Masentaa

Pituutta 160, painoa 97. Verenpainetta ja sokeritaudilla peloiteltu. Silti ruoka maistuu liiankin hyvin, sehän on ihanaa. Laihdutusta olen yrittänyt joka viikko ja joka viikko yhtä äkkiä se loppuu. Parhaimmillaan laihdutin 4 vuotta sitten 15 kg ja olipa olo erilainen. En löydä vaan enää motivaatiota mistään. Olen koko ikäni (yli nelikymppinen) ollut lihava. Kaikki on kokeiltu, nutrit, painonvartijat, vhh:t, ananaskuurit, kasviskeitot ym. ym. Into loppuu viimeistään siihen 5 kg painonpudotukseen...
Mitä teen?
12739
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

älä ajattele että alat dietille, mutta PIENENNÄ annoksiasi vaikka puoleen. syö SÄÄNNÖLLISESTI esim 3-4 tunnin välein UNOHDA VÄLIPALAT. juo PALJON VETTÄ päivittäin, vähintään 2 litraa, itselläni on litran kannu pöydällä ja täytän sen vähintään 2 kertaa päivässä. UNOHDA ainakin joksikin aikaa perunat, riisi, pasta ja vaalea leipä, leipää ei muutenkaan kannata syödä päivittäin paljon. suosi KASVIKSIA. kalaa, kanaa ja punaista lihaa kannattaa syödä. muista LIIKKUA, hyötyliikuntaa ja vaikka tunti kävelyä/päivä, ja jollet lainkaan tykkää liikunnasta niin kyllä sinä ruokavaliollakin laihdut. pystyt siihen kyllä!

Äänestä

kuten muutkin sairaudet,moni sairaus seurausta ylipainosta..
PAKKO LAIHTUA
Kirjoittanut: Muuten menee henki. 20.2.2009 klo 08.15

Se motivaatio on kaivettava jostain esiin.
Verensokeri 13. Kolesteroli 7. Ylipainoa 35kg.
tässä madonluvut puolitoista vuotta sitten..

nyt paino pudonnut 25kg, Verensokeri 5.7 kokonaiskolesteroli 3,4,, Eipä vois paremmin mennä,,

Kaiken ylimääräisen olen jättänyt kaupan hyllylle,
vaikea syödä sellaista mitä ei ole kotona,kaikki vaihdettu terveelliseen/terveellisempään,
liikuntaa kävellen n.3 kertaa viikossa n tunti kerrallaan, Hyvin on tehonnut...

Äänestä
  • Hyvä Sinä! Ihanaa lukea! Hyvää jatkoa ja onnea sinnikkyytesi johdosta! Tästä se taas saadaan lukea. Terveys on tärkeää!

    Äänestä

  • Pakko olisi laihtua. Syön aina kuin viimeistä päivää ennen laihdutuksen aloittamista, ettei muka sitten tekisi mieli heti roskaruokaa ym. Ja sitten muutama päivä laiharia ja repsahdus. Kauppaan ei voi jättää kun on 4 muuta ruokittavaa taloudessa. Eihän kaikkien muiden normaalipainoisten tarvitse (eivätkä halua) kärsiä minun laihdutuksestani. Joten pirun hankalaa...

    Äänestä

  • Syöppö kirjoitti:

    Pakko olisi laihtua. Syön aina kuin viimeistä päivää ennen laihdutuksen aloittamista, ettei muka sitten tekisi mieli heti roskaruokaa ym. Ja sitten muutama päivä laiharia ja repsahdus. Kauppaan ei voi jättää kun on 4 muuta ruokittavaa taloudessa. Eihän kaikkien muiden normaalipainoisten tarvitse (eivätkä halua) kärsiä minun laihdutuksestani. Joten pirun hankalaa...

    Hei!

