Takana 7 Onnellista vuotta ja yksi lapsi. Alussa oli tietysti niin sydäntäraastavan kiihkeää ja herttaista. Riideltiin ja rakasteltiin:) Toisesta ei maltanut pitää näppejään erossa. Nyt muutamien vuosien aikana minun haluni ovat laantuneet ja oikeastaan lakanneet kokonaan. Lapsi ei vaikuta asiaan mitenkään ja kyllä, -meillä on omaa aikaa ja käymme myös yhdessä ja erikseenkin tapaamassa ystäviämme. Suhteessamme ei ikinä ole ollut kolmansia osapuolia, ellei minun jatkuvaa kaipuutani jotain uutta ja jännittävää kohtaan lasketa.
Haaveilen kiihkeästä seksistä ja haluaisin niin kokea sen alkuhuuman uudelleen. Tiedän 100% varmuudella, että jos nyt pakkaisin kamppeet kasaan ja lähtisin jonkun himoitsevani miehen matkaan, olisi seksielämämme mahtavaa uuden miehen kanssa, kunnes taas kyllästyisin ja haluaisin jotain uutta. Ja koska nykyisessä miehessäni ei ole mitään vikaa (sen lisäksi, etten halua häntä), en ole valmis lähtemään. Haluaisin haluta häntä, jolloin elämämme olisi paljon helpompaa.
Olen aika avoimesti puhunut näistä ajatuksistani miehelleni. Sanonut jopa, että tiedän että kyllästyisin seksiin uuden miehen kanssa melko nopeasti ja sama tilanne olisi edessä jokatapauksessa, sillä erotuksella, että uuden miehen ominaisuudet ja luonne olisivat melko suurella todennäköisyydellä huonommat, kuin nykyisen mieheni. Joten muutaman vuoden kuluttua MINUN tilanteeni olisi todennäköisesti huonompi, kuin nyt. Mutta mieheni tilanne luultavasti parempi.
No, mies on vieläkin sitä mieltä, että hän haluaa onnistua minun kanssani ja uskoo jonkinnäköiseen ihmeparantumiseeni. Harrastamme seksiä n. kerran pari kuussa ja minulle se on pakkopullaa, enkä edes yritä teeskennellä muuta. Joskus hyvin harvoin saatan haluta seksiä niin, etten malttaisi lopettaa.
Olen jotenkin ilmeisesti tunnevammainen. Ja kyllä, -isäsuhteeni on huono. Lapsuudentraumoistako tämä pidättyneisyys nyt johtuu ja jos johtuu, miten asian voi korjata? En millään jaksa uskoa mihinkään terapiaan tässä asiassa. Olenko tuleva irtosuhteiden harrastaja yh-äiti? Ja tämä ei todellakaan tarkoita sitä, että yh:t harrastaisivat irtosuhteita, vaan sitä, että minusta tulee sellainen, jos tekisin niinkuin itse haluaisin. Veisin lapseni viikonloppuisin hoitoon erinäisille ihmisille ja pistäisin push-upit päälle ja loikkaisin baariin iskemään äijiä. Maailman ehkä huonoimmalla elokuvalla "Levottomat 3; Kun Mikään Ei Riitä" alkaa olla aika osuva nimi ajatellen minun elämääni.Miksen osaa arvostaa asioita silloin, kun minulla vielä on ne?
Haaveilen kiihkeästä seksistä ja haluaisin niin kokea sen alkuhuuman uudelleen. Tiedän 100% varmuudella, että jos nyt pakkaisin kamppeet kasaan ja lähtisin jonkun himoitsevani miehen matkaan, olisi seksielämämme mahtavaa uuden miehen kanssa, kunnes taas kyllästyisin ja haluaisin jotain uutta. Ja koska nykyisessä miehessäni ei ole mitään vikaa (sen lisäksi, etten halua häntä), en ole valmis lähtemään. Haluaisin haluta häntä, jolloin elämämme olisi paljon helpompaa.
Olen aika avoimesti puhunut näistä ajatuksistani miehelleni. Sanonut jopa, että tiedän että kyllästyisin seksiin uuden miehen kanssa melko nopeasti ja sama tilanne olisi edessä jokatapauksessa, sillä erotuksella, että uuden miehen ominaisuudet ja luonne olisivat melko suurella todennäköisyydellä huonommat, kuin nykyisen mieheni. Joten muutaman vuoden kuluttua MINUN tilanteeni olisi todennäköisesti huonompi, kuin nyt. Mutta mieheni tilanne luultavasti parempi.
No, mies on vieläkin sitä mieltä, että hän haluaa onnistua minun kanssani ja uskoo jonkinnäköiseen ihmeparantumiseeni. Harrastamme seksiä n. kerran pari kuussa ja minulle se on pakkopullaa, enkä edes yritä teeskennellä muuta. Joskus hyvin harvoin saatan haluta seksiä niin, etten malttaisi lopettaa.
