saada ammattiarmeija?
Tulevan puolustusvoimien komentajan mukaan n. 40 000 ammattisotilaan armeijan ylläpito maksaisi tuplasti sen, mitä nykyinen systeemi ja n. 350 000 miehen reservi.
Tulevan puolustusvoimien komentajan mukaan n. 40 000 ammattisotilaan armeijan ylläpito maksaisi tuplasti sen, mitä nykyinen systeemi ja n. 350 000 miehen reservi.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mutta en ole ihan vakuuttunut siitä, että sen oikea koko olisi 40000 sotilasta. Sehän olisi yli 10000 henkeä enemmän kuin puolustusvoimissa on tällä hetkellä ihmisiä kaikki varusmiehet mukaanlukien.
Etenkin epäilen, millaisessa taistelukunnossa tuo nykyinen reservi on ja millaiset varusteet sille tositilanteessa olisi tarjolla.
ammattiarmeija, niin olisiko silloin reserviä lainkaan?
Käsittääkseni ei.
Joten kyllä sillä ammattiarmeijalla saisi kokoa olla, ihan uskottavuuden takia.
Eiköhän nykyisestä reservistäkin ainakin nuoremmat ikäluokat, jotka ovat palveluksensa suorittaneet viimeisen viiden vuoden aikana, melko nopeasti saatais pystyyn iso, taistelukykyinen joukko. Yhteensä ainakin huomattavasti enemmän kuin tuo 40.000.
Olen aikoinaan armeijani käynyt ja kerrannutkin pariin otteesseen. Kokemani perusteella en ole kovin vakuuttunut reservin taistelukunnosta tai tahdosta. Lisäksi nykyisen, teknistyneen sodankäynnin aikakaudella ylipainoinen taistelutahdoton reserviläinen RK kainalossa jossain puskassa on nollan arvoinen, kun vastassa on ammattisotilas varusteineen.
Painu salille jumppaamaan.
on paikalliset olosuhteet tunteva sissi, joka taistelee jostain omastaan.
Palkkamiehen tai -naisen motivaatio ei yllä koskaan sille tasolle. Varsinkaan silloin, kun maan aseellinen puolustaminen jäisi tosipaikassa vain pienen joukon huoleksi.
Ei minun kunnossani mitään vikaa ole. Sinun näkökulmastasi kantsottuna asenteessa saattaa ollakin. Suurin osa suomalaisista ammattisotilaista jakaa mielipiteeni, mutta asiaa ymmärtämätön kansa kannattaa typerien politikkojen johdolla asevelvollisuusarmeijaa. Niin! ;-)
Nykyinen on hyvä.
Kaikki armejat pitäis lopettaa koko maailmasta,ei ole mitään niin turhaa kun sodat.