    Tiedän ihan tarkkaa mitä koet ja miltä sinusta tuntuu. Itse olen ollut miltei koko elämäni ylipainoinen..olen hieman alle 40-kymppinen nainen. Kaikki dietit on kokeiltu. Osaisin neuvoa kaikkia muita ihmisiä kuinka laihtua, mutten itse siihen pystynyt. Joka maanantai aloitin, sunnuntai iltana vielä hirveä loppukiri syömisessä. Tuntui aina suorastaan pelottavalta "hyvästellä " vanha "hyvä" ystävä, se kun oli aina lähellä ja se tuttu turvallinen. Paniikki melkein iski, jos ei kotona ollutkaan "ihan vaan varmuuden vuoksi" kaikenlaista syömistä. Ja koska on perhe, pitïhän niille olla tosiaan syömisiä ja lapsille namuja. Ja syötyäni kuin sika...kauhee morkkis ja sitten hällä-väliä asenne päälle. Laihikset kaatuivat aina kun söin edes yhden namun jne.
    Sitten päätin reilu vuosi sitten etten voi jatkaa näin. Pikku hiljaa muutin syömisiä. Jos teki hirveästi mieli herkkuja, otin. Kunhan en joka päivä kaksin käsin enää mättänyt, niinkuin ennen. Ei laihista, vaan uuden elämän tavan opettelu. Pikku hiljaa. Ei ne läskit viikossa tulleetkaan, joten ei ne viikossa lähdekkään. Tajusin että vuosi tulee ja menee, ja minä olen vuoden päästä joka laihempi tai sitten vielä lihavampi. Ainoastaan minä voin siihen vaikuttaa, ei kukaan muu. Ja lopetin myös ne ainaiset tekosyyt miksi söin ja miksi en laihtunut. Nyt reilu vuoden jälkeen olen laihtunut melkein 40kg, vielä haluan laihtua n. 20-25kg. Ja silti edelleen syön muuten namuja tai jäätelöä melkein päivittäin...mutta lasken kalorit tarkkaan.
    Etsi itsellesi täältä tai muualta tukea ( ryhmä tai muu). Älä aseta liian suuria tavoitteita. Ole armollinen itsellesi, suo tilaa virheille..olethan menossa kummiskin oikeaan suuntaan. Mieti kuinka ylpeä/onnellinen/terveempi olet kun olet laihtunut. Tee se itsellesi, ei muille. Älä lupaa muille että meinaat laihtua niin ja niin paljon tai et syö illalla tms. koska paine tulee usein liian suureksi,ja sitten iskee syyllisyys kun et pitänyt lupauksia. Eli pikku hiljaa vaan muutat syömistäsi. Hieman pienempiä annoksia. Hieman vähämmän herkkuja...ja kun näin teet, ei tarvitse ahmia koska kaikki on edelleen sallittua, mutta opettelet vaan syömään vähemmän kuin kulutat. Se on ainut tapa laihtua.
    Onnea sinulle!! Jos minä ( laiska, saamaton, ikuinen herkkusuu, tekosyiden keksijä ym.) pystyin siihen, pystyt sinäkin!!

    Äänestä

  • isoliinu kirjoitti:

    edelliseen.

    Aloittaja, älä rupea laihdutuskuurille, vaan omaksu painonhallinta elämäntavaksi. Syöt normaalisti, säännöllisesti, jne... mutta perusruokasi on terveellistä.

    Ja jos perhessäsi on nyt epäterveellisesti ruokaa ahmivia normaalipainoisia - eivät he sitä kauaa ole. Joten vaihdat heillekin samaa terveellistä ruokaa kuin itsellesi. Enpä usko että lapset ja mies huomaa tarjoatko valkeaa vai täysjyväpastaa, tai onko kastikkeen kermassa 15% vai 5% rasvaa. Liikaan sokeriin ja suolaan on aikoinaan tottunut, siispä niistä voi tottua poiskin vähitellen.

    Katsopa vaikka Kutrin sivuilta ohjeita, itse sain sieltä hyvät vinkit. Tärkeintä mieltää, että syö niin että sillä tavalla voi elää loppuelämänsä - ei seuraavat pari viikkoa.

    www.kutri.net

    Äänestä

  • Itselläni pysähdyttävä hetki oli nilkan röntgenkuvat, kun tajusi että kohta voipi olla kintut siinä kunnossa ettei enää kävele.

    Takana nyt yli 20 kg eikä nilkat vaivaa enää.

    Verenpaine on kuin parikymppisellä eli hyvä. Ongelma on ainoastaan kolesteroli, se on 5,1.

    Benecol-tuotteista ei tullut mitään tulosta.

    Syön yleisesti terveellisesti. Lihaa enkä kanaa yms. en voi syödä. Kalaa ja vähärasvaisia maitotuotteita kyllä. En huomaa että ruokavaliossani olisi paljon transrasvoja tai tyydyttymättömiä rasvoja.

    Onko joku ruokavaliolla ja millä saanut kolesterolin alenemaan vai onko tää nyt geeneissä?

