?
Entä se tyttö? Sinä haalit erikoisia ihmiskohtaloita ja teet niistä juttuja julkisille foorumeille kuin mikäkin tunteeton olio.
Mikä on sensaationhakuisten kirjoitustesi tarkoitus? Oletko aikeissa ryhtyä toimittajaksi (vai oletko jo sellainen?) Tuohan on yhdenlaista hyväksikäyttöä. Mitä me teemme näillä ilmiannoillasi? Mitä meidän pitäisi niillä tehdä?
"Toinen tapaus oli, kun tapasin yhden itseni ikäisen tytön(22v), joka joutui kirjoittamaan minulle mailit äitinsä valvonnassa. Lopulta viestittely taisi päättyä siihen, ettei äiti ollut minuun tyytyväinen."
Jos et sattunut tajuamaan, että olin kirjoittanut aloituksen, koska vedin herneen nenään sen yhden äidin pojastaan kirjoittamasta jutusta joltain toiselta palstalta. Otin tapauksen siitä tytöstä toiseksi esimerkiksi, eikä siinä esimerkissä morkattu tyttöä, vaan tämän äitiä. Kysymykseen "entä se tyttö?", voin vastata, että asia on ilmeisesti täysin sen äidin päätettävissä.
Sulta ilmeisesti puuttuu empatiakyky?
olivatko molemmat ihan "terveitä"??
hyvin asiallista, mut se ei tietenkään toimi, koska mulla saattaa välillä alkaa juttu lentää ja silloin ollaan suossa, jos äiti on näkemässä.
Äiti oli varmasti liian hallitseva ja kontrolloiva ja tytär tästä jokseenkin riippuvainen. Ei kai siinä oikein pysty itsenäistymään äidistä, jos äiti hallitsee liikaa...
Olen ollut avoliitossa mieheni kanssa 14 vuotta. Meillä ei ole lapsia. Miehen lapsuuden koti sijaitsee 400 km:n päässä kodistamme. Kun anoppi jäi kolmisen vuotta sitten eläkkeelle. Sen jälkeen hän alkoi pikkuhiljaa "aivopestä' miestäni, että tämän olisi parempi muuttaa takasin kotiin ja leikkii marttyyria puhelimessa, kun joutuu kotia pitämään yksikseen kunnossa... Minä en taas ole halunnut koskaan muuttaa sinne, en tunne olevani siellä kotona. Nyt olemme tulleet siihen pisteeseen, että avomies haluaa laittaa yhteisen elämämme romukoppaan ja muuttaa takaisin äidin helmoihin.
Olisinpa tajunnut tämän äidin diktatuurin jo vuosia sitten... :/
Sehän on hyvä asia, jos miehen menee huolehtimaan vanhenevasta äidistään.