Olen jotenkin ilmeisesti tunnevammainen. Ja kyllä, -isäsuhteeni on huono. Lapsuudentraumoistako tämä pidättyneisyys nyt johtuu ja jos johtuu, miten asian voi korjata? En millään jaksa uskoa mihinkään terapiaan tässä asiassa. Olenko tuleva irtosuhteiden harrastaja yh-äiti? Ja tämä ei todellakaan tarkoita sitä, että yh:t harrastaisivat irtosuhteita, vaan sitä, että minusta tulee sellainen, jos tekisin niinkuin itse haluaisin. Veisin lapseni viikonloppuisin hoitoon erinäisille ihmisille ja pistäisin push-upit päälle ja loikkaisin baariin iskemään äijiä. Maailman ehkä huonoimmalla elokuvalla "Levottomat 3; Kun Mikään Ei Riitä" alkaa olla aika osuva nimi ajatellen minun elämääni.Miksen osaa arvostaa asioita silloin, kun minulla vielä on ne?
Vastaukset 3
Vanhimmat
... hoidellut miestäsi suullasi ja käsilläsi odotellessasi kuukausittaistasi "pakkopullaa"?
Siihen ei omia haluja seksiaktiin tarvita, vain halu tehdä miehelle hyvää, nauttia siitä ajatuksesta itsekin, ja pitää hänen seksuaaliset tarpeensa edes siedettävästi tyydytettynä.
Halujen suhteen vaikea sanoa mitään.. Varmaan ei onnistu se että antaa edes mahdollisuuksia, antaa miehen koittaa nuolla tai sormettaa, hyväillä jos vaikka jonkin ajan kuluttua kiihottuisit ja olisit halukas yhdyntäänkin? Ajan kanssa. Mutta jos olet täysin haluton, se lienee tuntuu vain epämukavalta ja ahdistavaltakin...
Kokeilkaa jotain uutta? Klisee, mutta jos sittenkin pakottaisi itsensä johonkin mitä ei ole ennen edes halunnut kokeilla? Sen takia että suhde on niin tärkeä että sen pelastamiseksi tekee jotain ikävääkin. Sehän voi muuttua iloksi.. Joillekin se voisi olla vaikka asusteita, seksileluja, filmiä, tunnelman ja tilanteen oikeaa JÄRJESTELYÄ, romantiikkaa ja kunnolla aikaa olla vaikka kahdestaan sängyllä alusvaatteissa tai alasti, ja jutella ja hyväillä, sillä aatteella että molemmat tietää ettei ole pakko mennä seksiin asti. Se rauhoittaa kun ei ole paineita.
Yritän vaan tässä sanoa ytimekkäästi sanottuna että YRITÄ! Älä jää laiskaksi tilanteeseen ja odottelemaan tunteita.
Sinä tässä olet puutteessa, ja ehkä koko haluttomuus on vaan sen oire! :) Seksiä kehiin vaikka väksisin(ei tietenkään jos se oikeasti ahdistaa ja on jotain hirrrrvittävää) , onhan teillä huumorintajua ja rakkautta kun kerran kaikki muu on hyvin. Koettakaa, yrittäkää. Rakastakaa.
Voiko olla semmoinen mahdollisuus,että et näe miestäsi enää miehenä,vaan enemmän ehkä kaverina,kämppiksenä,ehkä jopa veljenä?
Itselle kävi just noin,tosin lapsia ei kerennyt tulemaan,mutta kumminkin.Ihmettelin vaan että missä ja mikä minussa on vikana kun en vaan kertakaikkiaan halunnut miestäni.Ajattelin jopa etten vaan ole sitten mitenkään erityisen seksuaalinen ja yritin vaan elää asian kanssa.Mutta vasta eron jälkeen tajusin,että näin miehen lähinnä kaverina tai jopa veljenä.Läheisenä ihmisenä,mutta kuitenkin semmosena kenen kanssa ei kuitenkaan voi sänkyyn mennä.Vaikka alku olikin kiihkeää,niin silti,kai noin voi kumminkin käydä.Ehkä sitten kyse ei ollutkaan mistään sen suuremmasta rakkaudesta.
Vaikeahan se on sanoa,että missä vika,mutta kuulosti vaan niin tutulta tuo kaikki.
...kuin olisin omaa tekstiä lukenut.
Aloimme seurustelemaan erittäin nuorina, alussa kaikki oli uutta ja kiihottavaa. Nyt 15 vuotta ja yksi lapsi takana. Halut ovat vähentyneet vuosi vuodelta ja seksi on tuntunut jo pitkään pakkopullalta. Toinen ei tunnu enää kiihottavan yhtään. Nyt on ollut noin 4kk täys selibaatti. Kumpikaan ei tunnu haluavan toista enää vaikka tyttöystäväni on edelleen erittäin hyvän näkoinen eikä minussakaan mitään vikaa tietääkseni ole. Tuntuu vain että kaikki on tehty ja kokeiltu, eikä seksissä toisen kanssa ole enää mitään jännittävää. Olen haaveillut kauan kiihkeästä seksistä jonkun kanssa ja että saisi kokea sen alkuhuuman uudelleen.
Viimeaikoina tämä on vaivannut todella paljon, ja olen myös aina ajatellut että jos nyt vaihtaisi toiseen, olisi sama ongelma edessä 10 vuoden jälkeen. Tuntuu että haluaisin jonkun seksisuhteen, mutta toisaalta ei haluaisi pettääkään toista.
Kaikki muu suhteessa tuntuu kuitenkin olevan yhtä hyvin kuin alussa, seksiä lukuunottamatta olemme onnellisia.
En halua olla vanhana onneton tämän asian takia ja nyt parin kuukauden pähkäilyn jälkeen olen päätynyt siihen tulokseen, että seksisuhde on ainut vaihtoehto, kunhan se vain pysyy salassa tai kummatkin osapuolet tekevät sitä.