    Äänestä

  • manteli- kirjoitti:

    Itselläni pysähdyttävä hetki oli nilkan röntgenkuvat, kun tajusi että kohta voipi olla kintut siinä kunnossa ettei enää kävele.

    Takana nyt yli 20 kg eikä nilkat vaivaa enää.

    Verenpaine on kuin parikymppisellä eli hyvä. Ongelma on ainoastaan kolesteroli, se on 5,1.

    Benecol-tuotteista ei tullut mitään tulosta.

    Syön yleisesti terveellisesti. Lihaa enkä kanaa yms. en voi syödä. Kalaa ja vähärasvaisia maitotuotteita kyllä. En huomaa että ruokavaliossani olisi paljon transrasvoja tai tyydyttymättömiä rasvoja.

    Onko joku ruokavaliolla ja millä saanut kolesterolin alenemaan vai onko tää nyt geeneissä?

    ruis ihme leipää, alentaa kolesterolia.
    proactive rasvaa, kallista on mutta et tarvitse käyttää kuin parille leivälle päivässä...
    muutenkin käytä sydän ystävällisiä tuotteita.kaikki missä sydämen kuva ovat hyviä.

    tietysti maksavat vähän enemmän kuin normi tuotteet,mutta jos saat terveemmän elämän niin??!!

    Äänestä

  • Syöppö kirjoitti:

    Pakko olisi laihtua. Syön aina kuin viimeistä päivää ennen laihdutuksen aloittamista, ettei muka sitten tekisi mieli heti roskaruokaa ym. Ja sitten muutama päivä laiharia ja repsahdus. Kauppaan ei voi jättää kun on 4 muuta ruokittavaa taloudessa. Eihän kaikkien muiden normaalipainoisten tarvitse (eivätkä halua) kärsiä minun laihdutuksestani. Joten pirun hankalaa...

    Tässä vastaus ongelmaasi:

    http://www.kki.likes.fi/pages/UserFiles/File/Materiaalit/Tartu tilaisuuteen.pdf

    Vai miltä kuulostaisi "kuuri", jossa saat syödä vatsasi täyteen ja mikään ei ole kiellettyä? Homman juju ei nimittäin ole ruuan MÄÄRÄ, vaan sen LAATU. Kun isompi osa ruuasta on kasviksia, sen energiasisältö pienenee automaattisesti.

    Laihduttaja ei tarvitse niinkään itsekuria kuin kärsivällisyyttä. Kilot eivät ole parissa viikossa tulleet, joten on epärealistista olettaa niiden poistuvan nopeasti. Varsinkaan kun uusia tapoja pitää opetella pitkään ennen kuin niistä tulee sellaisia tapoja, ettei niitä enää tarvitse ajatella.

    Äänestä

  • isoliinu kirjoitti:

    Hei!

    Tiedän ihan tarkkaa mitä koet ja miltä sinusta tuntuu. Itse olen ollut miltei koko elämäni ylipainoinen..olen hieman alle 40-kymppinen nainen. Kaikki dietit on kokeiltu. Osaisin neuvoa kaikkia muita ihmisiä kuinka laihtua, mutten itse siihen pystynyt. Joka maanantai aloitin, sunnuntai iltana vielä hirveä loppukiri syömisessä. Tuntui aina suorastaan pelottavalta "hyvästellä " vanha "hyvä" ystävä, se kun oli aina lähellä ja se tuttu turvallinen. Paniikki melkein iski, jos ei kotona ollutkaan "ihan vaan varmuuden vuoksi" kaikenlaista syömistä. Ja koska on perhe, pitïhän niille olla tosiaan syömisiä ja lapsille namuja. Ja syötyäni kuin sika...kauhee morkkis ja sitten hällä-väliä asenne päälle. Laihikset kaatuivat aina kun söin edes yhden namun jne.
    Sitten päätin reilu vuosi sitten etten voi jatkaa näin. Pikku hiljaa muutin syömisiä. Jos teki hirveästi mieli herkkuja, otin. Kunhan en joka päivä kaksin käsin enää mättänyt, niinkuin ennen. Ei laihista, vaan uuden elämän tavan opettelu. Pikku hiljaa. Ei ne läskit viikossa tulleetkaan, joten ei ne viikossa lähdekkään. Tajusin että vuosi tulee ja menee, ja minä olen vuoden päästä joka laihempi tai sitten vielä lihavampi. Ainoastaan minä voin siihen vaikuttaa, ei kukaan muu. Ja lopetin myös ne ainaiset tekosyyt miksi söin ja miksi en laihtunut. Nyt reilu vuoden jälkeen olen laihtunut melkein 40kg, vielä haluan laihtua n. 20-25kg. Ja silti edelleen syön muuten namuja tai jäätelöä melkein päivittäin...mutta lasken kalorit tarkkaan.
    Etsi itsellesi täältä tai muualta tukea ( ryhmä tai muu). Älä aseta liian suuria tavoitteita. Ole armollinen itsellesi, suo tilaa virheille..olethan menossa kummiskin oikeaan suuntaan. Mieti kuinka ylpeä/onnellinen/terveempi olet kun olet laihtunut. Tee se itsellesi, ei muille. Älä lupaa muille että meinaat laihtua niin ja niin paljon tai et syö illalla tms. koska paine tulee usein liian suureksi,ja sitten iskee syyllisyys kun et pitänyt lupauksia. Eli pikku hiljaa vaan muutat syömistäsi. Hieman pienempiä annoksia. Hieman vähämmän herkkuja...ja kun näin teet, ei tarvitse ahmia koska kaikki on edelleen sallittua, mutta opettelet vaan syömään vähemmän kuin kulutat. Se on ainut tapa laihtua.
    Onnea sinulle!! Jos minä ( laiska, saamaton, ikuinen herkkusuu, tekosyiden keksijä ym.) pystyin siihen, pystyt sinäkin!!

