vkl mennyt? Onks ollut paljon vientiä vai ollut hiljaista sillä saralla? Onko ollut paljon tekemistä tai oleskellut vain tv:n ja netin ääres?
Miten on
sinkkujen
6338
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Introvertti ihminen kaipaa välillä täydellistä yksinoloa, ylensä viikonloput menevät viihteellä tällä kertaa lähinnä tv:tä katsellessa ja asioita mietiskellessä.
Eli ei herunut eikä yritystäkään ollut =)
Tapasin perjantaina nettituttuja ja keskustelin pitkästä aikaa heidän kanssa kasvokkainkin. Se on virkistävää.
Eilen ja tänään olen vain lojunut kotona ja murehtinut sitä, etten kelvannut yhdelle naiselle seurustelukumppaniksi pari viikkoa sitten. Pitää tajuta olla varovaisempi ja epäluuloisempi jatkossa - vaatia toisilta reiluutta ja korkeaa moraalia jo aivan alussa. Eikä laittaa itseään likoon pelkän fyysisen hellyyden perusteella.
Ihan mukava olo jäi viikonlopusta. Lähdin hetken mielijohteesta yksin baariin
ja jostain syystä yksi nainen iski silmänsä minuun ja halusi tutustua.
Oli jopa ihan kauniin näköinen ja fiksun oloinen vaalea tyttö.
Juteltiin pitkään niitä näitä ja tansittiin hiukan. Loppuillasta vaihdettiin numeroita.
Vaikka nainen ei soittelisikaan, niin silti jää hyvä fiilis.
On hyvä välillä huomata että on ainakin jollain tapaa kiinnostavan näköinen
naisten silmissä ja ihan hyvää seuraakin. On jo pitkään ollut sellainen olo,
että olisi jollain tapaa näkymätön naisten silmissä.
Tuollainen tapaus antaa sentään hiukan toivoa siitä, ettei ole ihan
toivoton tapaus naisten suhteen.
Älä jää ODOTTAMAAN naisen soittoa. Jos nainen teki aloitteet tähän asti, niin on kyllä korkea aika sinun tulla vastaan. Jos olet hänestä kiinnostunut. Jos et, niin toki sitten jäät odottamaan. Ja sen nainenkin sitten voi päätellä.
kiva kans tuntea samoin miesten suhteen. Mutta nyt kohta pari kk sinkkuna täynnä ja ei ole baarit kiinnostaneet. Koko aika mennyt melkein toipuessa vaan pitkästä suhteesta ja en erityisemmin ole edes halunnut sinne senkään vuoksi, että saattaisin törmätä eksään.
sekä pornoa ja käteenvetoa.