Työpaikallamme on henkilö joka kohtelee muita oman mielensä mukaan. Suurin osa nöyrtyy hänen edessään. Eli pelkää häntä.
Hän on loistava manipuloimaan ihmisiä puolelleen. Osaa peilata tunteita. Eli vastapuoli saa häneltä haluamansa sympatian. Joitakin hän siis mielistelee ja pitää arvossaan.
Kertoo jotain, kun jotkut työpaikallamme ovat miettineet miten kohtelee lapsiansa, kun työkavereitakin pystyy kohtelemaan törkeästi. Esim. taukotilassa potkaisi tuolin patteriin, kun hänelle ei-miellyttävä ihminen tuli samaan taukotilaan.
Äksyilee, puukottaa selkään, katsoo murhaavasti. Todella ahdistavaa. Minä ja yksi hyvä työkaverini olemme hänen hampaissaan.
Jokin aika sitten jouduin todella pahaan tilanteeseen. Hän päätti rökittää minua kunnolla, syynä se, että tein yhtä työtä paremmin kuin hän itse. Sai puhuttua muutaman ihmisen minua vastaan. Sitten kimpassa häiriköivät. Tilanne onneksi rauhoittui, kun yksi näistä läyhääjistä lähti pois työpaikaltamme.
Olen keskustellut asiasta pomon kanssa. Mutta olen kieltänyt puuttumasta asioihin, koska ne pahenisivat. Pomo onneksi tietää kyseisen ihmisen huonon puolen, eikä usko asioita, jos valittaa minusta. Ja kaikki häirintä vain sen takia, että teen yhtä työtä paremmin kuin hän.
En enää tiedä miten päin olisin. Jännittää ja stressaa töihin meno. Olen yrittänyt miettiä mitä olen tehnyt/sanonut tälle ihmiselle, mutta en keksi mitään syytä. Ihan kuin hän olisi yhtäkkiä vaan "hoksannut" minut.
Antakaa neuvoja miten muuttaa omaa olemusta näkymättömäksi, että saisi olla rauhassa. Yritän olla neutraali, mutta kun sekään ei riitä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä tuo kertomasi ongelma on ratkaistava kolleektiivisesti eikä siten, mihin nyt haet vastausta. Jos ihminen on kuvaamasikaltainen, ainoa keino suojautua, on tekeytyä näkymättömäksi.
Tuollaista kuvailemaasi käytöstä ei saa sietää. Sinun pomosi pitäisi toimia kunnon pomon tavoin ja hoitaa asia pois päiväjärjestyksestä - koko organisaation osalta.
Miten ihmeessä pomosi suostui siihen, ettei nosta (pyynnöstäsi) asiaa esille?!?!?!
sellainen joka siirtää helposti vastuuta. Mutta on sanonut puuttuvansa asiaan heti kun pyydän.
Ota reippaasti asia esille. Älkää siirtäkö enää. On rohkeutta kohdata asia. Jos siirrät asiaa, niin silloin olet lähellä sairastumista. Pidä huoli itsestäsi, koska muut sitä eivät tee.
Onneksi sulla on reilu pomo. Se on tärkeä asia. Minusta teidän, sinun ja pomon on hyvä keskustella vaikka läärkärin tai terveyden hoitajan kanssa miten purkaa tämä tilanne työpaikalla. Sinun ei sitä tarvitse sietää.
Esimiehesi on myös voimaton, ja hän tarvitsee myös tukea asian purkamiseen.
Sinä reakoit aivan oikein ja oikeutetusti. Muista että sinulla on oikeutesi ja työnantajalla velvollisuudet myös henkilön työsuojelun osalta.
Olen kuullut työnohjauksesta, jotain sen tapaista voisi olla paikallaan.
Työtä tämän konfliktin purkaminen vaatii ja paljon uskallusta.
Jos tilanteen jättää miten se on nyt, niin se on vastassa kuitenkin.
Rohkeasti mietit esimiehesi kanssa mitä asialle voidaan tehdä. Asia ratkee ryhmässä ja vaatii teillä jo aika ison joukon sitomisen tähän tilanteeseen.
Tsemppiä sulle ja jaksamista
työpaikassani ihan vastaavia kokemuksia. Yksi työkaveri oli juuri kuvailemasi kaltainen eli pystyi manipuloimaan ihmisiä mielensä mukaan ja valitettavasti myös esimiehiä. Mielestäni ko. ihmistyyppi on narsisti ja minun elämäni se ainakin pilasi. Eli siis pyydä esimiestäsi puuttumaan asiaan! Tosin hänkin kuulostaa aivan samalta kuin minun tuolloinen esimies; Halusi väistää vastuuta. Mutta ennen kaikkea oli narsistin manipuloitavissa niin kuin kaikki muutkin - minäkin.