    Oli todella kiva lukea, että muillakin on ollut ongelmia painon kanssa ja että olette onnistuneet. Voi kun pystyisi samaan... Yritän taas, mutta mistä motivaatio. Masentaa, ukko katselee jo muita ja valehtelee kaiken kukkuraksi... Jos se minusta ei lihavana tykkää, miksi pitäisi laihduttaa...

    Äänestä

"Syöppö", viestejesi perusteella lihomisen syy ja laihtumisen epäonnistuminen näyttää aika selvältä: Sanot aloittavasi "kuurin" - milloin vihanneskeittoa, milloin Nutrilettia, milloin mitäkin ihmedieettiä - joka viikko, ja aina ennen dieettiä ahmivasi mahd. paljon roskaruokaa. Eli minulle ainakin muodostuu se kuva, että ahmit roskaa yli tarpeen viikonloppuisin ja alkuviikosta yirtät kituutella epärealistisilla nälkäkuureilla, jotka ei muuten toimi kenelläkään pitkän päälle ja laukaisevat kahta kauheamman syöpöttelyhimon hyvin monilla. Et ole mikään "kestoepäonnistuja" vaikket ko. systeemeillä olekaan pystynyt laihduttamaan.

Minusta kannattaisi yrittää eroon "joko-tai" ajattelusta. Laihtuminen ei taatusti onnistu jos suhtautuu siihen kuurina, jolloin lähes kaikki on kielletty ja pitää kärsiä ja nähdä nälkää. Ei toimi! Kuten edellä monet jo sanoivatkin, syö monipuolisesti ja omaksu säännöllinen ruokailurytmi. Opettele valmistamaan kevennettyjä versioita tavallisesta kotiruoasta ja ymmärtämään miten paljon kaloreita minkäkin kokoinen annos sisältää. Ja muu perhe vauvasta vaariin voi aivan varmasti syödä ihan samaa ruokaa. Lapsia varten ei tarvita karkkivarastoja eikä yllätysvieraita varten kahvileipiä ja keksejä, jos näitä kotoa löytyy kanna ne roskikseen tai lahjoita ne ensimmäiselle vastaantulevalle laitapuolen kulkijalle.

Äänestä

Se joka haluaa, keksii keinot. Se joka ei halua, keksii selitykset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Syöppö kirjoitti:

Pituutta 160, painoa 97. Verenpainetta ja sokeritaudilla peloiteltu. Silti ruoka maistuu liiankin hyvin, sehän on ihanaa. Laihdutusta olen yrittänyt joka viikko ja joka viikko yhtä äkkiä se loppuu. Parhaimmillaan laihdutin 4 vuotta sitten 15 kg ja olipa olo erilainen. En löydä vaan enää motivaatiota mistään. Olen koko ikäni (yli nelikymppinen) ollut lihava. Kaikki on kokeiltu, nutrit, painonvartijat, vhh:t, ananaskuurit, kasviskeitot ym. ym. Into loppuu viimeistään siihen 5 kg painonpudotukseen...
Mitä teen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu