Onko itsemurha..

12427
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Epätoivo ei voi olla tavoite.

Äänestä

Mikä kysymys tämä nyt oli?

Kannatan yksilön valinnanvapautta.

Äänestä

ratkaisusta.

Jos ihminen on päättänyt tappaa itsensä, hän tappaa itsensä.

Valitettavasti moni on päättänyt ottaa pimeälle matkalleen mukaansa omaisia, ilman perusteluja.

Sen kin ymmärrän, jos itsemurhaaja käy ensin ampumassa vihamiehensä ja sen jälkeen itsensä.
En sitä, jos ottaa viattomia mukaan, kuten noissa kouluammuskelujutuissa on väitetty.

Vuosi sitten kun Mandi Lampi kuoli, ei kerrottu kyseessä olleen itsemurhan.
Muistaakseni kerrottiin sairauskohtauksesta.

Täytyy käydä katsomassa, jos googlella selviäisi.

Mandi teki itsemurhan, koska häntä kiusattiin loppuun asti, kertoi Mandin äiti.

Herääkin kysymys, onko nettikiusaajien päämääränä ajaa kiusaamansa henkilöt itsemurhaan?
Entä saavatko he siitä ylpeyden aihetta, mikäli onnistuvat siinä?

Äänestä
  • Jos aiheuttaa toisen kuoleman kiusaamisellaan?

    Äänestä

  • kyllä siitä. Eivätkä osaa kunnolla edes katua tekojaan.

    Äänestä

  • Hmmmmm.... kirjoitti:

    Jos aiheuttaa toisen kuoleman kiusaamisellaan?

    luokitella siten.

    Mikäli yllyttää jatkuvasti, voi saada yllytyksestä.

    Noin vuosi sitten ei kirjoitettu kuin äkillisestä kuolemasta.
    http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1494540

    Saa muuten nähdä, mitä noista koulusurmista jälkikäteen kirjoitetaan ja mikä yhteys oli ampujalla ammuttuihin todellisuudessa.

    Äänestä

  • Mieleen että jossain päin Yhdysvaltoja sattui tapaus.Että eräs äiti ajoi tytärtään kiusanneen naapurin tytön joka kävi samaa lukiota itsemurhaan nettichattailulla.En tiedä oliko tämä naisen alunperinen tarkoitus mutta niin kuitenkin kävi ja tuomiokin siitä naisella tuli.

    Äänestä

  • Ketkä olivat kiusaajat?

    Äänestä

on oikeus itse päättää omasta elämästään ja valinnoista, mitä tekee.

Äänestä

Minä uskon yksilönvapauteen. Ja siihen kuuluu myös oikeus päättää oma elämänsä, vaikka se läheisiä loukkaisikin tai toisi surua ja murhetta.

Äänestä

olevani se joka sitä voi tai jonka se pitäisi hyväksyä enkä toisaalta myöskään se kuka teon tuomitsisi. Niin kamalaa kun se omaisista varmaan on, niin jokainen kuitenkin tekee omat valintansa.

Tuntuu jotenkin että tässä on asiat täysin päälaellaan. Ihmetellään itsemurhan oikeutusta vaikka mielestäni pitäisi selvittää mikä oli se tapahtuma tai tapahtumat jotka siihen ratkaisuun ajoivat. Ei kukaan vaan yhtenä päivänä päätä itseään tappaa, ja tuostakin kävi selvästi ilmi että teko ja tekopaikka oli suunniteltu huolella.

En tiedä oletteko kuinka paljon seurannut asioita, mutta itse olen kiinnittänyt esim. Jokelan ja Kauhajoen kohdalla huomion siihen että koko keskustelu on pyörinyt aselupien ja sen myöntäneen poliisin ajojahdissa. Ministerit myönsivät hätäapuna rahaa alueille esim. mielenterveystyöhön, mutta ei ole kovin montaa kuukautta kun uutisissa sanottiin että psykiatrisia hoitopaikkoja vähennetään jopa 1000 kun ihmisiä siirretään enemmän avohoitoon. Tuntuu että täällä vallitsee jälkihoitokulttuuri, ja ongelmat korjataan näennäishoidolla vasta silloin kun ne ilmaantuvat. Pumpataan hätäapurahaa vain kriisipisteeseen, vaikka ongelmia on ympäri maata.

Olen havaitsevinani selvää ristiriitaa puheissa ja teoissa, mutta onneksi äänestäjät ei tuollaisia kovin pitkään muista.

Äänestä

mielestäni hieno tapa sanoa kiitti ja riitti...mulle se on ainut tapa lähteä täältä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


koskaan..? kirjoitti:

Sinusta hyväksyttävissä?

http://viihde.mtv3.fi/uutiset/muut.shtml/803728?lampi_mandi

........?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu